21. marraskuuta 2017

Luovuttaako vai ei...

Huomenta. Eilen oli hyvä keskustelu erään asiakkaan kanssa luovuttamisesta. On helppoa aloittaa uusia asioita elämässä, mutta valitettavasti niitä on paljon helpompi lopettaa. Usein ajatellaan jos joku asia menee mönkään, tai sinne päin luovutetaan, ajatellaan ei tästä kuitenkaan mitään tule. SE on aivan väärä luulo ja suunta. Jos alat laihduttaa, tuleekin herkuteltua niin ei missään nimessä saa heittää hanskoja tiskiin, vaan pieni itsepuhelu ja uuteen nousuun. Pitäisi aina muistaa ajatella kokonaisuutta, mikä meni ennen repsahtamista hyvin, voi ajatella vaikka niin, että pääsin kymmenen askelta eteenpäin ja tulin vaan kolme taakse, eli seitsemän askelta ollaan vielä voitolla. Olen huomannut tämän viisi vuotis urani aikana, että luovuttajia on valitettavan paljon. Selityksiä luovuttamiselle on vielä enemmän. Mistä se luovuttaminen sitten johtuu? Aika usein kyse on liian suurista muutoksista, nopeista tuloksista ja liian kovista tavoitteista. Ja yksi syy onmonesti, että verrataan itseään aivan vääränlaisiin ihmisiin. Esimerkki; Jos minä vertaan itseäni 20 vuotiaaseen ei synttäneeseen ihmiseen, saan olla varmasti kateellinen hänen kropastaan. Mutta jos vertaan itseäni saman ikäiseen synnyttäneeseen naiseen huomaan että olen ihan hyvässä kunnossa oleva nainen.


Toinen asia joka voi vaikuttaa luovuttamiseen, on ettei ihmisille tahdo riittää nykypäivänä enää mikään. Halutaan uskomattomia asioita, melkein ilman vaivannäköä ja nopeasti. Normaali on hukkunut valitettavanmonen ihmisen elämästä. Ajatellaanpa vaikka laihtumista, halutaan nopeita tuloksia, muutetaan kaikki normaali aivan epänormaaliin. Jos mietin nyt vaikka diettiä, jolla ruoka korvataan pirtelöillä, nautitaan suhteettoman pieniä kalorimääriä, laihdutaan useita kymmeniä kiloja pienessä ajassa. Missä on normaali? Missä on se oma vaivannäkö ja oppiminen uuteen? Missä ne pienet onnistumisen tunteet vaikka muutaman sadangramman  painonpudotuksesta? Entäs se hyvä olo ja energia joka tulee oikein nautitusta ravinnosta ja liikunnasta? Jaksetaan vähän aikaan, sitten kyllästytään ja luovutetaan ja palataan alkupisteeseen. Kuulostaako tutulta? Varmasti monesta kyllä.


Jaan varmasti mielipiteitä tällä kirjoituksella paljon, mutta niin on tarkoituskin. Haluan muistutella ihmisiä niistä pienistä elämän iloista. Siitä normaalista arjesta. Ihanista aamulenkeistä, tai yhteisistä aamupaloista. On ihana huomata itsestään kuinka voikaan iloita siitä mitä itsellä on. Ihanat lapset, ihana mies, kaunis koti, työ josta nautin, aamulenkit asiakkaan kanssa, uudet huulikiillot :D Ja se ensimmäinen valmis itse tehty joululahja. Elämä mahdollistaa paljon kun siiitä osataan nauttia. Se ei saa olla pelkkää kieltäytymistä, laihduttamista ja stressiä. Kannattaa etsiä jokaisesta päivästä joko positiivinen juttu! Niitäkin varamasti löytyy, kun osaa etsiä tarpeeeksi läheltä ja tarpeeksi pientä. Muista että sinä pystyt mihin vaan, vaikka naapuri luovuttaa niin elä sinä luovuta. Lopussa se kiitos seisoo! Ihanaa viikkoa kaikille.


<3 Sanna

14. marraskuuta 2017

Psyykkinen vaikutus painonhallintaan...

Huomenta taas pitkästä aikaa. aamu alkoi ihanalla aamulenkillä aivan upeassa talvisessa säässä. Meille on meinaan satanut lunta ja pakkastakin oli muutama aste. Yksi elämäni suurimmista oppiäideistä ammattillisella puolella on ehdottomasti Jonna Heinonen. Jonna on melkein kaikkea mitä tällä alalla voi olla :D Jonna on monesti sanonut, että laihtuminen  tapahtuu suun yläpuolisella eikä suinkaan suun alapuolisella osalla. Ja se on kyllä aivan totta. Elämäntapamuutos on niin iso asia, että se vaatii opettelua, luopumista, pieniä askelia ja ennenkaikkea aikaa.


Aamulla lenkillä ollessani pohdimme asiakkaani kanssa suhtautumista herkkujen syöntiin. Olemme tehneet yhteistyötä enemmän ja vähemmän varmasti nyt sen pari vuotta. Välillä on menty hurjasti eteenpäin mutta joskus taas hurjasti taakse päin. Isänpäivään oli sunnuntaina, onnea vieläkin kaikille isille, olette niitä tosielämän sankareita. Minun isäni on minulle juuri se paras ja oikea. No se isistä :D Sunnuntainahan on lupa herkutella, koska on juhlapäivä. Asiakkaani laittoi jo eilen viestiä, että ahdistaa ja on morkkista kun tuli taas syötyä miten sattuu. No niitä sattuu ei mtään paniikkia, nenä pystyyn ja uuteen nousuun. Aamulla kun soiteltiin, todettiin ihan yhdessä, että ei olla syöty överiksi, ei todellakaan. Miksi asiakkaasta tuntui sitten siltä? Onko se kenties pelkoa siitä, ettei pystykkään lopettamaan herkuttelua, taas palataan sinne lähtöpisteeseen. Vai johtuiko se siitä, että normaalista arjesta poiketen se ruokarytmi järkkyi, syötiin koko päivä erillailla kuin normaalisti?


Oli aivan ihanaa huomata, miten hienosti asiakkaani pystyi syömisiään pohtimaan ja huomasi sen olevan täysin normaalissa ja hallittavassa tilassa. Yksi lause, joka erityisesti lämmitti minun sydäntäni oli, enhän ole millään kahden kuukauden dietillä, vaan opettelen loppuelämääni varten. Se, että pystyy muutaman kuukauden noudattamaan valmiita ohjeita, olemaan tiukkana ja laihtumaan todella hyvinkin. Mutta oppiiko siitä? Asiakkaani oli ihana, kun hän sanoi, että hän ei ainakaan oppisi, mutta mehän olemme kaikki erillaisia. Minä olen ehdottomasti sen kannalla, että itse pohtimalla, opettelemalla ja kokeilemalla saavuttaa parhaan lopputuloksen, sen loppuelämän mallin ;D Tukena siihen hyvä valmentaja, hyvät rakentavat tehtävä ja oma halu niin varmasti päästään pitkälle. Näihin mietteisiin ihanaa päivää teille.


<3 Sanna

7. marraskuuta 2017

Mistä motivaatio, kun mitään ei tapahdu..

Huomenta, tänä aamuna pohdin lenkillä sitä mistä kaivaa motivaatio asiakkaille ja kenties itselleenkin kun mitään ei kovasta työstä huolimatta tapahdu. Minä myönnän olevani todella hätäinen kaiken pitäisi tapahtua mielellään heti!! Kun aloitetaan uusia asiakassuhde ja tehdään tavoitteita, niin poikkeuksetta ensimmäisenä on se että paino laskisi äkkiä ja mahdollisimman helposti. Ei muisteta sitä, jos on kauan syöty väärin, liikuttu vähän ja kerätty sitä ylipainoa, ei se välttämättä lähde niin helposti. On helppoa olla muutama kuukausi tiukalla dietillä ja saadakin painoa pois ja oloa vireämmäksi, mutta sitten alkaa se lipsuminen. Haukataan ehkä liian suuri Pala kerralla ja vaaditaan itseltä liikaa. Maltilla tehdyt muutokset yleensä kestää.


Entäs sitten kun tehdään kaikki justiin niinkuin pitää ja mitään ei tapahdu. Motivaatio laskee ja pikkuhiljaa annetaan periksi ja lyödään läskiksi. Silloin kun oma usko on koetuksella niinhyvä valmentaja osaa motivoida, kannustaa ja keksiä niitä pikkukikkoja jolla asia saadaan nytkähtämään eteenpäin. Uskoa ei saa koskaan menettää ja pitää muistaa kaivaa se motivaatio esimerkiksi siitä virkeämmästä olosta, löysemmistä vaatteista tai vaikka nousseista treenipainoista. Se ei ole aina helppoa, tiedän omasta kokemuksesta, kun mitään ei tapahdu vaikka kuinka teet. Kun pääsee muutaman hetken eteenpäin huomaa yleensä, että asioita alkaa taas tapahtua.


Motivaatio ja usko omaan tekemiseen on se kulmakivi jolla päästään niiden sudenkuoppien yli. Kun opetellaan mitä vaan uutta, tai tehdään tavoite, yleensä sen saavuttamisen eteen joudutaan tekemään töitä. Jos mietitään mitä vaan niin takapakkia saattaa tulla jossakin vaiheessa ja silloin se oma usko siihen tekemiseen on avain asemassa. Minulla on monestikin oma usko koetuksella, kun opettelen uusia juttuja, olen viimeisen kahden vuoden aikana kasvanut henkisesti todella paljon, ja väitän, että osaan suhtautua myös asiakkaisiini eritavalla kuin alussa. Luottamus on se joka tarvitaan valmentajan ja asiakkaan välillä, ja silloin, kun se on kunnossa voi valmentajalle näyttää kaikki tunteensa. Kun tuntuu siltä ettei mikään onnistu ja tekisi mieli hukuttautua itsesääliin ja herkkuihin, niin hyvä kannustus ja usko oli se nyt valmentajalta, perheeltä tai ystävältä auttaa pääsemään eteenpäin.


Tämän aamun kirjoituksen punainenlanka olikin, elä anna periksi vaikka se välillä koettelee! Elä myöskään näännyttää itseäsi liian kovilla tavoitteilla tai toimilla. Pienillä askelilla kohti suurta, on minun neuvoni kaikille. Ihanaa tätä viikkoa kaikille.


<3 Sanna

1. marraskuuta 2017

Mikä on turhamaista???

Huomenta taas! Nyt on intoa kirjoittaa ja jotenkin aiheita löytyy nyt hyvin. Turhamaisuus, mitä se on? Jokainen meistä kokee asiat erillailla. Minulla tuli tästä omassa elämässäni eilen esimerkki, joka laittoi pohtimaan asioita monelta kantilta. Kaikki minun lähipiirissäni elävät tietävät, että olen kärsinyt huonosta ihosta kasvojeni alueella, tyttöjen syntymästä asti. Olen syönyt useita lääkekuureja, kokeillut jos jonkunlaisia ihonhoitotuotteita. Käynyt monilla kosmetologeilla ja todellakin kiinnittänyt huomiota ruokailuun. Viimeisen vuoden ajan kasvoni iho on ollut siedettävässä kunnossa, ja kiitos siitä kuuluu ehdottomasti Studio PMK;n Piia Varismäelle, joka on jaksanut hoitaa, kokeilla ja ennenkaikkea luoda uskoa siihen, että vielä me onnistutaan.


Päässäni on pitkään kypsynyt ajatus mikroneulaushoidosta. Hoidosta, joka elävöittää ja ennen kaikkea kiinteyttää ihoa. Minullakin silmäluomet roikkuu ja otsassakin on ryppyjä. On totta, että vanhenemiselle ei voi mitään, mutta jos siihen on jokin luonnollinen keino vaikuttaa haluan sitä ehdottomasti koettaa. Ja niin vaan tuli aika, että Löytömän tytön vuoro oli koettaa tuota 5 x hoitomuotoa. Maksaa se maksaa aika paljon rahaa, mutta meneehän se minuun itseeni ja hyvinvointiini. Nyt on vasta yksi kerta takana ja iho tuntuu nyt jo todelta hyvältä. Se minkä kukin kokee turhamaisena, on jokaisen oman asia, eikä siihen mielestäni ole mitään yhtä ja oikeaa tapaa. Joilllekkin enkelihoidot ovat tärkeitä, toiset tykkäävät matkustella, jotkut nauttivat hieronnasta, joillekkin se voi olla pullo punaviiniä ja hyvää ruokaa. Jokainen edellämainituista voi tuntua jonkun mielestä turhamaiselta.


Minä olen aina pitänyt itseäni huonona, rumana ja vaikeana ihmisenä. Vasta viimeisen vuoden aikana olen ymmärtänyt etten olekkaan niin huono, tai ruma. Olen omalla tavallani kaunis, luonteeltani olen ajattelevainen, nautin muiden ihmisten yllättämisestä. Haluan voida paremmin, panostaa itseeni ja näyttää hyvältä. Jos olen kovalla työllä saavuttanut jonkinlaisen kropan itselleni en halua sitä enää peittää, haluan olla ylpeä itsestäni. Haluan että perheeni voi olla ylpeä minusta. Haluan näyttää omalla ulkonäölläni esimerkkiä kaikille minua seuraaville ihmisille! Hyvinvointi on se minun juttuni, ulkonäkö kuuluu minun kategoriassani siihen. Niinkuin olen sanonut, jos ei tule mitään suuria loukkaantumisia/sairastumisia olen elämäni kunnossa kun täyttän 40 vuotta. Ja tarkoitan sillä jokaista osa-aluetta elämässäni. Tehkää sellaisia asioita itsellenne, jotka saa teidät onnelliseksi. Näyttäkää se, elkää välittääkö muiden kenties kateellisten ihmisten puheista, olkaa turhamaisia jos teidän elämä sitä vaatii. Aina, kun sijoitetaan itseensä ei se mene koskaan hukkaan, eikä ole keneltäkään pois. Minä ainakin olen parempi äiti, tyttöystävä sekä personal traineri jos voin itse hyvin :D Elämä täältä tullaan !!!

<3 Sanna