19. lokakuuta 2020

Pienikin muutos piristää


 

Rakastan vaihtaa mattoja, verhoja sekä järjestystä. Varsinkin entisessä elämässäni olin todella kova vaihtelemaan verhoja. Minulla oli jokaiseen juhlaan ja vuodenaikaan eri verhot sekä matot. Nykyään olen hieman antanut periksi ja tyytynyt vain vuodenaika vaihteluihin. Ja tokihan tähän on vaikuttanut myös meidän mökillä olomme.

Mutta nyt tänä syksynä koin jonkinlaisen uuden tulemisen tähän sisustamiseen ja laitoin oikeastaan kaiken uusiksi. Koko yläkerta koki ns. pienen uudistumisen. Tytöt saivat uudet isompien tyttöjen huoneet, aula sai uutta ilmettä, vieras- sekä jumppahuone kokivat freesauksen. Olen aivan liekeissä siitä, kuinka pienillä jutuilla saa niin paljon uutta aikaan ja miten kiva on palata mökiltä kotiin, kun kaikki on järjestyksessä ja puhdasta. Ja voi sitä tavaran määrää, mikä lähti kiertoon ja ihan osa jopa roskiinkin. Yläkerrassa pystyy jälleen hengittämään.

 




 

Keväällä käsittelin mökillä saunan ja saman kohtalon koki meillä kotonakin saunamme. Jos ollaan ihan rehellisiä niin se on vielä ihan himpun verran kesken, mutta ensi viikolla olisi aikomus päästä saunomaan uudistettuun saunaan.

Alakerrassa uuden ilmeen sai meidän makuuhuoneemme sekä työhuone. Pienillä muutoksilla sain aikaan aivan uudenlaiset ilmeet näihin kahteen huoneeseen. Tokihan alakerrastakin lähti paljon tavaroita varastoon ja muutamia valoja tuli tilalle. Pienet asiat tässäkin saivat aikaan paljon uutta ilmettä.

 




 

Tokihan aikaa tähän meni aika paljon, koska isossa talossa on paljon ikkunoita pestävänä ja paljon tavaroita läpikäytävänä, mutta lopputulos on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Oli ihana löytää uudelleen taas se into sisustamiseen ja uusien tekstiilien hommaamiseen sekä vanhojen kaivaminen käyttöön kaappien pohjalta. Suosittelen lämpimästi jokaiselle. Oman kodin laittaminen ja freesaaminen on palkitsevaa. Kodinhan pitää olla sellainen missä todella viihtyy. 


Ihanaa syksyä ja sisustamisen iloa kaikille!


XxX Sanna

17. lokakuuta 2020

Miten näet itsesi?

Naiselle, jos kenellekään on todella vaikeaa ottaa vastaan kehuja. Tai minulle on ainakin tullut sellainen tunne ja myönnän itsenikin huonoksi siinä. Olen kasvanut siinä paljon, mutta vieläkin monesti tulee sanottua, että no älä nyt. Huomasin tämän taas eilen itsessäni, kun olimme salilla. Treeni kulki ihan sairaan hyvin, mutta vähättelin sitä hiljaa mielessäni itselleni.

Illalla rupesin miettimään, että miksi? No varmasti siksi, että enhän minä voi kehua itseäni, koska treenikaveri vetää paljon kovemmin. Sitten taas moitin itseäni, että ei niin Sanna. Vaan niin, että todella hyvä treeni ja hienosti vedit. Painot nousevat ja toistoja tulee lisää. Näinhän sen pitäisi mennä.



Monet naiset myös helposti antavat sen kuvan, että he ovat sinut itsensä kanssa ja osaavat ottaa kehut vastaan. Mutta onko se kuitenkaan niin? Asuuko valtaosan naisen päässä se omatunto, joka kuitenkin aamuisin peilin edessä soimaa itseään. Ehkä salaa jopa itseltään. Olisin melkein sitä mieltä, että näitä naisia on enemmän kuin heitä, jotka sanovat olevan sinut itsensä kanssa. Se on kyllä todella harmillista, mutta siitäkin voi oppia pois.

Minä olen jo vuosia perustanut oman lähipiirini positiivisuudelle ja sellaisille ihmisille, jotka hyväksyvät minut juuri tälläisenä kuin olen. Ihmisille, jotka saavat minut nauramaan itselleni silloinkin kun itse en sitä ymmärtäisi. Ihmisille, jotka tuntevat minut oikeasti ja saavat minut tuntemaan itseni hyväksi silloinkin, kun itse en sitä osaisi tuntea. 



Olen opetellut pois siitä ajatuksesta, että minusta ei ole tai en kuitenkaan pysty niin en jaksa edes yrittää. Miksi monesti käy niin, että ajattelen niin. Ehkä se on luonteessa, ehkä se on opittu tapa? Näenkö itseni oikeasti niin huonona etten pysty kertakaikkiaan sanomaan itselleni, että olen juuri hyvä tällaisena kuin olen. Vai johtuuko se siitä, että usein kuulen olevani kaikkea muuta kuin hyvä ja onnistunut? Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, annanko muiden mielipiteiden vaikuttaa siihen miten näen itse itseni? Periaatteessahan niin ei saisi tehdä, mutta miksi se ulkopuolinen paine on niin kova ja hallitseva?

Onko tämän päivän maailmasta tullut jopa liian kova paikka elää? Välillä minusta kyllä tuntuu siltä, itsevarmoja ja oman elämänsä hallitsevia ihmisiä on todella vähän. Joskus minusta jopa tuntuu siltä, että naapuri maksaa mielellään kympin, että saa naapurille vitosen vahingon. Onko tyytyväinen ihminen tänä päivänä liian vaarallinen, että se pitää jotenkin ampua alas?


Onko helpompi nähdä itsensä vähän huonompana kuin onkaan? Elää vähän "olen paska tyyppi"-agendalla? Saako silloin olla rauhassa ja ulkona kaikista soraäänistä? En usko, mutta monesti näin varmasti on. Minusta jokaisen ihmisen pitäisi nähdä itsensä juuri sellaisena kuin on ja uskaltaa sanoa se myös ääneen. Ammentaa voimaa jokaisesta kehusta ja kasvaa jokaisesta kritiikistä. Olla ylpeä siitä mitä on ja elää elämänsä juuri haluamallaan tavalla. Keskittyä siihen omaan hyvinvointiin ja mahdollisuuksien mukaan jakaa hyvää myös ympärilleen.

Ollaan oman elämämme sankareita ja opitaan olemaan juuri parhaita painoksia meistä itsestämme! 

Ihanaa viikonloppua just sulle!

XxX Sanna 

1. lokakuuta 2020

Hirveän ihanat hiitit!

 Hiit- treeni on ollut jo kauan käytössä ihan älyttömän hyvänä treeninä. Sen on kerrottu polttavan ihan älyttömän hyvällä tahdilla rasvaa, kehittävän hapenottokykyä ja tukevan lihaksen kasvatusta. Ja monta muuta hyvää juttua, mitä sillä treenillä saavutetaan. Yksi mistä on paljon puhuttu on lyhyt treenin kesto, joten siihen varmasti kaikki meistä ajallisesti pystyvät. Ja kyllä kaikki nämä asiat pitävät täysin paikkansa. Onhan ne myös ihan hirveitä treenejä, oikeasti puoli tuntia mennään niin, että henki melkein irtaantuu ruumista. Palkitsevinta on se ihan mahtava olo sen hiitin jälkeen.

 

 

Minä voin sen verran kertoa teille, että olen vältellyt tätä kyseistä treenimuotoa aina. Aikoinaan kun vedin jumppaa niin Strong by Zumba jotenkin liippasi kaikista lähimmin tätä kyseistä treenimuotoa. Miksi mä en ole sitten ikinä hiittaillut? Se on vaan tuntunut aina niin vastenmieliseltä. Se treeni on ollut aina kaikista helpoin jättää välistä. En oikein osaa sanoa, miksi se on ollut aina näin. Olen ehkä enemmin ollut sellainen punttiPirkko ja sitten käynyt vaan lenkillä ja hoitanut näin aerobiset. Ehkä se on ollut pelkoa etten jaksa ja pysty.

Mutta nyt tänä syksynä siihen on tullut muutos! Olemme alkaneet yhden asiakkaan kanssa tekemään kerran viikossa hiitti treeniä. Ja voin kertoa, että se tuntuu todella pahalta. Me olemme tehneet ne Saarijärvellä salilla, mistä löytyy siihen tarvittavat välineet. Mutta hiittiähän pystyy tekemään ihan missä vaan ja todellakin ilman välineitä. Kierrokset ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, mutta todellakin tuntuvat.

Olen löytänyt itseni uudelleen ja kerta viikossa hiitistä tuli todellakin minun uusi juttuni. Tänäänkin on vuorossa kyseinen treeni, mutta koska se tehdään tänään meidän omalla salilla niin täytyy varioida uusia juttuja. Hiitissä onkin juuri se ihanaa, että sitä pystyy tekemään joka kerta erilaisen ja varmasti se on tehokasta.

Toinen asia, joka minun mieltäni erityisesti lämmittää hiittaamisessa on onnistuminen. On todella palkitsevaa nähdä onni asiakkaan silmissä, kun treeni on ohi ja voittaja fiilis tulee esiin. Hei vitsit me tehtiin se!! Ja yhdessä tekeminen antaa voimaa kummallekkin päästä juuri niihin parhaimpiin tuloksiin. Olen todella tyytyväinen, että otimme askeleen pois sieltä omalta mukavuusalueelta ja lähdimme kehittämään itseämme. 

 

 

Vaikka monesti ajatellaan, että me trainerit tehdään kaikkea ja tykätään kaikesta, niin eihän se niin ole. Ihmisiä tässä ollaan ihan niinkuin muutkin. Ja itsensä kehittäminen on kaikkien juttu, minulla se on tälle syksylle salin oheen tullut viikottainen hiittreeni. Ja kyllä, nykyään jopa odotan niitä ihan innolla. Minusta jokaisen pitäisi kokeilla muutaman kerran sellaistakin mistä ei niin tykkää, niin siitä voi tulla uusi suosikki tai sitten ei. Ja jos ei, niin kaikesta ei todellakaan tarvitse tykätä.

Ihanaa viikkoa just sulle.

XxX Sanna