19. lokakuuta 2020

Pienikin muutos piristää


 

Rakastan vaihtaa mattoja, verhoja sekä järjestystä. Varsinkin entisessä elämässäni olin todella kova vaihtelemaan verhoja. Minulla oli jokaiseen juhlaan ja vuodenaikaan eri verhot sekä matot. Nykyään olen hieman antanut periksi ja tyytynyt vain vuodenaika vaihteluihin. Ja tokihan tähän on vaikuttanut myös meidän mökillä olomme.

Mutta nyt tänä syksynä koin jonkinlaisen uuden tulemisen tähän sisustamiseen ja laitoin oikeastaan kaiken uusiksi. Koko yläkerta koki ns. pienen uudistumisen. Tytöt saivat uudet isompien tyttöjen huoneet, aula sai uutta ilmettä, vieras- sekä jumppahuone kokivat freesauksen. Olen aivan liekeissä siitä, kuinka pienillä jutuilla saa niin paljon uutta aikaan ja miten kiva on palata mökiltä kotiin, kun kaikki on järjestyksessä ja puhdasta. Ja voi sitä tavaran määrää, mikä lähti kiertoon ja ihan osa jopa roskiinkin. Yläkerrassa pystyy jälleen hengittämään.

 




 

Keväällä käsittelin mökillä saunan ja saman kohtalon koki meillä kotonakin saunamme. Jos ollaan ihan rehellisiä niin se on vielä ihan himpun verran kesken, mutta ensi viikolla olisi aikomus päästä saunomaan uudistettuun saunaan.

Alakerrassa uuden ilmeen sai meidän makuuhuoneemme sekä työhuone. Pienillä muutoksilla sain aikaan aivan uudenlaiset ilmeet näihin kahteen huoneeseen. Tokihan alakerrastakin lähti paljon tavaroita varastoon ja muutamia valoja tuli tilalle. Pienet asiat tässäkin saivat aikaan paljon uutta ilmettä.

 




 

Tokihan aikaa tähän meni aika paljon, koska isossa talossa on paljon ikkunoita pestävänä ja paljon tavaroita läpikäytävänä, mutta lopputulos on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Oli ihana löytää uudelleen taas se into sisustamiseen ja uusien tekstiilien hommaamiseen sekä vanhojen kaivaminen käyttöön kaappien pohjalta. Suosittelen lämpimästi jokaiselle. Oman kodin laittaminen ja freesaaminen on palkitsevaa. Kodinhan pitää olla sellainen missä todella viihtyy. 


Ihanaa syksyä ja sisustamisen iloa kaikille!


XxX Sanna

17. lokakuuta 2020

Miten näet itsesi?

Naiselle, jos kenellekään on todella vaikeaa ottaa vastaan kehuja. Tai minulle on ainakin tullut sellainen tunne ja myönnän itsenikin huonoksi siinä. Olen kasvanut siinä paljon, mutta vieläkin monesti tulee sanottua, että no älä nyt. Huomasin tämän taas eilen itsessäni, kun olimme salilla. Treeni kulki ihan sairaan hyvin, mutta vähättelin sitä hiljaa mielessäni itselleni.

Illalla rupesin miettimään, että miksi? No varmasti siksi, että enhän minä voi kehua itseäni, koska treenikaveri vetää paljon kovemmin. Sitten taas moitin itseäni, että ei niin Sanna. Vaan niin, että todella hyvä treeni ja hienosti vedit. Painot nousevat ja toistoja tulee lisää. Näinhän sen pitäisi mennä.



Monet naiset myös helposti antavat sen kuvan, että he ovat sinut itsensä kanssa ja osaavat ottaa kehut vastaan. Mutta onko se kuitenkaan niin? Asuuko valtaosan naisen päässä se omatunto, joka kuitenkin aamuisin peilin edessä soimaa itseään. Ehkä salaa jopa itseltään. Olisin melkein sitä mieltä, että näitä naisia on enemmän kuin heitä, jotka sanovat olevan sinut itsensä kanssa. Se on kyllä todella harmillista, mutta siitäkin voi oppia pois.

Minä olen jo vuosia perustanut oman lähipiirini positiivisuudelle ja sellaisille ihmisille, jotka hyväksyvät minut juuri tälläisenä kuin olen. Ihmisille, jotka saavat minut nauramaan itselleni silloinkin kun itse en sitä ymmärtäisi. Ihmisille, jotka tuntevat minut oikeasti ja saavat minut tuntemaan itseni hyväksi silloinkin, kun itse en sitä osaisi tuntea. 



Olen opetellut pois siitä ajatuksesta, että minusta ei ole tai en kuitenkaan pysty niin en jaksa edes yrittää. Miksi monesti käy niin, että ajattelen niin. Ehkä se on luonteessa, ehkä se on opittu tapa? Näenkö itseni oikeasti niin huonona etten pysty kertakaikkiaan sanomaan itselleni, että olen juuri hyvä tällaisena kuin olen. Vai johtuuko se siitä, että usein kuulen olevani kaikkea muuta kuin hyvä ja onnistunut? Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, annanko muiden mielipiteiden vaikuttaa siihen miten näen itse itseni? Periaatteessahan niin ei saisi tehdä, mutta miksi se ulkopuolinen paine on niin kova ja hallitseva?

Onko tämän päivän maailmasta tullut jopa liian kova paikka elää? Välillä minusta kyllä tuntuu siltä, itsevarmoja ja oman elämänsä hallitsevia ihmisiä on todella vähän. Joskus minusta jopa tuntuu siltä, että naapuri maksaa mielellään kympin, että saa naapurille vitosen vahingon. Onko tyytyväinen ihminen tänä päivänä liian vaarallinen, että se pitää jotenkin ampua alas?


Onko helpompi nähdä itsensä vähän huonompana kuin onkaan? Elää vähän "olen paska tyyppi"-agendalla? Saako silloin olla rauhassa ja ulkona kaikista soraäänistä? En usko, mutta monesti näin varmasti on. Minusta jokaisen ihmisen pitäisi nähdä itsensä juuri sellaisena kuin on ja uskaltaa sanoa se myös ääneen. Ammentaa voimaa jokaisesta kehusta ja kasvaa jokaisesta kritiikistä. Olla ylpeä siitä mitä on ja elää elämänsä juuri haluamallaan tavalla. Keskittyä siihen omaan hyvinvointiin ja mahdollisuuksien mukaan jakaa hyvää myös ympärilleen.

Ollaan oman elämämme sankareita ja opitaan olemaan juuri parhaita painoksia meistä itsestämme! 

Ihanaa viikonloppua just sulle!

XxX Sanna 

1. lokakuuta 2020

Hirveän ihanat hiitit!

 Hiit- treeni on ollut jo kauan käytössä ihan älyttömän hyvänä treeninä. Sen on kerrottu polttavan ihan älyttömän hyvällä tahdilla rasvaa, kehittävän hapenottokykyä ja tukevan lihaksen kasvatusta. Ja monta muuta hyvää juttua, mitä sillä treenillä saavutetaan. Yksi mistä on paljon puhuttu on lyhyt treenin kesto, joten siihen varmasti kaikki meistä ajallisesti pystyvät. Ja kyllä kaikki nämä asiat pitävät täysin paikkansa. Onhan ne myös ihan hirveitä treenejä, oikeasti puoli tuntia mennään niin, että henki melkein irtaantuu ruumista. Palkitsevinta on se ihan mahtava olo sen hiitin jälkeen.

 

 

Minä voin sen verran kertoa teille, että olen vältellyt tätä kyseistä treenimuotoa aina. Aikoinaan kun vedin jumppaa niin Strong by Zumba jotenkin liippasi kaikista lähimmin tätä kyseistä treenimuotoa. Miksi mä en ole sitten ikinä hiittaillut? Se on vaan tuntunut aina niin vastenmieliseltä. Se treeni on ollut aina kaikista helpoin jättää välistä. En oikein osaa sanoa, miksi se on ollut aina näin. Olen ehkä enemmin ollut sellainen punttiPirkko ja sitten käynyt vaan lenkillä ja hoitanut näin aerobiset. Ehkä se on ollut pelkoa etten jaksa ja pysty.

Mutta nyt tänä syksynä siihen on tullut muutos! Olemme alkaneet yhden asiakkaan kanssa tekemään kerran viikossa hiitti treeniä. Ja voin kertoa, että se tuntuu todella pahalta. Me olemme tehneet ne Saarijärvellä salilla, mistä löytyy siihen tarvittavat välineet. Mutta hiittiähän pystyy tekemään ihan missä vaan ja todellakin ilman välineitä. Kierrokset ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, mutta todellakin tuntuvat.

Olen löytänyt itseni uudelleen ja kerta viikossa hiitistä tuli todellakin minun uusi juttuni. Tänäänkin on vuorossa kyseinen treeni, mutta koska se tehdään tänään meidän omalla salilla niin täytyy varioida uusia juttuja. Hiitissä onkin juuri se ihanaa, että sitä pystyy tekemään joka kerta erilaisen ja varmasti se on tehokasta.

Toinen asia, joka minun mieltäni erityisesti lämmittää hiittaamisessa on onnistuminen. On todella palkitsevaa nähdä onni asiakkaan silmissä, kun treeni on ohi ja voittaja fiilis tulee esiin. Hei vitsit me tehtiin se!! Ja yhdessä tekeminen antaa voimaa kummallekkin päästä juuri niihin parhaimpiin tuloksiin. Olen todella tyytyväinen, että otimme askeleen pois sieltä omalta mukavuusalueelta ja lähdimme kehittämään itseämme. 

 

 

Vaikka monesti ajatellaan, että me trainerit tehdään kaikkea ja tykätään kaikesta, niin eihän se niin ole. Ihmisiä tässä ollaan ihan niinkuin muutkin. Ja itsensä kehittäminen on kaikkien juttu, minulla se on tälle syksylle salin oheen tullut viikottainen hiittreeni. Ja kyllä, nykyään jopa odotan niitä ihan innolla. Minusta jokaisen pitäisi kokeilla muutaman kerran sellaistakin mistä ei niin tykkää, niin siitä voi tulla uusi suosikki tai sitten ei. Ja jos ei, niin kaikesta ei todellakaan tarvitse tykätä.

Ihanaa viikkoa just sulle.

XxX Sanna  

21. syyskuuta 2020

Kun haluan ihan kaiken ja samaan aikaan!

 

Mitä ihmettä tässä pitäisi alkaa tekemään, kun tuntuu ettei mihinkään kerkeä keskittymään? Kun kokoajan on noin tuhat rautaa tulessa, niin mistään ei loppujen lopuksi tule yhtään mitään. Kaikki tehdään vähän sinne päin ja puolivaloilla. Mikään ei oikein etene mihinkään ja paljon potentiaalia jää vaille kohdetta. Miksi mä sitten teen näin? Koska en osaa tietää mitä minä oikeasti haluan tehdä. Olen liian pätevä moneen hommaan.

Haluan kehittää enemmän valmentamisesta, kehittää nettivalmennusta ja tarjota ihmisille mahdollisimman laadukasta palvelua. Haluan kehittää lisää myös ammatillisuutta maansiirtopuolella, haluan kehittyä rekkakuskina, pyöräkonekuskina ja ehkä myös kaivinkonekuskina. Mutta kumpikin vaatisi 110% sitoutumisen jotta voisin kehittää itseäni vieläkin paremmaksi. Pitäisi vaan osata päättää kumpaan suuntaan lähden. En sano sitä, ettenkö pysty tekemään kumpaakin hyvin ja laadukkaasti, mutta parantamisen varaa olisi kummassakin.

 

Haluaisin vielä kaiken tämän lisäksi parantaa mahdollisuuksiani kertoa ihmisille laadukkaista ja puhtaista luonnonmukaisista tuotteista, joita itse käytän arkielämässäni joka päivä. Sekin vaatisi todella paljon aikaa ja vaivaa, jotta kerkeäisin kartoittaa kaikki mahdolliset tavat viedä asiaani tehokkaasti eteenpäin. 

Kaikista eniten haluaisin olla hyvä ja läsnäoleva äiti, jotta tytöistäni kasvaisi hyviä ja elämään valmiita nuoria ja myöhemmin aikuisia. Nautin, että kotini on siisti ja meillä syödään aina laadukasta ja terveellistä ruokaa. Ja vielä kirsikkana kakkuni päällä on tietenkin oma treenaaminen, jonka haluaisin olevan tehokasta ja eteenpäin vievää. Onko tässä paletissa yhdelle ihmiselle liikaa tavoitetta?

Uskokaa tai älkää niin välillä minusta tuntuu siltä. Paljon pitäisi saada aikaan ja aika vaan loppuu kesken. Jos kirjoitan kalenteriini, että tänä päivänä teen tiettyä hommaa, niin silloin soi puhelin ja pitääkin olla menossa jo ihan toisaalle. Se jos mikä ottaa monesti hermoon, mutta olen yleensä vaan ollut ajattelematta sitä. Yrittäjänä, perheen äitinä ja puolisona olen vaan mukautunut. 


 

Vielä kaikkien näiden lisäksi rakastan sisustamista ja pientä pintaremontointia. Ja ehkä sen takia me vieläkin asustellaan mökillä, kun en ole saanut kotona tehtyä juuri mitään vielä, mitä ennen sinne menoa olen suunnitellut. No huomenna olisi taas muutamaksi tunniksi mahdolisuus mennä sinne touhuamaan. Mutta kaikesta huolimatta olen todella tyytyväinen elämääni ja olen oppinut pyörimään kaikkien asioiden ytimessä parhaalla mahdollisella tavalla.

Mietin eilenkin, kun oltiin perheen kanssa retkellä, että mistä luopuisin ja mitä alkaisin kehittämään enemmän. Ja tulin siihen tulokseen, että nyt syksyllä ja talvella käytetään suurin energia personal trainerin työn kehittämiseen ja uusien valmennuksien tekemiseen, kun ajopuolella on hiljaista. Ja kesällä sitten taas keskitytään enemmän sinne suuntaan. Ja treenit pidetään mukana kokoajan, mitä nyt ehkä vähän talvella kiritään niissäkin. 

Nyt yritän saada kodin kuntoon, minulla on tyttöjen huoneet siellä aivan levällään, kun niitä hieman päivitetään ja sauna pitäisi käsitellä sielläkin. Ihana kun on tekemistä, ja ehkä minä olen sellainen tuhannen ja yhden työn nainen! Mikäli juuri sinä kärsit samasta ongelmasta, niin asiat kyllä selkiytyy kun niille vaan antaa aikaa.

Ihanaa loppuiltaa just sulle!

XxX Sanna

10. syyskuuta 2020

Korona ja kuntosali

 

Näin kuntosaliyrittäjänä mietin todella paljon, miten tämä korona vaikuttaa kuntosaliin ja sen kävijöihin. Jos mietitään ylipäätään treenaamista, sitähän ei koskaan saisi tehdä kipeänä, mutta siihenkin on justiin niin monta tapaa kuin liikkujaakin. Meillä on täällä maalla on vielä säästytty korona-tartunnoilta, mutta sehän on yksi kaunis päivä, kun se meillekin tulee.

Minä olen tehostanut salilla siivousta ja desinfiointiaineita on tarjolla paljon laitteiden puhdistukseen. Keväällä kaikki olivat paljon enemmän mielestäni varuillaan koronan takia. Ehkä nyt on hieman lipsuttu ja jopa haluttu unohtaa kyseinen virus kokonaan. Minä en missään nimessä tarkoita sitä, että elämä pitäisi lopettaa ja olla vaan kotona, mutta olisi muistettava, ettei ole oikein ajatella tällä hetkellä vaan itsekkäästi.

 


 

Minä olen ohjeistanut kaikkia treenajiani samalla tavalla. Salille on aina tervetullut, jos on terve ja hoitaa oman osansa salin desinfioinin osalta. Riskiryhmäläisiä olen kehottanut olemaan erityisen varovainen. Tämä aika on yrittäjälle todella haastavaa, koska on vaikea valvoa kaikkea 24/7 ja sen takia vastuu jää monesti ihmisille itselleen.

Tämä maailma on varmasti muuttunut pysyvästi tietyllä lailla ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että liikunta tukee positiivisuutta ja tuo hyvänolontunteita. Ja jos salille meno askarruttaa, niin mahdollisuuksia on monia; ihania syyspäiviä viettää metsässä ja ainahan lenkkiin voi sisällyttää kehonpainoliikuntaa. 

 


 

Korona on tullut varmasti jäädäkseen ja meidän täytyy oppia elämään sen kanssa. Muistamaan sen leviämisherkkyys, pysyttävä itse aina askeleen edellä sitä. Muistettava, ettei kipeänä kannata mennä julkisille paikoille, vaikkei tartuntaa välttämättä olisikaan. Vain hoitamalla oman tonttinsa niin hyvin kuin mahdollista, pystyy vaikuttamaan. Kukaan ei voi tässäkään tilanteessa hoitaa muiden asioita. 

Minusta uusi normaali voi olla hyväkin juttu. Ehkä perhe ja sen merkitys korostuu. Oppii nauttimaan pienistä asioista ja hienoista hetkistä vaikka siellä kuntosalilla. Pidetään toisistamme huolta. Ja muistakaa meitä yrittäjiäkin, käyttäkää meidän palveluita, tehkää se vastuullisesti sillä vaan sillä tavoin  voimme teille niitä turvallisesti tarjota.

Pystytään positiviisella mielellä ja nautitaan kaikista huolimatta syksystä.


XxX Sanna

5. syyskuuta 2020

Kahvia ja kaurapaistosta

 

Voi syksy sinä tulit sittenkin. Nyt, kun istun kahvikuppi edessä ja nautin oman puun omenoista tehdyistä kaurapaistosta, voin vihdoin huokaista.  Oli kyllä elämäni kovin remonttikesä. En ole kerennyt tekemään muuta kuin maalaamaan, maalaamaan ja maalaamaan. Kesähän alkoi siitä suuresta ideasta, että mökkimme sauna kaipasi suuresti uutta ilmettä. Niinpä aloitin sen duunaamisen. Kaikesta tekee vielä mielekäämpää se, että tein remonttia aina töiden välissä. Tunnin silloin ja tunnin tällöin. No, sauna saatiin alkukesästä kuntoon ja siitä tuli enemmän kuin hieno.  

Mökimme on pieni ja sen takia tilasimme jo keväällä tytöille nukkuma-aitan tuohon pihaan. Koronan takia se tulikin vasta reilua kuukautta myöhemmin, kun oli suunniteltu. Joten keskellä heinäkuun muita kiireitä tuli vielä aitta ja sen maalaaminen. Yllätyin, miten kauan noinkin pienen aitan maalaminen voi viedä aikaa. Ensin duunasin aitan sisäpuolelta ja sitten päältä. No nyt sekin on onnellisesti tehty. Vielä vähän paikkamaaluuta ja tytöt pääsevät omaan boksiinsa asustelemaan. 

 

Kolmas ja ehkä kaikista eniten odotettu oli mökin pihan laitto. Se on ollut vaiheessa jo kolme vuotta. Pihamme on siis ollut pelkällä hiekalla ja mullalla kolme viimeistä kesää. Ja voin kertoa, että se on ollut jokseenkin raivostuttavaa. Hiekkaa on tullut sisälle ihan kamalasti ja piha on näyttänyt ihan kamalalle. Kaikki on siis ollut enemmän tai vähemmän kesken kokoajan. Ja kun niiden kuntoon laittaminen on ollut minun harteillani, se on kyllä kestänyt.

Aikaa kun on vähän niin valmistakin tulee todella hitaasti. Nyt se vihdoin tapahtui ja me saatiin mökin pihaan kuntta. Työ oli niin suuri, että se yllätti meidät kummatkin. Kolme päivää ja monta miestä töissä, niin vihdoin meillä on mökillä piha. Toki sen verran on vielä vaiheessa, että pihakivetykset puuttuvat, mutta nekin on tulossa vielä tämän syksyn aikana. Vihdoin minulla on sellainen tunne, että tämä mökkiprojekti alkaa olemaan valmis.

On ollut henkisesti aika kova kesä ja alku syksy. Kokoajan on keskeneräisiä hommia, kiire ja aikaa ei oikeastaan yhtään niin epätoivo meinasi iskeä. Nyt voin huokaista ja aloittaa syksyn niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Voin keskittyä omiin hommiin ja mennä aina vapaalla ajalla laittamaan kotia syksykuntoon. Olen enemmän kuin innoissani tulevasta syksystä. Nautin kynttilösitä, takkatulesta ja perheestäni. 

Nyt nautin kahvin ja kaurapaistokseni loppuun. Ihanaa päivää just sulle!

XxX Sanna

17. elokuuta 2020

Huoliteltuna helposti: kestopigmentointi

Minä rakastan kauniita vaatteita, upeita kroppia ja kaikenlaisia kenkiä. Olen aina ollut sen verran prinsessa, että tykkään olla edes jonkun verran laitettu ennen kuin lähden ihmisten ilmoille. Minun suurin ongelmani on tällä hetkellä todella hikinen työ, jos laitan itseni aamulla, niin olen puoleen päivään jo hikoillut asiakkaiden kanssa tai omissa treeneissä meikit pois. Olen laitattanut kulmakarvojani ainakin miljoona kertaa jos vaikka ja millä kestopigmentoinnilla, mutta pysyvyys on ollut aika heikkoa. 

Minulle on myös kerran aikaisemmin ehkä noin viisi vuotta sitten laitettu eyelinerit, mutta ne jäi silloin jotenkin todella kapeiksi, eikä kamalasti näkyneet minun lerppaluomieni alta. No nyt päätin, kun näin facebookissa erään tutun kosmetologin mainoksen kestopigmentoinneista, että kokeilen vielä. Niinpä vaan tuumasta toimeen ja aikaa varamaan.

Menin ehkä hieman skeptisellä asenteella paikalle ja ajattelin, että katsotaanpas miten meidän käy. No ensinnäkin Elina (Koivistoinen) oli todella ihana nähdä pitkästä aikaa, joten puhumista riitti varmasti 8 vuoden edestä. Elina on ihminen, joka on ihana. Niin aito ja iloinen, todellinen energiapakkaus ja mikä parasta, ihan huippu työssään- hän on myös tarkka ja tuntee minut ja uskaltaa tehdä minulle juuri minunlaiseni jutut. Ja siitä minä tykkään, vähän rohkeutta ja "hulluutta" peliin niin lopputulos on aina täydellinen. 

 

Niinhän se oli tälläkin kertaa. Piirsimme eyelinereita aika kauan, mutta saimme niistä mieleisemme loppujen lopuksi. Luomeni eivät ole samanlaiset ja toinen roikkuu toista enemmän ja monenlaista harmia niissä oli, mutta lopputulos on kaiken ajan arvoinen. Niiden tekeminen ei satu yhtään, ainut mikä voi alussa tuntua hassulta on pienoinen tärinä. Minulle kaikista hankalinta niiden teossa on ehdottomasti selällään makaaminen. En ole tottunut makaan selälläni niin pitkiä aikoja, joten se tuottaa ongelmia minulle kaikista eniten.

Rakastuin uusiin eyelinereihini jo piirto vaiheessa eikä se rakkaus ole tässä neljässä päivässä hälvennyt päin vastoin se on vaan kasvanut kokoajan. On ihana huomata, että sinulla on silmät aina, aamulla kun heräät, kunnon treeniin jälkeen ja vielä illallakin kun olet tullut suihkusta. Uutena juttuna minulle oli tässä näiden hoito. Ei enää bebanttenia litrakaupalla silmiin, niin, että ripsetkin ovat ihan limpissä vaan geelimäistä rasvaa iltaisin. Minulla luomet eivät turvonneet, niitä ei kiristänyt, enkä oikeastaan edes tiennyt, että niihin on mitään tehty. Ainut paha on etten saa mennä saunaan 2 viikkoon (senkin jälkeen lempeisiin löylyihin) ja olen luvannut uida joka ilta. On muuten himppa kylmää olevinaan  tuo järvivesi ilman saunaa.

Koska olen hieman "hullu" ja rakastan kauneutta ja ennenkaikkea helppoutta niin pigmentointi urakka jatkuu. Seuraavaksi on vuorossa huulet ja kulmakarvat. Monien mielestä olen varmasti turhamainen, mutta hei minä tykkään ja haluan kokeilla, niin silloin teen sen. Ja kaiken sen rahan voisi juoda baareissa tai tupakoida savuna ilmaan. Sanoinkin kotona, että olen enemmin selvinpäin ja teen kaikkia niitä juttuja mistä tykkään.

Elina on on ihan huippu tekemään kaikkia kosmetologintöitä ja kaiken lisäksi hän on vielä ihana. Tämä ei ole maksettu mainos eikä millään lailla pyydetty kirjoitus, vaan haluan kertoa että jos haluatte helpottaa arkiaamujen laittautumista niin soittakaa Elinalle ja sopikaa treffit. Elinalla on kauneushoitola Fiinixi, jonka löytää netistä. Jos haluat kilauttaa Elinalle, niin numerosta 0442527732 saat hänet kiinni. Minä ainakin voin suositella häntä täydestä sydämestä.

 

Ps. Elina on myös pigmentoimassa Keuruulla ja Kuopiossa sovitusti.

Ihanaa viikkoa kaikille, näytetään tänäänkin hyvälle.


XxX Sanna    

15. elokuuta 2020

Ystävyyttä ennakkoluuloitta

 

Ystävyys lähtee aina jostakin, aina on jokin tarina, joka tekee ihmisistä ystäviä keskenään. Jotkut ystävyyssuhteet kestävät läpi elämän ja toiset taas eivät. Ne jotka eivät, ei ole tosi ystävyyttä. Jokainen meistä tarvitsee itselleen ystävän. Olen opettanut tytöilleni, ettei hyviä ystäviä tarvitse olla paljon. Tässäkin asiassa laatu korvaa määrän.

Minä jos kuka jaan paljon mielipiteitä ihmisissä. Lähes jokaisella on jonkinasteinen käsitys minusta, monella se on vielä kuulopuheiden perusteella luotu. On haastavaa olla persoona, jolla on vahvat mielipiteet ja oma tyylinsä elää elämää. Sitten, kun joku saa minusta juuri sen väärän kuvan, niin olen hänen mielestään aivan perseestä. Olen oppinut elämään tämän asian kanssa ja luotan todella harvoihin ihmisiin enää tänä päivänä. Olen maksanut kovan hinnan siitä, että olen ollut liian avoin ja ymmärtäväinen todella monen ihmisen kohdalla. Olen aina ollut todella nopea tutustumaan ihmisiin ja toinen tytöistäni kysyy monesti, että miten sinä voit äiti tuntea kaikki.

Olen ihminen, jonka luottamuksen kerran petettyään ei voi enää koskaan sitä saavuttaa. Omistan myös todella suuren leijonaemon luonteen. Puolustan omaa perhettäni ja ystäviäni aina satasella ja loppuun asti. Toisaalta luonteeni tekee minusta liian usein sen syypään aivan kaikkeen. Joka korostuu vielä täällä pienellä paikkakunnalla. Aina on se joku, joka kylällä puhuu. Se on jota en edes viitsi tässä ruveta ruotimaan. 
 
 
Mistä sitten haluan kertoa? Niistä ystävistäni, jotka ennakkoluuloitta haluavat tutustua minuun. Ja heistä, jotka kaikesta huolimatta seisovat minun rinnallani. Olen saanut tänä kesänä yhden uuden ystävän ja monta uutta kaveria, joiden kanssa voin soitella ja nähdä. On ihanaa, kun ihmiset haluavat tutustua sinuun juuri sinun itsesi takia, eikä sen takia mitä sinusta kylällä puhutaan. On helppo huomata miten muiltaa paikkakunnilta tulevat eivät luo mielikuvaa sinusta sukunimesi tai miehesi perusteella. 

Olen varmasti haastava ihminen ja ehkä ystäväkin. Varsinkin eron aikaan kaikki oikeat ystävät paljastuivat ja jäivät elämääni. Sain monelta ns. ystävältäni turpaan ja olen heidät "haudannut" elämästäni pois. Enkä koskaan tule unohtamaan sitä mitä koin ja mitä minulle tehtiin. Haluan olla juuri sellainen kuin olen ja pitää ystävinäni sellaiset tyypit, jotka minut tällaisena hyväksyvät.

Uskon myös sielunkumppanuuteen ja sellaiseen sanattomaan luottamukseen ja kunnoitukseen. Minulla on muutamia ihmisiä joiden kanssa voi mennä vuosia, ettei nähdä, mutta yhteys ei katkea koskaan. Elämässä tulee aikoja jolloin yhteydenpito saattaa jäädä, mutta ystävyys ei katoa. Sellaiset ihmiset ovat kultaakin kalliinpia ja heitä kutsun ystäviksi. Mielestäni ystävyyteen ei kuulu kateus tai valehtelu, vaan se on rehellistä iloitsemista toisen onnistumisesta ja täydellistä tukea silloin kun elämä sitä vaatii.

Tänään olin yhden uuden ystäväni kanssa nauttimassa auringosta suppailun merkeissä, eilen oli erään todella tärkeän ystäväni kanssa Jyväskylässä ja huomenna menen Seinäjoelle aamukahville ystävän kanssa, joka on ollut elämässäni enemmän ja vähemmän läsnä ainakin 20 vuotta. Kaikki ovat minulle todella tärkeitä ja kaikkien kanssa saan olla juuri sellainen kuin olen.
 

Jos sinulla on ystäviä, jotka on sinulle todella rakkaita muista kertoa se heille. Positiivista palautetta ei tule koskaan liikaa ja ystävistä et voi koskaan pitää liian hyvää huolta. Se on asia, joka kannattelee elämän iloissa ja suruissa. Älä koskaan pidä ystävyyttä itsestäänselvyytenä, vaan muista vaalia ja kunnioittaa sitä ihan niinkuin parisuhdetta ja rakkauttakin.

Ihanaa elokuun iltaa just sulle!

XxX Sanna
  

14. elokuuta 2020

Tuliko sitä lihasta?

Lihaksen kasvatus on aina ollut minulle todella haastavaa, koska olen ehkä jotenkin tietoisesti pelännyt sitä älytöntä syömistä. Keväällä kun ensin dieettailin hetken niin kerroin teille kuinka seuraava tavoite olisi saada lihasta, ilman läskiä. Otin tavoitteeksi 12 viikon urakan, jonka aikana kehittäisin lihasta, mutten niinkään rasvaa. Ajatus siitä, että kesällä saa syödä ja paljon, oli enemmän kuin houkutteleva. Niinpä aloitin toukokuun puolen välin jälkeen uuden projektini.

Koska ruoka oli laskettu aika minimiin silloin dieetin loppuvaiheessa, en voinut ajatellakaan nostavani ruokaa kertarysäyksellä ylös, vaan aloitin hitaasti, mutta varmasti projektin. Tein nostot 7 viikon aikana ja sain kuin sainkin itselleni 1000 kaloria päivään enemmän. Alussa paino laski todella paljon, se kävi parhaimmillaan 55.8 kilossa. Treenasin viikossa 4 x salilla ja treenit olivat kyllä todella kovia. Syklittelin niitä niin, että vaihdoin ohjelmaa aina 3 viikon välein.

Missään vaiheessa ei suuri ruokamäärä tuntunut pahalta, ja aika usein oli kuitenkin nälkä. Ja voin kertoa, että söin todella paljon. Treeni kulki paremmin kuin olisin voinut koskaan uskoa, ennätykset paukkui ja hyytymistä ei tullut. Aerobinen liikunta oli minimissään ja saattoi olla viikkoja etten käynyt lenkillä ollenkaan. Keskityin siis ihan vaan saliin. Kesäkuun kuumuus heitti omat haasteensa, mutta yhtään treeniä ei jäänyt kesällä välistä.

Heinäkuu oli kaikista vaikein, koska olin enemmän muualla kuin kotona. Treenit sain kuitenkin aina hoidettua, mutta ruoka olikin toinen juttu. Söin missä sattuu ja enemmän noutopöydissä ja hotelleissa mitä kotona. Ei siinä, etteikö ruoka olisi ollut laadukasta, mutta sitä meinasi tulla kokoajan liian vähän. Pelkäsin vähän, että se hektisyys olisi saanut aikaan sen, että tulokset olisivat jääneet vajaiksi. Mutta yllätyin miten hyvin olin onnistunut.

Niinpä tein uuden inbodymittauksen tasan 3 kk edellisestä. Jännittynein fiiliksin otin lapun tulostimesta ja aloin tutkimaan mitä olin saanut aikaan. Paino oli 57,9 kiloa, eli noussut 1,1 kiloa. Mutta mikä oli kaikista hienointa oli seuraava; Rasvamassa oli täysin sama ja rasvaprosentti oli pudonnut 0,5%!!! Siis olin ihan ällikällä lyöty, koska olin ihan varma ettei se olisi mahdollista. Lihasmassa oli noussut 0,7 kiloa. Miettikää miten paljon. Saattaa monesta tuntua vähältä, mutta hei 12 viikossa se on todella hyvin. Olen enemmän kuin tyytyväinen.
 

Kaikista suurin juttu oli ehdottomasti itseensä uskominen. Kova työ palkitaan aina, luovuttamalla ei voita mitään. Kaikki nämä tulokset oli ehdottomasti kaiken sen vaivan arvoista. Aina sinne salille ei todellakaan huvittanut lähteä, mutta ihan selvästi se kannatti. Ollaan taas yksi askel lähempänä seuraavaa tavoitetta. Nyt vietetään treeneistä lepoviikkoa ja ensi viikolla uusilla kujeilla kohti joulua. 

Vielä loppuun muutamia tuloksia joita sain aikaan. Minä tälläinen kukkakeppi vedin maasta 95 kiloa ja lantionnostot pystyy tekemään jo 130 kilolla. Kyykytkin meni jo 65 kilolla ja leukoja meni yli 8 joka sarjalla. Todistin taas itselleni, että kaikista pahin vastustaja minulle olen minä itse. Vain minä pystyn tekemään ne tarvittavat jutut ja toisaalta vain minä pystyn itse antamaan periksi jos sellainen olo tulee. Nyt ei onneksi tullut. 

Jos sinulla on tavoitteita kulje niitä kohti, ne kaikki ovat tehty voitettaviksi.

Ihanaa loppuviikkoa!

XxX Sanna

6. elokuuta 2020

Viime aikojen kuulumisia


Siis hei vaan heinäkuu ja tervetuloa toivottavasti rauhallisempi elokuu! No nyt ei vielä ihan näytä siltä. Olipahan heinäkuu, en ole ollut kotona juuri lainkaan. Kaikki hommat on tekemättä, monet  postaukset tänne puolivalmiina ja tuhat asiaa odottaa alkuun saamista. Mutta muistoja, ihania hetkiä ja uusia kokemuksia on tullut ihan valtavasti. Kirjoitan niistä teille, kunhan vaan kerkeän istumaan.

Ensimmäisen kerran elämässäni minulla on ollut niin kiire, että oikein vitutti, kyllä vitutti. Anteeksi ruma kielenkäyttö, mutta meinasin jo viime viikolla ihan vallan räjähtää omiin tekemättömiin töihini. No kaikki alkaa onneksi järjestyä pikkuhiljaa. Koulut alkaa ja arki pikkuhiljaa normalisoituu. Minun kiireeni koostui lähinnä kotona olemattomuudestani. Olin siis lähestulkoon koko heinäkuun jossakin muualla kuin kotona. Viikosta saatoin olla 5 päivää poissa, niin asiat äkkiä kasaantuu.

Miten minulla on sitten mennyt? Ihan hyvin, kuitenkin. Olen ehtinyt nähdä paljon, reissata hieman kotimaassa ja vähän jopa rajojen ulkopuolellakin. Olen kerennyt treenailla ja tämä treenijaksoni päättyykin tähän viikkoon. Sitten pitäisi taas hypätä uuteen ja ehkä hieman tarkentaa syömisiä. En ole överi syönyt, mutta noutopöydät ja muuttuneet arjen rutiinit näkyvät minulla heti kropassa. No ensi viikolla nähdään, miten on saatu lihasta aikaan, kun hyppään taas inbodyvaakalle.


Vielä minun pitäisi puristaa täällä kotirintamalla niin, että saisin tyttöjen aitan maalattua, sisältä ja päältä. Kotona saunan remontoitua ja ikkunat pestyä. Ja ennen sinne muuttoa on vielä siivottava tyttöjen vaatekaapit, koska paljon pieneksi jääneitä vaatteita on laitettava kiertoon. Mutta toisaalta arki palauttaa tietyn rytmin ja saa päivänsä suunniteltua ihan erilailla. 

Syksylle on tiedossa vielä yksi viikonloppureissu moottoripyörällä, yhdet ylioppilasjuhlat ja paljon muuta pientä kivaa. Olen pitkästä aikaa myös menossa itse kaunistautumaan ja sitä odotan todella innolla. Kerron teille siitäkin heti, kun kunhan se on tehty. Jotenkin odotan lämmintä ja kivaa syksyä, hämäriä iltoja, kynttilöitä ja rauhaa. Olen todennut viimeisen kuukauden aikana, että minusta on tullut vanha. Haluan olla vaan kotona ja nautin hiljaisuudesta ja rauhasta.

Nyt mä lähden päivän töihin, jotta kerkeisin. Tänään on luvassa salia, vattuja, lenkkiä ja maalausta :D

Ihanaa viikon jatkoa sinulle. Kuullaan taas pian.

XxX Sanna  

23. heinäkuuta 2020

Rutiinien orja!


Rutiinit, rutiinit ja vielä kerran rutiinit. Ne tuovat minulle turvallisuutta, rauhaa ja tiettyä tunnetta oman elämän hallinnasta. Olen nyt ollut menossa lähestulkoon joka viikonloppu ja tämä viikko menee lähes kokonaan pois kotoa. Päivärytmit muuttuu ihan kokonaan ja tuntuu, että kaikki on ihan sekaisin. Lomailu on kivaa ja osaan todellakin heittää vapaalle, mutta olen sellaista tyyppiä, että tietyt asiat olisi kiva pitää kunnossa.

Yksi ja tärkeä asia minulle on uni. Lomalla herkästi tulee valvottua myöhään, mutten tahdo osata nukkua sitten kuitenkaan pitkään. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, minun uneni kärsivät lomalla. En malta nukkua tarpeeksi. Monesti kesät on myös niin kiireisiä, että unet jäävät todella vähäisiksi. Se ei sovi minulle.

Toinen asia, mikä menee rempalleen, on ruoka. Jos ollaan liikenteessä niin monesti tulee ajettua pitkiä pätkiä ilman taukoja jolloin ruokarytmi menee sekaisin. Autolla matkatessa pelastaa eväät, mutta moottoripyörään en niitä yleensä ota mukaan. Tulee syötyä monesti päivässä noutopöydistä ja välipaloiksi mitä sattuu olemaan. En välttämättä syö huonosti, mutta harvoin ja vähän sinne päin. Se tekee olostani todella tunkkaisen. Olen sen verran kauan ylläpitänyt tiettyjä rutiineja, että usean päivän "perseilyt" todellakin tuntuu olossani ja pahalta. Toinen mikä siitä kärsii on ihoni, se jos mikä kokee aina uuden puberteetin, jos ruokatottumukset kovasti vaihtelee.



Treeni on asia josta en hevillä luovu. Se on minun omaa aikaa ja asia, joka pitää pääni ns. kunnossa. Aerobinen liikunta ja lenkit on se mitkä jää välistä, jos reissuja on paljon, mutta sali todella harvoin. Vaikkakin monesti tulee kyllä käveltyä paljon, kun ollaan reissussa. Mutta yleensä luovun lenkeistä ja aerobisista suorituksista jos valita pitää.

Oman kodin siisteys on asia, joka on minulle tärkeää nykypäivänä. Kun lapset eivät ole enää niin pieniä, että he tarvitsevat äitiä kokoajan niin tykkään laitella paikkoja kuntoon. Mutta jos ollaan paljon reissussa tyttöjen kanssa ja miesväki on kotona niin kaaos on valmis. Inhoan tulla sekaiseen kotiin. Kesällä vielä kun ollaan mökillä ja paikat on pieniä niin kaaos on valmis aika helposti vaikka ollaan kaikki kotonakin.



Tilanne on hyvin ristiriitainen sillä rakastan olla reissussa ja minusta on ihana syödä valmiissa pöydissä, mutta silti kaipaan todella paljon arkea ja tuttuja rutiineja. Olen tullut siihen tulokseen, että olen sellainen pikalomailija, ehkä 2-3 päivää on sopiva. Ja sitten taas paluu arkeen. Toisaalta voiko se arki olla niin hyvää ja onnellista, ettei tarvitse pitkiä lomia ja muutoksia? Voihan se olla niinkin, tai sitten olen vaan niin ankea ja yksitoikkoinen ihminen että tyydyn siihen samaan ja koen olevani onnellinen. Toisaalta sillä ei ole väliä, jos itse on tyytyväinen.

XxX Sanna

16. heinäkuuta 2020

Elokuu on jo ihan kohta




Nyt on ihan uskomaton kiire, vaikkei oikeastaan ole yhtään mitään. Aina on perjantai ja kaikki on tekemättä. Ajatukset on väkisinkin viikon edellä niihin töihin mitä on tehty. Ja uusi piirre minussa on jonkinlainen saamattomuus. Johtuuko se siitä, ettei kunnon lomaa ole ollut koko kesänä. Ollaan pyöritetty tätä meidän enemmän tai vähemmän kiireistä arkea 24/7. Olen päättänyt jokaisena maanantaina, että nyt alan ja kuron kaikki työt kiinni. Missähän sekin maanantai on?

No kaikista eniten näin kesällä kärsii nämä minun omat hommat. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että kirjoittaminen ja muutenkin sosiaalinen media jää todella vähälle. Sitten olen miettinyt paljon, että mitä kirjoittaisin? Onko minulla sellaisia aiheita, jotka kiinnostaa? Ehkä jopa hivenen sellainen negatiivinen asenne omaan tekemiseen, ja se ei ole minulle enää ollenkaan tyypillistä. Miten sen negatiivisuuden sitten saa muutettua positiivikseksi ja hommat taas toimimaan?


Siinäpä se pähkinä Sannalle purtavaksi. Olen ratkaissut asian niin, että teen nyt niitä juttuja mistä nautin. Haen sieltä sen energian omiin rästihommiini. Uutuutena on jonkin asteinen uudistuminen täällä työrintamalla, vielä en vaan osaa sanoa mitä se uusi voisi olla? Haluaisin kenties hieman laajentaa tätä omaa valmentamistani. Mutta mihin se johtaa ja mitä muutoksia on tulossa, niin sen näyttää aika.

Toinen minkä teen, on oma aika. Sitä tarvitsen ja sen on oltava jossain muualla kuin kotona. Kotona rauhoittuminen on haastavaa, koska työt ovat kokoajan siinä. Puhelin soi jatkuvasti ja aina on jokin homma, joka olisi juuri nyt tehtävä. Siksi olenkin päättänyt lähteä tyttöjen kanssa hieman kiertelemään meidän hienoa Suomen maata. Ilman aikatauluja ja ilman jatkuvaa ajatusta siitä, mitä kaikkea on tekemättä.

Nyt moni varmasti ajattelee miten se voi onnistua? Ettei ne tekemättömät hommat ole mielessä koko aikaa. Mietitäänpä asiaa, vaikka niin, että herkkuhimo, miten sen saa helpottumaan? Ei osta herkkuja, poissa silmistä poissa mielestä. Jos olen poissa niiden hommien keskeltä niin en ajattele niitä. Ja nyt ei ole kysymyksessä mitään elämää suurempia töitä, vaan lähinnä kirjoitus- ja suunniteluhommia.



Olen tullut siihen tulokseen, että elämä on liian lyhyt murehtimiseen ja itsensä sättimiseen. Siksipä leuka pystyyn vaan ja kohti uusia tapahtumia. Loppukesälle on luvassa ihania juhlia, joihin saan vähän leipoakin, olla auttamassa, tekemässä sellaista mikä on kivaa. On huvipuistoja, ihania asiakkaita, treeniä ja toivottavasti paljon aurinkoa.

Minulla on lievä taipumus pessimistisyyteen sekä negatiiviseen ajatteluun, olen päässyt siitä yllättävän hyvin eroon, mutta heti jos annan luvan se kyllä nostaa päänsä. Olen siis vielä matkan varrella kohti iloisempaa minääni. Muista, jos sinulla on samanlaisia tunteita, älä luovuta, vaan jatka sitkeästi eteenpäin. Hyvä voittaa aina ja elämä kantaa.

Iloa sinun päivään.

XxX Sanna

9. heinäkuuta 2020

Pienet tissit

Nyt haluan puhua teille hieman tisseistä. Tai hienommin sanottuna rinnoista, jotka ovat naiselle aika usein ulkonäkökysymys. Minulla on ollut aina pienet rinnat, tai oikeastaan niitä ei ole koskaan edes ollut. Muistan, kun personal trainer-koulussa, teimme punnerruskisaa ja ylös sai nousta kun rinnat otti maahan. Kysyimme silloisen kurssikaverini kanssa, että mitäs sitten jos leuka osuu maahan ennen rintoja? Saimme luvan nousta sitten ylös ja se laskettiin yhdeksi onnistuneeksi punnerrukseksi. No se siitä, se nauratti silloin ja naurattaa vieläkin kovasti.

Muistan yläasteella, kun "lauta"-huudot kaikuivat pitkin käytäviä, ja aina kuittasin ne vaan lauseella; "pärjään näillä tisseillä vallan mainiosti." Mutta kyllä ne oman särön ajatuksiin jättivät. Olisin halunnut kauniit rinnat, sellaiset joiden kanssa voisi pitää ihania paitoja, ja jotka ehkä hieman kompensoisivat tuota vatsan röllykkää, mutta en koskaan ole sellaisia saanut.

Kun täytin 30 vuotta mietin, että otan itselleni silikonit tai sellaiset omasta rasvasta tehtävät implantit. Halusin niin kovasti itselleni rinnat näiden tyhjien pussien tilalle. Mutta sekin jäi, koska leikkautin silmäni, enkä sitten loppuviimeksi uskaltanut ottaa silikoneja. Monesti, kun katson ihmisiä somessa, ajattelen, että voi miten kauniita ja miten ihana kroppa ja kauniit rinnat. Ja mietin, että voi kun minäkin voisin pitää tuollaisia vaatteita.

Eilen illalla, kun olin menossa saunaan, katsoin itseäni peilistä. Minulla oli vaan alusvaatteet ja tajusin, että minulla on juuri täydelliset pienet rinnat minun vartalooni. Olin ostanut uudet rintaliivit, ja ne jotenkin sopi kauniisti minulle. Pohdin asiaa vielä saunassa, ja tulin siihen tulokseen, että minun pienet rintani ovat toimineet vallan loistavasti. Olen pystynyt syöttämään niillä täydellisesti kaksi lasta, kumpaakin melkein vuoden. Ne eivät aiheuta minulle päänsärkyä, sillä, että painaisivat niskojani. Pystyn juoksemaan, niin ettei niihin satu ja hyppäämään.


Ajattelin itseäni ja tulin tulokseen, että huonon itsetuntoni ja kenties pienen kateuden saattelemana, olen halunnut itselleni toisenlaisen vartalon kuin minulla on. Nyt, kun elämä on paremmin kuin hyvin ja olen sinut itseni kanssa, alan myös tykkäämään itsestäni tällaisena kuin olen. Aina se ei ole ollut niin, vaikka muuta olen yrittänytkin todistella. Minua ei myöskään koskaan olla parisuhteissani ikinä parjattu pienistä rinnoista, päin vastoin. Joten se ongelma on ollut vaan minun päässäni.

On ihmeellistä, miten ihmisen mieli ohjaa ajatuksia ihan vinksalleen, jos sille antaa siihen luvan. Nyt minua jo ihan naurattaa, että olen ollut joskus noin hölmö ja miettinyt, etten kelpaa mihinkään jos minulla ei ole tissejä. Nyt en myöskään halua millään tavalla arvostella heitä, jotka ovat itselleen rinnat homanneet, koska jokainen on erilainen ja jokaisella on oikeus tehdä omalle keholleen mitä ikinä haluaa. Minulle tämä iski tajuntaan vasta eilen oikein kunnolla, että hei olen ihan hyvännäköinen näillä rinnoilla mitkä minulla on.

Olen sitä mieltä, että kasvan omassa itsessäni kokoajan aimo harppauksin. Jopa tulevaisuuskin on alkanut pikkuhiljaa selventyä, että mitä oikeasti haluan tehdä. Olen tajunnut, miten paljon maailmalla on minulle annettavaa ja miten paljon minulla maailmalle tarjottavaa.

Ihanaa päivää.

XxX Sanna

5. heinäkuuta 2020

Vahva keho!


Monesti kuulen, että treenataan vain ulkonäön takia, mutta kuka ei haluaisi saada vahvaa ja toimivaa kehoa? Muistan, kun yläasteella meidän liikunnanopettaja puhui hyvästä yleiskunnosta ja lihaksista, jotka ovat kehollemme elintärkeitä. Sanoin silloin, etten tule koskaan tarvitsemaan kumpaakaan. Tuolloin 16-vuotias tyttö ei kyllä tiennyt mistä puhui.

Ensimmäisen kerran hyvää yleiskuntoa tuli ikävä ensimmäisessä synnytyksessä, vaikka ne molemmat minulla helppoja ja nopeita ovat olleetkin. Mutta tuolloin mietin ensimmäisen kerran elämässäni, miten paljon paremmin selviäisin kaikista kehoa koskevista rasitteista, jos se voisi hyvin ja olisi vahva ja hyväkuntoinen. Kaikki muutos minun elämässäni kulminoituu tuohon ensimmäisen lapseni syntymään. Se on oikeastaan muovannut minusta sellaisen mikä nyt olen.

Tänä kesänä monet tuttavani ovat joutuneet erilaisiin kehoa kuormittaviin tapahtumiin. On ollut aivoinfarktia, stressiä, loukkaantumisia ja ihan vaan sydänsuruja. Toisilla on ollut todellakin vahvaa treenitaustaa ja keho on selvinnyt koettelemuksista helpommin ja kuntoutus on alkanut lupaavasti. Toiset taas eivät ole niinkään hyvin pitäneet huolta kehostaan ja ongelmat vaan tuntuvat kasaantuvan.



Monesti kuulen lääkäreiden sanovan, että hyväkuntoinen keho on parempi alusta paranemiselle kuin huonokuntoinen. Ja se on kyllä ihan totta, mutta miksi me sitten kohtelemme kehoamme huonosti? Toki sehän ei takaa sitä, ettet koskaan sairastu tai aina paranet, mutta varmasti se antaa paremmat mahdollisuudet siihen. On huolestuttavaa katsoa miten ihmiset lamaantuvat ja jättävät liikunnan lähes kokonaan. Valtaosa meidänkin kansastamme on ylipainoisia ja sairastavat perussairautta. Miksi? Mitä meille on tapahtunut? Yhteiskunta on muuttunut, ruumiillista työtä ei enää juuri tarvitse tehdä, mutta onko se kaiken syy? Onko ulkonäkökeskeisyys mennyt jo liian pitkälle?

Eikö kaikki ihmiset uskalla lähteä liikkeelle, koska pelätään mitä muut sanoo? Pelätäänkö myös sitä, että epäonnistutaan? Varmasti on myös näin, mutta eihän sellaista tarvitsisi ajatella. Ja aina olisi muistettava se, että jokaiselle löytyy varmasti se oma laji ja tyyli oman kehon huolenpitoon. Minusta ihan jokaisen ihmisen pitäisi ajatella, sitä meidän elämän tärkeinpänä paikkana. Kehosi on se joka on elämässäsi mukana sen jokaisena päivänä ja siitä pitäisi rakentaa niin vahva, että se kestää kaikki tuulet ja tunteet.


Jos ajattelen itseäni, niin haluan kehittää itselleni niin vahvan ja toimivan kehon, että se jaksaa kannatella minua vielä 100-vuotiaana, koska olen ajatellut ilahduttavani kaikkia täällä ainakin siihen asti, että täytän 100 vuotta :D Haluan ensinnäkin vetää maasta 100 kiloa ja mielellään enemmänkin ja kyykätä mahdollisimman isoilla kuormilla, eikä siinä sivussa tulevat kauniin pyöreät pakarat ole yhtään hullummat.

Mutta se ei ole se pääasia, vaan ajatus siitä, että jaloissani olisi niin paljon lihasta, että pääsen omin avuin sängystä ylös vielä monta kymmentä vuotta. Haluan myös saada niin hyvän aerobisen kunnon, että jaksan liikkua vaikka vanhenen. Ja ennenkaikkea, koska koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, haluan toimivan kehon vaikka minulle sattuisi mitä. Olisin ainakin vahvemmalla kaiken paranemisen kannalta.
Muista pitää omasta kehostasi huolta, koska sinulla on niitä vain yksi. Se yksi pitää olla niin arvokas, että se kestää kanssasi elämäsi jokaisen haasteen. Jos mietit kannattaako itseen panostaa, vai antaa sekin aika vaikka lapsille, niin mieti asia vähän toisella tavalla. Mieti miten paljon perheesi pärjää siinä, että äiti jaksaa, voi hyvin ja on onnellinen.

Ihanaa viikonloppua just sulle!

XxX Sanna

1. heinäkuuta 2020

Ihana kesäinen smoothie


Monet kärsivät todellakin viime viikkojen helteestä. Minä puolestani nautin, olen ehdottomasti kesän ja lämmön lapsi. On ihanaa seurata kuinka eri sääolosuhteet luovat eri ihmisille erilaisia tunteita. Sosiaalinen media on täynnä joko onnellisia ihmisiä tai onnettomia. Aika harva on kuitenkaan tyytyväinen, aina on jokin asia pielessä kelissä kuin kelissä.

Mietitään hellettä ja tukahduttavaa kuumuutt; mikä on ehdottoman tärkeää muistaa? No tietenkin tarvittavan nesteen nauttiminen ja syöminen. Monelle tulee huono olo, kun unohdetaan syödä ja juoda tarpeeksi. Kun aurinko paistaa ja ihminen hikoilee, niin nestettä tulisi juoda vähintään litra enemmän kuin normaalisti ja joskus vieläkin enemmän. Ei saa kuitenkaan unohtaa syömistäkään, sillä pelkällä veden juomisella ei saavuteta myöskään kuin huono olo. Monet sanovat ettei saa syötyä, kun on niin kuuma. Hyvä vinkki siihen on erillaiset smoothiet. Niillä saa korvattua ihan kokonaisia aterioita ja lorauttamalla nesteeksi vettä saa myös nesteet kuntoon samalla. Toinen hyvä vinkki on erillaiset vettä sisältävät hedelmät ja kasvikset. Kurkkua ja vesimelonia lautaselle ja niitä napostellen pysyy myös nestetasapaino hyvänä.


Kesäinen mango-mansikkasmoothie
1 annos

Jäisiä mangopaloja n. 50-100g
mansikoita 50-100g
passion skyr drink rahkaa 1/2 pulloa
1/2 banaani
1/2dl kaurahiutaleita
n. 10 kpl pähkinää
kylmää vettä oman tunnon mukaan
jääpaloja haluttaessa

Kaikki aineet blenderiin ja sekaisin. Nauti kylmänä. 
Tämä smoothie korvaa yhden aterian eli voit kuumilla keleillä tehdä tälläisen vaikka lounaaksi.


Suomen kesä on niin lyhyt, että siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Me lasten kanssa nautimme auringosta ihan jokaisella solulla uiden, suppaillen ja smoothieta ja jäätelöitä syöden. Kun kelit hellii kannattaa kaikki liikenevä aika pyrkiä nauttimaan niistä, koska kohta on pimeää ja kylmää taas. 

ps. Tämän hetkinen sade ei kyllä ole minun juttuni yhtään!! Mutta luonto tarvitsee sitä ja olemme siitä kiitollisia.

Ihanaa loppuviikkoa just sulle.

XxX Sanna

 

25. kesäkuuta 2020

Asiakkaan tarina: Sitkeys palkitaan



Olen aina sanonut kaikille, että onnea oikotiehen ei vaan ole, vaan kaikki muutokset tulevat aina oman työn ja oivalluksien kautta. Aina se ei ole helppoa ja joudutaan monesti kokeilemaan monia tapoja ennen kuin homma lähtee kunnolla käyntiin. Toki usein joudutaan myös palaamaan alkuun ja monesti taka-askelia tulee, mutta järkevällä ajattelulla ja uusilla rutiineilla niistäkin selvitään.

Tässä teille yhden ihanan asiakkaani tarina:

" Nyt tämän kuun alussa tuli vuosi täyteen Sannan asiakkaana. Vuoteen on mahtunut paljon, moneen kertaan on testattu, että haluanko ihan tosissaan muuttaa niitä vanhoja tapojani vai pysynkö tällä uudella tiellä, jota olen aloittanut kulkemaan. Ilman Sannaa, olisin vieläkin väsyneempi, kiukkuisempi ja huonovointisempi kuin viime kesän alussa. Aina kun muistelee sitä olotilaa, joka silloin oli, saa lisämotivaatiota jatkaa tätä muutosta. En ollut itselleni silloin täysin rehellinen, kuinka koville fyysinen työ oikeasti ottikaan, eri ruokavaliokokeilut olivat saaneet aineenvaihdunnan sekaisin ja oma mieli ei antanut antaa yhtään periksi. Kaikki piti itse tehdä viimeisen päälle.

Vuoden vaihtuessa tein taas PALJON töitä, olin eri koulutuksissa, liikkuminen ja järkevä syöminen jäivät taka-alalle. Maaliskuussa Sanna kertoi, että aloitti itsellään ihmiskokeen, 9 viikon tiukan dietin ja kysyi että olisinko kiinnostunut kokeilemaan sitä itse. Ja minä jos kuka rakastan suorittamista ja sääntöjen noudattamista :D Ensimmäisellä viikolla kolme ekaa päivää olivat pahimmat, sokerikoukusta irti pääseminen ei ollut ihan helppo juttu. Mutta sen jälkeen on tuntunut välillä jopa helpolta. Kunnon ruokaa, isoja annoksia säännöllisesti viisi kertaa päivässä. Maailman paras asia on, että paino tippuu tasaisesti, mutta heti hyvänä kakkosena tulee se, että on energiaa ihan valtavasti ja on hyvä olla. Aiemmin maha kipuili milloin mistäkin, nyt en edes muista milloin viimeksi olisi mahaan sattunut. 

9 viikon dietin jälkeen oli lähtenyt 10 kiloa ja 34 senttiä vartalosta. Kun dieetti puri noin hyvin päätimme jatkaa vielä toiset 9 viikkoa. Pidettiin yksi lepoviikko välissä ja taas lähdettiin jatkamaan. Tänä keväänä olen moneen kertaan todennut sen, että suunnitelmallisuus on avain onneen. Kun ruuat ovat valmiina, on helppo toteuttaa ruokavaliota. Kun suunnittelee viikon ruuat kerralla ja käy heittämässä kauppareissun vain kerran viikkoon, säästyy heräteostoksilta. Parasta on, että syömisestä on tullut rutiini, aiemmin saatoin helposti jättää syömättä, kun oli "liian kiire" töissä tai ei ollut "järkevää" syömistä mukana. Nyt töissä en jätä syömättä ja kotona on aina ruoka, joko valmiina, tai ainekset kaapissa, mistä tehdä. Toki rutiinien rakastaminen kävi jo niin pitkällä, että Sanna alkoi tässä vähän aikaa sitten vinkkaamaan muistakin välipaloista, kuin maissikakuista ja leikkeleistä :D

Nyt kevään aikana ollaan Sannan kanssa käyty Summassaaren portaissa monet kerrat. On ollut maailman parasta huomata, kuinka kunto ja jaksaminen on kasvanut koko ajan painon pudotessa. Tulen varmasti aina muistamaan sen tunteen, kun yksi kerta jaksoin kipittää portaissa paljon pidemmälle kuin koskaan aiemmin. Vielä ei mene koko portaikko kipittäen, mutta ei se kaukana ole. Tänä kesänä vielä se tavoite toteutuu. Monta tavoitetta on vielä edessä, mutta monta on jo saatu toteutettua. Suurin on ollut oman ajatusmaailman muuttaminen, se että opit on oikeasti viety arkeen ja niistä on pidetty kiinni. "




Tämä tarina on minusta hieno motivaattori kaikille jotka jojottavat painoaan. Sillä tietyllä suunnittelulla ja päättäväisyydellä ja tietenkin niillä hyvillä rutiineilla saadaan aikaan hyvää oloa ja energiaa.

Ihanan aurinkoista päivää.

XxX Sanna

23. kesäkuuta 2020

Liikuntaa säällä kuin säällä: treenaatko mieluummin sisällä vai pihalla?


Siis voi pojat mitkä kelit! Minä niin nautin tästä auringosta ja lämmöstä, olen ehdottomasti kesän lapsi. Voisin olla auringon paisteessa vaakatasossa tai suppilaudalla järvellä aamusta iltaan. Mutta yksi asia, josta en luovu näillä hulluillakaan keleillä, on salitreenit. Eräänä aamuna olin menossa salille ja aurinko paistoi täydeltä terältä, niin ystäväni soitti minulle. Hän sanoi suoraan, ettei kukaan maksaisi niin paljoa rahaa, että hän lähtisi tällä kelillä sisälle.

Jäin miettimään hänen sanojaan, ja mietin omaa tavoitettani. Se vaatii salille menon ja vie päivästäni aikaa vain noin tunnin verran. Olen monena kesänä päättänyt, että tänä kesänä treenaan pihalla, kannan kahvakuulani ulos ja alan hommiin. Sitä kesää ei ole vieläkään tullut, eikä se ole tänäkään kesänä. Olen liian mukavuudenhaluinen ja luistan aina mahdollisuuden tullen tai ainakin siirrän treeniä eteenpäin.

Olen tietyllä lailla kateellinen niille, jotka saavat itsestään irti ja treenaavat kotona. Minusta siihen ei ole, se vaatii aina sen pois lähtemisen. Tykkään tehdä pihalla kaikkea, en sano sitä, mutta minulla se rajoittuu kävelyyn, pyöräilyyn ja nyt uuteen ihanaan suppailu harrastukseen. Se on kyllä jotakin ihan älyttömän mukavaa, minulla on vielä tytöt kyydissä niin saadaan siihenkin vähän haastetta.



Mutta jos puhutaan vielä hieman liikkumisesta, niin sillä ei ole minun mielestäni mitään väliä miten kukakin liikkuu, pääasia on, että liikutaan. Se tekee hyvää keholle ja mielelle. Hyvällä yleiskunnolla on aina suuri merkitys, jos elämässä tapahtuu jotakin ikävää tai vaikka sairastut. Liikunnasta saa myös niitä hyvän olon tunteita, jotka piristävät mieltä.

Eilen, kun oltiin yhden asiakkaan kanssa kuntoportaissa puhuttiin kehittymisestä. Oli ne tavoitteet millaisia vain ja tehtiin treenit missä vaan, niin onnistumiset kannustavat jatkamaan. Ja niihin onnistumisiin pääsee sillä kovalla työllä ja rutiinilla. Tarkoitan tällä sitä, että tapahtui se liikunta missä vaan, niin se tuo aina tuloksia. Minun tavoitteeni tällä hetkellä on lihaksen kasvatus niin minun paikkani on salilla. Tulokset saa minut menevään sinne aina uudelleen, vaikka aurinko paistaakin.



Olen ajatellut asian niin, että kun aamulla menen salille, voin päivällä nauttia auringosta lasten kanssa ja illalla tehdä sitten töitä asiakkaiden kanssa ulkona. Olen siis järjestänyt elämäni niin, että saan tehdä päivän aikana kaiken sen mistä tykkään. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Rutiinit luovat pohjan koko elämälle. Ja minulle parasta elämää on ehdottomasti tylsä ja toistuva arki.

Mutta missä juuri sinä tykkäät liikkua? Jos olet ulkona liikkuja, niin miten siellä liikut?

Ihanaa viikkoa just sulle.

XxX Sanna