9. tammikuuta 2020

Jos luopumisen sijaan lisäisit?

Voihan joulu ja sen tuomat herkut. Olen aina ihmetellyt meitä ihmisiä siitä, että ylensyönti alkaa heti jos on joku poikkeava tapahtuma. Sen verran mitä olen nyt seurannut lähipiiriäni ja sosiaalista mediaa, niin minusta tuntuu, että ihmiset ovat seonneet. Mikä hulluus ajaa ihmiset syömään itsensä aivan läkähdyksiin? Tulee olo, että pelko herkkujen loppumisesta ajaa ihmiset syömään niitä kuin viimeistä päivää. Mikä ihmiset ajaa siihen?

Olen miettinyt tätä nyt jonkun aikaa ja tullut siihen tulokseen, että kokoaikainen kieltäminen on yksi mikä voi aiheuttaa tätä. Olen työni puolesta seurannut paljon erilaisten ihmisten kamppailua laihduttamisen ja elämäntaparemonttien kanssa. Lähes jokaisella on ollut todella suuri motivaatio, vaikka nyt näin tammikuun alussa. Elämästä halutaan karsia kaikki "pahat" ruuat pois ja liikuntaa pitää olla ainakin 5 päivänä viikossa. No jokainen tietää mihin se johtaa, ei mihinkään.

Sen takia minä lupasin uuden vuoden lupauksena lisätä itselleni yhden karkkipäivän. Tai onko se nyt herkkupäivä, mutta kuitenkin. Ja niin teen myös ihan jokaisen asiakkaani kanssa, vaikka todella usealla on jo sellainen omassa ravintosuunnitelmassa. Olen tullut siihen tulokseen, että salliminen on ja itsensä hemmottelu tuottaa paremman ja pidemmän lopputuloksen kuin ehdottomuus. Nyt täytyy toki myöntää sellainen asia, että en ole mikään kamala karkin syöjä, mutta haluan myös opettaa lapsilleni sen, että silloin tällöin on hyvä juttu. Meillä olisi varmasti karkkipäivä joka päivä, jos en siihen millään lailla puuttuisi.














Lauantai on se minun päivänä, silloin herkuttelen yhdessä muun perheeni kanssa. Ostan omat irtokarkit, tai leivon pullaa ja nautin siitä. Se on monelle normaali käytäntö, mutta minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut herkkupäiviä, koska en ole niitä halunnut pitää. Monesti minulta myös kysytään, että miksen minä herkuttele? Niin siinäpä hyvä kysymys. Olen entinen läski, ja kyllä voin sanoa itsestäni niin eikä kenenkään tarvitse potea siitä huonoa omaatuntoa. Olin todella ylipainoinen ja mielestäni läski. Lopetin silloin 12 vuotta sitten oikeastaan kaikki herkut ja nyt haluan kokeilla miltä minusta tuntuisi opetella elämään taas niin, että ne kuuluvat elämääni.



Kun minä aloin laihduttaa tein sen juuri niin pilkulleen kuin olin ajatellut. Minulla ei ole minkäänlaisia vaihtoehtoja eikä niitä ole vieläkään, jos päätän jotakin. Mutta nyt haluan kokeilla yhden vuoden täysin erilaista elämää, rentoa, ehkä jopa hieman chillailua. Ei mitään pakottavia treenitavoitteita, vaan tehdään just sitä mikä tuntuu kivalta. Jos haluan nyrkkeillä vedän hanskat käteen ja annan mennä, jos haluan treenata 4 x viikossa salilla niin sitten sitä. Opettelen kuuntelemaan omaa kehoani ensimmäisen kerran elämäni aikana.

Haluan opettaa ihmisille hyvinvointia, onnellisuutta, tietynlaista sinnikkyyttä ja ennen kaikkea haluan opettaa ihmisille unelmointia. En halua kieltää vaan haluan lisätä, antaa vaihtoehtoja, tarjota pitkän tähtäimen hyvinvointia. Ei pikadieettejä, ei ateriankorvikkeita, vaan tavallisen ihmisen tavallista elämää. Ei joulu-, juhannus-, pääsiäis- tai kesäkiloja, vaan kaikkien vuodenaikojen iloja. Terveys edellä ja sopivin tavoittein. Haluan olla itse esimerkkinä, haluan näyttää, että salilla jos halutaan tuloksia on pakko hikoilla ja ehkä joskus piereskellä, jos halutaan pudottaa painoa joka päivä ei voi olla karkkipäivä, mutta joskus voi. Aina ei ole pakko tehdä verenmaku suussa, ei kukaan jaksa niin.  Katsotaan miten minun käy ;D

Ihanaa vuotta 2020 kaikille!

XxX Sanna

13. joulukuuta 2019

Taisteluni paremman ihon puolesta!

Teini-iässä minä olin se onnellinen tyttö jolle ei tullut finnejä eikä kasvanut säärikarvoja. Vieläkään minulla ei ole niitä niin paljoa, että olisi minun pitänyt niitä ajella :D Olen asiasta enemmän kuin tyytyväinen, ja monet ovat minulle siitä todella kateellisia. Mutta se ei ole tämän tekstin aihe, vaan tämä on tarina finnittömän teinin matkasta hormonaalisen aknen selättäjäksi. 10 vuotta sitten, kun nuorin tyttöni syntyi ja alkoi elämä hormoonikierukan kanssa, niin elämästä alkoi tulla helvettiä.

Ja tarkoitan lähinnä tällä nyt vaan kasvojen ihoni kannalta, ei niinkään muuten. Finnejä alkoi ilmestyä, isoja ja kipeitä. Suun ympärille ja leukaan. Alkoi armoton kosmetologirumba, aina kaikki uudet rasvat toimivat viikon maksimissaan kaksi. Käytin todella paljon rahaa kasvojeni ihon hoitoon. Ja mainittakoon tässä nyt se, että kierukka oli minulla tasan 4 kuukautta, hormonaalinen ehkäisy jäi siihen, eikä koskaan enää palaa. Mutta se ei pelastanut enää minun ihoani. Usein tultiin siihen tulokseen, että ihoni huono kunto liittyy jotenkin ammattiini ja päivittäiseen hikoamiseen.


Ihotautilääkärille menin ensimmäisen kerran, kun finnit levisivät silmien ympärille, olo alkoi olla jo todella pirullinen ja kasvoni todella kipeät. Lääkäri määräsi antibiootin ja apteekista rasvat. Taas pärjättiin jokunen viikko. Ongelmat palasivat kuitenkin nopeasti. Olin todella kettuuntunut naamaani, koska ilman vahvaa meikkiä ei voinut poistua kotoa, koska oli niin kamalan näköinen. Meikit olivat apteekista ja niin luonnonmukaisia mineraalimeikkejä kuin vaan oli saatavilla. Sen verran voin valottaa etten ollut ongelmani kanssa yksin, vaan apunani oli kosmetologi, farmaseutti sekä ihotautilääkäri.

Monet varmasti miettivät nyt tehtiinkö ruokavalioon muutoksia. Kyllä kokeilin ihan kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Mistään ei vaan ollut apua ja sen kivun ja huonon ihon kanssa oppi pikkuhiljaa elämään. Vuosi sitten näin ystäväni ilmoituksen facebookissa, jossa hän oli meikannut poikansa halloweenijuhliin täysin luonnonmukaisilla mineraalimeikeillä. Ajattelin silloin, että tuota täytyy vielä kokeilla. Soitin ystävälleni ja sovin esittelyn hänen kanssaan.

















Se puhelinsoitto muutti elämäni suunnan ja pelasti minut niiltä inhottavan kipeiltä paiseilta. Vaihdoin aluksi meikit Young Livingin Savvy Minerals meikkeihin. Luonnonkosmetiikka oli minulle jonkun verran tuttua, mutta jauhemaisten meikkien kanssa elämä vaati todella alkuun opettelua. Suurin muutos oli niiden pois saannin suhteen. Vaikka pesit naamasi illalla vaan vedellä, ei kasvovedellä kasteltuun pumpulituppoon jäänyt yhtään meikkipuuteria. Olin hämmästynyt. Pikkuhiljaa aloin tilalta sieltä myös kasvojen pesuun tarkoitetut tuotteet sekä rasvat. Ihon kunto parani pikkuhiljaa ja suurimmat hormonaaliset ryöpytkin jäi vähemmälle, vaikka kuukautiset alkoivatkin. Olin salaa onnellinen, mutta vielä liian skeptinen uskomaan siihen hyvään.

Nyt vuoden jälkeen, itseasiassa tänä aamuna tajusin miten hyvä ihoni on. Yhdessä kosmetologin ja näiden hoitotuotteiden sekä meikkien kanssa olen saanut ihoni takaisin. Tein kesällä myös elämäni ensimmäisen kasvorasvani itse, enkä sen jälkeen ole kasvoihini muuta laittanut. Menen jopa kosmetologille oman rasvan kanssa. Silmäni avasivat teksti jossa kerrottiin, että nainen saattaa laittaa itseensä aamulla ennen kahvia jo 500 eri kemikaalia, ihonhoitotuotteiden mukana.

Olen aina ollut nuuka siitä miten meillä syödään, mutta koskaan en ajatellut, millä pesen itseni, pyykkini tai siivoan. En tiedä auttoiko juuri nämä kyseiset tuotteet kasvojani, mutta nyt ne ovat paremmassa kunnossa, kuin koskaan. Jopa ihana kosmetologini on ihmettellyt sitä ja sitä ettei ryppyjä ole tullut. Jos sinä kärsit huonosta ihosta ja olet laittanut kaikilta muilta osin kuntoon (tarkoitan lähinnä ravintoa, vedenjuontia ja unta sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen), niin kokeile ihmeessä luonnonkosmetiikkaa.  Minulla on kokemusta vain Young Livingistä ja sitä voin suositella todella lämpimästi.


Jos kiinnostuit niin ole yhteydessä, kerron mielelläni lisää. Tai liity allaolevasta linkistä mukaan ja aloita oma matkasi kohti kemikaalitonta arkea.



Valitettavasti kaikista pahimmat ajat ihoni kanssa, niin kuvia ei ole, joten ennen jälkeen kuvia en teille saanut.

XxX Sanna  

11. joulukuuta 2019

Ulkonäköpaineet : kuka ne oikeastaan luo?

Voi kunpa olisin edes vähän lihaksikkaampi, olisipa minullakin tuollainen keskivartalo, miksen minäkin voisi näyttää noin kauniilta? Kuulostaako tutulta? Minulle ainakin kyllä valitettavasti. En ole vielä ollut koskaan tyytyväinen omaan ulkonäkööni. Paljon on puhuttu nyt ulkonäköpaineista, varsinkin, kun sosiaalinen media tuli ihmisten elämään. Siellä jaetaan aina ne parhaimmat otokset, kauneimmat kuvat. Ja kyllä minäkin haluan tehdä niin, olisin ikionnellinen jos minulla olisi kuvaaja käytössäni ainakin 1 päivän viikossa. Miksi, haluaisin niin? Minä olen aina ollut huonolla itsetunnolla varustettu nainen. Aina vähätellyt itseäni ja siksi minusta olisi aivan ihana saada kauniita kuvia ihmisille jaettavaksi.


Jos mietin sitä, että kuka täällä ne ulkonäköpaineet sitten luo? Olen tullut siihen tulokseen, että ihminen ihan itse. Kukaan muu ei ole toiselle niin ankara kuin ihminen itse. Jos ajattelen tätä päivää ja kuuntelen uutisia jossa juuri sanottiin, että Suomessa on n. 3 miljoonaa ylipainoista ihmistä. Eikö heillä ole ulkonäköpaineita? Ei varmasti, jos he itse ovat itseensä tyytyväisiä. Mutta heillä on kyllä sitten terveydellisiä paineita enemmän. Mihin ihmeeseen tämä maailma oikein on menossa? Tuntuu, että heillä joilla ei ole tarvetta ulkonäköpaineisiin on niitä, ja heillä joilla ehkä olisikin niitä ei ole.

Minun elämäni uusi suunta on ollut nyt tämän vuoden ajan omasta itsestään tykkääminen. Sellaisten asioiden tavoitteleminen, joka lisää fyysistä ja henkistä hyvinvointiani. En halua ajatella elämääni enää ulkonäkökeskeisesti, ja minun on vaan hyväksyttävä se tosiasia, että sixpackia en keskivartalooni taida saada. Mutta en sitä kyllä tarvitsekaan.


Haluan omalla esimerkilläni purkaa tietynlaisia ulkonäköpaineita. Haluan näyttää lapsilleni esimerkkiä terveellisestä elämästä ja hyvinvoinnista. Sellaisen kuvan haluan antaa myös sosiaaliseen mediaan itsestäni. Ihan tavallisena Sannana, koska sellainenhan minä olen. Olen terve, ihan hyvässä fyysisessä kunnossa, perheellinen ja todella onnellinen nainen. Kyllä se juuri minä olen onnellinen nainen, vaikkei minulla kaikkein tiukin vartalo olekaan.

Kun vielä palaan siihen, että hyvionvointialalla on monesti ulkönäköpaineita niin kyllä se minusta pitää paikkansa. Siihenkin on varmasti syynsä, personal trainerit mielletään tietynlaisiksi. He ovat sporttisia ja hyvässä kunnossa. Ja minä olen kyllä niin yksinkertainen ihminen, että uskon olevani tälläisessä kunnossa uskottavampi valmentaja kuin mitä olisin 20 kiloa isompana. Toki se on vaan minun mielipiteeni ja onneksi meillä ihmisillä on vara valita minkälaisen esikuvan valitsemme.

Minusta on hienoa, kun ihmiset ovat nykyään rohkeita, olivat he minkä näköisiä tai kokoisia vaan, mutta valitettavan usein terveyden kannalta ajateltuna se rohkeus vie pois halun muuttaa elämäntapojaan ja voida paremmin. Minusta tämän maailman pitäisi enemmän ihannoida normaaleja vartaloita eikä niinkään ääripäitä. Näillä mietteillä tähän viikkoon.

XxX Sanna