29. kesäkuuta 2019

Kellon ja omien tavoitteiden nollaus!


Viikko ollut tosi kiirettä, mutta olen päässyt jo kerran salillekin.  Eilen siellä ollessani laitoin oman älykelloni päälle niinkuin jokaisen treenin alussa. Jonkun aikaa pyörää poljettuani katsoin, kelloa ja se oli mykkä. Näytössä oli vaan nuoli alaspäin eikä mistään napista tapahtunut mitään. Nauroinkin treenikaverilleni, että nyt on Sannan suunta vain alaspäin.

Jo samana aamuna ennen kellon pimenemistä tein mielessäni itselleni uusia tavoitteita. En mitään muutaman kuukauden päähän, vaan seuraavan kahden vuoden ajalle. Nainen, joka elämässäni hoitaa (luojalle hänestä kiitos) näitä minun nettiasioitani sanoo viikottain minulle, että nyt on taas liikaa tapahtumia, enkä kerkeä keskittyä mihinkään. Se on totta, olen kokoajan menossa ja kaikki asiat jäävät monesti liian vähälle huomiolle. Olen jopa itsekin tiedostanut sen ja nyt on aika muuttaa asioiden hoitoa, pikkuhiljaa, mutta tehokkaasti.

Asensin aamulla kelloni tietokoneeseen ja siihen tulli teksti, että kello on nollattava. Siitähän se idea sitten lähti. Sanna hakee itselleen vihkon tänään kotoa, tekee sinne uuden elämän pelisäännöt, tavoitteet jokaiselle elämän osa-alueelle, ottaa kalenterin ja alkaa laittaa asioita järjestykseen. Se minkä minä olen unohtanut viimeisten kuukausien ajalta on unelmointi. Minun on alettava unelmoimaan ja tehtävä sitä todella isosti.


Nyt on aika ottaa käyttöön kaikki ostamani nettijoogat, ja vatsalihastreenit, käytävä ne läpi, uskottava itseensä ja tehtävä töitä. Töissä on alettava tehokkaammin hoitamaan rästijuttuja, istuttava vaan alas ja alettava kirjoittaa. Olisi oikeasti aika alkaa tekemään asioita niin, että voisin pärjätä elämässä, koska olen helkkarin hyvä siinä mitä teen. Nautin työstäni ja saan siitä hirveästi voimaa. Yhdistelmäkortin eteen on alettava nyt peruuttamaan jotta senkin saisin suoritettua vielä tänä vuonna. Minä näen silmissäni sen Sannan joka haluan olla ja miten haluan asioideni olevan, nyt ei puutu kuin se työ jota ne kaikki haaveet vaatii.

Nyt kun kellonaika on nollattu, on hyvä aloittaa uusi aikakausi, opetella, nauttia, nähdä vaivaa ja ennenkaikkea mentävä niitä omia unelmia kohden. Jokaisessa meissä on valtava voima, kunhan se vaa saadaan käyttöön. Minusta tähän loppuun sopii hyvin lause; Älä unelmoi elämääsi, vaan elä unelmasi! Ihanaa loppuviikkoa just sulle.

XxX Sanna

26. kesäkuuta 2019

Mitä tehdä jos jää ”juhannus päälle”


Ihana kesä ja sen juhlat. Juhannus oli tänä vuonnakin ihan niinkuin joulukin on tulossa. Miksi ihmeessä siitä juhannuksesta helposti tulee se kesän käännekohta? 90% ihmisistä aloittaa joka syksy kesä- ja tammikuussa joulukiloista eroon kampanjan. Olen aina teroittanut, että juhannus on joka vuosi ja joulukin tulee, vaikkei aina haluaisikaan. Onko silloin lupa lyödä läskiksi?

Kesää varten monet treenaa kovemmin ja laihduttaa, on kiva näyttää hyvältä, kun vaatteita vähennetään. Mutta mites sitten käy, jos ollaan tiukalla dieetillä kevät ja loman alkajaisiksi pidetään juhlat, syödään hyvin, herkutellaan, otetaan muutaman siideri ja lähdetään joraa? No usein se meidän kroppa imee kaiken nesteen itseensä ja helposti pöhöttyy. En tarkoita, että se tulee heti yhden illan jälkeen, mutta usein monilla on tapana nauttia lomasta. Ottaa muutamia siidereitä, syödä vähän jäätelöä ja nauttia lomasta. Siinähän ei ole mitään pahaa, mutta jos mietitään kaikkea sitä mitä on kesäkunnon eteen tehty, ei sitä kannattaisi heittää hukkaan.


Muutaman päivän hölläily ei vaikuta vielä mihinkään, mutta jos neljän viikon loman aikana ei kiinnitetä mihinkään huomiota, on valitettava tosiasia, että kesäkilot tulevat meidän harmiksemme. Miten sen voisi sitten välttää? Minä olen tietysti huono sanomaan seuraavaa, mutta alkoholin lipittäminen on minusta ihan viimeinen juttu, jota kannattaa harrastaa. Siitä saadut turhat kalorit, ovat monesti ne joita ei lasketa mihinkään. Jos ajatellaan ruokailua, niin kesällä on ihana syödä terveellisesti. Tuoreita raaka-aineita on vaikka kuinka ja paljon, marjoja alkaa ilmestyä toreille, vihanneksia ja uusia perunoita on paikat pullollaan.

Grillikausi on minun lemppari, sain neljän vuoden jälkeen taas grillin ja meillä todellakin grillataan. Makkaran lisäksi grilliin voi heittää kanaa, lihaa, kasviksia, juureksia ja tietenkin kalaa. Salaatit alkaa kasvaa ja tomaatit on hyviä. Terveellinen syöminen on minusta kesällä helpompaa kuin talvella. Lomailu aiheuttaa tietenkin paljon reisussa syömistä. Minulla on kesällä enemmän ruokailuja ulkona kuin kotona, mutta siihenkin oppii. Osaa valita niitä hyviä juttuja lautaselleen, eikä se ole mättöä. 

Monella liikunta unohtuu kesällä, vaikka silloin se olisi ulkona varsinkin aivan ihanaa. Monien aika menee pihanhoidossa, mökin laitossa tai matkustellessa. Olen itse kärsinyt nyt treenitauosta, koska en yksinkertaisesti kerkeä mihinkään. On terassin valtuutta, reissuja, pihatöitä ja vaikka mitä. Minulla suurimmaksi ongelmaksi osoittautuu oma pää, en tahdo millään osata olla treenaamatta. Sitten kun siihen lisätään vielä herkuttelu niin soppa on valmis. Ja kyllä minäkin herkuttelen, juhannuksena syötiin paljon herkkuja. Minäkin keräsin itselleni ihanan vatsapöhön, jota olisi nyt aloitettava hätistämään pois. Minulla myös ihosta huomaa, että on syöty vähän minttusuklaata.

No miten sen herkuttelun ja liikuntalakon saa sitten poikki?

Muutama hyvä vinkki:  

  • suunnittele ruokasi valmiiksi, syön muutama päivä kevyemmin ja raikkaasti. Suosi salaatteja, hyviä täysjyvähiilareita ja proteiinin saannista. 
  • Muista myös juoda paljon vettä ja jätä herkut pois. 
  • Pyri saamaan ruokarytmistä kiinni. 
  • Aloita liikkuminen pikkuhiljaa. Käy rentouttavilla lenkeillä, uimassa tai vaikka venyttele. Pääasia, että saat kroppaasi liikettä. 
  • Ole itsellesi kuitenkin armollinen, älä vaadi liikaa saati ota stressiä, varsinkaan jos olet lomalla. 
 
Ajatuksena muista kuitenkin, että hyvä ja terveellinen ruoka, sopiva liikunta ja hyvät unet lataavat akkuja tuhat kertaa paremmin, kuin tissuttelu ja huono syöminen. Minusta olisi ihana palata kesälomilta levänneenä, hyvinvoivana ja kenties paremmassa kunnossa kuin lomille lähdettäessä. Verrattuna pöhöttyneeseen, väsyneeseen ja stressaantuneeseen oloon. 

Kun ihmiset yleensä aloittaa uuden elämän elo-syyskuussa tai tammikuussa, niin minä aloitan sen heinäkuussa ja joulukuussa. Haluatko lähteä minun kanssani voimaan paremmin juuri silloin, kuin se vähiten on ajankohtaista? Ole yhteydessä, niin kerron lisää ja lisään sinut nettiryhmään, jossa osataan elää kesä ilman kesäkiloja, nauttien ja voiden hyvin. 


XxX Sanna

21. kesäkuuta 2019

Joulu tai juhannus: aina yhtä kiire

Mä en siis ymmärrä mihin tämä minun aika menee, kun aina on perjantai ja aina jumalaton kiire! Juhannus tuli tänäkin vuonna ihan liian pian ja huomasin kaiken olevan vaiheessa. Miksiköhän ihmisen on nähtävä sellainen vaiva aina ennen joulua tai sitten tätä juhannusta? Ihan samanlainen päivähän se on kuin kaikki muutkin. Mutta minulla ainakin tulee se, että juhannukseksi on tehtävä sitä tätä ja vielä tuotakin.

Sitten, kun tämän kaiken hyvän päälle vielä lisätään omat ja isännän työt, niin soppa on valmis. Terassin valttaus ja ikkunanpesu sellaisissa tunnin-puolentoista pätkissä, on se joka minulle aiheuttaa eniten stressiä. Olisi kiva saada kaikki valmiiksi, mökki ja terassi siistiksi juhannusta ajatellen. Ehkä ihan kaikesta en kyllä selviydy tänäkään juhannuksena. Sama tilanne on aina jouluisin; kamala hössötys yhden päivän takia.


Juhannus on minusta ihana keskeytys kaikkeen näin kesällä. Silloin on kolmen päivän vapaa, ei tehdä töitä, pyritään minimoimaan myös kaikki omat työt. Tarkoitan tällä niitä hommia, jotka jää viikolla tekemättä. Meillä on sellainen tyyli, että sunnuntaisin ei tehdä töitä, paitsi omia hommia. Monesti meidän sunnuntait meneekin jotakin montun pohjaa siistiessä tai muuta vastaavaa.

Minulta monesti kysytään miksen minä käy missään juhlimassa. En yksinkertaisesti jaksa, jos viikot olen 15-18h kokoajan tekemässä jotain, niin aina kun saan vaan olla, olen enemmin kotona lasten kanssa. Mökillä on ihana vaan katsella järvelle ja nauttia hiljaisuudesta. Meidän juhannukseen ei kuulu alkoholi, ainakaan minun osaltani. Siihen kuuluu hyvä ruoka, pitkät unet ja monesti tulee kavereita, jotka asuvat kaukana, käymään.

Olen ollut aina kova leipomaan juhannukseksi. Tänä vuonna minulla ei ole aavistustakaan siitä mitä leipoisin. Sekin vähän ahdistaa sillä olen aina nauttinut leipomisesta ja uuden kokeilemisesta. Olen tällä viikolla miettinyt vakavissani, että teen ihan liian paljon, koska en kerkeä keskittymään oikeastaan mihinkään. On sääli, kun asiat jää vähän toisella kädellä tehdyksi. Mutta onneksi minulla on siihenkin ajatuksia, ja uskon voivani ne toteuttaa. Nyt minun on palattava terassin kimppuun vielä ennenkuin tulee jotain muuta ja on mentävä taas. 

Ihanaa juhannusta teille kaikille!

XxX Sanna

PS. Alennuskoodi Hengitä ja asu kehossassi-kurssille on edelleen voimassa!


16. kesäkuuta 2019

Meidän kesäkoti



Muutto on nyt suoritettu ja olemme siirtyneet asumaan mökille. Aiomme viettää täällä lähes kaiken ajan mahdollisimman pitkään. Ihanaa!

Mökillä on tehty valtava remontti, joka on nyt loppusuoralla. Piha on vielä laittamatta ja sauna siivoamatta. Myös terassi pitää vielä valtata. Muuten kaikki on jo valmista.




Parasta täällä on maisema, joka avautuu lasiseinän läpi. Täällä on vielä rauhallisempi ja luonnonläheisempi tunnelma kuin kotona. Uimaan pääsee melkein suoraan sängystä jos haluaa. Mökillä vietetään enemmän aikaa yhdessä, koska tilat ovat pienemmät ja ei ole esimerkiksi televisiota.

Rakennus on ihanan valoisa, ison lasiseinän ja lasiovien ansiosta. Tilaa ei ole mitenkään paljon, mutta täältä löytyy kaikki tarvittava. Elämästä ei täällä tule liian vaikeaa, koska mökillä on juokseva vesi ja sähkö. Mökin sijainti on myös hyvä, koska kotiin ei ole pitkä matka, jos ikävä iskee tai jotain on unohtunut.

xxx Sanna

14. kesäkuuta 2019

Lisää hyvinvointia hengittämällä oikein ja kuuntelemalla kehoasi

 
Yhteistyössä MBody


Tänään aamulla ihan vahingossa törmäsin ehkä hienoimpaan lauseeseen pitkään aikaan. Se kuului näin; Mitäs sitten, jos minun onkin parempi olla ilman jumeja, särkyjä tai ylipainoa? Ajattelin heti itseäni ja omaa saamattomuuttani. Olen havainnut itsestäni yhden erittäin ärsyttävän piirteen. Se mikä tässä on hyvää, niin olen oivaltanut sen ja jo ajatuksen tasolla tehnyt muutoksen. No mikä se ärsyttävä tapa sitten on?

Jos puhutaan nyt vaikka kehonhuollosta tiedostan, että se olisi minulle enemmän kuin tärkeää. Mitä mä sitten teen? Innostun, ostan ehkä jonkun valmennuskokonaisuuden siihen ja sitten se onkin siinä. Tunnistaako kukaan muu samanlaista käyttäytymismallia? Innostus, hankinta ja lopahdus. Olen monesti miettinyt mikä ihme siinä on, että  miksi se aina jää kesken? Tänä aamuna tajusin sen, mistä se johtuu. Pelosta, saamattomuudesta ja uuden tilanteen omaksumisesta. Entäs jos minä voisinkin sitten paremmin? Jos kroppani ei olisikaan niin jumissa, mitäs jos treeni kulkisikin paremmin.



Niinpä tein päätöksen, että kaikki ne jooga apit, venyttelylupaukset ja rauhoittuminen alkavat nyt systemaattisesti. Miten sen sitten teen? Kalenteri on ensimmäinen kaveri, johon merkitsen valmiiksi milloin on aika käyttää oman kehon hyvinvoitiin. Tiedän, että olen mestari yrittämään välttää tämän toiminnan kaikella mahdollisella tavalla. Tarvitaan itsekuria ja uskallusta heittäytyä kohti aivan tuntematonta.

Olen monesti miettinyt ja kateellisena katsellut kaikkia, niitä ihmisiä, jotka osaavat rauhoittua ja kuunnella kehoaan. Minulla tahtoo mennä juurikin päinvastoin, että mitä kovempaa teen sen parempi ihminen olen. Syvävenyttelykurssi oli ensimmäinen positiivinen kokemus kehonhuoltoon, jota olen jatkanut aina silloin tällöin, nyt otan senkin takaisin käyttöön.

Miksi ihminen pelkää kaikkea uutta? Miksi on pelottavaa voida paremmin? Vai onko sittenkään? Johtuuko kaikki vaan tietämättömyydestä, uuden oppimisen pelosta vai vanhoihin kaavoihin kangistumisesta. Minulla ainakin viimeinen on yksi todella merkittävä syys siihen ja saamattamuus. Olen liian "kiireinen" kuuntelemaan itseäni, rauhoittumaan ja hengittämään. Menen aina niin lujaa kun pystyn, teen mahdollisimman montaa asiaa yhtäaikaa ja näin ollen kaikki jää vähän vaiheeseen. Haastankin itseni nyt ihan uuden eteen, opettelen, rauhoitun ja teen töitä sen eteen että opin. Opin ennenkaikkea itsestäni, uusista tuulista ja rauhallisuudesta. Näin ollen jaksan paremmin ja minusta voi tulla vieläkin tehokkaampi.


Jos tunnistit itsesi tekstistä niin opettele sinäkin rauhoittumaan, tekemään asioita paremman hyvinvoinnin eteen, kuuntelemaan itseäsi. Minulla on kunnia tarjota teille koodia jolla saa -15% Maria Svanin hengitä ja asu kehossasi-kurssista. Minä otin haasteen vastaan, ota sinäkin. Keho on koti, jota täytyy kunnioittaa ja vaan sinä voit päättää millaisessa kodissa sinä asut.

Kurssin voit ostaa täältä ja koodilla "kunnollakuntoon", saat siitä -15% alennusta! 

Lähde kokeilemaan rohkeasti uutta.

XxX Sanna

12. kesäkuuta 2019

Enkelin silmin


"Kun katsoo maailmaa enkelin silmin, niin nähdä voi sen kauneuden" lauloi Arja Koriseva silloin, kun minä olin pieni. Tykkäsin siitä jo silloin. Viime viikon torstaina pääsin katselemaan maailmaa enkelin silmin, kun kuumailmapallo nousi ilmaan ja minä sain kunnian olla siellä kyydissä. Se oli elämäni yksi hienoimmista kokemuksista. Se kauneus, rauha ja hiljaisuus oli jotakin sanoinkuvaamatonta. Minulla on todella paha korkeanpaikankammo, enkä uskalla edes katsoa sillalta alas, saati mennä laivalla kannelle. Mutta pallon kyydissä minua ei pelottanut yhtään.

Sain lennon syntymäpäivälahjaksi jo vuosi sitten, mutta aina oli vaan liian kiire tai kova tuuli. Nyt oli pakko löytää aikaa, koska muuten kokemus olisi jäänyt kokematta. Taivaalla ollessani tajusin, miten hienoa elämäni onkaan, kun neljä vuotta sitten luulin sen loppuvan, en tajunnut, että se vasta alkoi. Henkinen kasvuni on ollut jotain niin uskomatonta, että välillä säikähdän sitä itsekin.



Nykyään osaa arvostaa asioita erilailla ja nauttia juuri tälläisistä hetkistä koko sydämestään. Positiiviset kokemukset kantavat silloin, kun elämä taas potkii päähän, sillä sitähän se tekee aina välillä. Kun lensimme Palokankeskuksen yli kohti Jyväsjärven rantoja kiitin hiljaa mielessäni luojaa siitä kuinka onnellinen saankaan olla. Pelkäsin ennen lentoa, että pelkään niin kamalasti, etten uskalla avata silmiäni, mutta onnekseni se pelko osoittautui vääräksi. Tajusin samalla myös sen, että pelkään tulevia asioita ihan turhaan ja yleensä aiheutan niistä itselleni kamalan paniikin, ja miksi? No ihan vaan siksi, että olen vähän typerä. Päätin siis siellä järven yllä, että tulevaa tautia ei kannata etukäteen sairastaa.

Lennon aikana päätin myös, että joka vuosi niin kauan kun pystyn elämään itsenäisesti hommaan jonkun uuden positiivisen muiston eli kokemuksen. On mukavampi vanheta, kun on hienoja tarinoita kerrottavana. Voin suositella 100% kuumailmapallolentoa jokaiselle, raha ei mene hukkaan, koska muuten noin hiennoja maisemia on hankala nähdä. Siellä ylhäällä tuntee itsensä jotenkin niin ainutlaatuiseksi. Olen vieläkin ihan sanaton ja todella kiitollinen siitä, että sain kokea jotain näin hienoa. Ja kyllä oli hienoa urkkkia ihmisten pihoja yläilmoista ja saada kaikki ihanat ideat omaan pihaan ja mökille.

Nyt lähden mökkisaunaan, vihdoinkin pääsimme muuttamaan mökille. Kesä on virallisesti tullut meidänkin perheeseen. Täällä on ihmisen hyvä olla.

XxX Sanna

4. kesäkuuta 2019

Hyvästä ravinnosta on hyötyä myös mielelle

Kun ajatellaan hyvää ja puhdasta ravintoa, kuinka moni meistä ajattelee sitä muun kuin ulkonäön tai fyysisen hyvinvoinnin kannalta? Valitettavan  harva. Todella moni meistä haluaa laihtua tai kasvattaa lihasmassaa. Jos ajatelllaan hyvää ravitsemusta niin siihen liitetään poikkeuksetta fyysinen hyvinvointi. Huonossa ruokavaliossa puolestaan kummittelee erilaiset sairaudet, kuten diabetes, suolistosairaudet, tulehdusriskit, mutta miettiikö kukaan koskaan voisiko siihen liittyä myös mielenterveys?

Minulla oli Instagramissa ja Facebookissa arvonta, johon pääsi osallistumaan ehdottomalla aiheita joista kirjoitan. Yksi aiheista oli psyykkisen painonhallinnan ohjaus ja sivumainintana oli pyyntö kertoa vähän voiko ravinnolla vaikuttaa mielenterveyteen. Minusta aihe oli todella kiehtova ja mielenkiintoinen. Olen käynyt psyykkisen painonhallinnan ohjaajan koulutuksen, joten aihe kiehtoo minuakin.  Tämä teksti ei ole mikään lääketieteellinen, mutta varmasti monia ajatuksia herättävä. En ole mikään psykologian ammattilainen, mutta kirjoitankin nyt oman koulutukseni ja kokemuksieni kautta.

Kun ajatellaan ravitsemusta ja mielenterveyttä, moni asia saattaa yllättää meidät. Ravitsemuksen merkitys ihmisen mielen hyvinvoinnissa on yllättävän merkittävä. Ravitsemuksen merkitys korostuu tilanteissa, joissa mielenlujuus on koetuksella esim. elämän kriisitilanteet, stressi, masennuskaudet tai vaikka pitkäaikainen toipuminen loukkaantumisesta, joissa tarvitaan hyvää ravintoa ja lisätsemppiä parantumiseen.

Mikäli meillä on jostain syystä vinksalleen mennyt suhde ruokaan, syömiseen ja omaan kehoon, niin ylipainon ja epätervellisten elämäntapojen aiheuttama kehon ja mielen pahoinvointi on monelle itsestään selvyys. Monesti ajatellaan niin, että ylipaino on syy mielen matalentoon, juurikin sen takia, että kokee itsensä rumaksi ja laiskaksi. On kuitenkin muistettava, että liika tietoisuuskin lisää tuskaa, joten ravitsemuksen miekka on usein kaksiteräinen. Mietitäänpäs asiaa toiselta kantilta: liiallinen terveelliseen syömiseen ja ulkonäköön keksittyminen voivat myös aiheuttaa mielen ja kehon pahaa oloa. Se juontaa juurensa taas siitä, että kaikki keskittyy liikaa syömiseen ja sen ympärille kerätään sääntöjä ja erilaisia pakkoja, jotka alkavat ohjailla ja hallita arkea. Silloin ollaan kanssa menossa metsään ja kovaa.


Väärin ruokittuna keho voi myös joutua aliravittuun tilaan ja nälkäisenä ihminen on todella arvaamaton. Jos mietitään mielenterveydellisä sairauksia, niin monelle omasta itsestään huolehtimen on vaikeaa ja näin myös ravinto kärsii. Väärin ruokittuna ihmisen aivot eivät toimi optimaalisesti edes normaalitilanteissa, saati sitten tilanteissa joissa ihminen kamppailee elämässä vaikeiden asioiden kanssa kuten esimerkiksi stressin tai masennuksen kanssa. Ravitsemuksella on yllättävän suuri merkitys mielen toipumisessa yhtälaillä kuin somaattisesta sairaudesta.

Keho on koti, niinkuin Maria Svan hienosti sanoi. Siitä on pidettävä huolta. Sitä voi verrata rakennukseen, ja jos rakennus menee maanjäristyksessä rikki se pitää korjata. Siihen tarvitaan apua, uusia tiiliä, laastia ja aikaa. Lisäksi tarvitaan tsemppiä, apujoukkoja ja kovasti töitä, että rakennus saadaan kasaan ja toimivaksi. Ei siis riitä, että haetaan kasa nauloja, muttei muita korjaamiselle tarvittavia palikoita ja istahdetaan odottamaan.

Toisin sanoen huono ravitsemustila ei korjaannu kahmimalla kourittain lisäravinteita purkista. Hyvä ravitsemus perustuu puhtaaseen ja monipuoliseen ruokavalioon. Erityistilanteissa hyvä ravitsemus kuitenkin korostuu, mutta siitä ei saa tehdä uutta ahdistuksen aihetta. Uutta ja parempaa ravitsemusta kohden kannattaa edetä pienin ja uteliain askelin. Tunnustellen mikä juuri sinulle on hyväksi. Apua kannattaa pyytää ja tehdä se yhdessä ammattilaisten kanssa. On kuitenkin todettu, että ravinnolla on merkitys ihmisen mielen hyvinvoinnissa. Sillä ei korjata sairauksia, mutta pystytään tuomaan positiivisia vaikutuksia elämään. Sen avulla monet elämän kriisit saadaan talttumaan, jos sitä osataan käyttää hyödyksi eikä elimistöä vastaan. Tunnesyöminen on sitten asia erikseen, josta kirjoitan myöhemmin.

XxX Sanna