Talvi, miljoonien mahdollisuuksien vuodenaika

Vaikka minä olenkin aivan täysin kevään ja kesänlapsi, olen tänä talvena jotenkin herännyt taas tähän lumeen ja ehkä jopa pimeyteen. Onneksi päivä pitenee kokoajan ja mahdollistaa näin ollen pidemmän ajan nauttia meidän ihmeellisestä talvesta. Olen ollut monet talvet aina tammikuussa ja osaltaan vielä helmikuussakin etelän auringon alla, ja kyllä olisin mielelläni mennyt tänäkin vuonna, mutta nyt se ei vaan ollut mahdollista. Joten minulla tänä vuonna on ollut aika ottaa kaikki irti tammikuun pakkasista ja myös vesisateista.

Hiihto on ehdottomasti minun suosikkini talven lajeista, joita on tarjolla. Se on myös ainut laji jota me voimme harrastaa yhdessä, koko perhe. Isäntä ei ole mikään liikunnallisin kaveri, mutta hiihto on vienyt hänenkin sydämensä. Olemme käyneet suksilla mahdollisuuksien mukaan 2-3 x viikossa, joko tyttöjen kanssa tai sitten kaksin. Jos olemme olleet kaksin ladulla, ovat lapset olleet sen ajan luistelemassa, joten kaikki liikkuvat ja se tekee kaikille todella hyvää.

 

Lumityöt, joita nyt on saanut oikein urakalla, toimivat paremmin kuin hyvin hyötyliikuntana. Vaikkakin meillä piha tehdään suurinpiirtein traktorilla, niin aina on kuitenkin kolalle ja lapiolle käyttöä. Tykkään touhuta pihalla, vaikkakin lumitöiden kanssa minun täytyy olla todella tarkkana, selkäni ei meinaan tahdo kestää kiertoliikettä, joka varsinkin lapioidessa on vaarana. Samalla, kun minä teen pihaa, lapset touhuavat ulkona omiaan. 

Lasten kanssa kaikista parasta puuhaa on pulkkamäessä olo. Sekin on ihan parasta hyötyliikuntaa, juosta mäkeä ylös ja lakea kovaa vauhtia taas alas. Pulkkamäki on ollut pitkään unohduksissa, mutta nyt kun lunta on taas niin teimme tyttöjen kanssa mäen ihan tähän meidän lähelle. Kun taas mennään keväämmälle niin pulkkamäen yhteyteen on kiva ottaa kuumaa kaakaota ja tuoretta pullaa, mutta vielä on jotenkin liian kylmää ja talvista siihen. Mutta onneksi kokoajan mennään kohti kevättä.

Pulkkamäen lisäksi olen taas monen vuoden jälkeen päässyt laskettelurinteeseen asti. Oli ihana olla yksi lauantai tyttöjen kanssa rinteillä. Ja voi jestas miten hyvin ne laskee. Isompi menee lumilaudalla kuin vanha tekijä ja pienempi on suksien kanssa ihan pitelemätön. Piti äitillä oikein kiirettä, että pysyin heidän perässään. Ja ehkäpä itsekin pitäisi kaivaa lauta taas naftaliinista ja kokeilla, että vieläkö se luistaa. On hienoa huomata, kuinka lapset kasvaa ja kehittyy ja hienointa tässä on huomata se ilo ja into mikä heillä on. Näen sen jo meidän tyttöjen tulevana yhteisenä harrastuksena.

Mutta ei ollenkaan viimeisenä eikä vähäisempänä tähän luetteloon tule ihan perus retkeily. Mikäs sen mahtavampaa kuin kävellä kaunista talvista metsää ja tehdä nuotio jonnekin sille soveltuvalla paikalle, ja keittää nokipannukahvit. Levillä kävimme Saijan kanssa melkein joka ilta juomassa kahvit laavulla, ja ai että se oli mahtavaa. Istua hiljaisuuden keskellä, katsella nuotiota, juoda kahvia ja ihan vaan nauttia elämästä. 

Nauttikaa ihmiset talvesta, lumesta ja luonnon kauneudesta. Yritetään löytää tämän vallitsevan tilanteen keskeltä positiivisuutta, sen avulla selvitään tästäkin keväästä ja poikkeusoloista. 

Ihanaa viikkoa :D

XxX Sanna

Osa kuvista; Saija Heinämäki

Valokuvilla ja tulosten seurannalla huomaa kehityksen parhaiten!

 Monien ihmisten on vaikea luopua henkilövaakasta, kun tehdään itsensä eteen jotain. On todella vaikeaa saada ihmiset ymmärtämään, että vaaka ei näytä todellakaan koko totuutta. En kiistä sitä, etteikö siitä olisi hyvä apu seurata, miten se paino vaikka kehittyy, mutta kuvat ja tulokset kertovat sinulle miten oikeasti kehityt. Siinäkin on kyllä omat haasteensa, saada ihmiset ottamaan kuvia ja toisaalta sarjapainojen nostaminen on monille haastavaa esim. salilla. Pelätään, että tekniikka pettää ja monet pelkää vieläkin, että lihas kasvaa salamavauhtia ja usein kuulenkin, että en halua näyttää liian lihaksikkaalta.

 

Minulla ainakin vaaka voi heitellä todella paljon. Saattaa olla monien kilojen heittoja, riippuen siitä miten on treenattu ja mikä on sen tavoite. Lihaksen kasvatuksen aikaan vaakan lukemat ovat korkeammalla, koska nestettä on kropassa enemmän. Sitten, kun taas diettaillaan, paino saattaa laskea rajustikin. Siksi olen lopettanut koko vaakalla käymisen jo aikaa sitten. Toki inbodymitaukset teen n. 3 kuukauden välein, koska sitä kehonkoostumuksen muutosta on mukava seurata.  

 

Valokuvat ja sarjapainojen nousu sekä aerobisen liikunnan tulokset ovat minulle se mittari tänä päivänä. Kehotan aina asiakkaitani ottamaan itsestään paljon kuvia, koska siinä kuvassa huomaa itsekin helpoiten sen muutoksen. Kun laittaa kaksi kuvaa vierekkäin, näkee konkreettisesti mitä on tapahtunut. Kun taas katsot itseäsi joka päivä peilistä, et välttämättä huomaa muutosta. Siksi kannattaisi ottaa säännöllisen väliajoin kuvia. Se on osoittautunut monille todella vaikeaksi, ei haluta kuvat itseä. Onko se sitten mitä; inhoa omaa kehoa vastaan, häpeää vai jotain muuta, sitä en osaa sanoa. Mutta se on harmillista, koska se muutoksen näkeminen lisää myös sitä motivaatiota.

 

Minä olen ehkä jopa liian kova ottamaan itsestäni kuvia. Tykkään kuvata ja ottaa saliselfieitä. Minusta on ihan mahtavaa huomata, jos olen saanut johonkin lihasta tai huomaan pienenkin eron vaikka jaloissa. Mistäs muualta minä sen eron huomaan? Nautin siitä, kun kehonkoostumus muuttuu ja varsinkin kun en ole enää mikään nuori, niin jokainen onnistuminen on tärkeä. Monesti, jos omassa kropassa on tunne, että mikään ei ole mennyt eteenpäin, otan kuvan ja taas näen, että muutos ei ole mennyt huonompaan vaan kenties pysynyt vaikka samassa. Siksi tykkään kuvista, ja alan olla kohta jo ylpeä minun saavutuksistani, vaikka tekemistä kyllä on.

 

No treeneissä seuraan tuloksia, vaan niillä on merkitystä. Sillä, että painot nousee ja tekniikka pitää. Nyt syksyllä, kun treenasin salilla 5 x viikossa ja olin välillä todella puhki, niin ainut asia, joka sai menemään salille aina uudestaan, oli parantuneet tulokset. Vaikka olenkin vielä rimpula ja aika heikko, saavutin monta sellaista tulosta, mitkä olivat minulle todella suuria. Jaksoin kyykätä 5 sarjaa 70 kilolla ja tehdä aina kuusi teknisesti hyvää toistoa. Jaksoin vetää maasta 85 kilolla teknisesti puhtaita suorituksia sen 5 sarjaa ja kuudella toistolla. Penkistäkin sain ylös 40 kiloa 5 sarjaa ja kuudella toistolla. Olkapäässäni on joku vika, joka vaikeuttaa todella paljon yläkroppatreeniä, jonka vuoksi se laahaa pahasti perässä. Onnistuin kuitenkin nostamaan kaikkia tuloksia ja peilikuvakin muuttui, vaikka paino nousikin.

Ottakaa siis kuvia ja pitäkää treenipäiväkirjaa niin silloin pystytte kehittymään ja olemaan ajan tasalla.

 

Hyvää päivää <3

XxX Sanna

Töissä kotona, ei aina niin helppoa

Kotona tehokkaasti työskentely tuottaa ainakin minulle todella paljon haasteita. Monesti havahdun tekemästä jotain aivan muuta mitä olin suunnitellut. On helppo aloittaa pesemään pyykkiä tai leipomaan, vaikka pitäisi kirjoittaa seuraavan päivän asiakastapaamiseen uutta ohjelmaa. Toinen mikä minulla on monesti ongelmana, on aloittaminen. Olisi paljon helpompaa lähteä töihin, kuin jäädä kotiin tekemään töitä. 

Miten olen tämän asian kanssa sitten yrittänyt toimia? Suunnitelmallisuus, on se ehdoton ykkönen. En edes yritä tehdä koko päivää koneella töitä, vaan otan pienempiä palasia. Aamuisin olen kaikista tehokkaimmillani, joten monesti kirjoitan aamulla jo ennen lasten heräämistä osan päivän töistäni valmiiksi. Olen sisällyttänyt ns. työpäivääni usein myös päivän treenit, joten aloitan aamulla, sitten jumpalle ja sen jälkeen voi taas jatkaa töitä. 

Ihmiset, jotka ovat aina tottuneet olemaan töissä muualla kuin kotona, joutuvat varmasti vielä enemmän sopeutumaan tilanteeseen kuin minä, joka olen vuosia ollut kotona töissä. Lähinnä olen miettinyt tätä siltä kannalta, että onko työntekoa hankala saada rytmitettyä kotona, kun on aina tottunut siihen, että kotiin ei tuoda töitä. En nyt tarkoita sitä, että nämä ihmiset olisivat tehottomampia kotona työskennellessään, mutta aluksi se voi olla hankalaa.

Entäs sitten työkaverit? Työyhteisöissä monesti suuren positiivisen tunteen tuo työkaverit. Heiltä saa tukea ja apua monesti korvaamattoman paljon. Mikä taas kotona työskennellessä jää valitettavasti pois. Muutenkin yksin työskentelyssä on monesti ikävä ihmistä, jonka kanssa pallotella asioita. Minä ainakin monesti kaipaan työkaveria. Ihmistä, jonka kanssa saisin suunnitella ja touhuta. Onneksi minulla on nyt täksi kevääksi Saija, joka vastaa firman visuaalisesta puolesta. Olen kyllä ajatellut hyödyntää meidän työpäivät muutenkin. Minulla on hirveästi hyviä ideoita, kun vaan saisin ne jalostettua myytävään kuntoon. Toivotaan, että nyt tämä kevät on sitä aikaa.

 

 

Etätyöt ovat tämän päivän juttu, joka on tietysti pakon sanelemaa tällä hetkellä, mutta onko se myös tulevaisuutta? Mennäänkö yrityksissä siihen, että etätöitä suositaan. Kaikki videotapaamiset yleistyvät? Se ei välttämättä ole huono asia, koska työpaikoilla on valitettavsti myös todella huono työilmapiiri ja ihan työpaikkakiusaamistakin. Ehkä tällainen etätyö antaa monille työpaikoilla huonosti voiville myös uuden mahdollisuuden.  

Onneksi tämän päivän työpaikat ovat alkaneet kiinnittää huomiota myös työntekijöiden hyvinvointiin ja mahdollistaneet heille esim. työpaikkaliikuntaa. Minusta etätöissä olisi nyt hyvä mahdollisuus tukea tätä. Antaa työntekijälle, vaikka tunti päivässä keskellä päivää aikaa suorittaa jotain liikunnallista. Olen sitä mieltä, että tehokkuus kasvaa, jos työntekijä voi hyvin. Toivottavasti kotona työskentelevät ottavat aikaa myös liikunnalle työpäivän aikana tai ainakin sen jälkeen. Koska nythän moni on töissä kokoajan, koska ollaan kotona.

Mitä ajatuksia tai fiiliksiä etätyö/kotona tehtävä työ sinussa herättää? Onko se hyvä vai huono asia? Ja aina voi jakaa vinkkejä siihen miten siitä selvitään :D

Ihanaa viikkonloppua.

XxX Sanna

Kuvat blogiin ottanut: Saija Heinämäki

Vuosi 2021: elämäni vuosi?

 

Olen aina uskonut kohtaloon, aina ajatellut, että joskus elämä antaa minulle juuri sitä mitä ansaitsen. Ja nyt vuosi 2021 on se minun elämäni vuosi. Tähän vuoteen mahtuu paljon. Toki luoja voi muuttaa tämänkin vuoden suunniteltuja polkuja, mutta olen oppinut, että en voi aina pelätä pahinta. Olen kokenut niin paljon pahoja asioita, suuria menetyksiä ja selvinnyt kaikista, aina vahvempana kuin aikaisemmin. Olen vaipunut synkkyyteen, ajatellut asiat aina negatiivisuuden kautta, hyökännyt aina kovaa puolustaakseni sitä mitä minulla on. Tänä päivänä olen onneksi päässyt noiden tapojeni yläpuolelle. Toki puolustan vieläkin rakkaitani liian kovaa, mutta sille en voi mitään. Tiedän, että tänä vuonnakin joudun tilanteeseen, jotka ovat hankalia. Se kuuluu elämään, koska en voi enää miellyttää kaikkia. 

Kirjoitan tämän tekstin siksi, että haluan kertoa teille, että unelmat toteutuvat, kunhan niihin vaan jaksaa uskoa. Ja  nyt ei puhuta työkuvioista, koska siitä ei osaa vielä sanoa mitään. Toivottavasti sekin puoli virkistyy ja päästään pikkuhiljaa palamaan normaaliin elämään. Mutta tämä vuosi varsinkin alku vuosi ja loppukesä tulevat olemaan jotain niin siistiä. Olen tajunnut sen, että kaikki elämän osa-alueet pitää olla kunnossa, jotta voit saavuttaa sen todellisen onnen.

 

 

Hommasin tätä vuotta varten maailman siisteimmän kalenterin. 2021 Ei Ihan Paska Vuosi kalenteri on PT-Peipon tekemä, ja se on täynnä niin täyttä asiaa, joka vielä tehostaa tämän vuoden parhautta. Tässä yksi kohta kalenterista; "Olemme kaikki vastuussa omasta onnellisuudestamme, hyvinvoinnista, taloudellisesta tilanteestamme, tulevaisuudestamme sekä unelmistamme. Niin kauan kun etsimme syitä omaan onnettomuuteemme ja pahaan oloomme ympäristöstämme, olemme oman elämämme uhreja". PT Peippo.

Kun ajattelen asiaa tarkemmin se on juuri noin. Eihän kukaan muu voi vaikuttaa sinun elämääsi kuin sinä itse. Toki emme itse pysty vaikuttamaan maailmalla tapahtuviin asioihin, ajatellaan vaikka tätä koronaa, mutta me pystymme itse vaikuttamaan siihen miten se vaikuttaa meidän elämäämme. Jos elämässämme on epäkohta, mikä aiheuttaa huolta tai murhetta, vain me itse voimme vaikuttaa miten asiaa lähdetään viemään eteenpäin niin, että se paranisi. Valitettavan moni ihminen käyttää hirveän paljon energiaa etsimään ongelmiin syytä muualta kuin itsestään, juuri niinkuin Peippo kirjoittaa. 

Minun elämäni koko suurimman mullistuksen vuonna 2015 tulleen avioeron myötä. Minusta tuli entistäkin negatiivisempi, olin myös todella katkera ja olin sitä pitkään. Pikkuhiljaa tajusin, mitä mahdollisuuksia se minulle antoi, oli pakko katsoa peiliin ja alkaa matka kohti positiivista aikuisuutta. Matka ei ole ollut helppo, siihen on kuulunut paljon kyyneleitä, epävarmuutta, pahoja puheita ja epäonnistumisiakin. Mutta joka kerta kun olen kaatunut olen noussut pystyyn taistellut oman mieleni sen asian yläpuolelle. Väitän, että olen tänä päivänä aivan eri ihminen kuin vuonna 2015. Ja siksi kaikki tämä tulevan vuoden onni tuntuu ansaitulta.

 

 

Vuonna 2021 kolme erillistä tapahtumaa minun elämässäni mitkä ovat niin siistejä. Yksi on puhdasta materiaa, mutta ihan älyttömän siistiä kuitenkin. Tiedän, että se jakaa paljon mielipiteitä, mutta sitähän elämä on. Toinen on puhtaasti rakkauteen liittyvä asia, jotain niin kaunista, että pakahdun sen ajattelemisestakin. Kolmas on sitten meidän koko perheelle tuleva asia. Se on toki vielä ihan vaiheessa, mutta peukut ovat pystyssä, jotta sekin tapahtuisi. Kerron teille jokaisesta heti, kun sen aika on. En halua jakaa niitä tämän tarkemmin ennenkuin ne on tapahtuneet. Haluan pitää ne itselläni ja läheisillämme siihen asti. 

 

Tänä aamuna saimme myös niin loistavia uutisia, että viimeistään nyt vakuutuin siitä, että hyvä tulee hyvän luo. Minä jos kuka uskon astrologiaan ja korteista ennustamiseen.  Olen käynyt niin astrologilla kuin katsomassa korteista mitä elämääni kuuluu. Kaikki mitä siellä on sanottu, on myös käynyt toteen. Astrologi kertoi, että vuodesta 2021 tulee elämäni käännekohta ja minä uskon siihen. Toivon toki paljon myös työrintamalla, mutta tiedän sen, että töitä on myös tänä vuonna. Olen onnekas, kun saan tehdä niin monenlaista. 

Mikä tämän kirjoituksen tarkoitus sitten oli? Älä koskaan luovu toivosta ja muista haaveilla. Opettele rakastamaan itseäsi, vaikka se välillä tuntuukin vaikealta. älä etsi ratkaisuja omiin asioihin muualta kuin sinusta itsestäsi. Vain sinä voit vaikuttaa omaan elämääsi, tee siitä juuri sellainen kuin sinä haluat. Usko itseesi ja unelmiisi, kaikki on mahdollista, kun vaan jaksaa taistella ja mennä kohti sinun omia unelmia. 

 

Ihanaa viikonloppua ja vuotta 2021 juuri sinulle! Vain sinulla on väliä. Hyvinvoiva sinä on sama kuin hyvinvoiva lähipiirisi.

XxX Sanna  

  

Kehopositiivisuus - miksi kaikki "väärä" on oikein?

Voi ei, olen ehkä taas ihan liikaa kantaaottavaisella päällä. Mutta jotenkin taas mielenpahoittajia on liikkeellä todella paljon. Luin viikonloppuna jompaa kumpaa iltapäivälehteä ja siellä oli Martina Aitolehden haastattelu, jossa hän käsitteli aihetta kehopositiivisuus. Hän sanoi siinä, että jos ihminen on liikalihava, niin silloin ei ole ok, jos se tavallaan laitetaan  kehopositiivisuuden piikkiin. Tai jotakuinkin näin se meni. Kuitenkin asiasta nousi ilmeisesti jonkin asteinen mylläkkä, kun asiaa puitiin sosiaalisessa mediassa aika paljon.  Toki mielipiteet olivat myös puolesta sekä vastaan. Asia oli minusta aivan oikea ja hienoa, kun joku uskaltaa sanoa sen julkisesti ääneen. 

Nyt ennen kuin joku pahoittaa mielensä, niin en tarkoita sitä, etteikö ylipainoiset ihmiset voisi olla itseensä tyytyväisiä ja  elää hyvää elämää. Mutta jos katsotaan aisaa terveyden kannalta, on ylipaino,  varsinkin sairaalloinen, riski sairastua moniin vakaviinkin sairauksiin. Asiasta puhuminen on aina kuitenkin jollakin tasolla väärin ja aina jonkun kehorauhaa rikotaan. Ja yleensä se joka asiasta puhuu on todella huono ihminen. Mutta asia on kuitenkin täyttä totta. Ei ole omalle itselleen ei fyysisesti eikä välttämättä psyykkisestikään hyvä asia. Ja mikäli meidän media vielä ruokkii ylipainon positiivisuutta, olemme kohta oikeasti ongelmissa. 

Nuoret voivat tänä päivänä jo suurilta osin huonosti, elintavat ovat metsikössä liian monelta. Päivät vietetään sisällä puhelin kädessä, ruoka on valtaosin eineksiä ja liikaa sokeria kuluu. Ja jälleen kerran ei toki voida puhua kaikista, mutta valitettavan monista. 

 

 

Jos mietin itseäni ja sitä miten minä ymmärrän kehopositiivisuuden, niin olen varmaan liian tyhmä tähän nykymaailmaan. Minä näen sen niin, että me voisimme olla tyytyväisiä itseemme, vaikka meillä olisikin mahassa löysää ja pyllyssä selluliittia. Tai, että meidän nenämme olisi hieman vino tai korvat höröt. Oppisimme rakastamaan itseämme juuri sellaisina kuin olemme pienien vikojemme kanssa. Mutta, en osaa ajatella itseänikin 30 kiloa laihduttaneena, että olisin koskaan osannut olla tyytyväinen itseeni ylipainoisena, väsyneenä ja huonolla itsetunnolla varustettuna. Miksi meidän siis pitäisi pelätä puhumista ylipainon tuomasta terveydellisestä haitasta? Kun puhummehan me kokoajan tupakan- ja alkoholinkin vaaroista. Eikä kukaan puutu siihen. Miksi me alan ammattilaiset, jotka yritämme kannustaa ihmisiä voimaan paremmin ja pitämään huolta itsestämme, saamme haukut jos puhumme asioista niiden oikeilla nimillä?

 

En tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi olla treenattuja salipirkkoja, mutta pienilläkin muutoksilla saisi paljon hyvää aikaan. Enkä myöskään tarkoita sitä, että jotenkin olen parempi ihminen kuin muut, vaan olen oikeasti huolissani meidän yhteiskunnasta, koska täällä ei välttämättä voida niin hyvin kuin annetaan ymmärtää. Minä ihailen ja syvästi kunnioitan kaikkia meitä ihmisiä, jotka arvostava omaa kroppaansa ja elämäänsä niin, että jaksavat kaikesta huolimatta pitää itsestään huolta ja nähdä vaivaa juuri vain sitä omaa hyvinvointia varten. Muistakaa, että kun itse voi hyvin niin kaikki ympärillä olevatkin voi paremmin.

Ei liian tiukasti, vaan lempeästi itseään rakastaen toivotan kaikille oikein hyvää viikkoa.

XxX Sanna

 

Kuvat: Saija Heinämäki

Palataan loppuvuoteen 2020 osa 3: Joulu ja uusi vuosi

 

 

 Olen aina tykännyt joulusta. Ihan pienestä tytöstä asti joulu on ollut minulle todella tärkeä. Ja niin se oli tänäkin vuonna. Me laitettiin tyttöjen kanssa joulu jo aika varhaisessa vaiheessa, koska oli niin pimeää ja ankeaa, kun ei ollut lunta. Tämän vuoden jouluna olin päättänyt, että sellainen turha liioiteltu ruokien tekeminen sai jäädä historiaan. Ja ensimmäisen kerran tässä asiassa myös onnistuin.

Meillä on aina samanlainen aattomiehitys, minun äiti ja mummo sekä äitini miesystävä. Mummoni on ollut minun kanssani jokaisen, paitsi yhden jouluaaton ja näin asia tulee olemaankin. Mummo ja lapset tekevät joulun. Joululahjoja ei pitänyt tänä vuonna ostaa, mutta toisin kävi. Tytöt saivat kyllä ihan hurjan paljon kaikkea, mutta onneksi tarpeellista. Aikuiset sitten sitäkin vähemmän. 

 

 

Jos puhutaan hieman joulun syömisistä, niin tänä vuonna se meni jotenkin ihan yli. Itselläni oli paha olo ihan jatkuvasti. Olin turvoksissa ja minua ihan oksetti. Vaikkakaan omasta mielestäni en edes mättänyt paljoa, mutta ehkä olen sen verran pehmentynyt etten tunnista omia rajojani. Toisin sanoen onneksi joulu on tältä vuodelta ohi ja siivottu jo kaikkinensa odottamaan ensi vuotta. 

 

 

Vuodenvaihde oli tänä vuonna tyttöjen pyynnöstä samanlainen kuin vuosi sitten. Olimme kaikki minun äitini luona yötä. Teimme siellä ruuat ja ammuimme raketit. En tiedä mistä se alunperin on lähtenyt, mutta olen luvannut tytöille, että niin kauan kun he vaan suinkin haluavat meidän kanssa uutta vuotta viettää, niin olemme mummolla. Ja meillä oli ihan hauskaa, pelasimme lautapelejä, saunoimme, ammuimme raketit ja taas kerran söimme todella hyvin. Ja jälleen sain itselleni todella pahan olon. Onneksi elämääni ei kuulu alkoholi juurikaan koskaan, koska sen jälkeen olisin varmasti ollut vielä turpeammassa kunnossa.

 

 

Teinkö mitään uuden vuoden lupauksia? No ainahan sitä pitää itselleen jotain pientä luvata. Vuodesta 2021 on ainakin tähän tietoon tulossa ehkä elämäni hienoin, mutta koska aina voi tapahtua mitä vaan niin kerron niistä aina sitten kun aika on sopiva. Kuitenkin lupasin itselleni nauttia noista minun hetkistäni koko sydämellä ja kerrankin tuntematta mistään huonoa omaatuntoa. Kaiken kaikkiaan odotettavia asioita yksityiselämän puolella on 3. Ensimmäinen on jo pian käsillä ja toinen seuraa sitten vähän myöhemmin keväällä ja kolmas toivottavasti loppusyksyllä. 

 

 

Töiden osalta toivon, että tilanteet normalisoituu ja päästään taas tekemään kunnolla. Omien treenien suhteen lupasin itselleni olla kovempi kuin nyt, katsotaan miten äijän käy. Mutta nyt on katseet jo tässä vuodessa 2021 ja odotan vuoden etenemistä innolla. Toivotaan että pysytään terveinä ja koronakin saataisiin kuriin.

Ihanaa päivää kaikille! Nauttikaa lumesta, niin minäkin teen.

XxX Sanna

Palataan loppuvuoteen 2020 osa 2: Pimeys meinasi saada yliotteen

Voihan suomen syksy ja alkutalvi. Olihan se sitten pimeää ja ankeaa aikaa. En meinannut millään saada itseäni liikkeelle tai toimimaan edes puolivaloilla. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan minulla oli oikeasti vaikeuksia saada itseni liikkeelle ja päästä treenaamaan, saati saada täällä kotona kaikki hommat hoidettua. Aina, kun päivä oli kirkkaampi niin olokin oli paljon energisempi. Oikein itseänikin huvitti, kun illalla kuuden aikaan oli jo ihan valmis sänkyyn ja unten maille. Minusta tuntuukin, että olen nukkunut loka-joulukuussa enemmän kuin edellisenä vuonna yhteensä.

 

Aerobinen liikunta jäi aivan kokonaan pois, siis ihan tyystin. En vaan yksinkertaisesti saanut itseäni ulos ja lenkille. En vaikka kuinka lupasin itselleni, että huomenna on se päivä. Se, mikä oli kaikista pelottavinta huomata, oli oman kunnon heikkeneminen. Minusta tuntui, etten saa henkeä jos yritin jotakin hiemankaan hengästyttävää tehdä. Sali pelastikin minun syksyni ja siellä tuli käytyä reipas kolme kuukautta 5 x viikossa. 

Olen aina ollut todella aikaansaava ja ylitehokas, mutta tänä syksynä kaikki tuntui todella haastavalta. Tilasin meille ihania valoruukkuja pihaan, tuomaan edes hieman valoa pimeyden keskelle, mutta voi pojat miten koville otti saada ne paikoilleen, saati saada niihin kanervat. Mietin monesti, että miten se nyt ottaa näin koville ja sitten tajusin sen!

 

Korona ja se tuomat ongelmat. Minulla ei ole tänä vuonna tiedossa matkaa aurinkoon. Se voima, mikä sillä kahden viikon lomalla on ennen ollut, oli nyt kokonaan pois. Yhtäkkiä  ei ollutkaan mitään mitä odottaa. Suhteellisen kiire ja kovatahtinen kesä oli takana, syksyn pimeys tuli ja kaikki odotukset oli missä? No ei oikeastaan missään. Siinä oli varmasti osasyy saamattomuuteen. Kun sen tajusin olen kyllä osannut täyttää tyhjiötäni, esimerkiksi sisustamalla meillä lähes kaiken uusiksi.

 

Tänä syksynä tajusin, miten suuri vaikutus kaikella on kaikkeen. Olen ollut aina niin 110% kiinni seuraavassa projektissa että olen mennyt jossakin ihme transsissa. Tämä syksy oli todella opettavainen ja herätti minua paljon. Nyt kun lumi on satanut maahan ja mielikin on ihan menossa jo vuoden 2021 ihanissa tapahtumissa, niin tajuan kuinka puolivaloilla olenkaan käynyt. Siihen nähden syksy oli kuitenkin tehokas, ja jos ei muuta niin ainakin salilla tulokset ovat nousseet hurjasti. Samalla päätin, että joka syksy jos on märkää ja pimeää, keskityn vaan lihaskuntoharjoitteluun ja muuta sitten, kun kelit ovat paremmat.

 

Iloisia ja valoisia ajatuksia sinun päivään. Muista, että aina voi muistella sekä haaveilla.

XxX Sanna

 Kuvat ottanut Saija Heinämäki

Palataan loppuvuoteen 2020 osa 1: Vastuullisesti reisussa

 Jotain outoa on ollut vuoden 2020 lopussa. En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa, en sitten millään. Onko vuosi ollut kaikkinensa kuitenkin raskas, vaikka aikaa on ollut yllin kyllin? Kaikki muutokset ja rajoitukset sekä ihan vaan perus1arki ovat syöneet minulta jotenkin ihan kaiken luovuuden. Siis ja vain tämän kirjoittamisen suhteen. Jospa se taas lähtisi, kun kevättä kohti mennään.

Loppuvuoteni ei missään nimessä ole ollut tylsä, ja paljon on ollut monenlaisia tapahtumia ja kirjoitan teille niistä kaikista ja toki tämän uuden vuoden uusista jutuista myös. Koska korona on ollut niin rajoittava tekijä nyt melkein koko vuoden, niin meidän perheen kaikki lomasuunnitelmat ovat menneet ihan uusiksi. Jotain uutta ja kivaa odotettavaa on kuitenkin oltava aina, ja meidän perheellä niitä tänä vuonna onkin onneksi ihan mukavasti, mutta kaikista odotetuin on uusi karvainen perheenjäsen.

 

Kun Sanna jotain haluaa, niin Sanna sen yleensä aina jossakin vaiheessa jollakin tasolla saa. No nyt on haaveissa koira pitkästä aikaa ja sitähän me lähdettiin Saijan kanssa ihan Leville asti katsomaan. Ajatuksena oli, että lähdemme isännän kanssa, mutta työt estivät yhteisen reissun, niin lähdimme Saijan kanssa. En ole ollut meidän suhteemme aikana missään yökunnissa ilman isäntää, niin ehkä nyt olikin jo korkea aika. 

 

Koska korona oli kiihtymisvaiheessa ja uutiset olivat kokoajan sitä mieltä, että ihmiset eivät voi reissata, herätti meidänkin lähtö monenlaisia ajatuksia. En voi kieltää ettenkö itsekin miettinyt paria kertaa uskallanko matkaan lähteä, mutta ajatukset hävisivät ihan yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin. Kaksi aikuista naista osaavat varmasti reissata turvallisesti ja pitää huolen ettei tauti tartu.  Ja niinpä me pakkasimme auton täyteen siis ihan täyteen, ruokaa ja vaatteita sekä sukset jotka saivat koko reissun haistella ilmaa auton lavalla.

 

Reissu oli ihan huikea, en muista milloin olisin saanut rentoutua vastaavalla tavalla. Hitaat aamut, rauhallisuus ja ennen kaikkea se lumi ja maisemat. Nautimme kahvit laavulla, kiitos Saijalle ihan kaikesta siitä, suunnistuksesta, kahveista ja kaikista. Minulta olisi jäänyt laavukin löytämättä :D Kiipesimme joulupukin mökille, päiväkahveille. Kokemuksina ihan huippuja, vaikka monen mielestä varmaan todella tylsiä. Olimme yhden päivän haistelemassa koiranpentuja ja tutustumassa kenneliin josta toivon mukaan meillekkin pentu saadaan vielä tämän vuoden puolella. 

 

Ihan ilman hienostelua ja korkokenkiäkään ei reissu mennyt. Mutta sekin hoidettiin tyylillä ja turvallisesti. Teimme itse itsenäisyyspäivän illallisen jälkiruokineen ja skumpan kanssa tietenkin. Kiskoimme mekot päälle, laitoimme korkokengät ja lilaa luomeen. Meillä oli huippu hauska ilta, ravintolamme sai viisi tähteä ja jatkoille pääsimme turvallisesti omalle sohvallemme täyden mahan viereen. Reissu oli todella onnistunut ja ennenkaikkea se toteutettiin maailman tilanne huomioiden. Elämästä ja lomista voi siis nauttia, kunhan vaan vähän suunnittelee ja välttää ruuhkapaikkoja.

 

 

Levin reissu oli minulle loppuvuoden kohokohta ja muistutti myös siitä miten ihana on omistaa ystäviä joiden kanssa voi lähteä mihin vaan ja aina on hauskaa. Se muistutti myös siitä miten ihana on tulla kotiin, jossa sinua on ikävöity ja odotettu. On ihanaa omistaa tälläinen ystvävä ja perhe, rakastan heitä koko sydämstäni. Ja kiitos Levi olit ihana, tulen keväällä takaisin.

 

Kuvat blogiin ottanut Saija Heinämäki.

Ihanaa alkanutta vuotta just sulle!

XxX Sanna