Voi elämä ja sen tuomat pettymykset!

Elämähän on täynnä pettymyksiä, niitä suurempia ja pienempiä. Ja vanhempien tehtävänä on tuottaa lapselleen pettymyksiä ja opettaa miten niistä selvitään. Aina se ei ole kivaa ja monesti sitä myös vältellään. Minä olen tuottanut lapsilleni pettymyksiä, opettanut häviämään pelissä ja yrittänyt sitten kertoa, että elämässä ei aina saavuta sitä mitä haluaa saati voita. Eilen illalla pelattiin tyttöjen kanssa ensimmäisen kerran yatzia ja nuorempi tyttö sattui häviämään kummatkin pelit. Voi sitä kiukkua ja harmia ja suuria pettymyksen tunteita.

Vähän aikaa sohvalla peittojen alla mököttäen, menin sitten puhumaan hänen kanssaan ja tilanne saatiin ohi ja lapsi ymmärsi, että huomenna on uusi mahdollisuus voittaa. Rupesin miettimään siinä samalla, että mitä tapahtuu, kun aikuinen pettyy? Hän toki ymmärtää asian aikuisen tavoin, vai ymmärtääkö? Onko liian moni meistä aikuisista pettynyt elämänsä aikana eikä olekaan osannut käsitellä sitä oikein?

Mietin, miten usein minä olen pettynyt itseeni. Ensinnäkin äitinä, puolisona ja työssäni. Tuhansia kertoja. Olenko osannut käsitellä pettymykseni? En varmastikaan niin hyvin kuin olisin voinut. Olen alkanut epäillä itseäni, luovuttaa jo ennen kuin olen edes aloittanut, ruvennut uskottelemaan ettei minusta ole siihen. Kuullut korvissani jo sanat, no et sitten pystynyt tuohonkaan.

Ja juuri tuosta haluaisin säästää lapseni ja itsenikin. Asiakkaista puhumattakaan. Siinähän sitä onkin työn sarkaa ihan meille jokaiselle ihmiselle. Tai onneksi meistä jokainen on niin eri luontoinen, että osaa käsitellä tunteitaan erilailla.

Olen opettanut lapsilleni, että aina jos tuntuu pahalta ja ei oikein tiedä mitä tehdä, niin lähde tekemään jotain ihan muuta. Tytöt olivat isällään viikonlopun ja sovimme heidän isänsä kanssa, että peli- ja puhelinaika on päivässä siellä vaan 1 h. Kerroin tytöille tämän ja sain aikaan ihan hirveän tunteiden myrskyn. Tuotin siis sen pettymyksen jo täällä. Tytöt olivat valmiiksi päättäneet, että viikonlopusta tulee tylsä. Mutta selitin, että iskä voi keksiä vaikka mitä kivaa. Eilen, kun tytöt tulivat kotiin oivat he maailman onnellisempia. Oli pyöräilty, paistettu makkaraa, käyty potkulautailemassa eikä oltu pelattu. Taas yksi pettymys kääntyi voitoksi.

Samaa olen yrittänyt opettaa asiakkailleni, jos päivässä on 5 ruokaa ja niistä 3 menee hyvin, niin silloin olet jo pärjännyt tosi hienosti. Eikä suinkaan se koko päivä ole mennyt pilalle, eikä pettymykselle kannata antaa sijaa. Minä jos kuka petyn helposti, mutta olen yrittänyt opetella pikkuhiljaa sietämään niitä tunteita. Pettymyksiä ei ole helppo kohdata, varsinkaan jos niihin ei ole tottunut. Äkkiä niistä voi tulla todella suuri taakka ja pelko elämään. Mutta opettelulla tästäkin selvitään. Ja joskus pitää olla se inhottava äiti myös itselleen. Aina kun kaatuu, on noustava ylös ja yritettävä uudestaan. Joskus se onnistuminen tulee kyllä.

Hyvää tätä viikkoa,

XxX Sanna

Mitä tänään syötäisiin?

Nyt, kun nuoriso on kotona niin ruuan menekki on kasvanut hurjasti. Kun lapsilta jäi toinen lämmin ruoka pois koulun puolesta, niin se varmasti tuottaa monelle äidille harmaita hiuksia. Ruuanlaitossa itsessään ei ole varmasti monellekaan ongelmaa, vaan ongelma voi tulla siinä, että keksii mitä tekee. Minä olen kamppaillut tämän saman asian kanssa ja ratkaisin, sen ottamalla koko perheen suunnittelemaan viikon ruokalistan kerrallaan.

Meillä jokainen saa päättää 2 ruokaa. Silloin kaikkien lemppari ruuat tulee otettua huomioon. Se myös helpottaa kaupassa käyntiä, joka muutenkin olisi hyvä saada mahdollisimman minimiin. Kaikista parasta siinä on kuitenkin se säästö, joka tulee rahassa ja ainaisesta pähkäilystä mitä tänään syötäisiin. No monet ihmiset ovat sellaisia, jotka eivät jaksa syödä samaa ruokaa päivätolkulla. Meillä ollaan myös sellaisia, joten olen ratkaissut tämän asian seuraavalla tavalla. Teen aina sellaisen ruuan mitä pystyy syömään jollakin tasolla muunnellen tai sellaisenaan vielä seuraavan päivän lounaalla. Ja sitten päivälliselle aina uusi ruoka. Näin ollen kyllästymisiä ei kerkeä tulemaan.

Mikäli teen keittoja tai laatikoita, niin tulee niitä usein iso määrä. Seuraavan päivän syönnin jälkeen laitan loput pakkaseen, josta ne on helppo ottaa käyttöön sellaiselle päivälle, kun minä en esim. ole kotona. Ja näin saadaan myös ruokahävikki mahdollisimman pieneksi. Jaan teille nyt meidän perheen tämän viikon ruokalistan, jos joku saisi siitä vaikka jonkinlaisen ahaa elämyksen oman perheeseen ruokalistaan.

Maanantai:

Jänispaisti ja perunamuusi

(tiistain aamupalalle muussista perunarieskat ja paistista kastike lounaalle)

Tiistai:

Riisiä ja kanaa uunissa

Keskiviikko:

Makkarakastike ja perunat

(Lounaalla vielä riisiä ja kanaa)

Torstai:

Jauhelihapihviä, kastiketta ja perunat

(muunneltu pyttipannu lounaalla, kastikkeen loppu hyväksi käyttäen)

Perjantai:

Kalakeitto

Lauantai:

Maksakastike ja perunat

(Lounaalla loppu kalakeitto)

Sunnuntai:

Tortillat

Siinä meidän tämä viikko ja viikonlopun aikaan suunnitellaan uusi ensi viikolle. 

XxX Sanna

Monelta menet nukkumaan?

Silloin, kun minä opiskelin psyykkisen painonhallinnan ohjaaksi, koulutuksessa puhuttiin paljon unesta ja sen merkityksestä. Puhuttiin myös paljon nukkumaanmenoajan merkityksestä unenlaatuun. Minulle jäi elävästi mieleen, kun Jonna Heinonen, ehkä viisain tunteman nainen heti äitini jälkeen, sanoi, että nukkumaan mennään silloin kuin nukuttaa ja herätään silloin kun se luonnollisesti tapahtuu. Siitä meille selviää, kuinka paljon vuorokaudessa me unta oikein tarvitsemme. 

Tuolloin muistan ajatelleeni, että en pysty siihen koskaan, koska en kerkeä nukkumaan ikinä ajoissa. Olen pitkälle iltaan töissä ja kaikki koti hommat on edessä kun menen kotiin. En osaa mennä nukkumaan jos paikat jää hujan hajan. Joskus entisessä elämässä sekin oli mahdollista, mutta nykyään tykkään herätä, kun paikat ovat puhtaana ja keittiön tasot puhtaat. On ihana juoda rauhassa kahvit ja laittaa diffu pöhisemään ja vaan nauttia.

Nyt karattiin aiheesta. Olen iltauninen ja aamuvirkku ollut aina. Minusta aamut ovat kaikista parhaita. Usein laitoin kellon soimaan jo puoli viideltä ja lähdin lenkille. Olin sitten, kun tytöt heräsivät, kerennyt tehdä jo lenkin ja päivä oli vasta alussa. Ehkä se aamuheräämisen helppous on juonteita lapsuudesta, koska isäni monesti herätti minut kukonlaulun aikaan aamukahville hänen kanssaan. Usein iltaisin olen myös väsynyt, mutta silti nukkumaanmeno karkaa yhteentoista.

Nyt viime viikkojen tai oikeastaan lomien aikana opin siihen, että nukkumaan mennään silloin kuin väsyttää ja herätään sitten kun uni loppuu. Nukuin heittämällä sellaisia 12 h öitä ja pikkuhiljaa se kaikki univelka alkoi vähetä ja unet tasaantua 8-8,5h. Puhuimme jo lomalla, miten ihanaa on, kun saa herätä omia aikojaan, ilman kellon soittoa ja päätimme viedä sen myös kotiin.  Ajatus siitä, että nukutaan pommiin oli alussa minulle se pahin ja varalta laitoin aina kelloa soimaan.

Se mikä ratkaisi tämän koko ajatuksen, ja oli suurimmassa roolissa sen onnistumisen kannalta, oli illalla nukkumaanmenoaika. Aikaistin sitä tietoisesti niin, että menimme saunaan viimeistään 20.30 jonka ansioista olimme sängyssä koko sakki viimeistään 21.30. Ja minä olen äärettömän nopea nukahtamaan niin olin unessa jo vartin sisällä sänkyyn menon jälkeen. Aamuisin herääminen vakiintui 5.30-6.00 välille.

Havaitsin hyvin nopeasti olevani paljon pirteämpi aamuisin kuin herätessäni herätyskelloon ja päivät sujuvat hyvin pirteänä. Koen saavani paljon aikaan ja nykyään illalla kerkeän jopa hetken istumaan sohvalla ja kutomaan sukkaa. Minun unen tarpeeni on 7,5-8,5 h tämän kokeilun myötä ja se riittää. Se miten kauan näin pystyn toimimaan en osaa sanoa, mutta tämä tuntuu ihan ehdottomasti parhaalta jutulta pitkään aikaan.

Jos puhutaan hyvinvoinnista, niin usein se uni ja palautuminen jää sen kaiken liikunnan ja ravinnon varjoon. Vaikka se on monessa mielessä jopa paljon tärkeämpää kuin ne. Minä jatkan tällä mallilla, olen sen omaksunut juuri minulle hyväksi. Menkää nukkumaan ajoissa niin saatte tarpeeksi paljon unta ja heräätte virkeänä aamulla, tämä tunne on ihana <3

Pirteää päivää.

XxX Sanna

Miksi pitää antaa ilmaiseksi?

Olen pöyristynyt!! Uutiset huutavat, ihmisten ahdinkoa, yrittäjien vaikeuksia. Kaikki ovat somessa sekaisin ja puhuvat tulojen menetyksestä. Samalla joka puolelta tulvii ilmaisia treenejä, ilmaisia viikko-ohjelmia, ilmaisia neuvoja ja ilmaisia ruokavalio vinkkejä. Miksi?? Miksi meidän hyvinvointialalla toimivien pitää antaa ilmaiseksi? Eihän parturitkaan leikkaa ihmisten hiuksia ilmaiseksi tai kauppiaat anna ruokia ilmaiseksi. Niin meidän alan toimijat tekevät niin.

Minä ymmärrän, että ihmisille tekee todella hyvää liikkua tälläisen kriisin aikana ja kaikilla on vähän rahaa, mutta mistä se meidän alojen yrittäjien raha tulee? Miten ajatellaan, että jos ihmiset opetetaan nyt saamaan kaikki ilmaiseksi, niin miten he sitten kriisin laannuttua alkavat ostamaan palveluita? Minä ymmärrän sen, jos ihminen on ostanut vaikka nettivalmennuksen, jossa on saliohjelma, niin silloin annetaan ilman muuta samaan rahaan kotitreenit, koska salit ovat melkein jokainen kiinni.

Minusta on myös ok, että myydään halvemmalla, jotta ihmiset voivat pitää itsestään huolta vähemmällä kuluilla, jos kulut muutenkin tippuu. Mutta kaikilla meillä ei ole siihen mahdollisuutta, eikä minulla esimerkiksi olisi siihen edes aikaa. Koska jokainen ilmaistreeni on tehtävä, suunniteltava ja testattava ihan niinkuin jokainen myytäväkin treeni. Niin mihin se meidän oman työn arvostaminen on hävinnyt?

Tiedän, että olen taas heikoilla jäillä ja varmasti jaan todella paljon mielipiteitä ja aiheutan pahennusta, mutta minusta tämä on ihan hullua. Jos somessa kiertää pyyntö, että auta kuntasi yrittäjiä ostamalla heidän palveluitaan ja samalla tietyt tahot tarjoavat liikunta ja hyvionvointipalveluita ilmaiseksi. Mietin vaan, että millä me sitten ostamme muiden yrittäjien palveluita, jos meiltä ei osta kukaan.

Tämähän on vaan minun ajatukseni ja seison sanojeni takana, vaikka siitä varmasti soraääniä tuleekin, olen käynyt kouluja omaan osaamiseeni ja se on minun työni. En minä halua tehdä ilmaista työtä, koska eihän niin tee muutkaan. En tiedä yhtään kauppiasta, joka ilmaiseksi kuljettaa asiakkaille ruokaostoksia, tai parturia, joka tulee ilmaiseksi meille leikkaamaan hiuksia tai kokkia joka tulisi ilmaiseksi tekemään meille viikon ruuat. Toki kaikki nämä ovat paikanpäällä tehtäviä töitä, mutta kuinka moni valmentajista tänä päivänä ei valmentaisi netissä? Suomessa valtaosa valmennuksista toimii netissä, niin asiahan ei muutu tästä.

Olen onnellinen kaikkien niiden valmentajien varallisuudesta, jotka voivat näin tehdä. Se toki vaikuttaa meidän pienten tekijöiden arkeen paljon. Mutta niinkuin jokaisella alalla niin myös meidän nythän ne jyvät erotellaan akanoista. Toivottavasti tästäkin selvitään. Ihmiset liikkukaa ja ottakaa kaikki irti tästä ajasta.

XxX Sanna

Onko poikkeustila uhka vai mahdollisuus?

Koko Suomi on nyt sekaisin, ruokaa hamsrataan ja vessapaperit on loppu lähestulkoon koko maassa. Kouluja suljetaan ja ihmisiä kehotetaan olemaan kotona. Monessa perheessä tämä aiheuttaa sekaannusta jo ihan arjen pyörittämiseen, rahallisesta tilanteesta puhumattakaan. Minulla on onneksi mahdollisuus hoitaa hommani täältä kotoa käsin ja alussa olevat ryhmät on siirretty syksyyn.

Aluksi minäkin ajattelin, että kotikoulua kuukausi, en jaksa! Joudun muuttamaan ihan kaiken ja keskittymään rauhallisen oppimisympäristön järjestämiseen seuraavat 4 viikkoa. Kävellessäni toissa iltana tajusin minkälainen mahdollisuus se on minulle, lapsille ja ihan koko perheelle. Kalenterista on poistettu lähestulkoon kaikki, nyt ei ole enää mahdollisuutta selittää, että kerkeä on niin kiire. Nyt on se minun kasvunpaikkani vieläkin läsnäolevana äitinä ja samalla varmaan lasten kasvunpaikka.

Päätin ottaa koko tilanteeseen aivan uudenlaisen näkökulman, tämä on meidän suuri mahdollisuus. Kerrankin olla läsnä, antaa aikaa lapsille ihan samallalailla kuin heidän ollessaan pieniä. En voi kehua itseäni siitä, että olen helpoin ihminen muuttamaan omia toimintatapojani saati sitten luopumaan töistäni. Onhan se kuitenkin ainut asia mistä saan rahaa elämiseen. Olin ylpeä itsestäni, kun pystyin muuttamaan ajatukseni positiivisiksi ja tunsin, että tämä koko maailman laajuinen epidemia antaa minulle mahdollisuuden muuttaa hieman elämääni.

Tytöt ovat todella innoissaan jäämässä kotikouluun. Kummallekin on oma tietokone jolla voidaan olla yhteydessä opettajiin ja meillä on selkeät säännöt miten päivät etenee. Nyt meillä on mahdollisuus uudelleen opetella olemaan rauhassa, menemään metsäretkille, koska meillä kaikilla on nyt aikaa. Tytöt ovat päivät koulussa, äiti on kotona hoitaa kotihommat ja kaikki mahdolliset työt mitkä pystyy. Niin miettikää miten iltojen käy? Meillä on aikaa toisillemme. Illat valostuu ja kevättä kohti mennään.

Ehkä luoja oli sitä mieltä, että ihmisillä on liian kiire. He eivät kerkeä elämään elämäänsä. Nauttimaan niistä asioista mitä heillä on. Näkemään sitä rakkautta mitä heidän perheensä on vailla ja haluaa meille antaa. Nyt jokaisella on kasvunpaikka, ottaa se ihan tavallinen arki haltuun ja opetella olemaan kotona. Kotona, jossa ihmisen on aina hyvä olla. Ehkä tämä kriisi myös herättelee meitä siihen meidän omaan hyvinvointiin. Nyt, kun ihmisillä on aikaa, he ehkä huomaavat, miten stressaantuneita he ovat? Ehkä, minä toivon, että tämä kriisi aukaiseen meidän silmiä ja me alamme näkemään elämään ihan uudessa valossa.

Kaikesta selvitään. Meillä alkaa nyt kotikoulun ensimmäinen päivä.

XxX Sanna

Kun kukaan ei usko siihen mitä teet

Miksi aina, jos joku aloittaa jonkun uuden jutun, dieetin tai elämäntapamuutoksen, jollakin on vara arvostella sen epäonnistumista? Tarkoitan tällä nyt sitä, että helposti kuulee asiakkaiden puhuvan, että töissä kaikki tarjoaa pullaa tai mies ei usko, että pystyn olla syömättä ja toi kotiin pitsaa. Miksi? Onko se jonkin asteista kateutta? Minkä takia nykyihmiset odottaa toisten epäonnistumista ja nautii siitä jos niin käy?

Nyt pieni tarina minusta itsestä. Aloitin siis maanantaina dieetin kyllä ihan puhtaan dieetin, jolla olisi tarkoitus saada kaikki ne lomien ja joulun aikaan kertyneet rasvat pois. Heti ihan välittömästi, kun puhuin tästä kotona, kaikki olivat sitä mieltä, että ei onnistu. Jaksat olla viikon ja sitten repsahdat. Mietin, että hei miksi näin ajatellaan? Tajusin, että olen ollut nyt viimeisen kuukauden lomalla vailla mitään kuria ja ajatuksia edes siitä miten paljon herkuttelen. Päätin heti tuossa vaiheessa, että nyt katsotaan kuka viimeksi nauraa. Kaikki ei kuitenkaan ole yhtä kovaluonteisia kuin minä ja monille se ympäristön paine, on se joka lopettaa kaiken ennen kuin se kerkeää edes alkaa.

Minulla ei ole kamalasti ylimääräistä tiedän sen. Minulla ei myöskään olisi mitään pakottavaa tarvetta aloittaa tiukkaa ruokavaliota, mutta minä haluan. En halua olla tällainen kuin nyt olen, haluan voida paremmin ja näyttää paremmalta. Puhuttiin tästä eilen yhden asiakkaan kanssa ja hän sanoi ihan samaa. On todella hankala ylläpitää omia päätöksiä, jos ympäristö kokoajan puskee sinua sivupolulle. Mietitäänpäs asiaa vaikka näin. Maija Meikäläisellä on ollut todella paha kahvileipäaddiktio ja hän on päättänyt aloittaa elämätapamuutoksen ja luopua vaikka päiväkahvilla kaikista kahvileivistä. Korvaamalla ne vaikka omenalla. Työpaikalla hän on puhunut siitä x määrälle työkavereitaan. Muutamat päiväkahvit menee hyvin, mutta sitten kahvihuoneeseen alkaa ilmestyä pullaa, suklaata, pikkuleipiä ja muuta vastaava.

Maija on päättänyt ettei ota.  Työkaverit siihen toteavat "ota nyt, mitä se yksi pala haittaa, eihän se rivi suklaata mihinkään kaada". Ja monesti jos et ota käy niin, että sinulle loukkaannutaan ja voidaan osoittaa jopa mieltä. Miksi me toimitaan näin? Eikö asian voisi antaa olla ja Maijan juoda päiväkahvinsa omenan kanssa ja muut joisivat ihan niinkuin haluavat. Minä olen tullut siihen tulokseen, että ihmiset tekevät sen tahallaan. Joko siksi, että muutos aiheuttaa pelkoa, siitä pitääkö minunkin jättää pulla pois tai siksi, että he pelkäävät jos Maija pystyykin jättämään pullan pois.

Se jos joku on minusta ihan hullua. Miksei ihmisiä voida tukea tai kannustaa? Onko se joltain pois. Miksei voisi sanoa, että hienoa, kun olet noin sinnikäs. Nostan sinulle hattua, minusta ei välttämättä olisi. Tai miksei voisi olla sanomatta yhtään mitään. Jokaisella on oma tyyli käsitellä asioita, mutta monesti yritykset kaatuvat turhaan paineeseen mikä tulee ulkopuolelta. Tästä kateudesta ja toisten epäonnistumisen nauttimisesta pitäisi päästä eroon ja opetella olemaan toisten puolesta onnellinen. Eihän se ole sinulta pois, päinvastoin voit saada itsekin uusia ideoita omaan elämään.

Minä ainakin ihan kaikkien epäilijöidenkin kiusalla vedän dieettini läpi just niin pilkulleen kuin olen suunnitellut. Katsotaan sitten äitienpäivänä minkälaisia tuloksia olen saanut, vai olenko mitään. Mutta ei kannata kadehtia naapurin mersua, koska ei tiedetä mitä kaikkea sen saaminen on vaatinut. Nautitaan omasta elämästä ja kannustetaan muita aina kun siihen on tilaisuus.

Ihanaa loppuviikkoa kaikille! Pysykää päätöksissä jos olette tehneet sellaisia.

XxX Sanna

Loman jälkeinen saamattomuus

Television katsominen on minulle normaalissa elämäntilanteessa aivan suoranainen ihme. Nyt loman jälkeen en ole millään saanut kiinni tästä arjesta ja olen ollut enemmän tai vähemmän saamaton. Eilen illalla istuin saunan jälkeen sohvalle ja katsoin Suomen Supernannyä. Tässä jaksossa perheen 3-vuotias tyttö hallitsi omalla kiukuttelullaan koko perheen elämää. Sitä katsoessani tajusin, että se kolmevuotias tyttö on ihan kuin minä tällä hetkellä.

Miksi sitten niin? Kapinoin ihan samanlailla tätä arkeani vastaan nyt kuin se pikkutyttö nukkumaan menoa. Kiukuttelen itselleni, kun en saa mitään aikaiseksi ja sitten annan periksi, ihan niinkuin se äiti eilisessä ohjelmassa. Minun elämääni hallitsee tällä hetkellä saamattomuus ja haluaisin vaan olla, mikään ei oikein huvita. Tuntuu ylitsepääsemättömän hankalalta tarttua mihinkään. Varmaan se johtuu kahdesta lomasta, jotka on tehty kaus ja aikaerosta palautuminen kestää.

Eilisessä ohjelmassa alettiin purkamaan perheen ongelmia tekemällä yhteiset säännöt ja ja opeteltiin miten ne saadaan käytäntöön. Sovituista jutuista ei lipsuta, eikä lapselle anneta periksi, vaikka se elämä olisi miten hankalaa. Olin tyytyväinen, koska olin tehnyt itselleni tarkat suunnitelmat ja tavoitteet tälle keväälle ja olin saanut ne jopa hivenen pyörähtämään käyntiin.

Mietin eilen sitä ohjelmaa katsoessani, että monesti annetaan periksi ja mennään sieltä mistä aita on matalin, niin liikunnassa, ruokailussa, kodinhoidossa kuin lasten kasvatuksessa. On helpompi antaa periksi ja selittää se itselleen jollakin tavalla. Tai antaa sille lapselle lupa katsoa puhelinta, saa olla itse rauhassa. Yksi hyvä esimerkki on antaa itselleen lupa herkutella usein ja paljon selittämällä se, koska olen sen ansainnut tai koska nyt sen verran ottaa päähän, että saan.

On paljon haastavampaa ruveta muuttamaan sitä opittua käytäntöä, ihan niinkuin eilen siinä ohjelmassa. Oli varmasti raastavaa kuunnella, kun lapsi itki sydäntä raastavasti nukkumaanmeno tilanteissa ja olisi tehnyt mieli luovuttaa ja antaa periksi. Ihan niinkuin minä olen tehnyt monta kertaa loman jälkeen, antanut periksi ja jättänyt kotini vaille huolenpitoa. Mitäs sitten tapahtuu, kuin ei annakaan periksi ja sitkeästi vaan tekee niitä juttuja niin kuin on sovittu? Elämä alkaa pikkuhiljaa helpottaa, uudet tavat muotoutuvat rutiineiksi. Ihan niinkuin eilisessä ohjelmassa, tytön nukkumaanmeno helpottui paljon, koska äiti ei antanut periksi. Lapsi oppi, että nukkumaan mennään tietyllä tavalla ja siitä tuli rutiini.

Ihan niinkuin Sanna on päättänyt, että elämään opetellaan takaisin ne asiat jotka oli ennen lomaa. Helppoa se ei ole, koska niinkuin olen aina sanonut jos vaan annan itselleni luvan niin sitten laiskotellaan ja urakalla. Nautin siisteydestä, tietystä rytmistä ja treenistä. Ne asiat on vaan olleet lomalla, nyt on aika kaivaa se oma supernanny esiin ja ottaa härkää sarvista.

Toivotaan, että viikon päästä olen jo lähellä sitä Sannaa, mikä on ollut ennen lomia.

Ihanaa viikkoa sinulle.

XxX Sanna