13. joulukuuta 2019

Taisteluni paremman ihon puolesta!

Teini-iässä minä olin se onnellinen tyttö jolle ei tullut finnejä eikä kasvanut säärikarvoja. Vieläkään minulla ei ole niitä niin paljoa, että olisi minun pitänyt niitä ajella :D Olen asiasta enemmän kuin tyytyväinen, ja monet ovat minulle siitä todella kateellisia. Mutta se ei ole tämän tekstin aihe, vaan tämä on tarina finnittömän teinin matkasta hormonaalisen aknen selättäjäksi. 10 vuotta sitten, kun nuorin tyttöni syntyi ja alkoi elämä hormoonikierukan kanssa, niin elämästä alkoi tulla helvettiä.

Ja tarkoitan lähinnä tällä nyt vaan kasvojen ihoni kannalta, ei niinkään muuten. Finnejä alkoi ilmestyä, isoja ja kipeitä. Suun ympärille ja leukaan. Alkoi armoton kosmetologirumba, aina kaikki uudet rasvat toimivat viikon maksimissaan kaksi. Käytin todella paljon rahaa kasvojeni ihon hoitoon. Ja mainittakoon tässä nyt se, että kierukka oli minulla tasan 4 kuukautta, hormonaalinen ehkäisy jäi siihen, eikä koskaan enää palaa. Mutta se ei pelastanut enää minun ihoani. Usein tultiin siihen tulokseen, että ihoni huono kunto liittyy jotenkin ammattiini ja päivittäiseen hikoamiseen.


Ihotautilääkärille menin ensimmäisen kerran, kun finnit levisivät silmien ympärille, olo alkoi olla jo todella pirullinen ja kasvoni todella kipeät. Lääkäri määräsi antibiootin ja apteekista rasvat. Taas pärjättiin jokunen viikko. Ongelmat palasivat kuitenkin nopeasti. Olin todella kettuuntunut naamaani, koska ilman vahvaa meikkiä ei voinut poistua kotoa, koska oli niin kamalan näköinen. Meikit olivat apteekista ja niin luonnonmukaisia mineraalimeikkejä kuin vaan oli saatavilla. Sen verran voin valottaa etten ollut ongelmani kanssa yksin, vaan apunani oli kosmetologi, farmaseutti sekä ihotautilääkäri.

Monet varmasti miettivät nyt tehtiinkö ruokavalioon muutoksia. Kyllä kokeilin ihan kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Mistään ei vaan ollut apua ja sen kivun ja huonon ihon kanssa oppi pikkuhiljaa elämään. Vuosi sitten näin ystäväni ilmoituksen facebookissa, jossa hän oli meikannut poikansa halloweenijuhliin täysin luonnonmukaisilla mineraalimeikeillä. Ajattelin silloin, että tuota täytyy vielä kokeilla. Soitin ystävälleni ja sovin esittelyn hänen kanssaan.

















Se puhelinsoitto muutti elämäni suunnan ja pelasti minut niiltä inhottavan kipeiltä paiseilta. Vaihdoin aluksi meikit Young Livingin Savvy Minerals meikkeihin. Luonnonkosmetiikka oli minulle jonkun verran tuttua, mutta jauhemaisten meikkien kanssa elämä vaati todella alkuun opettelua. Suurin muutos oli niiden pois saannin suhteen. Vaikka pesit naamasi illalla vaan vedellä, ei kasvovedellä kasteltuun pumpulituppoon jäänyt yhtään meikkipuuteria. Olin hämmästynyt. Pikkuhiljaa aloin tilalta sieltä myös kasvojen pesuun tarkoitetut tuotteet sekä rasvat. Ihon kunto parani pikkuhiljaa ja suurimmat hormonaaliset ryöpytkin jäi vähemmälle, vaikka kuukautiset alkoivatkin. Olin salaa onnellinen, mutta vielä liian skeptinen uskomaan siihen hyvään.

Nyt vuoden jälkeen, itseasiassa tänä aamuna tajusin miten hyvä ihoni on. Yhdessä kosmetologin ja näiden hoitotuotteiden sekä meikkien kanssa olen saanut ihoni takaisin. Tein kesällä myös elämäni ensimmäisen kasvorasvani itse, enkä sen jälkeen ole kasvoihini muuta laittanut. Menen jopa kosmetologille oman rasvan kanssa. Silmäni avasivat teksti jossa kerrottiin, että nainen saattaa laittaa itseensä aamulla ennen kahvia jo 500 eri kemikaalia, ihonhoitotuotteiden mukana.

Olen aina ollut nuuka siitä miten meillä syödään, mutta koskaan en ajatellut, millä pesen itseni, pyykkini tai siivoan. En tiedä auttoiko juuri nämä kyseiset tuotteet kasvojani, mutta nyt ne ovat paremmassa kunnossa, kuin koskaan. Jopa ihana kosmetologini on ihmettellyt sitä ja sitä ettei ryppyjä ole tullut. Jos sinä kärsit huonosta ihosta ja olet laittanut kaikilta muilta osin kuntoon (tarkoitan lähinnä ravintoa, vedenjuontia ja unta sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen), niin kokeile ihmeessä luonnonkosmetiikkaa.  Minulla on kokemusta vain Young Livingistä ja sitä voin suositella todella lämpimästi.


Jos kiinnostuit niin ole yhteydessä, kerron mielelläni lisää. Tai liity allaolevasta linkistä mukaan ja aloita oma matkasi kohti kemikaalitonta arkea.



Valitettavasti kaikista pahimmat ajat ihoni kanssa, niin kuvia ei ole, joten ennen jälkeen kuvia en teille saanut.

XxX Sanna  

11. joulukuuta 2019

Ulkonäköpaineet : kuka ne oikeastaan luo?

Voi kunpa olisin edes vähän lihaksikkaampi, olisipa minullakin tuollainen keskivartalo, miksen minäkin voisi näyttää noin kauniilta? Kuulostaako tutulta? Minulle ainakin kyllä valitettavasti. En ole vielä ollut koskaan tyytyväinen omaan ulkonäkööni. Paljon on puhuttu nyt ulkonäköpaineista, varsinkin, kun sosiaalinen media tuli ihmisten elämään. Siellä jaetaan aina ne parhaimmat otokset, kauneimmat kuvat. Ja kyllä minäkin haluan tehdä niin, olisin ikionnellinen jos minulla olisi kuvaaja käytössäni ainakin 1 päivän viikossa. Miksi, haluaisin niin? Minä olen aina ollut huonolla itsetunnolla varustettu nainen. Aina vähätellyt itseäni ja siksi minusta olisi aivan ihana saada kauniita kuvia ihmisille jaettavaksi.


Jos mietin sitä, että kuka täällä ne ulkonäköpaineet sitten luo? Olen tullut siihen tulokseen, että ihminen ihan itse. Kukaan muu ei ole toiselle niin ankara kuin ihminen itse. Jos ajattelen tätä päivää ja kuuntelen uutisia jossa juuri sanottiin, että Suomessa on n. 3 miljoonaa ylipainoista ihmistä. Eikö heillä ole ulkonäköpaineita? Ei varmasti, jos he itse ovat itseensä tyytyväisiä. Mutta heillä on kyllä sitten terveydellisiä paineita enemmän. Mihin ihmeeseen tämä maailma oikein on menossa? Tuntuu, että heillä joilla ei ole tarvetta ulkonäköpaineisiin on niitä, ja heillä joilla ehkä olisikin niitä ei ole.

Minun elämäni uusi suunta on ollut nyt tämän vuoden ajan omasta itsestään tykkääminen. Sellaisten asioiden tavoitteleminen, joka lisää fyysistä ja henkistä hyvinvointiani. En halua ajatella elämääni enää ulkonäkökeskeisesti, ja minun on vaan hyväksyttävä se tosiasia, että sixpackia en keskivartalooni taida saada. Mutta en sitä kyllä tarvitsekaan.


Haluan omalla esimerkilläni purkaa tietynlaisia ulkonäköpaineita. Haluan näyttää lapsilleni esimerkkiä terveellisestä elämästä ja hyvinvoinnista. Sellaisen kuvan haluan antaa myös sosiaaliseen mediaan itsestäni. Ihan tavallisena Sannana, koska sellainenhan minä olen. Olen terve, ihan hyvässä fyysisessä kunnossa, perheellinen ja todella onnellinen nainen. Kyllä se juuri minä olen onnellinen nainen, vaikkei minulla kaikkein tiukin vartalo olekaan.

Kun vielä palaan siihen, että hyvionvointialalla on monesti ulkönäköpaineita niin kyllä se minusta pitää paikkansa. Siihenkin on varmasti syynsä, personal trainerit mielletään tietynlaisiksi. He ovat sporttisia ja hyvässä kunnossa. Ja minä olen kyllä niin yksinkertainen ihminen, että uskon olevani tälläisessä kunnossa uskottavampi valmentaja kuin mitä olisin 20 kiloa isompana. Toki se on vaan minun mielipiteeni ja onneksi meillä ihmisillä on vara valita minkälaisen esikuvan valitsemme.

Minusta on hienoa, kun ihmiset ovat nykyään rohkeita, olivat he minkä näköisiä tai kokoisia vaan, mutta valitettavan usein terveyden kannalta ajateltuna se rohkeus vie pois halun muuttaa elämäntapojaan ja voida paremmin. Minusta tämän maailman pitäisi enemmän ihannoida normaaleja vartaloita eikä niinkään ääripäitä. Näillä mietteillä tähän viikkoon.

XxX Sanna

3. joulukuuta 2019

Kuinka nauttia joulusta ilman ähkyä?


Joulukuu on vihdoin täällä. Rakastan joulua ja sen tuomaa hössötystä ja stressiä. Joka vuosi vannon, että tänä vuonna aloitan kaiken tekemisen ajoissa, että on sitten aikaa nauttia joulusta. Ja joka kerta huomaan, etten pystynytkään siihen. Minulla on ollut jo jonkun vuoden sellainen tavoite, että teen itse kaikkien joululahjat. Ihmisillä on kaikkea ja siksi olen ajatellut, että itse tekemä on jotenkin ei niin turhaa. Pakettien sisällöt vaihtelevat villasukkien, leivonnaisten sekä itse tekemien pesuaineiden eri variaatioista.

Olen myös aina tehnyt kaikki jouluruuat itse. Joulu on kerran vuodessa ja minun mielestäni ruuan pitää olla hyvää sekä maistuvaa. Työssäni aistin usein asiakkaideni tuskaa joulun ajan herkuttelusta. Kauppojen hyllyt notkuvat jos jonkinlaista suklaata ja herkkua. Joulutorttuja sekä pipareita on tarjolla jokaisessa kahvipöydässä. Monesti kuulen myös, että joulu on kerran vuodessa niin siitä pitää nauttia. Kyllä, mutta miten joulusta saa järkevän ja sopivan mittaisen?

Olen aina ollut sen kannalla, että aatto on se päivä jolloin saa mässätä ja nauttia niistä kaikista joulun herkuista yllin kyllin. Mutta sitä ennen ja sen jälkeen kannattaa järki pitää päässä ja ruokailut järkevinä niin joulustakaan ei tule niin kamalaa kuin ajattelee. Miksi se joulu mahdollistaisi aivan kauhean ylensyömisen? Vieläpä niin, että se pitää aloittaa jo marraskuun puolella? Onko joulun aika taikasana, jonka taakse saa "piiloutua" ja heittää koko elämän ranttaliksi?


Joskus tuntuu, että joulun aika saa ihmiset ihan sekaisin. Tuntuu, että suklaata ei ole tarjolla mihinkään muuhun vuoden aikaan. Minä ohjeistan asiakkaitani aina niin, että joulu on joka vuosi, eikä kannata pitää yllä niitä oppeja, että silloin on lupa mässätä ylettömästi ja monta viikkoa putkeen. Olen itse mieltänyt aaton sellaiseksi herkkupäiväksi, päiväksi jolloin ei ole enää kiirettä ja kaikki se mitä pöydässä on tarjolla rakkaudella. En toki tarkoita sitä, että koko muu joulukuu pitää rajoittaa, mutta järki kannattaa pitää päässä.


Monilla on pikkujouluja, tulee ehkä otettua hieman enemmän alkoholia kuin yleensä. Olo voi olla tuhruinen ja herkuttelu jää yleensä päälle. Mutta jos mietitään jouluruokaa, niin siitä saa pienillä valinnoilla ihan kelpo lautasia. Jouluun kuuluu kalaa, salaatteja, laatikoita sekä tietenkin kinkku. Kun lautasen täytön aloittaa salaatilla ja kalalla niin ollaan jo oikealla tiellä. Sitten kinkkua ja laatikoita ajatuksella niin ei hätää. Joulupöydässä käy usein niin, että syödään itsemme ähkyyn vaikkei olisi nälkäkään. Eli taas malttia, odota ensimmäisen lautasen jälkeen hetki ennenkuin haet lisää. Kylläisyyden tunne ei yleensä tule heti viimeisen haarukallisen jälkeen. Sitten jos vielä on nälkä niin sitten harkitusti lisää. Jälkiruokaa sopivasti niin hyvin onnistui pikkujoulu ruokailu. Ja kun muistaa vielä pitää päivän muut ruokailut aisoissa niin hyvä tuli. Ei siis paastoamalla illan pikkujouluihin.

Tässä muutama vinkki tähän joulukuun alkuun, muistakaa, että nauttia voi järkevästikin.

XxX Sanna

28. marraskuuta 2019

Kerrankin osasin rauhoittua!!

Olen maailman huonoin ihminen jättämään omia treenejäni väliin. Miksi? No ehkä sen takia, että se on ainut paikka missä saan olla ilman minkäänlaisia ajatuksia muusta kuin itsestäni. Olen ottanut tavakseni käydä salilla 3-4 krt joka viikko ja todellakin nautin siitä. Mieluummin menen nykyään salille kuin lähden lenkille. Minusta on ihanaa vääntää itseäni vastaan siellä ja nautin, kun onnistun jossakin. Olen asettanut itselleni myös aika kovat tavoitteet sinne.

Valmentajana olen asiakkailleni hyvinkin tarkka siitä milloin olisi syytä rauhoittaa ja pitää taukoa treenistä. Olen ehdoton siitä, että kipeänä ei treenata. Voin kyllä myöntää etten ole itse lähellekään sellainen, joka jättää pienen flunssan takia treenit väliin. Yleensä kärsin siitä sitten ja saan vielä kamalamman taudin. Mutta nyt olen kehittynyt silläkin saralla. Viikonloppuna alkoi minusta tuntua siltä, että flunssa on tulossa. Aloitin ihan välittömästi sen torjunnan keräämällä kaikki mahdolliset öljypulloni, inkiväärijuomani sekä hunajat kaapista. Tauti ei ottanut maanantaihin mennessä helpottaneeksi.

Oloni ei ollut mitenkään super kipeä, mutta poskionteloni olivat todella pahan tuntuiset. Niinpä päätin jättää maanantain treenin väliin ja katsoa oloni tiistaina. Aamulla heti herättyäni päätin, että tiistaikin saa jäädä välistä. Oloni helpottaa kokoajan ja olen jo ehkä hieman tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, etten mennyt salille. Miksi sitten olen tällainen? Olen pohtinut tätä nyt tämän päivän ja tullut siihen tulokseen, että olen edelleen itselleni ihan liian ankara. Soimaan itseäni tekemättömistä töistä, tällä kertaa treeneistä, vaikka siihen ei ole todellakaan mitään syytä.

Kirjoitan tästä lähinnä sen takia, että todella monella ihmisellä on varmasti sama vika. Vaaditaan itseltä ihan liikaa ja jos joku asia jää tekemättä, niin koetaan, että koko projekti on mennyt pilalle. Mennään monesti sen oman jaksamisen äärirajoilla, tehdään ehkä enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Jaksetaan sitä jonkun aikaa, sitten väsytään ruvetaan lipsumaan, tehdään huonoja valintoja ja koetaan, että kaikki on mennyt pilalle. Miten siitä voisi sitten oppia pois? No ensimmäiseksi pitäisi minun mielestäni opetella olemaan itselleen armollinen. Oppia kehumaan itseään eikä aina vaan soimaamaan, antaa itselle mahdollisuus ottaa välillä vähän rennommin.

Jos puhutaan nyt ihan treenaamisesta niin siinä varsinkin lepo tekee välillä todella hyvää. Tehdä välillä ihan jotain muuta, mennä ulos kävelylle, nauttia rauhallisista illoista kotona perheen kanssa tai kokeilla jotain uutta lajia. Elämästä pitäisi nauttia, elää sitä hyvällä mielellä. Minä olen todella onnellinen, että olen oppinut arvostamaan viimeinkin itseäni ja tekemään elämästäni vieläkin hauskempaa ja ennen kaikkea rennompaa. Olen opetellut tekemään arjestani juhlaa. Monissa asioissa olen vieläkin liian neuroottinen ja teen niistä itselleni hankalampia kuin ne ovatkaan, mutta eihän kaikkea voi kerralla oppia.

Yksi tämän vuoden tavoitteistani oli opetella olemaan myös itselleni armollinen ja olen kyllä siinä melko hyvin onnistunut. Sen verran voin kuitenkin teille paljastaa, että paljon jäi opeteltavaa vielä tulevillekin vuosille, mutta sitähän se elämä on, kasvamista ja virheistä oppimista. Olen ylpeä itsestäni tällä hetkellä, olen osannut ehkä ensimmäisen kerran elämässäni rauhoittua ennen kuin olen ihan vuoteen pohjalla.


Suosittelen kaikille sitä oman itsensä kuuntelemisen taitoa ja ennenkaikkea sitä, että opitaan hiljentämään se piru siitä olkapäältä huutelemasta. Ainakin silloin, kun on sen aika olla hiljaa. Sekin on opeteltavaa, koska joskushan se on ihan hyvä, että se piiskaa meitä eteenpäin.

Näillä ajatuksilla eteenpäin.

XxX Sanna

25. marraskuuta 2019

Halusin, tein töitä ja saavutin

Minulla jos jollakin on haaveita, tavoitteita ja tientynlaisia aikatauluja. Olen haaveillut omasta macbookista nyt jo varmasti 3 vuotta. Olen säästänyt, joutunut käyttämään säästöstä rahoja, taas aloittanut ja vihdoin saavuttanut. Nyt vihdoin ja viimein koitti se päivä, kun sain mennä kauppaan ja ostaa itselleni uuden työkalun. Nyt ihan innoissani kirjoitan sillä ensimmäistä tekstiäni.


Oli se tavoite mikä vaan, niin sen saavuttamisen eteen on tehtävä töitä. Olen kuunnellut monien urheilijoiden sekä laulajien elämänkertoja ja jokaisen tarinan taustalla sama kertomus kovasta työstä ja halusta onnistua. Kaikki heistä ovat joskus olleet aloittelijoita, tuntemattomia ja takataskussa ainoastaan suuret haaveet ja tavoitteet. Kaikkia heitä on vienyt eteenpäin halu menystyä ja saavuttaa jotain suurta. Tie ei ole ollut helppo, monet kerrat on tullut lunta tupaan ja ajatukset ovat olleet luovuttamisessa. On ollut todella hienoa kuunnella heidän tarinansa, onnistumiset ja ennen kaikkea aistia se onnellisuus ja ylpeys siitä omasta onnistumisestaan.

Minulla on haaveita ja tavoitteita oman urani kannalta. Olen niissä vielä aivan alussa, mutta vielä ei ole minun aikani, koska lapseni tarvitsevat minua tällä hetkellä todella paljon. Olen kuitenkin laatinut itselleni aikataulun mitä minäkin vuonna tapahtuu, ja tämän vuoden tavoitteet ovat nyt täyttyneet, kun konekin on saatu hommattua.

Olen työssäni huomannut, että ihmisillä on nykyään tapana luovuttaa ihan liian aikaisin. Halutaan asioita nopealla aikataululla, mutta ei olla kuitenkaan valmiita tekemään töitä tavoitteiden eteen niin paljoa kuin ne vaatisivat. Etsitään usein helpompaa keinoa ja kuvitellaan, että sinne onneen on oikotie. Sitä polkua ei valitettavasti useinkaan löydy. Minä jos kuka olen joutunut opettelemaan paljon uusia juttuja, jotta olen päässyt edes siihen missä nyt olen.


Yrittäjänä olen ehkä ihan eniten hukassa markkinoinnin kanssa. Siihen sekä kaikkeen some-elämään tarvitsen todella paljon apua ja oppeja, koska olen todellakin oman mukavuusalueeni ulkopuolellani. Sen verran kunnianhimoinen olen kuitenkin, että olen luvannut opetella ja osata sen osa-alueen ensi vuoden loppuun mennessä jo paremmin kuin nyt. Jos minä haluan pärjätä, olla yksi niistä jonka valmennuksiin halutaan, on minun oltava niin hyvä, että pystyn antamaan asiakkailleni juuri sitä, mitä he haluavat. 

Ei ole väliä sillä mistä haaveilet ja mitä tavoittelet se voi olla mitä vaan, parempi työpaikka, elämäntapamuutos, uusi auto tai vaikka se tietokone. Kunhan sinulla on joku, joka motivoi sinua eteenpäin. Se onnistumisen tunne on jotain sanoin kuvaamatonta, kun kova työ palkitaan. Usko itseesi, koska kaikki on mahdollista.

Ihanaa viikkoa kaikille.

XxX Sanna 

15. marraskuuta 2019

Makaronilaatikko, josta ei ole paluuta vanhaan

Ystävät ovat kultaakin kalliimpia, olen hokenut sitä joka paikassa nyt viimeisen neljä vuotta. Ja kyllä olen edelleen sitä mieltä. Varsinkin sellaiset ystävät, jotka kertovat sinulle maailman parhaat ruokareseptit ja antavat vielä luvan jakaa ne teille rakkaat lukijani. Te, jotka minut tunnette tiedätte, että olen jossakin asioissa ihan neuroottinen. Yksi niistä on juurikin ruoka. Haluan tehdä kaiken itse alusta asti, mahdolisimman puhtaasti ja tietenkin terveellisesti. Nykyään nuukana ihmisenä on tullut vielä lisänä se, että mahdollisimman halvalla ja tietenkin leivinuunissa.

Soittelin elämäni yhdelle tärkeimmistä naisista Saija Heinämäelle maanantaina ja hän kertoi, että oli tehnyt maailmankaikkeuden parasta makaronilaatikkoa ikinä. Porkkana-punajuuriraasteella ja hunajalla höystettynä. Tiesin heti, että tätä on testattava. Niinpä eilen aamulla leivinuuniin sujahti kyseinen laatikko. Ja voi pojat miten se oli hyvää!! Soitin samantien Saijalle ja kysyin saako reseptin jakaa, ja hei tässä se tulee. Sulle ehkä viikonlopun ruoka. 

 Porkkana-punajuurimakaronilaatikko

400g jauhelihaa (minulla oli hirven) 
voi tehdä myös kananjauhelihasta
200-300g makaronia
2-3 porkkanaa
2 punajuurta
Hunajaa
Ruokakerma
2 kananmunaa
Mausteet.


Ruskista jauheliha ja keitä makaronit. Kuori ja raasta isoksi raasteeksi porkkanat sekä punajuuret. Ruskista niitä hetki pannulla ja lisää joukkoon hunajaa, minä laitoin ehkä 1 vähän reippaan ruokalusikallisen. Anna hunajan sulaa raasteen sekaan. Laita uunivuokaan ensin vähän makaronia pohjalle, jauheliha päälle. Laita jauhelihan päälle porkkana-punajuuriraaste ja heitä loput makaronit vielä siihen päälle. Tee ruokakermasta ( minulla oli tavallinen 4% ruokakerma) ja kananmunista ns. munamaito ja mausta se. Minä laitoin suolaa, ja hivenen pippuria. Olin maustanut jauhelihan jo paistuessa. Kaada seos vuokaan ja laita uuniin 200 astetta n. 1 tunti. Nauti salaatin kera.


Maukkaita hetkiä.

XxX Sanna

14. marraskuuta 2019

Asiakkaan sanoin: Viisi kuukautta treeniä takana


Kun me viisi kuukautta sitten tapasimme ensimmäisen kerran ja aloimme miettiä, miten tätä elämäntapamuutosta aletaan viemään eteenpäin, istui edessäni aivan erilainen nainen kuin tänä päivänä. Kaikista suurin muutos ollaan tehty pään sisällä olevien ajatusten parissa. Olemme murtaneet monia ennakkoluuloja, sekä vanhoja opittuja malleja. Aina ei ole matkan teko ollut helppoa, eikä sitä helpottanut painon junnaaminen tai heittely yhtään. Minun suurin tehtäväni on ollut tukea ja valaa uskoa siihen, että muutokset vievät aikaa ja siihen, että itseään soimaamalla tai rankaisemalla emme koskaan pääse tavoitteeseemme. Mutta lukekaa itse tämän vahvan naisen tarina tähän asti. Tunnen suurta ylpeyttä ja olen todella otettu saadessani työskennellä näin vahvan naisen kanssa!

"Ollaan Sannan kanssa tehty töitä nyt viisi kuukautta. Suurin muutos on tapahtunut korvien välissä. Aiemmin painonpudotukseen on omassa mielessä kuulunut ehdoton ruokavalio, joka on pitänyt tietenkin punnita ja jos siitä on lipsunut, on kaikki mennyt samantien vikaan ja on pilattu kaikki työ. Samoin liikunnan kanssa, jos on jäänyt lenkit välistä, on pitänyt tehdä hampaat irvessä mammuttilenkki oikein rankaisujen rankaisuna, sovituksena lenkkien vähyydestä. 

Nyt Sannalta olen oppinut sen, ettei matka tyssää yhteen huonosti suunniteltuun ruokaan tai herkkupäivään. Itseään ei tarvitse liikunnalla polttaa loppuun, ei rankaista itseään liikunnan vähyydestä tai "huonoista" ruuista. Matka jatkuu ja huomenna on uusi päivä, jolloin tehdään asiat paremmin ja yksikin liikuntakerta on parempi kuin ei yhtään kertaa.

Syksy on ollut haastava, töitä on ollut paljon, yhdessä vaiheessa tuntui että jopa liikaakin. Ilman Sannaa olisin lopettanut viimeistään silloin. On ollut oikeasti kiire ja sitten se kiire, jonka tekee itse kun hokee itselleen että "on kiire ja pitäisi ehtiä ja en varmaan ehdi ja ja ja ja" . Arvostan Sannaa mielettömästi, kun hän näkee kuinka ankara olen itselleni, eikä hän ala hiillostamaan, kun kerron että nyt on mennyt syömiset liian vähällä ja liikkumaan ei ole "ehtinyt". Sanna antaa silloin vinkkiä, kuinka hän itse tekee ja pistää miettimään voisiko asioita ajatella jotenkin toisella tavalla.

Asia, joka on yllättänyt matkan varrella, on kuinka paljon ajatustyötä on vaadittu. Kovana suorittajana ajattelin ensi alkuun, että kyllähän tämä käy, saan ohjeet, jotka vaan suoritan ja saan tuloksia. Totuus kuitenkin on, että en olisi näin painava eikä paino olisi jojoillut, jos se ajatusmaailma olisi kunnossa. Kaiken kiireen keskellä iski ajatus, että tämän takia olen lihava, ei ole muka aikaa laittaa ruokaa, syön liian vähän, korvaan ruuan banaanilla ja suklaalla, huolehdin kaikista muista, paitsi itsestäni. Syksystä jäi monta hyvää oivallusta, suunnitelmallisuus ruuassa ja liikunnassa. Pakkasessa on hyvä pitää pientä varastoa, mistä ottaa se hyvä vaihtoehto ruuaksi. Itselleen saa olla armollinen, kotihommia ei tarvitse tehdä joka päivä kahta tuntia, tiskipöydän ei tarvitse aina kiiltää. Ja tärkein, jos en pidä itsestäni huolta, en jaksa huolehtia toisista tai tehdä työtä josta pidän ja jossa haluan edetä. 

Kolmen kuukauden kohdalla tehtiin kehonkoostumusmittaus ja verrattuna aloitusmittaukseen rasvaprosentti oli vähentynyt 3 % ja lihasta olin saanut 400 grammaa lisää, mutta paino oli aika kainosti laskenut. Avuksi otettiin punnittava ruokavalio, ja sen avulla tajusin, että olin syönyt aivan liian vähän, hyvät rasvat puuttuivat melkein kokonaan. Nyt ollaan saatu aineenvaihdunta käyntiin ja paino laskemaan. Hassuinta on se, että vaatekaapista löytyy koko ajan uutta päällepantavaa (koska tietenkin vanhat vaatteet on pitänyt säilyttää, vaikka painoa on tullut tasaisesti lisää vuosien aikana).

Matka jatkuu, töitä on vielä paljon, opeteltavaa vielä enemmän, mutta Sannan kanssa on ilo tehdä tätä matkaa. Jos joku miettii, että pitäiskö, kannattaisko, uskaltaisko lähteä personal trainerin asiakkaaksi, niin sanon, että pitäisi ja kannattaisi ja uskalla, se on sen arvoista."

Muistakaa, että jokaisella on mahdollisuus ja oikeus panostaa omaan hyvinvointi, sillä pitkässä juoksussa se on se kaikista tärkein asia.

XxX Sanna

Käy lukemassa myös edellinen osa:
Asiakkaan sanoin: Onko personal trainerin palkkaamisessa järkeä?

13. marraskuuta 2019

ISI


Isi, minun isi. Viime sunnuntaina 10.11. oli taas isänpäivä. Minä en viettänyt sitä tänäkään vuonna oman isäni kanssa, mutta näin hänet kyllä sitten seuraavana päivänä ja tietenkin soiteltiin silloin aamulla. Olen aina ollut isän tyttö, vaikka pienenä isäni oli aina töissä ja äiti se, joka meidän kanssa oli kotona, teki läksyjä, lohdutti jos itketti ja iloitsi jos nauratti. Mutta silti isi oli aina minulle se kaikista paras. Muistan miten hienoa oli päästä isän kanssa pienenä paikalliselle huoltoasemalle kahville, vaikka aina siellä menikin turhan kauan, isäni jäätyä suustaan kiinni ihan jokaisen ihmisen kanssa. Nyt kun mietin niin mistähän sekin luonteenpiirre on periytynyt :D

Meidän iskä oli maailman tiukoin kasvattaja. Hyvin määrätietoinen ja periksiantamaton. Jos isä sanoi jotain silloin toimittiin niin, vastaväitteille ei ollut varaa. Muistan teini-iässä miten inhosin niitä typeriä kotiintuloaikoja. Mutta jos et ollut sovittuna aikana kotona, niin silloin isi Löytömäki tuli hakemaan. Minua ei haettu koskaan, mutta veljeäni sitäkin enemmän. Toinen suuresti ärsyttävä piirre isän kasvastuksessa oli, ettei äidille saanut, koskaan äkkäillä, silloin isäni teki hyvin pian selväksi, että jos oli jotakin valitettavaa niin ainoastaan isälleni. Niinpä en ryttyillyt koskaan kummallekaan. Nyt myöhemmin olen tajunnut, kuinka tärkeää oli opettaa minulle kovapäiselle teinille, vanhempien ihmisten kunnioittamista.

En muista isääni lapsuudesta sellaisena sylissä pitävänä tai leikkivänä isänä, mutta muistan hänet turvallisena. Isäni on persoona, joka jakaa todella paljon mielipiteitä luonteensa takia, hän sanoo asiat aina niinkuin ne on ja sille ihmiselle kenelle on ajatellut. Muistan myös nuoruudestani sen, että hän puolusti aina meidän perhettä kaikissa mahdollisissa asioissa. Koskaan kukaan ei voinut meitä mollata hänelle. Minulle tuli jo pienestä pitäen suuri tarve puolustaa isääni, koska kuulin usein siitä miten äkkipikainen ja äkäinen hän oli. Olen sellainen vieläkin, menen aina isäni puolella jos on tiukka paikka. Nykyään kyllä kyseenalaistan häntä jos siihen on tarvetta, mutta loppuviimein aina olen hänen puolellaan. Olen perinyt isäni luonteen, kuulen todella usein, että olet aivan kuin isäsi. Puolustan omiani henkeen ja vereen, olen ystävä aina suurella sydämellä, mutta jos minut pettää niin se on sitten siinä.

En osaa sanoa miksi isä on minulle ollut aina niin tärkeä, vaikka meidän yhteinen aikamme onkin todella vähäistä. Aina kuitenkin nuorempana käännyin isäni puoleen, jos oli jotankin ongelmaa jonkun kanssa. Isäni myös opetti minut pitämään puoleni, pärjäämään omillani. Äitini puolestaan sen, ettei kenenkään tarvinnut auttaa missään. Se on ehkä sellainen kombo, että välillä meinaa itseäänkin hirvittää. Olen kiitollinen hänelle siitä, että hän on jaksanut aina kuunnella ongelmani, pyrkinyt omalla isämaisella tyylillään auttamaan. Sitä en voi sanoa, etteikö meillä olisi ollut riitoja ja ettenkö olisi pettynyt hänen ratkaisuihinsa, mutta aina loppujen lopuksi se isin tyttö nostaa päätään.

Jos isäni minulle jotakin on opettanut, niin työnteon. Siitäkin kuulin aina ennen, että olet ihan yhtä hullu tekemään töitä kuin isäsi, mutta olikos se nyt sitten niin huono juttu. Teen töitä vieläkin paljon, mutta nyt vastapalani tekee vieläkin enemmän, niin siitä ei kuule enää. Työnteko oli meillä aina itsestään selvyys, ei ollut oikotietä onneen. Rahat piti tienata suurinpiirtein aina itse, kesät olin 15-vuotiaasta asti kesätöissä betonivalimolla ja ammattikoulun aikaan paistelin illat hampurilaisia. Sekin oppi oli todella tärkeä, koska olen pärjännyt elämäni hyvin pienillä ansioilla, saaden kuitenkin tehdä juuri sitä mistä olen tykännyt.

Olen kiittänyt isääni jonkun kerran siitä, että hän jaksoi olla kanssa niin tiukka. Ilman sitä jumalatonta kuria voisin olla missä vaan katuojan pohjalla, koska vauhtia olisi voinut olla nuorena jopa liikaa. Töistä isä sanoi aina, että pitää tehdä sellaista työtä mistä oikeasti tykkää, ei saa olla paikassa missä ei viihdy. Sekin on ollut ihan älyttömän hyvä ohje minulle tähän elämään. Olen pienestä pitäen oppinut ettei mitään saa ilmaiseksi, vaan aina on tehtävä asioiden eteen töitä. Toki minä olin myös isin lellikki ja sain aika paljon myös ihan vaan siksi, että olin isin tyttö.

Isänpäivä on jokaiselle isälle tarkoitettu päivä. Silloin jokaista isää pitäisi muistaa, sillä jokaisessa isässä on varmasti jotakin muistamisen arvoista. Ainakin haluaisin ajatella niin. Minulla on maailman paras isi just mulle, se ei ole sitä välttämättä kenellekään muulle tai muun mielestä, mutta just mulle se on. Olen kiitollinen siitä, että isäni on hyvässä kunnossa, (vaikka sairastaakin melkein kymmentä ensimmäistä kansatautia) ja eläkkeellä olosta huolimatta jaksaa olla vielä töissäkin. Mutta joskus jokaisesta meistä täytyy luopua, ja se aika kun täällä vielä ollaan olisi hyvä käyttää hyödyksi. Kertoa sille toiselle, että tykkää, isäni ei kylläkään ole mikään tunteiden näyttäjä, mutta tiedän että se tykkää musta :D Onneksi olen perinnyt paremmat kyvyt puhua asioistani, kuin isäni.

Kiitos isi, että olet just mun isi ja olet kasvattanut minusta juuri tälläisen naisen!

XxX Sanna

6. marraskuuta 2019

Terveelliset herkut


 *Sisältää kaupallisia linkkejä

Tämä pimeys mikä meillä tällä hetkellä valitsee on jotakin ihan jäätävää. Tuntuu, kuin aina olisi jonkinlaisessa pussissa. Onneksi satoi edes pieni huntu lunta, niin maisema hieman valostui. Monelle tämä vuoden aika on todella vaikea ja masentava. Monet myös sanovat sen lisäävän makeanhimoa. Ja se varmasti pitää myös paikkansa. Minä ajattelin kasata teille muutaman hyvän ja terveellisemmän vaihtoehdon makeannälkään.

Ensimmäisenä ihan ykköset päiväkahville:

Kauravohvelit


1 kananmuna
1 dl kaurajauhoa tai jauhettuja kaurahiutaleita
1-2 tl vaahterasiirappia
1/5 tl leivinjauhetta
1/5 tl suolaa
Nesteeksi kauramaitoa ja vettä niin, että taikinasta tulee juokseva ja helposti paistettava.
Laita vohvelipannulle kookosöljyä ja paista. 


Tuoreet marjat/hedelmät dipattuna  sulatettuun tummaan suklaaseen


Välipalaksi on ihana nauttia myös erilaisia hedelmiä, jotka ovat jo valmiiksi makeita. Minä olen myös usein, jos oikein makeanhimo yllättää, dipannut niitä sulatettuun tummaan suklaaseen. Nopeaa helppoa ja varmasti vie sen makean himon mennessään.


Vaikka syksy ja omenoiden aika onkin jo mennyt, niin mikään ei voita omena-kaurapaistosta Sannan tyyliin.

 

Kaura-omenapaistos

 

Paistoksen tulee omenaa 4-5 kpl (riippuu omenan koosta)
 n.3 dl kaurahiutaleita,
n. 1dl kookosrasvaa, kanelia ja pikkasen ruokokidesokeria.
Sitten vaan uuniin 200 asteeseen ehkä puoleksi tunniksi.
Nauti  vaniljapuddingin kanssa.

Dippivihannekset


Televisiota katsellessa voi napostella dippivihanneksia ja tehdä kylkeen dipin. Minä teen usein dipin maitorahkasta, johon laitan sekaan paljon yrttejä. Minun suosikkini on ehdottomasti tzatzikimauste. Lisäksi laitan vielä sitruunapippuria hieman ja nesteeksi puristan joko limen tai sitruunan mehun.

Näillä vinkeillä pääset alkuun ja saat herkkuhampaasi taltutettua :D

XxX Sanna
 

3. marraskuuta 2019

Minä rakastan sinua

Kolme pientä sanaa. Kuuletko sinä noita sanoja elämässäsi tarpeeksi usein? Ja muistatko sanoa ne tarpeeksi usein lähimmäisillesi? Minä rakastan sinua ovat mielestäni kaikista merkityksellisemmät sanat, joita voit kuulla tai sanoa toiselle ihmiselle. Toki pitää muistaa, että sanojen takana tulee olla tunne, pelkillä sanoilla ei ole mitään merkitystä.

Minulle tunteiden näyttäminen on ollut aikuisiällä opeteltava juttu. Meillä kotona ei lapsuudessani vanhempieni välillä rakkauden tunnustuksia kuulunut, eikä paljoa hellyyden osoituksiakaan. Minua kyllä pidettiin sylissä ja halailtiin, mutta ehkä sellainen tunteiden näyttäminen jäi todella vähäiseksi. Minä kasvoin niin, ettei se ollut normaalia ja kenties jopa vähän hävettävää. Naimisissa ollessani tilanne ei myöskään muuttunut. En muista, että minulle olisi kertaakaan sanottu muiden ihmisten läsnäollessa, että rakastan sinua tai kehuttu muutenkaan. Enkä toki itsekkään tehnyt niin. Lapsille kyllä pyrittiin osoittamaan rakkautta ja hellyyttä, mutta vanhemmilta he eivät sitä valitettavasti nähneet.

Nykyinen mieheni on aivan erillainen. Hän opetti minulle hellyyden, tunteiden näyttämisen tärkeyden ja ennen kaikkea niistä puhumisen. En ole kolmeen ja puoleen vuoteen nukahtanut kertaakaan (jos molemmat ollaan kotona tai samassa paikassa) niin ettenkö ole kuullut viimeisenä sanoja; Minä rakastan sinua. En muista myöskään, että olisin herännyt kertaakaan niin ettenkö olisi sanoja kuullut. Yhtään aamua ei olla lähdetty töihin niin etteikö toiselle oltaisi käyty sanomassa; minä rakastan sinua. Nykyään kuulen sanat monta kertaa päivässä, oltiin sitten kotona tai kylässä, ne ovat täynnä tunnetta ja aitoutta. Niiden ansiosta olen saanut itsetuntoni vahvistumaan, selvinnyt monista myrskyistä ja ennenkaikkea oppinut rakastamaan.



Minusta tärkeintä tunteiden näyttämisessä on ehdottomasti malli, jonka tytöt saavat. He näkevät sen, että ne kuuluvat parisuhteeseen, se on normaalia. He näkevät sen, että halaillaan ja pussaillaan. Ja ennenkaikkea he kokevat sen itse. Meillä pidetään paljon sylissä, pussaillaan, nukutaan lusikassa ja nautitaan yhdessäolosta aina kun se vaan on mahdollista. Tytöt oppivat siihen, he osaavat arvottaa itsensä tulevaisuudessa paremmin. Ei tarvitse kerjätä rakkautta, vaan sen pitää tulla automaattisesti ja sydämestä. Väkisin ei voi ketään rakastaa, eikä vaatia rakkautta muilta. Toinen tärkeä juttu on ehdottomasti, että kaiken se kestää. Vaikka välillä menee hermo ja tuleekin riitaa, niin rakkaus ei katoa, asiat pitää puhua ja selvittää. Ilman sitä rakkaus ei voi pysyä puhtaana. Tämän päivän ihmiset ovat kiireisiä ja voivat valitettavan huonosti, silloin se parisuhde voi jäädä taka-alalle, vaikka siitä pitäisi tulla kaikista suurin voima.

Minä olen kiitollinen elämälleni, että se näytti minulle rakkauden voiman ja todisti sen olemassaolon. Sen avulla olen päässyt eteenpäin elämäni jokaisella osa-alueella, vahvistanut omaa itsetuntoani. Olen vahvempi ihminen nyt, kuin koskaan, väitän olevani myös parempi äiti, koska minulla on asiat nyt kunnossa. Tekstin punainen lanka olikin, etteivät ihmiset unohtaisi rakastaa, kertoa siitä uusi sille ketä kohtaan tunteet ovat. Opettakaa kaikille lähimmäisillenne se rakkaus mitä tunnette ja kehottakaa heitä tekemään samoin.

Monesti puhutaan siitä, että pitää rakastaa itseään ennenkuin voi rakastaa muita. Se on totta, mutta kun osaaat rakastaa itseäsi niin opettele rakastamaan myös muita. Ja ennen kaikkea anna ihmisten rakastaa sinua. Se ei riko sinua vaan vahvistaa. Ihmistä ei ole luotu olemaan ja pärjäämään yksin, vaan toisen ihmisen kanssa. Minusta on ihanaa, kun olen oppinut rakkauden voiman ja jakamaan elämäni toisen ihmisen kanssa. Yhdessä olemme onnellisia ja pärjäämme elämme myrkyistä.

Rakkauden täyteistä päivää <3

XxX Sanna

31. lokakuuta 2019

Miten minimoin ruokahävikin?

Minä olen aina inhonnut heittää ruokaa roskiin. Se ei vaan ole oikein. Olen aina ajatellut sen niin, että jos käytän omaa aikaani ja rahaani ruuan valmistukseen, on jokin asiassa mennyt pieleen jos sitä pitää heittää roskiin. Ennen koirat sai aina jämä loput, mutta nyt on keksittävä jokin muu keino. Olen aina tehnyt ruuat itse, meillä eineksiä ei syödä. Mutta vasta nyt ihan hiljattain olen opetellut tekemään ruokaa ns. yhden kerran tarpeisiin.

Muistan, kun joskus keitin keittoja, niin niitä syötiin melkein viikko ja sittenkin vielä osa heitettiin pois. Nyt olen opetellut tekemään ruokaa niin, että sitä on maksimissaan kahdelle kerralla. Jos vielä jää yli, niin loput pakkaseen. Olen opetellut nyt vasta ihan kaikkien ruokien pakastamisen ja saanut siitä huiman avun omaan tekemiseeni. On paljon helpompi reagoida yllättäviin muutoksiin, kun on pakkasessa valmiina ruuat joita voi ottaa sulamaan. Eikä aina tarvitse käyttää vähäistä kotona oloaikaa keittiösssä olemiseen.

Minulla on paljon haaveita, mutta yksi niistä on minimoida ruokahävikki meidän perheessä. Olisi ihanne tilanne, ettei mitään menisi roskiin vaan kaikki tehty ruoka tulisi syötyä. Miten minä sitten olen ajatellut tämän toteuttaa? Eilen oli esimerkiksi sellainen "hävitä jääkaapista kaikki mahdollinen, mikä meinaa mennä pilalle"-päivä. Perunamuusin lopusta tuli perunarieskaa, nuupahtaneistä sitruunoista ja inkivääristä pullollinen inkiväärishottijuomaa. Kesäkurpitsat oli jo elämänsä ehtoopuolella ja kanajauhelihasta uhkasi mennä päivä, niin siitä tuli minulle tämän päivän ruuaksi lasagne. Porkkanat, bataatit ja sipulit puolestaan pääsivät kasvissosekeittoon. Ja vielä puolukkahilloon sulamaan otetuista puolukan jämistä tuli tytöille vispipuuro. Koko ilta meni keittiössä, mutta yhtään raaka-ainetta ei mennyt hukkaan, ja ruokaa on nyt moneksi päiväksi taas pakkasessa. Edellisenä päivänä keitin jänispaistista lihakeiton, ja kaalista, joka oli ollut jääkaapissa kauan tuli kaalilaatikkoa. Ne odottavat nyt pakasteessa syöjiään.

Olen myös opettanut tyttöjä, että lautaselle otetaan vaan sen verran ruokaa, mikä jaksetaan syödä. Meillä ei ahnehdita ja heitetä loppuja pois. Opettelussa on mennyt aikaa ja välillä ollut hankalaa, mutta nykyään jos syömme muuallakin kuin kotona, niin on hienoa katsoa miten lautaset syödään tyhjäksi. Näin minusta kunnioitetaan sitä lautasella olevaa ruokaa. Ja sen olen lapsilleni halunnut opettaa. Ruuan haaskaaminen ja pois heittäminen on myös rahakysymys, tänä päivänä ruoka on kallista eikä minulla ainakaan ole vara heittää ruokaa menemään, päin vastoin yritän tulla mahdollisimman vähällä rahalla toimeen. Ja juuri sen takia onkin tärkeää, että myös sieltä pakasteesta syödään ne sinne tehdyt ruuat. Eikä aina vaan osteta kaupasta lisää. Minulla on pakasteet onneksi täynnä hirvenlihaa, kalaa ja marjoja, joten kaupasta ostan lähinnä vihannekset, perunat, maitotuotteet, salaatit, hedelmät sekä kanaa.

Kannustan teitä kaikkia kiinnittämään huomiota ruoka hävikkiin ja pyrkikää minimoimaan se. Ihanaa viikon jatkoa!

XxX Sanna

29. lokakuuta 2019

Hyötyliikunta, monen pelastus?

Mummoni on 94-vuotias, todella hyväkuntoinen, iloinen ja elämänmyönteinen. Nuoret aikuiset ovat puolestaan väsyneen oloisia, hieman ärtyneitä ja elämään kyllästyneitä. Ennen vanhaan ihmiset tekivät todella paljon fyysistä työtä, kaikki kotona olevat hommat olivat tehtävä itse. Vedet kannettava, puut halottava ja isot matot puisteltava ja pestävä. En tarkoita nyt sitä, että meidän pitäisi palata noihin aikoihin, mutta ajatuksena, entisajan ihmiset ovat paremmassa kunnossa vieläkin, kuin meidän nykynuoret.

Kävin pari päivää sitten mielenkiintoisen keskustelun kodin siivoamisesta. Ja siihen nyt keksitystä robotti-imurista. Esiin nousi ajatus, että kun verrataan imurointia ja robotin tekemää työtä, niin me ihmisethän siinä häviämme. Tarkoitan sitä, että tehokas siivoaminen käy kyllä todellakin liikunnasta. Jos heilut imurin kanssa tunnin tai laitat autosta tullessasi töistä kotiin tekstiviestin robotille, että imuroi talo, jotta saat itse töiden jälkeen huilata, niin minusta robotti 1 ja ihminen 0. Radio Novassa oli juuri eilen puhetta siitä kuinka istuminen tappaa ihmisen, siitähän on puhuttu jo pitkään, mutta ehkä se alkaa nyt vasta konkretisoitua ihmisille.

Muistan, kun rakensimme taloa, niin sähkömies kysyi minulta haluatko sellaiset valot, että saat ne sohvalta ja sängystä käskystä syttymään ja sammumaan. Onneksi en halunnut, vaan silloinkin joudun nousemaan ylös ja käydä painamassa katkaisijasta. Ajatellaanpa ihmistä, joka tekee istumatyötä 8 h päivässä, työmatka 1h päivässä. Sitten tullaan kotiin,  syödään ja aletaan tekemään kodin töitä. Monesti ainakin omakotitalossa on puunkantoa, imurointia ja pihatöitä. Jos sinä töistä tullessasi kannat sisälle vaikka kolme koppaa puita, talvella kolaat hieman pihaa ja vielä kaiken päätteeksi pikaisesti imuroit, olet tehnyt huomaamattasi jo reippaan tunnin liikuntasuorituksen. Saanut aikaan paljon hyvää, kerennyt olla kotona ja ennenkaikkea tehnyt sillä sinun tärkeällä kropallasi jotakin muuta kuin istunut.

Aina ei tarvitse lähteä liikkumaan, tehdä montaa tuntia päivässä, vaan muista, että hyötyliikunta on hyvä tapa saada itsensä liikkeelle. Monelle se saattaa ainut liikuntamuoto. Harvoin sitä enää mielletään sellaiseksi, kun kaikki on nykyään niin suorituskeskeistä. On kellot, jotka mittaa aivan kaikkea, mutta hyötyliikunta ei taida olla siellä treenimuotona? En ole itseasiassa siitä kyllä varma. Toinen hyvä seikka siitä on, että siihen voi osallistua koko perhe, lapset monesti nauttivat kun saavat touhuilla vanhempiensa kanssa. Ja hei, silloin myös heidät saadaan pois sohvalta ja pelien äärestä.


Nykyteknologia mahdollistaa melkein kaiken tehtävän jollakin koneella, mutta toivon ihmisten löytävän vielä sen itse tekemisen riemun. Se tunne kun hakkaa muutaman hetken halkoja on ihan yhtä hyvä, kun olisit käynyt salilla hieman kuristamassa alleja ja se antaa sille viikoittaiselle treenille hyvin vaihtelua. Kun sekoittaa kaikkea sopivasti, tulee siitä liikuntapiirakasta miellyttävä ja motivoiva. Ottakaa kaikesta tekemisestä hyöty irti ja opetelkaa nauttimaan muustakin kuin TV:stä  ja älypuhelimesta, sillä niiden kanssa siihen sohvalle jää varmasti kaikille aikaa.

Ihanaa viikkoa!

XxX Sanna

27. lokakuuta 2019

Hammastahnaa kainaloihin!

Siis mitä?

Kyllä, meidän ihanan hassu Young Livingin perheemme laittaa myös hammastahnaa kainaloihin. Mistä ihmeestä nyt on oikein kyse? Vuosi sitten jouluna minä näin Facebookissa ystäväni jakaman kuvan, jossa oli hänen poikansa. Hänet oli meikattu koulun naamiaisiin täysin luonnonmukaisilla mineraalimeikeillä. Siitähän se idea sitten lähti. Minä pyysin meille viisi ystävääni ja Anun, joka esitteli meillä Young Livingin tuotteita.

Ajattelin silloin heti, että ei en osta, nämä ovat liian kalliita ja verkostointimarkkinointi ei todellakaan ole minun juttuni. Minuahan ei huijata, koska kaikki sanoo, että verkostointimarkkinointi on huijausta pahimmillaan. Eilen olin minun ensimmäisessä koulutuksessani Young Livingin toimesta ja huomasin, etten ollut ainut, joka oli ajatellut samalla tavalla. Monet kertoivat juurikin samanalaisia kokemuksia. Minä, kuten monet muutkin, ovat olleet alussa hyvinkin skeptisiä tämän asian suhteen. 

No mitä tämä sitten on? Young Living on 25 vuotta vanha amerikkalainen yritys, jonka päätuotteena ovat eteeriset öljyt. Mutta tuotteita on paljon muitakin, on pesuaineet, kauneudenhoitotuotteita, lasten tuotteet, meikit, lisäravinteet ja diffuuserit. Minun vanhin tyttöni tuli vajaa vuosi sitten koulusta ja kysyi, että; ”Äiti miksi meillä on sellaiset pesuaineet, joissa on myrkkyä?” Mitä siihen voi vastata? Rupesin ajattelemaan, tutkimaan asiaa. Olin tuolloin jo tehnyt tunnukset ja tilannut muutamia meikkejä ja myynyt puolet itsestäni tuotteille. Ajattelin sitä Vilman lausetta ja tilasin itselleni Thievesin aloituspakkauksen, joka siis sisältää kodinhoitoon tuotteita. 

Ja sillä tiellä ollaan. Meidän perheessä ei muita tuotteita enää käytetä. Nyt varmaan monet ajattelee, että tuostakin on tullut hihhuli ja niin varmaan onkin, mutta onnellinen sellainen. Tiedän ettei meidän perhe altistu enää sille valtavalle kemikaalikuormalle, jota on nykymaailman tuotteissa ihan älyttömästi. Nainen voi laittaa aamulla itseensä 500 erilaista kemikaalia, ennnen kuin syö aamupalan ja se minut todella ajattelemaan asiaa. Sitten on tämä eettinen puoli. Young Livingillä on siemenestä sinettiin lupaus. No mikähän se nyt sitten on? Meidän tuotteet ovat 100% luonnonmukaisia ja kasvaneet ilman kemikaaleja. Ja se on minusta paljon se. 

Olen saanut paljon kritiikkiä siitä, kun tuotteet tulevat ympäri maailmaa eivätkä ne ole kotimaisia. No jos meiltä Suomesta saisi näitä öljyjä, jotka ovat tuotettu 100% täällä niin varmasti ostaisin. Mutta meillä ei vaan kasva raaka-aineita, että niitä voitaisiin valmistaa. Enkä halua ostaa mistä tahansa sillä en tiedä mistä öljyjen raaka-aineet ovat tulleet. Ja hei minä olen kuitenkin suomalainen yrittäjä, joka on itsenäinen jälleenmyyjä näille loistavilla tuotteille. En koe siitä mitään kriisiä, koska suurinosa meidän tuotteistamme mitä kaupassa myydään esim. hedelmät ja pähkinät lentävät meille ympäri maailmaa.

No mitä helkkaria se hammastahna siellä kainalossa tekee? Tai vauvan  pyllyrasva silmien alla? No se hienous tässä onkin, kun kaikkea voi käyttää kaikkeen. MInä teen itse pyykinpesuainetta, astianpesukoneainetta sekä kasvorasvaa. Deodorantti on vielä kokeilematta. No onko se sitten kallista? Kyllähän ne tuotteet maksavat enemmän kuin marketista, mutta ovat niin riittoisia, että kestävät todella pitkään. Ja minä kuulun kuukausitilaaja-ohjelmaan, joka takaa minulle loistavat edut. Saan ostoksistani pisteitä, promotuotteita (ilmaistuotteita) ja koska teen tätä liikmetoimintana saan vielä komissiokorvauksiakin. Tärkeintä on kuitenkin se, että saan puhtaita tuotteita, voin jakaa tätä asiaa eteenpäin ja olen saanut paljon ihania ihmisiä elämääni.

Jos haluat kuulla asiasta lisää, ole yhteydessä, tulen mielelläni kertomaan. Aina kannattaa käydä kuuntelemassa, kokeilla ja antaa tuotteille vähän aikaa, jotta pääsee niin sielunelämän. Ja hei parasta tässä on se, että pääset tästä eroon heti kun haluat, eikä tässä ole mitään ostopakkoa, niinkuin monessa verkostointimarkkinointifirmassa voi olla. Ja ne tarinat, miten öljyt ja muut tuotteet ovat auttaneet monia ihmisiä. Minun kasvoni ovat paremmassa kunnossa kuin, koskaan kiitos Young Living. Äitini närästys on saatu loppumaan näillä ihanilla tuotteilla. Hän kärsi siitä ikänsä ja nyt voi juoda kahvia ilman, että joutuu kolme päivää kärsimään kamalasta närästyksestä. Ja mikä on minusta kaikista parasta on se, että minun rakas mieheni käyttää tuotteita kanssa. Mies, joka oli alussa todella skeptinen koko hommaan. Ja sitten tällä vielä tienaa, aivan huippuja!

 Ota sinäkin askel kohti kemikaalitonta arkea ja kokeile rohkeasti, saatat yllättyä positiivisesti!

XxX Sanna

25. lokakuuta 2019

Mahdollisuuksien maaseutu

Voi mikä ihana tunne onkaan avata ovi vetää puhdasta ilmaa keuhkoihinsa ja lähteä päivän touhuihin. Puhuin tässä eräänä päivänä todella hienon naisen kanssa, joka oli kanssani samaa mieltä siitä, että maalla on mahdollisuuksia mihin vaan. Monesti ihmiset ovat sitä mieltä, että eihän täällä ole mitään. Muistan aikanani, kun rakensimme tänne talon, minulle sanottiin, että hullu. Olinko? Mielestäni en. Asuin talossa 10 vuotta, kasvatin siellä lapsiani ja elin osan toki  pienen osan elämääni. Nyt talossa uusi perhe, joka voi kirjoittaa siellä osan elämänsä historiaa.

Minä asun vieläkin syrjemmässä ja olen vieläkin onnellisempi. Olen oppinut arvostamaan rauhaa ja hiljaisuutta. Päiväni ovat yhtä hullunmyllyä, on ihana tulla kotiin ja kokea se rauha. Jos mietin kaupunkielämää, alkaa minua ahdistamaan jo pelkkä ajatuskin siitä ihmismäärästä ja kaupungin mukanaan tuomasta kiireen tunnusta. Ihmisiä on paljon ja lähestulkoon kaikilla on kiire. Elämä kaupungissa on niin erilaista kuin meillä täällä maalla.

Sen takia olenkin alkanut miettimään miten maaseutua saisi enemmän hyödynnettyä ihmisten stressin poistajana. Minulla on omat suunnitelmani ja aion nekin vielä toteuttaa, jahka aika on oikea, mutta maaseutumatkailua tulisi minusta kehittää. Saada ihmisille näytettyä se meidän luonnon hienous, meidänlaisemme arki. Tarkoitan nyt lähinnä tällä ehkä maatiloja, joissa arki on todellakin erilaista mihin olemme tottuneet, mutta varmasti antoisaa ja ennen kaikkea tärkeää.

Monesti sanotaan, että eihän täällä ole mitään. Meillähän on kaikki ja ehkä enemmän kuin kaupungissa. Toki suuret kauppakeskukset puutuvat ja sairaalat, mutta ne ovat lähimmillään 100 kilometrin päässä. Meillä on puhdas koulu ja päiväkoti, meillä on 2 kauppaa, posti ja matkahuolto sekä apteekki. Meillä pystyy käymään kuntosalilla, on hyvät ulkoilumaastot. Ja tänä päivänä saa kaiken sen mitä puuttuu tilattua netistä ja se tuodaan kotiovelle asti.

Maaseudun ihmisillä on ehkä taito paremmin nähdä se mitä kaikkea mahdollisuuksia tämä rauha ja puhtaus meille antaa. Suurin ongelma täällä on työpaikkojen puute, joten monet meistä ovat yrittäjiä. Siinä tulee minusta se maaseudun pahin ongelma. Jos jollakin on jotakin tai joku jossakin pärjää, niin 50% varmuudella alkaa pahansuopa puhua ja kateus nostaa päätään. Maaseudulla olisi valtava voima tarjota kaupunkilaisille mahdollisuuksia luopua stressistä ja tulla nauttimaan meidän luonnosta ja mahdollisuuksista, jos me vaan puhaltaisimme enemmän yhteen hiileen. Täällä on itsestään ihmisiä kuitenkin niin vähän, että yhteistyöllä olisi enemmän mahdollisuuksia.

Minä näen tulevaisuuden kuitenkin niin, että hyviä asioita tapahtuu ja uskon yhteistyön voimaan ja siihen, että maaseudusta tulee vielä haluttu paikka asua, vierailla ja yrittää. Tämä vaatii vaan samanlaisia rohkeita naisia kuin hän, jonka kanssa puhuin ja sitä uskoa siihen omaan tekemiseen ja tuotteeseen. Muutenkin mielestäni tämä maailmaa tarvitsee nyt rauhaa ja hiljentymistä, koska elämästä tunnutaan tekevän välillä niin vaikeaa, että tällainen pieni ihminen ei pysy perässä. Valittamisen ja negatiivisuuden sijaan, kun nähtäisiin se mitä meillä on ja oltaisiin siitä kiitollisia, niin asiat voisivatkin olla hetken päästä ihan erituntuisia.

Tekstin tarkoitus oli herättää miettimään sitä omaa ympäristöään, katsomaan avoimin silmin mitä sieltä löytyy ja olemaan siitä kiitollinen. Mikäli siellä on jotakin sellaista mitä haluaa muuttaa, tarttuu toimeen ja alkaa pikkuhiljaa asia kerrallaan tekemään muutoksia juuri niihin asioihin. Pysähtyminen sen kiireisen elämän rinnalla on taito, jonka opiskelua iän olen harjoittanut nyt muutaman vuoden ja pikkuhiljaa alan pääsemään siihen kiinni. Minusta maaseudun rauha auttaa siinä vielä omalla mahtavalla tavallaan ja juuri sen tunteen haluaisin mahdollistaa niin monelle ihmisille kuin suinkin. Haluan tuoda maaseudun ihmisten elämään ja toivon, että tämän voima huomataan huomataan myös kaupungeissa.

Landelaisena on hyvä olla.

XxX Sanna

20. lokakuuta 2019

Top 3 asiat, jotka tekevät minut onnelliseksi

1. Koti ja Perhe


Minusta on tullut viime vuosina oikea kotikissa. En olisi missään niin mieluusti kuin kotona. Vaikka en olekaan mikään syksy ihminen niin rakastan iltoja jolloin saan laittaa kynttilöihin sekä takkaan tulen ja istua sohvalla ihailemassa minun kaunista kotiani. Olen oppinut viihtymään kotona myös yksin ja rauha onkin se mistä saan eniten voimaa nykyään. Perhe on ollut minulle aina todella tärkeää, olen valmis tekemään sen eteen kaiken mahdollisen, jotta saan perheenjäseneni pysymään onnellisina. Kaikista hienointa on seurata miten minun omista pienistä tytöistä kasvaa pikkuhiljaa oikeita neitejä. Rakastan olla heidän kanssaan ja pyrinkin viettämään kaiken mahdollisen ajan tyttöjen kanssa. Tämä yrittäjän hektinen arki heittää siihen välillä oman haasteensa, mutta onneksi siihen pystyy itse vaikuttamaan. Perheen yhteiset hetket ovatkin minulle tärkeitä ja pyrimme järjestämään sitä mahdollisimman paljon. Meillä on joka päivä yhteinen ruokailuhetki, mistä ei anneta jälkeen, muuta kuin ihan pakon edestä. Perheen merkitys on kasvanut minun elämässäni paljon lasten myötä ja viime vuosina olen huomannut, kuinka korvaamaton voimavara se on.

2. Kemikaaliton elämä


Olen viimeisen vuoden aikana vaihtanut meidän perheen kaikki päivittäiset puhdistusaineet kemikaalittomiin. Samalla olen päivittänyt myös shampoot, suihkusaippuat ja kaikki ihonhoitotuotteet sekä rasvat luonnonmukaisiin ja täysin kemikaalittomiin. Siihen ajatuksen sain vanhemmalta tyttäreltäni, joka kyseenalaisti minun pesuainevalintani. Olen enemmän kuin kiitollinen hänelle siitä. Young Living on meidän perheen uusi puhtaamman arjen tarjoaja. Olen enemmän kuin koukussa heidän tuotteisiinsa, on hienoa voida luottaa siihen, että tuotteet ovat eettisesti tuotettuja ja varmasti luonnonmukaisia ja puhtaita. Minulla ja monella muullakin naisella on varmaan tapana aloittaa aamu jos jonkinlaisella kasvo-ja vartalovoiteella, ja monilla muilla kemikaaleilla. Olen jostakin lukenut, että moni ihminen laittaa itseensä jopa yli 500 kemikaalia ennen aamupalaa ja se on paljon se. 

Jos ajattelet kemikaaleja yleensä, niin niiden haittavaikutuksia on monia. Monet eivät ajattele sitä, että ne imeytyvät ihon lävitse meihin tai astioiden välityksellä kun pesemme niitä monilla erilaisilla vahvoilla pesuaineilla. Suoliston hyvinvointi on monesti myös yhteyksissä ihmisten kemikaalikuormmiin. Minä olen vaihtanut myös omat ihonhoitotuotteeni luonnon mukaisiin ja ihoni voi kyllä todella hyvin. Olen sen verran pöhlö, että saan hyvän mielen, kun pystyn itse valmistamaan oman kasvorasvani, pyykinpesuainetta sekä astianpesukoneaineen. Suosittelen vahvasti kaikille.

3. Ystävät ja työ


Ystävät ovat ihmisen elämän suola. Hyviä ystäviä ihmiselle tulee läpi elämän, mutta minä olen sitä mieltä, että muutama heistä nousee ylitse muiden. Hyvät ystävät ovat juuri niitä, jotka ovat aina, vaikka yhteydenpito olisi välillä vähän vähäisempääkin. Tai eivät hylkää silloin jos elämässä on vähän vaikeaa. Minulla on tosi ystäviä elämässäni kolme, he ovat olleet sitä pitkään ja tiedän, että he pysyvät jatkossakin. Toki ihmisellä voi olla enemmänkin ystäviä niin minullakin on. Osan kanssa elämä on vaan erilaista, en esimerkiksi kerron kaikille kaikkea. Senkin virheen olen joskus elämässäni tehnyt ja maksanut siitä suuren hinnan. Elämä opettaa tässäkin asiassa.

Työ on juuri tällä hetkellä sellaista mistä nautin joka solullani. Saan tehdä töitä erilaiset ihmisten kanssa, auttaa heidän elämäntapamuutoksessa. Olen saanut työni kautta myös paljon hienoja ihmisiä elämääni, tavannut aitoja ja rohkeita naisia ja miehiä. Minusta on ihana saada tehdä töitä eri paikoissa ja eri ammattilaisten kanssa. Työpäiväni ei ole koskaan samanlainen ja se antaa oman hienoutensa minun päiviini. Aina tämä yrittäminen ei ole herkkua ja monesti on tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin, mutta onneksi en ole niin kuitenkaan tehnyt. Olen vasta alussa siinä mitä kaikkea minä haluan tehdä ja kunnianhimo senkun kasvaa vuosi vuodelta. Haluan olla vähän parempi päivä päivältä ja se antaa motivaatiota tarttua haasteisiin aina uudestaan ja uudestaan. Niinkuin isäni opetti tee sellaista työtä josta nautit, sillä vaan silloin sinusta voi tulla onnellinen.

Mitkä asiat sinusta tekee onnellisen?

XxX Sanna

Syksyisen makuinen kurpitsalaatikko

On ihanaa, kun on asiakkaana nainen, joka on loistava kokki. Olen monesti miettinyt mitä voisin kurpitsasta tehdä. Eräissä treeneissä tuli puhetta siitä, miten hän oli tehnyt loistavaa bataatti-kurpitsa-porkkanalaatikkoa. No sehän oli laitettava testiin heti. En olisi koskaan voinut kuvitella miten hyvää siitä tuli ja juuri sen takia haluan laittaa hyvän kiertämään. Tietenkin asiakkaani luvalla.


Syksyisen makuinen kurpitsalaatikko

1 kurpitsa (n. 0,5-1kg)
2-3 porkkanaa
1 hyvän kokoinen bataatti (tai 2 pientä)
Sipulia maun mukaan
4 kananfilettä tai 400g kananfilesuikaleita
1 prk tomaattimurskaa
Suolaa, timjamia, chiliä, paprikajauhetta, currya.

Pilko uunivuokaan bataatti, kurpitsa, porkkanat ja sipuli. Leikkaa kananfilepihveistä palasia tai kaada suikaleet vihannesten päälle. Sekoita ja lisää mausteet, sekoita uudelleen niin, että mausteet menevät hyvin joka kohtaan. Lisää tomaattimurska, voit huuhdella purkin vielä vedellä niin saat enemmän nestettä eikä ruoka pääse kuivumaan. Laita uuniin keskitasolle 200 asteeseen. Paista 45min -1h, hieman uunista riippuen. Nauti raikkaan salaatin kanssa.

Hyvää ja nopeaa. Ihania makuhetkiä tämän loistavan ruuan parissa.

XxX Sanna