29. lokakuuta 2019

Hyötyliikunta, monen pelastus?

Mummoni on 94-vuotias, todella hyväkuntoinen, iloinen ja elämänmyönteinen. Nuoret aikuiset ovat puolestaan väsyneen oloisia, hieman ärtyneitä ja elämään kyllästyneitä. Ennen vanhaan ihmiset tekivät todella paljon fyysistä työtä, kaikki kotona olevat hommat olivat tehtävä itse. Vedet kannettava, puut halottava ja isot matot puisteltava ja pestävä. En tarkoita nyt sitä, että meidän pitäisi palata noihin aikoihin, mutta ajatuksena, entisajan ihmiset ovat paremmassa kunnossa vieläkin, kuin meidän nykynuoret.

Kävin pari päivää sitten mielenkiintoisen keskustelun kodin siivoamisesta. Ja siihen nyt keksitystä robotti-imurista. Esiin nousi ajatus, että kun verrataan imurointia ja robotin tekemää työtä, niin me ihmisethän siinä häviämme. Tarkoitan sitä, että tehokas siivoaminen käy kyllä todellakin liikunnasta. Jos heilut imurin kanssa tunnin tai laitat autosta tullessasi töistä kotiin tekstiviestin robotille, että imuroi talo, jotta saat itse töiden jälkeen huilata, niin minusta robotti 1 ja ihminen 0. Radio Novassa oli juuri eilen puhetta siitä kuinka istuminen tappaa ihmisen, siitähän on puhuttu jo pitkään, mutta ehkä se alkaa nyt vasta konkretisoitua ihmisille.

Muistan, kun rakensimme taloa, niin sähkömies kysyi minulta haluatko sellaiset valot, että saat ne sohvalta ja sängystä käskystä syttymään ja sammumaan. Onneksi en halunnut, vaan silloinkin joudun nousemaan ylös ja käydä painamassa katkaisijasta. Ajatellaanpa ihmistä, joka tekee istumatyötä 8 h päivässä, työmatka 1h päivässä. Sitten tullaan kotiin,  syödään ja aletaan tekemään kodin töitä. Monesti ainakin omakotitalossa on puunkantoa, imurointia ja pihatöitä. Jos sinä töistä tullessasi kannat sisälle vaikka kolme koppaa puita, talvella kolaat hieman pihaa ja vielä kaiken päätteeksi pikaisesti imuroit, olet tehnyt huomaamattasi jo reippaan tunnin liikuntasuorituksen. Saanut aikaan paljon hyvää, kerennyt olla kotona ja ennenkaikkea tehnyt sillä sinun tärkeällä kropallasi jotakin muuta kuin istunut.

Aina ei tarvitse lähteä liikkumaan, tehdä montaa tuntia päivässä, vaan muista, että hyötyliikunta on hyvä tapa saada itsensä liikkeelle. Monelle se saattaa ainut liikuntamuoto. Harvoin sitä enää mielletään sellaiseksi, kun kaikki on nykyään niin suorituskeskeistä. On kellot, jotka mittaa aivan kaikkea, mutta hyötyliikunta ei taida olla siellä treenimuotona? En ole itseasiassa siitä kyllä varma. Toinen hyvä seikka siitä on, että siihen voi osallistua koko perhe, lapset monesti nauttivat kun saavat touhuilla vanhempiensa kanssa. Ja hei, silloin myös heidät saadaan pois sohvalta ja pelien äärestä.


Nykyteknologia mahdollistaa melkein kaiken tehtävän jollakin koneella, mutta toivon ihmisten löytävän vielä sen itse tekemisen riemun. Se tunne kun hakkaa muutaman hetken halkoja on ihan yhtä hyvä, kun olisit käynyt salilla hieman kuristamassa alleja ja se antaa sille viikoittaiselle treenille hyvin vaihtelua. Kun sekoittaa kaikkea sopivasti, tulee siitä liikuntapiirakasta miellyttävä ja motivoiva. Ottakaa kaikesta tekemisestä hyöty irti ja opetelkaa nauttimaan muustakin kuin TV:stä  ja älypuhelimesta, sillä niiden kanssa siihen sohvalle jää varmasti kaikille aikaa.

Ihanaa viikkoa!

XxX Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti