13. marraskuuta 2019

ISI


Isi, minun isi. Viime sunnuntaina 10.11. oli taas isänpäivä. Minä en viettänyt sitä tänäkään vuonna oman isäni kanssa, mutta näin hänet kyllä sitten seuraavana päivänä ja tietenkin soiteltiin silloin aamulla. Olen aina ollut isän tyttö, vaikka pienenä isäni oli aina töissä ja äiti se, joka meidän kanssa oli kotona, teki läksyjä, lohdutti jos itketti ja iloitsi jos nauratti. Mutta silti isi oli aina minulle se kaikista paras. Muistan miten hienoa oli päästä isän kanssa pienenä paikalliselle huoltoasemalle kahville, vaikka aina siellä menikin turhan kauan, isäni jäätyä suustaan kiinni ihan jokaisen ihmisen kanssa. Nyt kun mietin niin mistähän sekin luonteenpiirre on periytynyt :D

Meidän iskä oli maailman tiukoin kasvattaja. Hyvin määrätietoinen ja periksiantamaton. Jos isä sanoi jotain silloin toimittiin niin, vastaväitteille ei ollut varaa. Muistan teini-iässä miten inhosin niitä typeriä kotiintuloaikoja. Mutta jos et ollut sovittuna aikana kotona, niin silloin isi Löytömäki tuli hakemaan. Minua ei haettu koskaan, mutta veljeäni sitäkin enemmän. Toinen suuresti ärsyttävä piirre isän kasvastuksessa oli, ettei äidille saanut, koskaan äkkäillä, silloin isäni teki hyvin pian selväksi, että jos oli jotakin valitettavaa niin ainoastaan isälleni. Niinpä en ryttyillyt koskaan kummallekaan. Nyt myöhemmin olen tajunnut, kuinka tärkeää oli opettaa minulle kovapäiselle teinille, vanhempien ihmisten kunnioittamista.

En muista isääni lapsuudesta sellaisena sylissä pitävänä tai leikkivänä isänä, mutta muistan hänet turvallisena. Isäni on persoona, joka jakaa todella paljon mielipiteitä luonteensa takia, hän sanoo asiat aina niinkuin ne on ja sille ihmiselle kenelle on ajatellut. Muistan myös nuoruudestani sen, että hän puolusti aina meidän perhettä kaikissa mahdollisissa asioissa. Koskaan kukaan ei voinut meitä mollata hänelle. Minulle tuli jo pienestä pitäen suuri tarve puolustaa isääni, koska kuulin usein siitä miten äkkipikainen ja äkäinen hän oli. Olen sellainen vieläkin, menen aina isäni puolella jos on tiukka paikka. Nykyään kyllä kyseenalaistan häntä jos siihen on tarvetta, mutta loppuviimein aina olen hänen puolellaan. Olen perinyt isäni luonteen, kuulen todella usein, että olet aivan kuin isäsi. Puolustan omiani henkeen ja vereen, olen ystävä aina suurella sydämellä, mutta jos minut pettää niin se on sitten siinä.

En osaa sanoa miksi isä on minulle ollut aina niin tärkeä, vaikka meidän yhteinen aikamme onkin todella vähäistä. Aina kuitenkin nuorempana käännyin isäni puoleen, jos oli jotankin ongelmaa jonkun kanssa. Isäni myös opetti minut pitämään puoleni, pärjäämään omillani. Äitini puolestaan sen, ettei kenenkään tarvinnut auttaa missään. Se on ehkä sellainen kombo, että välillä meinaa itseäänkin hirvittää. Olen kiitollinen hänelle siitä, että hän on jaksanut aina kuunnella ongelmani, pyrkinyt omalla isämaisella tyylillään auttamaan. Sitä en voi sanoa, etteikö meillä olisi ollut riitoja ja ettenkö olisi pettynyt hänen ratkaisuihinsa, mutta aina loppujen lopuksi se isin tyttö nostaa päätään.

Jos isäni minulle jotakin on opettanut, niin työnteon. Siitäkin kuulin aina ennen, että olet ihan yhtä hullu tekemään töitä kuin isäsi, mutta olikos se nyt sitten niin huono juttu. Teen töitä vieläkin paljon, mutta nyt vastapalani tekee vieläkin enemmän, niin siitä ei kuule enää. Työnteko oli meillä aina itsestään selvyys, ei ollut oikotietä onneen. Rahat piti tienata suurinpiirtein aina itse, kesät olin 15-vuotiaasta asti kesätöissä betonivalimolla ja ammattikoulun aikaan paistelin illat hampurilaisia. Sekin oppi oli todella tärkeä, koska olen pärjännyt elämäni hyvin pienillä ansioilla, saaden kuitenkin tehdä juuri sitä mistä olen tykännyt.

Olen kiittänyt isääni jonkun kerran siitä, että hän jaksoi olla kanssa niin tiukka. Ilman sitä jumalatonta kuria voisin olla missä vaan katuojan pohjalla, koska vauhtia olisi voinut olla nuorena jopa liikaa. Töistä isä sanoi aina, että pitää tehdä sellaista työtä mistä oikeasti tykkää, ei saa olla paikassa missä ei viihdy. Sekin on ollut ihan älyttömän hyvä ohje minulle tähän elämään. Olen pienestä pitäen oppinut ettei mitään saa ilmaiseksi, vaan aina on tehtävä asioiden eteen töitä. Toki minä olin myös isin lellikki ja sain aika paljon myös ihan vaan siksi, että olin isin tyttö.

Isänpäivä on jokaiselle isälle tarkoitettu päivä. Silloin jokaista isää pitäisi muistaa, sillä jokaisessa isässä on varmasti jotakin muistamisen arvoista. Ainakin haluaisin ajatella niin. Minulla on maailman paras isi just mulle, se ei ole sitä välttämättä kenellekään muulle tai muun mielestä, mutta just mulle se on. Olen kiitollinen siitä, että isäni on hyvässä kunnossa, (vaikka sairastaakin melkein kymmentä ensimmäistä kansatautia) ja eläkkeellä olosta huolimatta jaksaa olla vielä töissäkin. Mutta joskus jokaisesta meistä täytyy luopua, ja se aika kun täällä vielä ollaan olisi hyvä käyttää hyödyksi. Kertoa sille toiselle, että tykkää, isäni ei kylläkään ole mikään tunteiden näyttäjä, mutta tiedän että se tykkää musta :D Onneksi olen perinnyt paremmat kyvyt puhua asioistani, kuin isäni.

Kiitos isi, että olet just mun isi ja olet kasvattanut minusta juuri tälläisen naisen!

XxX Sanna

6. marraskuuta 2019

Terveelliset herkut


 *Sisältää kaupallisia linkkejä

Tämä pimeys mikä meillä tällä hetkellä valitsee on jotakin ihan jäätävää. Tuntuu, kuin aina olisi jonkinlaisessa pussissa. Onneksi satoi edes pieni huntu lunta, niin maisema hieman valostui. Monelle tämä vuoden aika on todella vaikea ja masentava. Monet myös sanovat sen lisäävän makeanhimoa. Ja se varmasti pitää myös paikkansa. Minä ajattelin kasata teille muutaman hyvän ja terveellisemmän vaihtoehdon makeannälkään.

Ensimmäisenä ihan ykköset päiväkahville:

Kauravohvelit


1 kananmuna
1 dl kaurajauhoa tai jauhettuja kaurahiutaleita
1-2 tl vaahterasiirappia
1/5 tl leivinjauhetta
1/5 tl suolaa
Nesteeksi kauramaitoa ja vettä niin, että taikinasta tulee juokseva ja helposti paistettava.
Laita vohvelipannulle kookosöljyä ja paista. 


Tuoreet marjat/hedelmät dipattuna  sulatettuun tummaan suklaaseen


Välipalaksi on ihana nauttia myös erilaisia hedelmiä, jotka ovat jo valmiiksi makeita. Minä olen myös usein, jos oikein makeanhimo yllättää, dipannut niitä sulatettuun tummaan suklaaseen. Nopeaa helppoa ja varmasti vie sen makean himon mennessään.


Vaikka syksy ja omenoiden aika onkin jo mennyt, niin mikään ei voita omena-kaurapaistosta Sannan tyyliin.

 

Kaura-omenapaistos

 

Paistoksen tulee omenaa 4-5 kpl (riippuu omenan koosta)
 n.3 dl kaurahiutaleita,
n. 1dl kookosrasvaa, kanelia ja pikkasen ruokokidesokeria.
Sitten vaan uuniin 200 asteeseen ehkä puoleksi tunniksi.
Nauti  vaniljapuddingin kanssa.

Dippivihannekset


Televisiota katsellessa voi napostella dippivihanneksia ja tehdä kylkeen dipin. Minä teen usein dipin maitorahkasta, johon laitan sekaan paljon yrttejä. Minun suosikkini on ehdottomasti tzatzikimauste. Lisäksi laitan vielä sitruunapippuria hieman ja nesteeksi puristan joko limen tai sitruunan mehun.

Näillä vinkeillä pääset alkuun ja saat herkkuhampaasi taltutettua :D

XxX Sanna
 

3. marraskuuta 2019

Minä rakastan sinua

Kolme pientä sanaa. Kuuletko sinä noita sanoja elämässäsi tarpeeksi usein? Ja muistatko sanoa ne tarpeeksi usein lähimmäisillesi? Minä rakastan sinua ovat mielestäni kaikista merkityksellisemmät sanat, joita voit kuulla tai sanoa toiselle ihmiselle. Toki pitää muistaa, että sanojen takana tulee olla tunne, pelkillä sanoilla ei ole mitään merkitystä.

Minulle tunteiden näyttäminen on ollut aikuisiällä opeteltava juttu. Meillä kotona ei lapsuudessani vanhempieni välillä rakkauden tunnustuksia kuulunut, eikä paljoa hellyyden osoituksiakaan. Minua kyllä pidettiin sylissä ja halailtiin, mutta ehkä sellainen tunteiden näyttäminen jäi todella vähäiseksi. Minä kasvoin niin, ettei se ollut normaalia ja kenties jopa vähän hävettävää. Naimisissa ollessani tilanne ei myöskään muuttunut. En muista, että minulle olisi kertaakaan sanottu muiden ihmisten läsnäollessa, että rakastan sinua tai kehuttu muutenkaan. Enkä toki itsekkään tehnyt niin. Lapsille kyllä pyrittiin osoittamaan rakkautta ja hellyyttä, mutta vanhemmilta he eivät sitä valitettavasti nähneet.

Nykyinen mieheni on aivan erillainen. Hän opetti minulle hellyyden, tunteiden näyttämisen tärkeyden ja ennen kaikkea niistä puhumisen. En ole kolmeen ja puoleen vuoteen nukahtanut kertaakaan (jos molemmat ollaan kotona tai samassa paikassa) niin ettenkö ole kuullut viimeisenä sanoja; Minä rakastan sinua. En muista myöskään, että olisin herännyt kertaakaan niin ettenkö olisi sanoja kuullut. Yhtään aamua ei olla lähdetty töihin niin etteikö toiselle oltaisi käyty sanomassa; minä rakastan sinua. Nykyään kuulen sanat monta kertaa päivässä, oltiin sitten kotona tai kylässä, ne ovat täynnä tunnetta ja aitoutta. Niiden ansiosta olen saanut itsetuntoni vahvistumaan, selvinnyt monista myrskyistä ja ennenkaikkea oppinut rakastamaan.



Minusta tärkeintä tunteiden näyttämisessä on ehdottomasti malli, jonka tytöt saavat. He näkevät sen, että ne kuuluvat parisuhteeseen, se on normaalia. He näkevät sen, että halaillaan ja pussaillaan. Ja ennenkaikkea he kokevat sen itse. Meillä pidetään paljon sylissä, pussaillaan, nukutaan lusikassa ja nautitaan yhdessäolosta aina kun se vaan on mahdollista. Tytöt oppivat siihen, he osaavat arvottaa itsensä tulevaisuudessa paremmin. Ei tarvitse kerjätä rakkautta, vaan sen pitää tulla automaattisesti ja sydämestä. Väkisin ei voi ketään rakastaa, eikä vaatia rakkautta muilta. Toinen tärkeä juttu on ehdottomasti, että kaiken se kestää. Vaikka välillä menee hermo ja tuleekin riitaa, niin rakkaus ei katoa, asiat pitää puhua ja selvittää. Ilman sitä rakkaus ei voi pysyä puhtaana. Tämän päivän ihmiset ovat kiireisiä ja voivat valitettavan huonosti, silloin se parisuhde voi jäädä taka-alalle, vaikka siitä pitäisi tulla kaikista suurin voima.

Minä olen kiitollinen elämälleni, että se näytti minulle rakkauden voiman ja todisti sen olemassaolon. Sen avulla olen päässyt eteenpäin elämäni jokaisella osa-alueella, vahvistanut omaa itsetuntoani. Olen vahvempi ihminen nyt, kuin koskaan, väitän olevani myös parempi äiti, koska minulla on asiat nyt kunnossa. Tekstin punainen lanka olikin, etteivät ihmiset unohtaisi rakastaa, kertoa siitä uusi sille ketä kohtaan tunteet ovat. Opettakaa kaikille lähimmäisillenne se rakkaus mitä tunnette ja kehottakaa heitä tekemään samoin.

Monesti puhutaan siitä, että pitää rakastaa itseään ennenkuin voi rakastaa muita. Se on totta, mutta kun osaaat rakastaa itseäsi niin opettele rakastamaan myös muita. Ja ennen kaikkea anna ihmisten rakastaa sinua. Se ei riko sinua vaan vahvistaa. Ihmistä ei ole luotu olemaan ja pärjäämään yksin, vaan toisen ihmisen kanssa. Minusta on ihanaa, kun olen oppinut rakkauden voiman ja jakamaan elämäni toisen ihmisen kanssa. Yhdessä olemme onnellisia ja pärjäämme elämme myrkyistä.

Rakkauden täyteistä päivää <3

XxX Sanna

31. lokakuuta 2019

Miten minimoin ruokahävikin?

Minä olen aina inhonnut heittää ruokaa roskiin. Se ei vaan ole oikein. Olen aina ajatellut sen niin, että jos käytän omaa aikaani ja rahaani ruuan valmistukseen, on jokin asiassa mennyt pieleen jos sitä pitää heittää roskiin. Ennen koirat sai aina jämä loput, mutta nyt on keksittävä jokin muu keino. Olen aina tehnyt ruuat itse, meillä eineksiä ei syödä. Mutta vasta nyt ihan hiljattain olen opetellut tekemään ruokaa ns. yhden kerran tarpeisiin.

Muistan, kun joskus keitin keittoja, niin niitä syötiin melkein viikko ja sittenkin vielä osa heitettiin pois. Nyt olen opetellut tekemään ruokaa niin, että sitä on maksimissaan kahdelle kerralla. Jos vielä jää yli, niin loput pakkaseen. Olen opetellut nyt vasta ihan kaikkien ruokien pakastamisen ja saanut siitä huiman avun omaan tekemiseeni. On paljon helpompi reagoida yllättäviin muutoksiin, kun on pakkasessa valmiina ruuat joita voi ottaa sulamaan. Eikä aina tarvitse käyttää vähäistä kotona oloaikaa keittiösssä olemiseen.

Minulla on paljon haaveita, mutta yksi niistä on minimoida ruokahävikki meidän perheessä. Olisi ihanne tilanne, ettei mitään menisi roskiin vaan kaikki tehty ruoka tulisi syötyä. Miten minä sitten olen ajatellut tämän toteuttaa? Eilen oli esimerkiksi sellainen "hävitä jääkaapista kaikki mahdollinen, mikä meinaa mennä pilalle"-päivä. Perunamuusin lopusta tuli perunarieskaa, nuupahtaneistä sitruunoista ja inkivääristä pullollinen inkiväärishottijuomaa. Kesäkurpitsat oli jo elämänsä ehtoopuolella ja kanajauhelihasta uhkasi mennä päivä, niin siitä tuli minulle tämän päivän ruuaksi lasagne. Porkkanat, bataatit ja sipulit puolestaan pääsivät kasvissosekeittoon. Ja vielä puolukkahilloon sulamaan otetuista puolukan jämistä tuli tytöille vispipuuro. Koko ilta meni keittiössä, mutta yhtään raaka-ainetta ei mennyt hukkaan, ja ruokaa on nyt moneksi päiväksi taas pakkasessa. Edellisenä päivänä keitin jänispaistista lihakeiton, ja kaalista, joka oli ollut jääkaapissa kauan tuli kaalilaatikkoa. Ne odottavat nyt pakasteessa syöjiään.

Olen myös opettanut tyttöjä, että lautaselle otetaan vaan sen verran ruokaa, mikä jaksetaan syödä. Meillä ei ahnehdita ja heitetä loppuja pois. Opettelussa on mennyt aikaa ja välillä ollut hankalaa, mutta nykyään jos syömme muuallakin kuin kotona, niin on hienoa katsoa miten lautaset syödään tyhjäksi. Näin minusta kunnioitetaan sitä lautasella olevaa ruokaa. Ja sen olen lapsilleni halunnut opettaa. Ruuan haaskaaminen ja pois heittäminen on myös rahakysymys, tänä päivänä ruoka on kallista eikä minulla ainakaan ole vara heittää ruokaa menemään, päin vastoin yritän tulla mahdollisimman vähällä rahalla toimeen. Ja juuri sen takia onkin tärkeää, että myös sieltä pakasteesta syödään ne sinne tehdyt ruuat. Eikä aina vaan osteta kaupasta lisää. Minulla on pakasteet onneksi täynnä hirvenlihaa, kalaa ja marjoja, joten kaupasta ostan lähinnä vihannekset, perunat, maitotuotteet, salaatit, hedelmät sekä kanaa.

Kannustan teitä kaikkia kiinnittämään huomiota ruoka hävikkiin ja pyrkikää minimoimaan se. Ihanaa viikon jatkoa!

XxX Sanna

29. lokakuuta 2019

Hyötyliikunta, monen pelastus?

Mummoni on 94-vuotias, todella hyväkuntoinen, iloinen ja elämänmyönteinen. Nuoret aikuiset ovat puolestaan väsyneen oloisia, hieman ärtyneitä ja elämään kyllästyneitä. Ennen vanhaan ihmiset tekivät todella paljon fyysistä työtä, kaikki kotona olevat hommat olivat tehtävä itse. Vedet kannettava, puut halottava ja isot matot puisteltava ja pestävä. En tarkoita nyt sitä, että meidän pitäisi palata noihin aikoihin, mutta ajatuksena, entisajan ihmiset ovat paremmassa kunnossa vieläkin, kuin meidän nykynuoret.

Kävin pari päivää sitten mielenkiintoisen keskustelun kodin siivoamisesta. Ja siihen nyt keksitystä robotti-imurista. Esiin nousi ajatus, että kun verrataan imurointia ja robotin tekemää työtä, niin me ihmisethän siinä häviämme. Tarkoitan sitä, että tehokas siivoaminen käy kyllä todellakin liikunnasta. Jos heilut imurin kanssa tunnin tai laitat autosta tullessasi töistä kotiin tekstiviestin robotille, että imuroi talo, jotta saat itse töiden jälkeen huilata, niin minusta robotti 1 ja ihminen 0. Radio Novassa oli juuri eilen puhetta siitä kuinka istuminen tappaa ihmisen, siitähän on puhuttu jo pitkään, mutta ehkä se alkaa nyt vasta konkretisoitua ihmisille.

Muistan, kun rakensimme taloa, niin sähkömies kysyi minulta haluatko sellaiset valot, että saat ne sohvalta ja sängystä käskystä syttymään ja sammumaan. Onneksi en halunnut, vaan silloinkin joudun nousemaan ylös ja käydä painamassa katkaisijasta. Ajatellaanpa ihmistä, joka tekee istumatyötä 8 h päivässä, työmatka 1h päivässä. Sitten tullaan kotiin,  syödään ja aletaan tekemään kodin töitä. Monesti ainakin omakotitalossa on puunkantoa, imurointia ja pihatöitä. Jos sinä töistä tullessasi kannat sisälle vaikka kolme koppaa puita, talvella kolaat hieman pihaa ja vielä kaiken päätteeksi pikaisesti imuroit, olet tehnyt huomaamattasi jo reippaan tunnin liikuntasuorituksen. Saanut aikaan paljon hyvää, kerennyt olla kotona ja ennenkaikkea tehnyt sillä sinun tärkeällä kropallasi jotakin muuta kuin istunut.

Aina ei tarvitse lähteä liikkumaan, tehdä montaa tuntia päivässä, vaan muista, että hyötyliikunta on hyvä tapa saada itsensä liikkeelle. Monelle se saattaa ainut liikuntamuoto. Harvoin sitä enää mielletään sellaiseksi, kun kaikki on nykyään niin suorituskeskeistä. On kellot, jotka mittaa aivan kaikkea, mutta hyötyliikunta ei taida olla siellä treenimuotona? En ole itseasiassa siitä kyllä varma. Toinen hyvä seikka siitä on, että siihen voi osallistua koko perhe, lapset monesti nauttivat kun saavat touhuilla vanhempiensa kanssa. Ja hei, silloin myös heidät saadaan pois sohvalta ja pelien äärestä.


Nykyteknologia mahdollistaa melkein kaiken tehtävän jollakin koneella, mutta toivon ihmisten löytävän vielä sen itse tekemisen riemun. Se tunne kun hakkaa muutaman hetken halkoja on ihan yhtä hyvä, kun olisit käynyt salilla hieman kuristamassa alleja ja se antaa sille viikoittaiselle treenille hyvin vaihtelua. Kun sekoittaa kaikkea sopivasti, tulee siitä liikuntapiirakasta miellyttävä ja motivoiva. Ottakaa kaikesta tekemisestä hyöty irti ja opetelkaa nauttimaan muustakin kuin TV:stä  ja älypuhelimesta, sillä niiden kanssa siihen sohvalle jää varmasti kaikille aikaa.

Ihanaa viikkoa!

XxX Sanna

27. lokakuuta 2019

Hammastahnaa kainaloihin!

Siis mitä?

Kyllä, meidän ihanan hassu Young Livingin perheemme laittaa myös hammastahnaa kainaloihin. Mistä ihmeestä nyt on oikein kyse? Vuosi sitten jouluna minä näin Facebookissa ystäväni jakaman kuvan, jossa oli hänen poikansa. Hänet oli meikattu koulun naamiaisiin täysin luonnonmukaisilla mineraalimeikeillä. Siitähän se idea sitten lähti. Minä pyysin meille viisi ystävääni ja Anun, joka esitteli meillä Young Livingin tuotteita.

Ajattelin silloin heti, että ei en osta, nämä ovat liian kalliita ja verkostointimarkkinointi ei todellakaan ole minun juttuni. Minuahan ei huijata, koska kaikki sanoo, että verkostointimarkkinointi on huijausta pahimmillaan. Eilen olin minun ensimmäisessä koulutuksessani Young Livingin toimesta ja huomasin, etten ollut ainut, joka oli ajatellut samalla tavalla. Monet kertoivat juurikin samanalaisia kokemuksia. Minä, kuten monet muutkin, ovat olleet alussa hyvinkin skeptisiä tämän asian suhteen. 

No mitä tämä sitten on? Young Living on 25 vuotta vanha amerikkalainen yritys, jonka päätuotteena ovat eteeriset öljyt. Mutta tuotteita on paljon muitakin, on pesuaineet, kauneudenhoitotuotteita, lasten tuotteet, meikit, lisäravinteet ja diffuuserit. Minun vanhin tyttöni tuli vajaa vuosi sitten koulusta ja kysyi, että; ”Äiti miksi meillä on sellaiset pesuaineet, joissa on myrkkyä?” Mitä siihen voi vastata? Rupesin ajattelemaan, tutkimaan asiaa. Olin tuolloin jo tehnyt tunnukset ja tilannut muutamia meikkejä ja myynyt puolet itsestäni tuotteille. Ajattelin sitä Vilman lausetta ja tilasin itselleni Thievesin aloituspakkauksen, joka siis sisältää kodinhoitoon tuotteita. 

Ja sillä tiellä ollaan. Meidän perheessä ei muita tuotteita enää käytetä. Nyt varmaan monet ajattelee, että tuostakin on tullut hihhuli ja niin varmaan onkin, mutta onnellinen sellainen. Tiedän ettei meidän perhe altistu enää sille valtavalle kemikaalikuormalle, jota on nykymaailman tuotteissa ihan älyttömästi. Nainen voi laittaa aamulla itseensä 500 erilaista kemikaalia, ennnen kuin syö aamupalan ja se minut todella ajattelemaan asiaa. Sitten on tämä eettinen puoli. Young Livingillä on siemenestä sinettiin lupaus. No mikähän se nyt sitten on? Meidän tuotteet ovat 100% luonnonmukaisia ja kasvaneet ilman kemikaaleja. Ja se on minusta paljon se. 

Olen saanut paljon kritiikkiä siitä, kun tuotteet tulevat ympäri maailmaa eivätkä ne ole kotimaisia. No jos meiltä Suomesta saisi näitä öljyjä, jotka ovat tuotettu 100% täällä niin varmasti ostaisin. Mutta meillä ei vaan kasva raaka-aineita, että niitä voitaisiin valmistaa. Enkä halua ostaa mistä tahansa sillä en tiedä mistä öljyjen raaka-aineet ovat tulleet. Ja hei minä olen kuitenkin suomalainen yrittäjä, joka on itsenäinen jälleenmyyjä näille loistavilla tuotteille. En koe siitä mitään kriisiä, koska suurinosa meidän tuotteistamme mitä kaupassa myydään esim. hedelmät ja pähkinät lentävät meille ympäri maailmaa.

No mitä helkkaria se hammastahna siellä kainalossa tekee? Tai vauvan  pyllyrasva silmien alla? No se hienous tässä onkin, kun kaikkea voi käyttää kaikkeen. MInä teen itse pyykinpesuainetta, astianpesukoneainetta sekä kasvorasvaa. Deodorantti on vielä kokeilematta. No onko se sitten kallista? Kyllähän ne tuotteet maksavat enemmän kuin marketista, mutta ovat niin riittoisia, että kestävät todella pitkään. Ja minä kuulun kuukausitilaaja-ohjelmaan, joka takaa minulle loistavat edut. Saan ostoksistani pisteitä, promotuotteita (ilmaistuotteita) ja koska teen tätä liikmetoimintana saan vielä komissiokorvauksiakin. Tärkeintä on kuitenkin se, että saan puhtaita tuotteita, voin jakaa tätä asiaa eteenpäin ja olen saanut paljon ihania ihmisiä elämääni.

Jos haluat kuulla asiasta lisää, ole yhteydessä, tulen mielelläni kertomaan. Aina kannattaa käydä kuuntelemassa, kokeilla ja antaa tuotteille vähän aikaa, jotta pääsee niin sielunelämän. Ja hei parasta tässä on se, että pääset tästä eroon heti kun haluat, eikä tässä ole mitään ostopakkoa, niinkuin monessa verkostointimarkkinointifirmassa voi olla. Ja ne tarinat, miten öljyt ja muut tuotteet ovat auttaneet monia ihmisiä. Minun kasvoni ovat paremmassa kunnossa kuin, koskaan kiitos Young Living. Äitini närästys on saatu loppumaan näillä ihanilla tuotteilla. Hän kärsi siitä ikänsä ja nyt voi juoda kahvia ilman, että joutuu kolme päivää kärsimään kamalasta närästyksestä. Ja mikä on minusta kaikista parasta on se, että minun rakas mieheni käyttää tuotteita kanssa. Mies, joka oli alussa todella skeptinen koko hommaan. Ja sitten tällä vielä tienaa, aivan huippuja!

 Ota sinäkin askel kohti kemikaalitonta arkea ja kokeile rohkeasti, saatat yllättyä positiivisesti!

XxX Sanna

25. lokakuuta 2019

Mahdollisuuksien maaseutu

Voi mikä ihana tunne onkaan avata ovi vetää puhdasta ilmaa keuhkoihinsa ja lähteä päivän touhuihin. Puhuin tässä eräänä päivänä todella hienon naisen kanssa, joka oli kanssani samaa mieltä siitä, että maalla on mahdollisuuksia mihin vaan. Monesti ihmiset ovat sitä mieltä, että eihän täällä ole mitään. Muistan aikanani, kun rakensimme tänne talon, minulle sanottiin, että hullu. Olinko? Mielestäni en. Asuin talossa 10 vuotta, kasvatin siellä lapsiani ja elin osan toki  pienen osan elämääni. Nyt talossa uusi perhe, joka voi kirjoittaa siellä osan elämänsä historiaa.

Minä asun vieläkin syrjemmässä ja olen vieläkin onnellisempi. Olen oppinut arvostamaan rauhaa ja hiljaisuutta. Päiväni ovat yhtä hullunmyllyä, on ihana tulla kotiin ja kokea se rauha. Jos mietin kaupunkielämää, alkaa minua ahdistamaan jo pelkkä ajatuskin siitä ihmismäärästä ja kaupungin mukanaan tuomasta kiireen tunnusta. Ihmisiä on paljon ja lähestulkoon kaikilla on kiire. Elämä kaupungissa on niin erilaista kuin meillä täällä maalla.

Sen takia olenkin alkanut miettimään miten maaseutua saisi enemmän hyödynnettyä ihmisten stressin poistajana. Minulla on omat suunnitelmani ja aion nekin vielä toteuttaa, jahka aika on oikea, mutta maaseutumatkailua tulisi minusta kehittää. Saada ihmisille näytettyä se meidän luonnon hienous, meidänlaisemme arki. Tarkoitan nyt lähinnä tällä ehkä maatiloja, joissa arki on todellakin erilaista mihin olemme tottuneet, mutta varmasti antoisaa ja ennen kaikkea tärkeää.

Monesti sanotaan, että eihän täällä ole mitään. Meillähän on kaikki ja ehkä enemmän kuin kaupungissa. Toki suuret kauppakeskukset puutuvat ja sairaalat, mutta ne ovat lähimmillään 100 kilometrin päässä. Meillä on puhdas koulu ja päiväkoti, meillä on 2 kauppaa, posti ja matkahuolto sekä apteekki. Meillä pystyy käymään kuntosalilla, on hyvät ulkoilumaastot. Ja tänä päivänä saa kaiken sen mitä puuttuu tilattua netistä ja se tuodaan kotiovelle asti.

Maaseudun ihmisillä on ehkä taito paremmin nähdä se mitä kaikkea mahdollisuuksia tämä rauha ja puhtaus meille antaa. Suurin ongelma täällä on työpaikkojen puute, joten monet meistä ovat yrittäjiä. Siinä tulee minusta se maaseudun pahin ongelma. Jos jollakin on jotakin tai joku jossakin pärjää, niin 50% varmuudella alkaa pahansuopa puhua ja kateus nostaa päätään. Maaseudulla olisi valtava voima tarjota kaupunkilaisille mahdollisuuksia luopua stressistä ja tulla nauttimaan meidän luonnosta ja mahdollisuuksista, jos me vaan puhaltaisimme enemmän yhteen hiileen. Täällä on itsestään ihmisiä kuitenkin niin vähän, että yhteistyöllä olisi enemmän mahdollisuuksia.

Minä näen tulevaisuuden kuitenkin niin, että hyviä asioita tapahtuu ja uskon yhteistyön voimaan ja siihen, että maaseudusta tulee vielä haluttu paikka asua, vierailla ja yrittää. Tämä vaatii vaan samanlaisia rohkeita naisia kuin hän, jonka kanssa puhuin ja sitä uskoa siihen omaan tekemiseen ja tuotteeseen. Muutenkin mielestäni tämä maailmaa tarvitsee nyt rauhaa ja hiljentymistä, koska elämästä tunnutaan tekevän välillä niin vaikeaa, että tällainen pieni ihminen ei pysy perässä. Valittamisen ja negatiivisuuden sijaan, kun nähtäisiin se mitä meillä on ja oltaisiin siitä kiitollisia, niin asiat voisivatkin olla hetken päästä ihan erituntuisia.

Tekstin tarkoitus oli herättää miettimään sitä omaa ympäristöään, katsomaan avoimin silmin mitä sieltä löytyy ja olemaan siitä kiitollinen. Mikäli siellä on jotakin sellaista mitä haluaa muuttaa, tarttuu toimeen ja alkaa pikkuhiljaa asia kerrallaan tekemään muutoksia juuri niihin asioihin. Pysähtyminen sen kiireisen elämän rinnalla on taito, jonka opiskelua iän olen harjoittanut nyt muutaman vuoden ja pikkuhiljaa alan pääsemään siihen kiinni. Minusta maaseudun rauha auttaa siinä vielä omalla mahtavalla tavallaan ja juuri sen tunteen haluaisin mahdollistaa niin monelle ihmisille kuin suinkin. Haluan tuoda maaseudun ihmisten elämään ja toivon, että tämän voima huomataan huomataan myös kaupungeissa.

Landelaisena on hyvä olla.

XxX Sanna

20. lokakuuta 2019

Top 3 asiat, jotka tekevät minut onnelliseksi

1. Koti ja Perhe


Minusta on tullut viime vuosina oikea kotikissa. En olisi missään niin mieluusti kuin kotona. Vaikka en olekaan mikään syksy ihminen niin rakastan iltoja jolloin saan laittaa kynttilöihin sekä takkaan tulen ja istua sohvalla ihailemassa minun kaunista kotiani. Olen oppinut viihtymään kotona myös yksin ja rauha onkin se mistä saan eniten voimaa nykyään. Perhe on ollut minulle aina todella tärkeää, olen valmis tekemään sen eteen kaiken mahdollisen, jotta saan perheenjäseneni pysymään onnellisina. Kaikista hienointa on seurata miten minun omista pienistä tytöistä kasvaa pikkuhiljaa oikeita neitejä. Rakastan olla heidän kanssaan ja pyrinkin viettämään kaiken mahdollisen ajan tyttöjen kanssa. Tämä yrittäjän hektinen arki heittää siihen välillä oman haasteensa, mutta onneksi siihen pystyy itse vaikuttamaan. Perheen yhteiset hetket ovatkin minulle tärkeitä ja pyrimme järjestämään sitä mahdollisimman paljon. Meillä on joka päivä yhteinen ruokailuhetki, mistä ei anneta jälkeen, muuta kuin ihan pakon edestä. Perheen merkitys on kasvanut minun elämässäni paljon lasten myötä ja viime vuosina olen huomannut, kuinka korvaamaton voimavara se on.

2. Kemikaaliton elämä


Olen viimeisen vuoden aikana vaihtanut meidän perheen kaikki päivittäiset puhdistusaineet kemikaalittomiin. Samalla olen päivittänyt myös shampoot, suihkusaippuat ja kaikki ihonhoitotuotteet sekä rasvat luonnonmukaisiin ja täysin kemikaalittomiin. Siihen ajatuksen sain vanhemmalta tyttäreltäni, joka kyseenalaisti minun pesuainevalintani. Olen enemmän kuin kiitollinen hänelle siitä. Young Living on meidän perheen uusi puhtaamman arjen tarjoaja. Olen enemmän kuin koukussa heidän tuotteisiinsa, on hienoa voida luottaa siihen, että tuotteet ovat eettisesti tuotettuja ja varmasti luonnonmukaisia ja puhtaita. Minulla ja monella muullakin naisella on varmaan tapana aloittaa aamu jos jonkinlaisella kasvo-ja vartalovoiteella, ja monilla muilla kemikaaleilla. Olen jostakin lukenut, että moni ihminen laittaa itseensä jopa yli 500 kemikaalia ennen aamupalaa ja se on paljon se. 

Jos ajattelet kemikaaleja yleensä, niin niiden haittavaikutuksia on monia. Monet eivät ajattele sitä, että ne imeytyvät ihon lävitse meihin tai astioiden välityksellä kun pesemme niitä monilla erilaisilla vahvoilla pesuaineilla. Suoliston hyvinvointi on monesti myös yhteyksissä ihmisten kemikaalikuormmiin. Minä olen vaihtanut myös omat ihonhoitotuotteeni luonnon mukaisiin ja ihoni voi kyllä todella hyvin. Olen sen verran pöhlö, että saan hyvän mielen, kun pystyn itse valmistamaan oman kasvorasvani, pyykinpesuainetta sekä astianpesukoneaineen. Suosittelen vahvasti kaikille.

3. Ystävät ja työ


Ystävät ovat ihmisen elämän suola. Hyviä ystäviä ihmiselle tulee läpi elämän, mutta minä olen sitä mieltä, että muutama heistä nousee ylitse muiden. Hyvät ystävät ovat juuri niitä, jotka ovat aina, vaikka yhteydenpito olisi välillä vähän vähäisempääkin. Tai eivät hylkää silloin jos elämässä on vähän vaikeaa. Minulla on tosi ystäviä elämässäni kolme, he ovat olleet sitä pitkään ja tiedän, että he pysyvät jatkossakin. Toki ihmisellä voi olla enemmänkin ystäviä niin minullakin on. Osan kanssa elämä on vaan erilaista, en esimerkiksi kerron kaikille kaikkea. Senkin virheen olen joskus elämässäni tehnyt ja maksanut siitä suuren hinnan. Elämä opettaa tässäkin asiassa.

Työ on juuri tällä hetkellä sellaista mistä nautin joka solullani. Saan tehdä töitä erilaiset ihmisten kanssa, auttaa heidän elämäntapamuutoksessa. Olen saanut työni kautta myös paljon hienoja ihmisiä elämääni, tavannut aitoja ja rohkeita naisia ja miehiä. Minusta on ihana saada tehdä töitä eri paikoissa ja eri ammattilaisten kanssa. Työpäiväni ei ole koskaan samanlainen ja se antaa oman hienoutensa minun päiviini. Aina tämä yrittäminen ei ole herkkua ja monesti on tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin, mutta onneksi en ole niin kuitenkaan tehnyt. Olen vasta alussa siinä mitä kaikkea minä haluan tehdä ja kunnianhimo senkun kasvaa vuosi vuodelta. Haluan olla vähän parempi päivä päivältä ja se antaa motivaatiota tarttua haasteisiin aina uudestaan ja uudestaan. Niinkuin isäni opetti tee sellaista työtä josta nautit, sillä vaan silloin sinusta voi tulla onnellinen.

Mitkä asiat sinusta tekee onnellisen?

XxX Sanna

Syksyisen makuinen kurpitsalaatikko

On ihanaa, kun on asiakkaana nainen, joka on loistava kokki. Olen monesti miettinyt mitä voisin kurpitsasta tehdä. Eräissä treeneissä tuli puhetta siitä, miten hän oli tehnyt loistavaa bataatti-kurpitsa-porkkanalaatikkoa. No sehän oli laitettava testiin heti. En olisi koskaan voinut kuvitella miten hyvää siitä tuli ja juuri sen takia haluan laittaa hyvän kiertämään. Tietenkin asiakkaani luvalla.


Syksyisen makuinen kurpitsalaatikko

1 kurpitsa (n. 0,5-1kg)
2-3 porkkanaa
1 hyvän kokoinen bataatti (tai 2 pientä)
Sipulia maun mukaan
4 kananfilettä tai 400g kananfilesuikaleita
1 prk tomaattimurskaa
Suolaa, timjamia, chiliä, paprikajauhetta, currya.

Pilko uunivuokaan bataatti, kurpitsa, porkkanat ja sipuli. Leikkaa kananfilepihveistä palasia tai kaada suikaleet vihannesten päälle. Sekoita ja lisää mausteet, sekoita uudelleen niin, että mausteet menevät hyvin joka kohtaan. Lisää tomaattimurska, voit huuhdella purkin vielä vedellä niin saat enemmän nestettä eikä ruoka pääse kuivumaan. Laita uuniin keskitasolle 200 asteeseen. Paista 45min -1h, hieman uunista riippuen. Nauti raikkaan salaatin kanssa.

Hyvää ja nopeaa. Ihania makuhetkiä tämän loistavan ruuan parissa.

XxX Sanna

18. lokakuuta 2019

Pieni irtiotto arjesta

Syyslomaviikko ja meillekin mahdollistui muutaman päivän loma. Loma ei onnistu meillä niin, että jäisimme kotiin, vaan lähtö jonnekin takaa, ettei välillä tarvitse lähteä töihin. Tämän syksyn reissu kohdistui Leppävirralla sijaitsevaan Vesileppikseen. Tytöt rakastavat uida ja meille mahdollistui hiihtokauden aloitus siinä samalla. Tärkeintähän oli aika lasten kanssa, sillä syksy on ollut todella kiireinen.

En ollut koskaan käynyt ennen Vesileppiksessä ja paikka oli kyllä kiva. Toki kylpylän puoli oli totuttuun Peurunkaan pienempi, mutta toimiva kuitenkin. Siellä vietimme lomamme suurimman osan. Minulle kävi nimittäin sillä lailla, että otin mukaani vain korkokengät ja monot. Lenkki kamppeet odottivat kiltisti kotona. Perhesuunnistus jäi siis haaveeksi.



Kävimme myös kolme kertaa ladulla koko porukka. Oli ihan sairaan siistiä päästä suksille pitkästä aikaa. Viime talven hiihdot jäivät kyllä todella vähäiseksi. Tytötkin jaksoi hyvin hiihdellä ja lupasivat lähteä talvella meidän kanssa ladulle. Toinen uusi juttu mitä päätettiin alkaa nyt tekemään, on keilaus. Meillä oli kunnon skabat ja nauru raikui koko salissa.


Parasta mikä näissä lomissa on, vaikka ne ovatkin lyhkäisiä, on se yhteinen aika ja pysähtyminen siihen omaan elämäänsä. Kerkeää nähdä sen, mitä sinulla on ympärilläsi. Minulle käy välillä niin, että menen mukaan siihen kiireeseen sekä aiheutan itselleni pienen kaaoksen. Se on ehkä enemmän oman pään sisäinen juttu, mutta vaikuttaa arkeen tuoden siihen tietynlaista levottomuutta. Se on onneksi iän myötä hieman rauhoittunut, mutta olen herkkä sille vieläkin.

Olen oivaltanut ehkä vasta nyt viimeisien vuosien aikana, että lapset kasvavat hurjaa vauhtia ja heistä pitäisi nauttia nyt eikä narista sitten kun on liian myöhäistä. Ihmisillä on ehkä tänä päivänä liian kiire ja monesti elämästä tulee suorittamista. Sen takia minä haluan muuttaa omaa käytöstäni ja antaa lapsilleni mallin elämästä jossa on mukana myös lomia, rentoa olemista ja toisten seurasta nauttimista.

Ihanaa syysloman loppua sinulle jolla sellainen on, nauti siitä täysin rinnoin <3

XxX Sanna

12. lokakuuta 2019

Kehopositiivisuus, milloin menee yli?

Olen pitkään seurannut mediassa olevaa kirjoittelua kehopositiivisuudesta ja siitä miten on hienoa hyvksyä itsensä juuri sellaisena kuin on. Kyllä se on hieno uusi piirre meissä aikuisissa, mutta milloin se menee yli? Onko oikein, että aina mennään sen taakse, että minä olen hyvä juuri tälläisenä. Olen kauhulla seurannut, kun hyvinvointi- ja terveysalalla työskentelevät ihmiset alkavat olla jotkut jopa sairaalloisen ylipainoisia. Mikä on mennyt vikaan? Missä on se ajattelu maailma, että omasta hyvinvoinnista pitää huolehtia ja nähdä vaivaa sen eteen?

Tiedän, että olen nyt aihealueella josta tulee enemmän paskaa niskaan, kuin mitään positiivista, mutta minulla on suurin huoli ihmisten hyvinvoinnista. Jos ajattelen asiaa itseni kannalta ja menen, vaikka lääkäriin ja vastassa on ylipainoinen, tupakalta haiseva todella väsyneen näköinen valkotakkinen lääkäri, on uskoni häneen valitettavasti jo hieman karissut. En voi epäillä hänen ammattitaitoaan, mutta elämäntapaneuvoja en todellakaan suostuisi häneltä ottamaan vastaan. Jos jotakin olen oppinut tässä elämäni aikana niin ensivaikutelma on se mikä jää ihmisten mieleen.

Minulle on ollut itsestään selvää, kun olen tälle alalle alkanut, että haluan omalla esimerkillläni näyttää ihmisille, miten saavuttaa hyvääoloa ja oppia elämään terveellisesti. En tarkoita nyt sitä, että kaikkien pitää olla juuri samanlaisia, mutta minua ei näy viikonloppuisin baareissa eikä pitserioissa. Kyllä minäkin voin ottaa ja syödä pizzaa, mutta en halua tehdä sitä usein. Minun mielestäni minun ammattitaitoani on todella epäiltävä, jos notkun pikaruokaloissa, tai olen energiajuoma tai limsapullo toisessa kädessä ja karkkipussi toisessa kädessä sosiaalisessa mediassa tai kaupungilla. En tarkoita sitä etteikö se olisin normaalia ja etteikö niin voi tehdä, mutta jos haluan olla vakuuttava omassa ammatissani haluan myös näyttää ihmisille ne terveelliset vaihtoehdot.

Kehopositiivisuus on aihe, joka vankistuu kokoajan, mikä on hyväkin asia kunhan se pysyy normaaleissa rajoissa. On normaalia ihannoida sporttista kroppaa, tai kehoa joka on liikkuva ja terve. Minusta ei vaan ole normaalia ihannoida ylipainoa ja sen tuomia jopa terveydellisiä ongelmia. Minä olen ollut lihava, painanut 30 kiloa enemmän kuin nyt, en ollut silloin tyytyväinen itseeni, mutta lamaannuin sen asian edessä ja annoin melkein periksi. Onneksi heräsin siihen todellisuuteen silloin 11 vuotta sitten ja sain mahdollisuuden muuttaa elämäntapojani. On helppoa jäädä sohvalle, ottaa karkkipussi ja laittaa televisio päälle, ajatella että minulla on siihen oikeus ja olen juuri hyvä tälläisenä kuin olen. Ja kyllä jokaisella on oikeus tehdä niin, mutta väittäisin, että jos tiedettäisiin siitä hyvästä olosta joka tulee oikeanlaisesta ravinnosta ja liikunnasta , kukaan ei jäisi aina vaan sohvalle.

Ymmärrän myös heitä joilla on sairauksia, jotka vaikuttavat elämään. Mutta nyt en puhukaan heistä vaan ihan tavallisista nuorista naisista ja miehistä. Minulla on kaksi tyttöä, jotka imevät minulta kaiken opin, jos näytän heille esimerkkiä missä maataan sohvalla, syödään huonosti ja ollaan väsyneitä he omaksuvat sen oikeaksi tavaksi elää. Oli todella huolestuttavaa kuulla vanhempainillassa miten huonokuntoisia lapsia meillä on. Lapset eivät nykyään liiku enää niin paljon, nyt ollaan vaan puhelimella ja pelataan. Monet vanhemmat tekevät sitä myös ja sen esimerkin me annamme lapsillemme. Minä en halua antaa sellaista esimerkkiä minun lapsilleni, vaan haluaan että heistä kasvaa nuoria naisia, jotka haluavat pitää huolta omasta kropastaan.

Ennen puhuttiin, että nälänhätä tappaa ihmiset, kyllä monet kärsivät siitä vieläkin valitettavasti, mutta suurempi ongelma meidän maailmassa alkaa olla ylipaino. Tekeekö kehopositiivisuus sitä? Voidaan ihannoida itseään, vaikka ollaan todella ylipainoisia? Onko se jotenkin hienoa ja normaalia? On hienoa hyväksyä itsensä synnytyksen jälkeen, kun vatsassa on arpia ja nahka ei palaudu, se on minusta normaalia ja sellaista kehopositiivisuutta. Jos ylipainoa ei ole liikaa ja et ole viimeisen päälle treenattu. Kyllä en minäkään ole, enkä koskaan voikaan olla vaikka ehkä haluaisinkin. Tässäkin pitäisi muistaa se kultainen keskitie. Ihmisiltä on ehkä kadonnut juuri se taito, ollaan aina ääripäässä, ja se ei ole normaalia.

Minun mielestäni on vaan todella surullista, että kehopositiivisuus menee yli ja se mahdollistaa ihmisten huonotkin elämäntavat, annetaan lupa ottaa lunkisti, laihduttaa tiukalla dietillä paljon painoa pois ja lihoa se triplana takaisin, koska ainahan sen voi tehdä uudestaan. Sekään ei ole sinulle hyväksi, normaali unohtuu ja se minusta pitäisi  saada  takaisin. Vaikka tieto kokoajan kaikesta hyvästä ja terveellisestä lisääntyy, ammattilaisia alalle tulee kuin sieniä sateella, niin silti ihmiset ovat entistä enemmän ylipainoisia. Se on minusta todella huolestuttavaa, ja siihen meidän jokaisen tällä alalla pitäisi panostaa, opettamalla sitä normaaleissa raameissa pysyvää kehopositiivisuutta.

Tälläisillä mietteillä tähän viikonloppuun. Arvosta itseäsi, tee elämästäsi hyvä ja opettele myös vaatimaan itseltäsi!

XxX Sanna

10. lokakuuta 2019

Sitkun, mutkun

Kuka tunnistaa itsessään tämän tyypin? Sitkun tuo on tehty, mutkun millään en jaksaisi. Minä olen ehdottomasti sellainen. Olen enemmän kuin tomera, kun niin päätän, mutta minusta löytyy myös tuo sitkun tyyppi. Nyt tällä hetkellä se on taas tullut esiin ja olen kaikissa omissa tekemisissäni juuri sellainen. Teen tuon homman sitkun tämä homma on saatu maaliin. Toki elämässäni on ollut vuosiin jännimmät viikot takakana ja se on vienyt ajatuksia pois kaikesta ”normaalista”. Mutta silti aina ohjeistan myös asiakkaitani, että elämässä sattuu ja tapahtuu ja silti olisi hyvä pitää opituista normeista kiinni.

Minulla eniten tälläisenä sitkun mutkun-kautena kärsii tämä kirjoittaminen ja helposti luovun omasta aerobisesta liikunnasta. Ulkona oleminen on jäänyt ihan nolliin ja se jos mikä minua harmittaa. Olo on vetämätön ja ennen kaikkea nuhrea. Mutta olen jotenkin niin myllerryksessä kaiken tapahtuneen keskellä, etten osaa jäsennellä omaa kalenteriani oikein.

Olemme muuttaneet mökiltä takaisin kotiin, ja kumpikin paikka on enemmän tai vähemmän sekasorron partaalla, ja se jos mikä minua ahdistaa. Aloitan aina aamulla kamalalla innolla ja huomaan illalla, että olen aloittanut kotona sen 100 asiaa ja kaikki ovat hieman kesken. Ainut paikka, missä kaikki on järjestyksessä, on työ.

Jos tunnistat itsesi tälläisestä kuvauksesta, tulee seuraavassa muutama hyvä ohje miten asiat saa taas rullaamaan. Ja kyllä niistä asetetuista aikatauluista on pidettävä kiinni. Minä olen mestari niitä luomaan ja ehdottoman ykkönen niitä myös muuttelemaan ja säätämään. Sen takia en ole koskaan aikataulussa minkään ylimääräisen suhteen. Yksi esimerkki; Olen haaveillut Macin tietokoneesta nyt pari vuotta, ja nyt olen pystynyt sellaiseen säästämään rahat, mutta en ole sitä vielä saanut ostettua. Niin selittelen kaikki tekemättömät kirjoitustyöt sillä, ettei minulla ole sitä konetta. No sehän on ihan omaa länkytystä, koska kirjoittaa voi ihan hyvin ilman maciakkin. Mutkun tyyppi on taas vetänyt pidemmän korren. Jos olisin vaan tehnyt niinkuin olen suunnitellut, asiat vaan olisi jo valmiit. Ja monta harmia olisi jäänyt pois.

Mutta se miten voisin tuon tyypin nujertaa on seuraavanlaiset ohjeet:
  • Tee suunnitelma, KIRJOITA SE YLÖS!
  • Älä tee liian suuria kokonaisuuksia -> muista, pienillä askelilla kohti suuria saavutuksia
  • Hoida ne hommat niinkuin olet suunnitellut, älä sooloile, ei enempää eikä vähempää
  • Muista positiivinen palaute itselle, kun olet onnistunut asioissa. Ja rakentava palaute silloin, kun olet jotakin missannut.
  • Onnistu ja iloitse!

Tällä ohjeella minä yritän nujertaa tämän helkkarin sitkun mutkun-tyypin ja aloitan sen ihan sillä, että lähden ulos. Minun aivoni todellakin tarvitsevat happea. Toivotaan, että onnistun ja saan teille kirjoitettua kaikki nuo tekstit, jotka ovat kesken.

Ihanaa viikkoa.

XxX Sanna

2. lokakuuta 2019

Pienen tytön suuri haave

Kun minä ala-asteen kolmannella tai neljännellä luokalla tein naapurin tytön kanssa vohvelikankaalle pyyhkeen, jossa luki ”Sanna rekkatyttö”, olin ihan varma, että minusta tulee rekkakuski.  16-vuotiaana ehdotin samaa alan valintaa myös isälleni, joka hienotunteisesti kertoi, että jotakin muuta pitää tehdä kuin ajaa rekkaa. Niinpä elämä vei minua ensin hoitoalalle, sitten sosionomiksi ja lopulta liikunta-alan yrittäjäksi. Nyt kahdenkymmenen vuoden jälkeen minulla on kuitenkin yhdistelmäajoneuvokortti taskussa.

Minusta ei ainakaan vielä ole tulossa täysipäiväistä rekkakuskia, mutta pystyn nyt tekemään paljon enemmän töitä myös mieheni firmassa. Olen ollut aina sellainen poikatyttö, tykännyt kokeilla ja haastaa itseni kaikkien mahdollisten vehkeiden kanssa. Jo teini-iässä kaverini olivat 90% poikia joiden perässä piti pysyä milloin minkäkinlaisilla vehkeillä.

Olen aina myös kunnioittanut kuljetusalan ihmisiä korkealle, olenhan ikäni asunut heidän kanssaan ja nähnyt millaista se arki heillä on. Paljon kilometrejä, pahoja paikkoja ja monesti todella aikaisia aamuja. Isäni on äitini ohella minun elämäni suurin sankari. Monien mielestä olin hullu, kun lähdin tavoittelemaan vielä kaiken päälle rekkakorttia, mutta minä näen sen mahdollisuutena. On paljon luottavaisempi mieli tulevaisuutta ajatellen, kun pystyy tekemään monenlaisia töitä.

Minä rakastan omaa työtäni valmentamista, ihmisten kanssa elämäntapojen muuttamista. Rakastan myös touhuta uuden ihanan kemikaalittoman arkeni kanssa, mahdollistaa ihmisille puhtaampi arki ja tuoda uusia mahdollisuuksia. Olen joka päivä vakuuttuneenpi siitäkin elämän suunnasta. Kun mietin sitä kolmasluokkalaista pikkutyttöä, joka haaveili rekkatytön ammatista, tajuamatta siitä kuitenkaan mitään, niin olen ylpeä itsestäni, kun olen senkin haaveeni toteuttanut. Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä juuri sitä mitä haluaa.

Haluan olla elämässäni esimerkkinä lapsilleni, asiakkailleni, teille lukijoille ja ihan kaikille siitä, että haaveet ovat tehty saavutettaviksi, kaikilla on mahdollisuuksia mihin vaan, jos vaan usko itseen säilyy. Elämä on tehty elämistä varten ja vain sinä itse voit tehdä siitä elämisen arvoisen. Jokaisen pitäisi rakentaa sellainen elämä itselleen, että aamulla on mukava herätä ja illalla voi mennä onnellisena nukkumaan. Tiedän, minä todellakin tiedän se, että aina se ei ole mahdollista ja elämä kurittaa välillä todella. Mutta se myös kantaa ja jos jaksaa ajatella positiivisesti ja yrittää niin hyviä asioita vaan tapahtuu!

Ihanaa viikkon jatkoa just sulle <3

XxX Sanna ”rekkatyttö”

1. lokakuuta 2019

Ajaako kiire ihmiset syömään huonosti?


Viime viikko oli minulle aivan jäätävän kiireinen, en oikein kerennyt olla kotona ja töissäkin tuntui, että olen aina askeleen jäljessä. Kiireessä meillä eletään pakkaseen valmiiksi tehdyillä ruuilla, sillä minun sieluuni ei mahdu se, että söisimme minun kiireeni takia huonosti. Monella minun asiakkaallanikin kiire näyttelee suurinta roolia perusarjessa ja silloin eineksistä ja noutoruuasta tulee monelle helpotus arjen ruokailuihin. Nyt taas heti ammutaan alas ne ajatukset, että onko se jotenkin väärin, ei se ei ole, mutta pidemmän päälle siitä tulee kallista ja ei todellakaan niin terveellistä. Tietenkin riippuen siitä, mitä kaupasta tai ravintolasta lautaselleen valitsee.

Minulla on teille nyt muutama hyvä vinkki antaa, miten sen kiireisen arjen keskellä pystyy näppärästi syömään hyvin ja vielä omatekemää ruokaakin. Avainsanana tähän löytyy pakastin, kaikkien kiireisten perheenäitien ja isien pelastus. Sunnuntai on minulla yleensä päivä jolloin ei tehdä yhtään mitään erikoista. Ja silloin jos tiedän seuraavan viikkoni olevan kaaos, teen viikon ruuat pakkaseen valmiiksi. Näppärää ja tehokasta. Poistaa myös todella hyvin stressiä ja huonommuuden tunnetta, kun tietää edes yhden asian olevan hanskassa seuraavaa viikkoa ajatellen.

No mitä minä sinne pakkaseen sitten yleensä taion? Ne on aina laatikoita ja keittoja. Meillä ehdotottomia suosikkeja on hernekeitto, makkarakeitto, makaronilaatikko ja kaalilaatikko. Aloitan ruokasunnuntait yleensä niin, että ensimmäisenä hellalle lähtee hernekeitto, koska se vie aina eniten aikaa. Kun se kiehuu, niin teen samalla makaronilaatikon uuniin. Sen siellä kypsyessä pilkon kaalit jo valmiiksi ja kasaan kaalilaatikkoa odottamaan uuniin pääsyä.  Laatikoiden paistuessa ja hernerokan kiehuessa teen vielä makkarakeiton siinä muiden valmistumista odotellessa. Näin syksyllä kun riisipuuro maistuu meillä kaikille niin keitän yleensä vielä iltaruuaksi sitä, josta jää sitten maanantaiaamuksi vielä aamupala kaikille.



Kun ruuat ovat jäähtyneet niin laitan ne pakkaseen. Jostakin, yleensä makkarakeitosta jätän ruuan maanantaille. Sitten vaan otan aina aamulla sulamaan jotain tekemääni ruokaa, niin meillä on päivällinen aina valmiina. Väitän, että selviän halvemmalla kun teen ruuat näin, verrattuna siihen, että hakisin ne eineksinä kaupasta. Ihmiset ovat nykyään jotenkin taantuneet valitettavasti ruuanlaitossa ja valitettavan moni sanoo, ettei osaa edes tehdä itse ruokaa. Opettelu on hauskaa ja samallahan siitä voi tehdä koko perheen jutun, jokainen voi osallistua ruokatalkoisiin. Eikä siinä edes mene koko päivää, vaikka niin voisikin ajatella. Suosittelen kokeilemaan, meillä ainakin ruuat syödään hyvillä mielin, vaikka ne onkin olleet pakkasessa.

Kiteytettynä meidän viimeviikon ruokalista: ma; makkarakeitto, ti: makaronilaatikko, ke; hernekeitto, sitä syötiin myös torstaina ja pe; kaalilaatikko. Tytöt söivät lounaat koulussa, välipalat olivat sitten leipää ja jogurttia ja iltapalat olinkin jo tekemässä. Isännällä oli päivällä aina edellisen päivän ruokaa eväänä ja minäkin söin loput rippeet. Lauantaina tein sitten jo kastiketta ja perunoita.

Todella kätevää suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Ihanaa viikkoa teille kaikille, toivotaan, että kiire pikkaisen helpottaa ja kerkeän taas panostamaan myös tähän kirjoittamiseen.

XxX Sanna

22. syyskuuta 2019

Muista olla kiitollinen joka päivä

Elämällä on tapana heittää välillä muuttuvia tekijöitä ja näyttää se ihmisen pienuus tässä maailmassa. Onneksi mitään peruuttamatonta ei eilen tapahtunut, mutta sen verran elämä taas säikäytti, että kiitollisuus muistui mieleen. Kun istuskelin Keskussairaalan odotusaulassa, luin Vappu Pimiän haastattelua kiitollisuudesta. Siinä oli paljon hyviä pointteja, joita itsekään ei aina tule muistettua. Yksi tärkein muistutus oli mielestäni se, että ole joka päivä kiitollinen jostakin. Mietin siinä istuskellessani, että olenko muistanut olla? Vai meneekö se elämä siinä vaan tössöttäessä, eikä muista kaikkea sitä mistä voi olla kiitollinen.

Vappu kirjoitti myös, että kiitollisuus tuo onnellisuutta ja onnellisuus tuo menestystä. Siinäkin on kyllä jonkinlaista perää, sillä kun elämä on hyvin, niin positiivisuus vie sinua pitkälle. Mutta jos mietin asiaa toiselta kantilta, niin mikäli elämä menee päin peetä, ajatukset ovat herkästi negatiivisia ja kaikki vastustaa. Elämä tuntuu helposti vaikealle, jos ajatus on kokoajan miinuksella. Kun taas elämä on hyvällä mallilla ja ajatukset positiivisia niin silloin hyviä asioita vaan tapahtuu.

Miksi se kiitollisuus sitten niin monesti unohtuu? Johtuuko se siitä, että ihminen haluaa kokoajan jotain enemmän? Ollaanko koskaan tyytyväisiä siihen mitä ollaan tai mitä meillä on? Minä olen yrittänyt opetella olla kiitollinen. Aina sitä kiitollisuuden aihetta on vaikea löytää, mutta pieniä asioita löytyy aina ja miksi niiden pitäisikään olla kamalan isoja?

Asioita joita minun kiitollisuuden listasta löytyy:

- Perhe
- Työ
- Terveys
- Koti
- Ystävät
- Harrastukset
- Young livingin kemikaalittomat tuotteet
- Itse tekemät kasvorasvat
- Leipominen
- Treeni
- Käsityöt
- Hyvät kirjat
- Luonto
- Mökki
- Huumorintaju


Ja listaan mahtuu joka päivä uusia asioita joista olen kiitollinen. Juuri tällä hetkellä olen todella kiitollinen päiväkahvista ja hyvin päättyneistä pelottavistakin tilanteista. Muista olla kiitollinen, se tuo onnea ja onni tuo menestystä. Vappu Pimiä on viisas ja erittäin positiivinen nainen, jonka ansioista aloin pohtimaan kiitollisuutta enemmän ja eri näkökulmista.

XxX Sanna

19. syyskuuta 2019

Osaatko kadehtia itseäsi motivoiden?


Kun minulle sanotaan, että minä en kadehdi ketään, enkä ole koskaan kadehtinut, en todellakaan usko sitä. Ajattelen samanlailla äideistä, jotka sanovat etteivät koskaan ole väsyneitä tai täynnä heidän omia pieniä palleroitaan. Jokainen minun mielestäni kadehtii jotakin jollakin tasolla. Vai voitko väittää ettet ole koskaan ajatellut, että voi olisipa minullakin tuollainen takki taikka kroppa. Tai voi, että kun sillä on jotakin jota minäkin haluaisin. No minä voin ainakin tunnustaa, että kadehdin monesti erilaisia asioita joita toisilla ihmisillä on.

Mutta millälailla kadehdit on minusta se juttu. Yleensä kadehtiminen mielletään pahaksi asiaksi ja sitä se onkin jos sen kanssa ei osaa elää. Mikäli alat mustamaalaamaan ihmistä jolla on jotakin mitä sinä haluat, niin olet väärillä vesillä. Se jos muilla on eikä sinulla, niin se ei ole sinulta pois, vaikka kadehtisitkin juuri sitä. No nyt varmasti mietit jo, että mitä ihmettä oikein selitän?  Annapas kun kerron.


Minä kadehdin usein todella usein eri ihmisten kauniita vartaloita, ja mietin aina, että miksen minä voi koskaan saada samanlaisia. No ihan prikulleen samanlaisia ei voi saada, mutta pystyn hyvin samanlaiseen jos vaan oikein kovasti haluan niin. Se vaan tietää minulle ihan pirusti töitä ja uhrauksia, jotta voin saavuttaa jotain sellaista mitä kadehdin. Toki on aina muistettava realiteetit mitä voi oikeasti saavuttaa vielä näillä vuosilla. Vaikka kuinka kadehtisin salilla käyvää 20 vuotiasta kaunotarta en varmasti voisi olla kovallakaan työllä samanlaisessa kunnossa kuin hän, mutta saan hänestä kuitenkin kamalasti motivaatiota.

Sama pätee työelämään tai taloudelliseen tilanteeseen. Jos haluan kadehtia ihmistä, joka tienaa kuukaudessa useita tonneja rahaa, on minun varmaan aika kääriä omat hihaani ja alkaa töihin. Ja jos ajattelen asiaa, vielä omasta näkökulmastani täytyy aina muistaa, mitä haluan töikseni tehdä ja miten paljon olen valmis uhraamaan aikaa oman palkkani eteen. On siis turha kadehtia toisten toimeentuloa, jos itse ei ole valmis näkemään omansa eteen vaivaa. Taas tullaan siihen, että monet varmasti haluaisivat paljon, mutta eivät välttämättä suuresta halausta työllistyisikään. Tässä pohdinkin vain omia ajatuksiani.


Monesti kadehdin myös toisten vapaa-ajasta. Ja samalla saan taas katsoa peiliin ja miettiä miksei minulla ole sitä? Vai onko? Enkö osaa nauttia siitä, enkö huomaakaan minulla olevaa vapaa-aikaa. Minusta kadehtiminen on tuonut minulle paljon motivaatiota kehittää omaa elämääni eikä suinkaan valmentanut minua mustamaalaamaan muiden elämää. Jotenkin jos ajattelen niin kaikesta kadehtimisesta pitäisi oppia ja miettiä miten voisin omaa elämääni muuttaa, jotta saavuttaisin jotain sellaista mitä kadehdin. Älkää siis tehkö kateudesta itsellenne pahaa peikkoa vaan asia jonka avulla ehkä pärjäätte elämässänne paremmin. Käyttäkää se voimavarana älkääkä luovuuden ja halun onnistua esteenä. 

Ajatelkaa asiaa niin, että jos minulla on kerran halua kadehtia jotakin, niin minulla täytyy olla myös halua mennä kohti samanlaista päämäärää. Jokaisessa meissä on niin isoja voimia, että mikä vaan on mahdollista ja positiivisella ajattelulla niitä hyviä asioita myös tapahtu.

Ihanaa viikkoa kaikille.

XxX Sanna