Oikein kävelemään opettelu 38-vuotiaana on vaikeaa!

"Ethän sä osaa edes kävellä oikein!" Huusi minulle ex-mieheni joskus seitsemän vuotta sitten ja hän oli siinä ihan oikeassa. Silloin siihen vaikutti kyllä jokin aivan muu kuin minun jalkani, jotka menevät kuin Aku Akalla. Mutta siis kyllä, minä olen opettelemassa uudelleen kävelemään. Ja voin heti näin kärkeen kertoa, että se on kaikkea muuta kuin helppoa ja mukavaa.

 

Niinkuin olen aikaisemminkin kertonut, niin olen kamppaillut selkäni kanssa nyt todella paljon. Siellä ei ole oikein kunnolla mitään vikaa, mutta sitten taas toisaalta siellä on kaikki vialla. Ihan tarkkaan en osaa sanoa mikä siellä on. Se ei vaan tykkää oikein mistään tekemisestä ja saan sinne typerää painon tunnetta aikaiseksi heti jos meinaan sitä yhtään kuormittaa. Olen nyt tehnyt muutaman viikon aktiivisesti syviä vatsa- ja selkälihaksia sekä lantionpohjaa. Ja sekään ei ole mitään herkkua, kun olen jättänyt ne aivan taka-alalle ihan aina. Mutta usko on kova, että vuoden loppuun mennessä nekin ovat jo jossakin kunnossa.

Se mikä tässä on kaikista hauskinta on kehonhuolto. Olen alkanut opetella sitä, en vielä ehkä ihan priimaa ole siinäkään, mutta harjoittelen. Jokaisen treenin päälle teen tietynlaisia selän liikkuvuusharjoituksia. Ja olen saanut niistä kyllä apua. 1-2 x viikossa pyrin sitten tekemään kunnon kehonhuollon. Olen ylpeä itsestäni, että saan edes tämän verran aikaiseksi. 

 

No mikä ihme tämä kävelyjuttu sitten on? Olen käynyt kolme kertaa kalevalaisella jäsenkorjaajalla. Se on ihan parasta mitä ihminen voi itselleen tehdä, jos on jossain kohtaa jonkinlaisia kipuja tai jumeja. Meidän kylällä toimii aivan loistava jäsenkorjaaja Elina Muhonen, jota suosittelen enemmän kuin lämmöllä. Ollaan saatu hänen kanssaan todella paljon hyvää aikaan. Mutta on minussa ollut kyllä hommaakin. Välillä olen itse vaipunut jo epätoivoonkin itseni kanssa. Mutta aina ollaan päästy pienin askelin eteenpäin. Elinalla on ollut minulle tosi hyviä neuvoja, miten saan asioita paremmalle tolalle. 

No nyt sitten tuli viimeisellä kerralla se uudelleen kävelemään ja seisomaan opettelu. Minun jalkani ovat siis kuin Aku Ankalla ja kävellessäni teen ns. traktorin jälkiä. Olen myös näin keväisin aina niskaani myöten ravassa, kun jalkani vispaavat niin ihmeellisesti kävellessäni. Nyt olen siis ihan tietoisesti yrittänyt kävellä ja seisoa jalkaterät suorassa. Ja voin kertoa, että se on ärsyttävää, hankalaa ja todella typerän tuntuista. En tiedä oppiiko jalkani ikinä enää oikeaan asentoon, mutta kovasti ainakin yritän.

 

 

Olen nyt kaksi lenkkiä yrittänyt kävellä oikein ja ajatuksella. Mutta se on todella haastavaa, koska jalat vaan menevät väärään asentoon. Ja toinen lieveilmiö on ollut pohkeiden sekö penikoiden kipeytyminen. Olen kuitenkin ajatellut antaa itselleni mahdollisuuden ja tässäkin maltti on valttia. Jotenkin tuntuu kyllä siltä, että tähänkin kun olisi puututtu jo, vaikka 30 vuotta sitten niin asiat voisivat olla toisin. No koskaanhan ei ole liian myöhäistä alkaa korjaamaan asioita. Mutta helppoa se ei ole ja monta tuskan hetkeä on varmasti edessä.  Olen kuitenkin ajatellut, että täältä tullaan vielä. Halu saada itsensä kuntoon on todella kova. 

En voi koskaan tarpeeksi muistuttaa, että meillä on vaan yksi keho, kohdelkaa sitä hyvin ja pitäkää siitä parempaa kuin hyvää huolta. Toimivan ja terveen kehon merkityksen huomaa vasta sitten, kun se on jollakin lailla rikki.

XxX Sanna  

Rakkaus voitti kaikki ennakkoluulot

 "Kulta, kun me noin viisi vuotta rikkinäisinä kummatkin aloimme liikkua yhdessä, löivät vetoa ollaanko me yhdessä puoli vuotta vai vähemmän. Suuri huolenaihe heille oli meidän ikäero, lähinnä minun nuoruuteni sinuun verrattuna. Toinen melkein yhtä suuri asia oli sinun rahasi. Mutta kulta me ollaan opittu onneksi kummankin asian kanssa elämään ja rakkautemme vaan vahvistuu päivä päivältä."  Näillä sanoilla minä puhuin tuoreelle aviomiehelleni 13.3.2021. 

 

Olen ollut kerran aikaisemminkin naimisissa, tuo liitto kesti melki kymmenen vuotta. Sen suurin anti oli kaksi ihanaa tytärtä. Nyt toisen kerran naimisiin mennessäni kaikki on erilaista. Se puuttuva palanen on löytynyt, olen onnellinen ensimmäisen kerran elämässäni oikeasti. Kaikki on juuri niinkuin kuuluukin. Tämä tunne on jotain sellaista, mitä en olisi koskaan kuvitellut kokevan.

 

Meidän päivä meni koronan takia hieman pipariksi, koska sellaisenaan emme voineet häitä järjestää kuin ajattelimme, mutta pidimme häät meidän lähipiirimme ollessa paikalla. Näin jälkeenpäin ajattelen hetki oli intiimi ja kaunis. En olisi voinut toivoa muuta.  Meidät vihittiin kotona, paikassa jossa meidän on hyvä olla. Vihkipappi oli meille entuudestaan tuttu, jo kummatkin aikaisemmin vihkinyt sekä vielä minun rippipappini. Meistä tuli nyt virallisesti me <3 

 

Tämä päivä sai minut uskomaan elämään. Vakka välillä on vaikeaa ja kaikki tuntuu menevän päin sitä itseään, niin hyviäkin asioita tapahtuu, kun jaksaa vaan uskoa. Maailma kantaa, se on nyt todistettu. Minä sydämeni pohjasta toivon, että ihmiset pikkuhiljaa uskoisivat meihin ja lopettaisivat sen joutavan päiväisen arvuuttelun onko se rakkautta vai rakkautta vaan rahan takia? Ja kaikki nimimerkeille meitä suomi24-palstalla haukkuvat voisivat kysyä suoraan jos on kysyttävää. Pilkan tekijät eivät saa rakkauttamme haalenemaan, vaan se vahvistuu.

 

Jos teillä on ihminen jota rakastatte, antakaa sille rakkaudelle mahdollisuus, vaikka koko maailma puhuisi mitä. Se voi olla elämänne paras päätös. 

 

Ihanaa ja aurinkoista päivää sinulle <3

XxX Sanna

Kuvat Saija Heinämäki  

Ihana ja ihmeellinen talvi!

Siis voi miten ihana talvi onkaan ollut. Niin paljon lunta, että on voinut harrastaa ihan mitä vaan on mieleen juolahtanut. Me ollaankin hiihdetty, lasketeltu sekä luisteltu lasten kanssa paljon. Toki nyt hieman harmitti, kun järvien jäät eivät olleet sellaiset, että sinne olisi päässyt luistelemaan. Moottorikelkkailu olisi ollut tänä talvena kanssa pitkästä aikaa mukavaa, mutta sitä ei päästy nyt kuitenkaan tekemään, koska kelkkaa ei nyt ollut.

 

Eilen ihana ystäväni Saija Heinämäki tuli ja vei minut aivan uuden lajin pariin. Nimittäin liukulumikenkäilemään. Siis voi, että miten hauskaa se olikaan, taannuin aivan lapsen tasolle, kun hihittelin puiden välissä puikkelehtiessani. Oli kyllä niin hauskaa, en olisi ikinä uskonut, että voisin tykästyä tähän lajiin näin paljon. Toki menimme helppoa reittiä ja kelihän oli nyt mitä mahtavin ja lumikin kantoi hyvin.

 

 

Minä olen yrittänyt keksiä meille talvelle uuden yhteisen harrastuksen hiihdon lisäksi, niin nyt se tuli. Hommaan meille kummallekin ensi talveksi  liukulumikengät. Isäntä meinaan todella mielellään kiertelee katselemassa metsissään onko siellä tuulenkaatoja tai jotain muuta, mihin pitäisi reagoida. Ja näillä vehkeillä se on mahdollista. Ja sitä voi tehdä yhdessäkin. Lumikengillä pääsee monesti sellaisiin paikkoihin mihin yleensä ei pääse, toki sekin vaatii tälläisen talven mikä nyt oli. Siis lunta pitää olla. Harmittaa ettei tullut aikaisemmin testattua, olisin varmasti tehnyt sitä useamminkin.

Viime talvi oli jotenkin rikkonainen kaiken talviliikkumisen suhteen. Ensin oltiin kaksi kertaa reissussa ja sitten loppuikin jo kelit. Mutta tänä talvena olen syntynyt ihan uudestaan, löytänyt taas sen ilon kaikkeen tekemiseen. Tiedättekö mitä tarkoitan, olen mennyt pitkän aikaa ns. laput silmillä, suorittaen vain sitä yhtä ja samaa. Olen rehellisesti sanottuna unohtanut monipuolisuuden ihanuuden. Ja tämä kevät aurinko on jotain niin voimaannuttavaa. Ja siihen päälle, kun vielä se ihana rauha ja lintujen laulu niin onko parempaa. Meillä on Suomessa hieno luonto ja olen kiitollinen, että asun maalla, luonnon keskellä.

 

 

Vielä kun liikunta otetaan rennosti ja ilon kannalta niin se lisää vielä nautintoa. Aina ei tarvitse mennä kieli vyön alla ja tulosten parantaminen mielessä. Rentous on se mikä minun on ollut opeteltava useassa liikuntalajissa, mutta se on ollut ehdottomasti kaikki sen arvoista. Liikunnan ilo on se mikä antaa motivaatiota lähteä aina uudelleen. Toki välillä on mentävä sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle, jotta voi kehittyä, mutta ihan joka treenissä se ei ole välttämätöntä. 

Menkää ulos ja nauttikaa vielä talvesta, kun se on mahdollista. Niin minäkin aion tehdä.

 

XxX Sanna 

Kuvat: Saija Heinämäki

Hattu kourassa maailmaa vastaan

 Mistä revitään huumori tähän jatkuvaan korona arkeen? Ymmärrän todella hyvin miten lähes jokainen meistä on kyllästynyt tähän aikaan ja rajoituksiin. Nyt kun meiltä on viety melkein kaikki entinen normaali, huomataan myös se, kuinka äkkiä kaikki voi muuttua. Ei voi tuudittautua mihinkään, koska kukaan ei voi varmuudella tänään tietää mitä huominen tuo tullessaan.

 

Olen pienestä pitäen opetellut pärjäämään omillani ja olen noussut monista soista omin jaloin ylös. Nyt, kun olen monien yrittäjäkollegoiden ahdinkoa seurannut, olen kokenut suurta surua siitä, miten äkkiä tilanne muuttuu ja monet jäävät ihan tyhjän päälle. Ymmärrän kyllä meidän hallitustakin, koska ilman kovia rajoituksia ei tilanne koskaan rauhoitu.

Olen viimeisen kolmen viikon aikana muutenkin joutunut nöyrtymään tämän elämän edessä. Oma henkinen ymmärrys on ollut koetuksella monessakin asiassa. Onneksi omaan myös sellaisen luonteen, joka vaan sisuuntuu, kun vastoinkäymisiä tulee eteen. On ollut monenlaista huolta lähipiiristä, mutta onneksi on myös onnellisia asioita. 

 

 

Kun viime viikolla iloitsin selän parantumisesta ja treenaamisesta kivutta, meni kaikki tuo tämän viikon maanantaina pipariksi. Kyykkäsin, tunsin paineen tunnetta alaselässä ja sitten en tehnytkään enää mitään. Onneksi meidän kylällä on hyvä ja asiansa osaava Kalevalainen jäsenkorjaaja, joka auttoi minua heti ja pääsin pahimman tuskan yli. Mutta pahinta tässä ei olekaan selkä, vaan se henkinen puoli. Minun pääni ei tahdo kestää sitä, että valmiit suunnitelmat menee mönkään.

Opetan aina asiakkailleni, että pohjatyöt on tehtävä kunnolla jos meinaa, että taloa pystyy kasvattamaan sen päälle mahdollisimman kestäväksi ja vahvaksi. Nyt ne minun omat pohjani sortuivat ja olen todellakin laiminlyönyt syvät lihakseni ja lantionpohjani. Onneksi luonteeseni ei kuulu luovuttaminen vaan entistä kovempi työ ja onnistuminen. Nyt aloitamme siis systemaattisen syvien- sekä lantionpohjalihasten vahvistamisen. Täältä tullaan vielä.

 

Jottei tämä elämä olisi pelkkää valittamista niin positiivisiakin asioita tapahtuu. Tämä viikko on elämäni viikko. Kiireinen ja siihenkin korona toi omat muutoksensa, mutta tämän viikon lauantaina on minun tai ei minun vaan meidän päivämme. Jokainen varmaan arvaakin mitä lauantaina tapahtuu, mutta kerron siitä vasta sitten kun se on oikeasti totta. 

Vaikka maailma yrittää nyt kovasti hankaloittaa meidän ihmisten elämää niin tässäkin auttaa positiivinen ajattelu ja läheiset ihmiset. Jos jonkun olen oppinut niin oma perhe on niin suuri voimavara, että sen avulla selviää mistä vaan. Muistakaa, että vahvin ei ole se, joka ylittää ensimmäisenä maaliviivan, vaan se joka kääntyy ja auttaa kaverin ylös. Edeltävä lause on maailman mahtavimmasta kalenterista, jonka takana on Laura Peippo.

 

 

Positiivista loppuviikkoa kaikille. Kyllä se tästä vielä helpottaa.

XxX Sanna

Kuvat; Saija Heinämäki