Talven harmautta vastaan värikkäillä valinnoilla

 

Voi tätä meidän Suomen talvea ja sen harmautta. En varmasti ole ainut, joka kaipaa elämäänsä valoa ja aurinkoa. Enkä varmasti ole ainut, jota ei huvita juurikaan mikään. Olen onneksi saanut itseni motivoitua moneen ja en ole jäänyt vaan sohvan reunaan mököttämään. Pientä piristystä on kuitenkin haettava monista eri asioista. Yksi ehdottoman hyvä on ollut värit, tarkemmin sanottuna värikkäät lautaset.

Värejä on monenlaisia, on vihreää, on punaista, keltaista sekä sinistä. Useammat varmaan hakevat värinsä lautasille vihanneksista, hedelmistä, salaateista sekä marjoista. Mutta valitettavasti on heitäkin, jotka eivät niin tee. Vaan heidän värinsä tulevat irtokarkeista, sipseistä ja kenties jäätelöistä tai limsoista. Makeanhimo tunnetusti kasvaa pimeinä aikoina, koska monet saavat makeasta lohtua muutenkin harmaaseen ja ankeaan arkeensa.

Onko se sitten väärin? Ei se ole, eihän kukaan voi sanoa sinulle, että olet jollakin tasolla huono ihminen jos vetäiset irtokarkkia 200g siihen kaikista suurimpaan ankeuteen. Jos se sillä hetkellä parantaa elämääsi ja saa sinut voimaan hyvin, niin voiko joku moittia sinua? Ei! Mutta minä olen aina lähestynyt asiaa seuraavalla tavalla; Voisiko sen irtokarkin seuraavalla kerralla, edes osan, korvata vaikka hedelmällä? En ikinä ole kieltänyt ketään tai sanotaanko nyt moittinut ketään herkkujen syönnistä, mutta olen aina ollut mielelläni tarjoamassa niille vaihtoehtoja. 

 

Olen itse oppinut etsimään herkuille vaihtoehtoja. Minä olen myös niin tylsä, etten pysty niitä enää edes oikein syömään. En silti sano ettenkö välillä vetäisi irtokarkkiöverreitä. Mutta olen mieltynyt hedelmäcocktaileihin, rakastan omenaa -> tiedän ihan vi*** tylsää. Mutta saan itselleni siitä hyvän mielen ja ennen kaikkea olon.

Varsinkin nyt, kun on harmaata ja valoa vain vähän aikaa päivällä, niin vitamiinit nousevat arvoon arvaamattomaan. Meillä on kotona tyttöjen kanssa syksyn kampanja käynnissä. Mitä se sitten pitää sisällään? On syötävä vähintään 2 hedelmää päivässä ja otettava lautaselle mahdollisimman montaa eri väriä. Se on tytöistä hauskaa ja saan heidät sen avulla syömään monipuolisesti. Ja karkkipäivä on vaan lauantaina, vaikka joskus tuntuu, että meillä on lauantai joka päivä.

Heitänkin teille nyt pienen haasteen. Valitkaa joka päivälle ainakin 3 eriväristä asiaa lautasellenne tai päivittäiseen ruokaanne. Miettikää oloa ennen tämän aloitusta ja laittakaa se ylös. Tehkää näin esim. 2 viikkoa ja tutkiskelkaa itseänne silloin uudestaan. Huomaatteko olossanne mitään uutta? Oletteko virkeämpiä? Onko olo freesimpi? Se tapahtuuko mitään, en voi luvata, mutta voin toivoa. 

Harmautta vastaan taistelussa on paras ase oma niin henkinen kuin fyysinenkin tila. Onneksi kohta aletaan jo mennä kohti aurinkoa. 

Ihanaa päivää.

XxX Sanna  

Vahvuus on kaunista

 

Tänään, kun menin kauppaan sain kokea jotain ihanan arvokasta. Nimittäin sain positiivista palautetta aivan ihanalta naiselta. Se tuntui niin hyvälle, että pieni onnenkyynel vierähti poskea pitkin. Nainen kertoi, kuinka kaunis hänen mielestään olen, kuinka hehkun niin sisäistä kuin ulkoistakin kauneutta. Ja miten hän saa voimaa omaan elämäänsä minusta. Voi miten se tuntuikaan hyvältä! En ole todellakaan osannut aina ottaa vastaan palautetta sen paremmin negatiivista kuin positiivistakaan.

Tämä aamun ihana kohtaaminen sai minut miettimään, miten erilailla ihmiset toiset näkevätkään. Monet näkevät vaan ulkokuoren, mutta onneksi monet myös sen sisimmän. Toki on muistettava, että ihmiset ovat ehkä erilaisia kotona tutussa ympäristössä kuin ihmisten parissa. Minulle sanoi eräs ystävä viikonloppuna, että hänellä on monta eri minää. Työ-, koti- ja ystäväminä. Minä siihen, että minulla on vain kaksi, joko tai minät. Olen aina ollut juuri tällainen, en ole koskaan osannut esittää mitään. Olen oppinut liiankin monet asiat elämästäni kantapään kautta. Mutta se on muovannut minulle juuri sellaisen elämän, minkä olen voinut selkä suorassa elää. 

 

Niinkuin monet tietävät, olen nuoreen ikääni mennessä kokenut monenlaista, niin hyvää kuin pahaakin. En ole ottanut aisoista välttämättä opikseni juuri sillä hetkellä. Omistan liian kovan pään, antaakseni itselleni armoa saati hyväksyntää. Olen vaatinut itseltäni paljon, saavuttanut ja menettänyt valtavasti. Olenko osannut katsoa itseäni peilistä oikealla tavalla? Olenko aina etsinyt vaan vikoja? 

Puhuimme viime viikolla myös vahvasta itsetunnosta ystäväni Saijan kanssa. Minkälainen on vahva itsetunto? Onko se sellainen, että pärjään yksin, ei tartte auttaa? Vai onko se sellainen, että selvisin kaikista elämän myrskyistä, ehkä hieman kolhittuna, mutta hengissä? Ajattelin ennen juuri näin, ei tartte auttaa pärjään kyllä. Ja pärjäsin, todella hyvin, mutta onko se vahvuutta?

 

Tänä aamuna tajusin siinä Halpa-Hallin pihassa, että hei minä olen kasvanut henkisesti. Pystyn ottamaan vastaan positiivisia asioita itsestäni, ajattelematta, että se olisi jollain tasolla kuitenkin kettuilua. Ja pääsin mielessäni aiheeseen vahva itsetunto. Tajusin, että se on juuri sitä, että pystyt olemaan ylpeä itsestäsi, sanomaan sen ääneen ja ennenkaikkea kuulla se. Vahva itsetunto on myös kykyä olla ylpeä itsestään juuri sellaisena kuin on. Hyväksyä ja pyrkiä kasvamaan omassa minuudessaan. Vahvalla itsetunnolla varustettu nainen hehkuu kauneutta ja osaa kantaa itsensä arvoisallaan tavallaan. 

Tänään kun katsoin itseäni peilistä tajusin, että minua katsoi sieltä vahva nainen. Olen monissa liemissä keitetty, monista hankaluuksista noussut ja ennenkaikkea paljon menettänyt nuori nainen. Pelistä minua katsoi tänään vahva, kaunis, oman elämänsä herra, onnellinen ja todella paljon rakastettu nainen. Minulla on ihan kaikki mahdollisuudet saavuttaa elämässäni mitä vaan. Ja jos pystyn omalla olemassaolollani antamaan ihmisille edes sille yhdelle positiivista energiaa ja elämän iloa, olen todella otettu.

Kaikille vahvoille naisille ja miehille oikein ihanaa viikkoa <3

XxX Sanna

Kuvat blogiin on ottanut Saija Heinämäki

Ruokahävikin minimointi

Jos joku on enemmän kuin ärsyttää niin ruuan pois heittäminen. Ruoka on minun mielestäni nykyään todella kallista ja jo senkin takia minua kaikista eniten ärsyttää tehdä ruokaa ja heittää siitä sitten osa roskiin tai muuten vaan pois. Toki voin katsoa itseäni peiliin, kun olen opettanut meidän perheen siihen, että samaa ruokaa syödään kerran maksimissaan kaksi kertaa. 

Olen miettinyt pitkään, miten saisin minimoitua ruokahävikin. Olen tehnyt jo kauan ruokalistat, missä olen yrittänyt miettiä miten ruokia voisi jatkojalostaa ja näin ollen hävikkiä jäisi vähemmän. Olen myös todella huono tekemään ruokaa vähän tai justiin sopivasti, mutta toisaalta olen opetellut tätäkin taitoa viimeisen puolen vuoden aikana. 

Meillä on pakaste aivan kantta myöten täynnä  hirvenlihaa sekä marjoja. Tokihan myös meidän kesällä kasvattamat lohet on pakastettu ja sekin antaa mahdollisuuksia saada vaihtelua päivittäisiin ruokiin. Minulla on myös ollut sellainen huono tapa, etten ole hyötykäyttänyt pakastimeni sisältöä aina tarpeeksi hyvin ja menettänyt juurikin sen takia paljon hyviä raaka-aineita ja rahaa. Mutta nyt olen päättänyt senkin asian korjata ja syödä ensin pakastimen tyhjäksi ja sitten vasta kaupasta uutta.

Mutta ihan paras juttu minkä olen tänä vuonna oivaltanut, on ruuan jakaminen. Olen vienyt siis kaikki meiltä syömättä jääneet ruuat, siis täysin hyvät ruuat, omalle mummolleni. On ihana saada aikaan hyvää mieltä siitä, kun saa jakaa hyvää mieltä muillekin. Mietitäänpäs asiaa näin, että minun ihana 96-vuotias mummoni saa  itselleen valmista ruokaa ja minun ei tarvitse heittää meiltä ruokaa pois. Kaikki hyötyvät ja moni saa siitä hyvän mielen. 

Lihakeittoa mummolle

Toinen asia, mitä meillä on nyt opeteltu lasten kanssa, on "ota ruokaa vaan sen verran mitä jaksat syödä!" Liian monta kertaa on käynyt niin, että otetaan ja sitten ei jaksetakaan syödä ja heitetään pois. Meillä varsinkin isäntä on enemmän kuin tarkka siitä, että kaikki lautasella olevat ruuat pitää syödä ollaan sitten kotona tai kylässä. Ja se on opittu hienosti, on mukavampi laittaa ruokaa, kun se syödään ja sitä osaa kaikki arvostaa.

Meillä on myös lapset opetelleet laittamaan ruokaa ja näin ollen kunnioitus sitä kohtaan kasvaa. Torstaisin meillä Vilma tekee aina ruuan ja Emmille on jäänyt suurin vastuu leipomisesta. Minusta on tärkeää opettaa lapset laittamaan ruokaa ja myös oppimaan sen tärkeys meidän elämässä. Itse tehty on aina itse tehtyä. Ja ruuasta jos mistä ei kannata tinkiä, koska sehän tekee vain sinulle hyvää mitä parempaa se on. 

Olisi hauska kuulla, minkälaisia keinoja teillä muilla on ruokahävikin estämiseksi?

XxX Sanna