Joulun taikaa ja kehonhuollon aikaa.

 Voihan kehonhuolto ja sen tärkeys. Minä jos kuka olen luvannut ja luvannut, että nyt aloitan ja teen edes pikkuisen kehoa huoltavia liikkeitä. No vielä ei ole tapahtunut niin, mutta nyt tunnen sen jo kehossani, että olisi ihan pakko aloittaa. Aloittaminen onkin se kaikista vaikein osuus tässä palapelissä. Minun puuttuva palani on ehdottomasti omaehtoinen kehonhuolto.

Arjessani on lihaskuntoharjoittelua, aerobista liikuntaa, tasaisen rauhallisia kävelylenkkejä ja palauttavaa aikaa sekä monipuolista ravintoa. Uni on hyvälaatuista ja sitä on valtaosana öistä riittävästi, mutta kaikki kehoa huoltavat ovat toimet ovat ihan nollassa, paitsi säännöllisiä hierontoja lukuunottamatta. Senkin saan hoidettua vain siksi, että hieroja tulee meille kotiin kolmen viikon välein. 

Miksi se on niin hirveän vaikeaa aloittaa?? EN tiedä ja minä jos kuka tiedän miten tärkeää se olisi ja miten paljon hyvää oloa siitä tulisi. Jos mietin omaa kuntosali harjoittelua niin se minun kankeus näkyy jos siellä, se haittaa minun tekniikoita ja näkyy suoraan tuloksissa. Se tuntuu tukkoisuutena jaloissa ja selässä. Yläkroppani on niin jäykkä, että oikein hävettää. Olenhan kuitenkin esimerkkinä kaikille asiakkailleni. 

Ja taas eilen tein sen päätöksen,  että nyt. Ja hei paskat! Sekin päätös on ihan sama, kun en noudata sitä kuitenkaan. Olen pohtinut, että mikä olisi se mikä saisi minut aloittaa, edes ihan pikkuisen. EI mitään 25 minuutin venyttely hetkiä, vaan 2 minuuttia olisi jo saavutus. Mietin mitä haluan päivittäin niin paljon, että olisin valmis tekemään sen eteen jotain vastenmielistä, että saisin sen.

KAHVIA ja siitä se sitten tuli kahvi. Tein itselleni sellaisen säännön, että aamukahvin jälkeen en saa keittää itselleni kahvia, jos en ennen sitä venyttelen ainakin 2 minuuttia. Ja hei ei ole kauaa ja motivaattori on suuri. Katsotaan miten Sannan käy loppuuko kahvin juonti vai opettelenko oikeasti huoltamaan edes jollain tavoin itseäni. 

Täytän ensi keväänä 40 ja olen jahkaillut tämän asian kanssa varmasti sen 15 vuotta. Tämä asia on ihan sama kuin aletaan tekemään jotain sellaista mikä on itselle vastenmielistä. Mietippäs jos olet aloittanut useita kertoja elämäntapamuutoksen ja huomaat aina palaavasi alku pisteeseen. Et ole tehnyt sitä täydellä sydämellä ja halulla, koska olet palannut aina sinne mistä olet lähtenyt. Ehkä tavoitteet ovat liian suuria saavutettavaksi tai motivaatio ei ole aitoa. Silloin minusta itseään voi hieman huijata, jos pohjimmiltaan haluaa muutosta. Siksi minun motivaattorini on kahvi ja tiedän senkin, että jonkun ajan päästä opin tykkäämään kehonhuollosta ja varmasti kehityksen huomaa ajoissa.

Toivottakaa minulle onnea ja pitäkää peukkuja. Ihanaa jouluviikkoa kaikille. Muistakaa pitää itsestänne huolta.

XxX Sanna

Kuvat; Saija Heinämäki

Hyvä kunto vaatii paljon työtä

Olen pohtinut nyt viimeisen viikon sitä mitä ns. hyvässä kunnossa pysyminen vaatii? Tämä asia nousi esille, kun sairastin selkääni ja aloin siitä pikkuhiljaa kuntoutumaan. Puhuin erään ystäväni kanssa muutama hetki sitten motivaatiosta ja kerroin hänelle, että minulla ei ole oikeastaan koskaan motivaation puutetta. Kyllä yksittäisiä päiviä on jolloin ei huvita mikään, mutta sellaista pidempijaksoista motivaation puutetilaa ei ole ollut koskaan.

 

 

En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka aloittavat treemaamisen jossakin valmennuksessa ja jättävät sen siihen esim.10 viikon päästä, kun valmennus loppuu. Minun järkeeni ei ole koskaan käynyt mitä se hyödyttää? Jos mietin, että teen itselleni tavoitteen ja alan elämään sitä kohti, niin kerkeän tehdä jo monta uutta ennen kuin se vanha on saavutettu. Näin ollen minulla on kokoajan jonkinlainen projekti päällä. 

Nyt, kun pitkään olin siinä kunnossa, että en pystynyt juuri mitään tekemään niin keksin itselleni uusia tavoitteita. Ne koskivat lähinnä sitä, miten pystyn kehittämään itseäni niin paljon, että treeni taas luonnistuu ainakin jollakin tasolla. Ensimmäinen minun heikko kohteeni on syvät lihakset, tai niitähän minulla ei edes ole. On todella haastavaa aloittaa nollasta, koska on opettanut itsensä toimimaan tietyllä lailla. Pienin askelin olen päässyt edes jollekin tasolle, tässäkin projektissani. Töitä on todella paljon, toisaalta minulla ei ole kiire mihinkään.

Itsestään ja omasta kropastaan huolehtiminen ei ole missään nimessä helppoa eikä itsestään selvää hommaa. Se vaatii todella paljon aikaa, tietoa sekä toistoja. Monesti käy niin, että nähdään vaan kauniskroppainen nainen ja ajatellaan, että olisipa ihana olla samanlainen. Mutta meillä ei ole hajuakaan siitä miten paljon töitä kyseinen kroppa on vaatinut. Usein takana on monien vuosien pitkäjänteinen työ. Monilla on voinut olla paljon haasteita vaikka terveyden kanssa ja tavoitteet ovat menneet usein uusiksi. Todella harvoin on niitä, joiden ei tarvitse oman kroppansa eteen tehdä mitään ja se pysyy aina hyvänä, toki niitäkin on.

 

Sama hommahan on jos joku pärjää jossakin hyvin. Nähdään vaan se tulos mikä siitä on seurannut, kalliit vaatteet, hienot autot ja talo. Ollaan vähän ajatuksella, että mitä tuokin tuossa nyt elvistelee ja helppohan tuon nyt tuossa on kuvissa keikistellä. Unohdetaan se työ mikä on kaiken sen eteen pitänyt tehdä. Ne useat tunnit salillla, keittiössä tai töissä, jotta ollaan saavutettu se, minkä me kaikki muut voimme nähdä. Silti liian monesti juuri heitä, jotka ovat tehneet suuren työn sen jonkun eteen mitä ylväästi esiteltään, saavat osakseen paljon negatiivista kohtelua. 

 

Tämän tekstin tarkoitus on muistuttaa meitä kaikkia, että jos sinulla on jokin haave tai tavoite minkä haluat saavuttaa, niin ole valmis tekemään sen eteen töitä, koska sen se vaatii. Mikään muutos ei tule ilmaiseksi. Ja aina, kun pääset tavoitteeseesi, ole siitä ylpeä ja kanna se pää pystyssä, vaikka sinulle sanottaisiin mitä. Kukaan ei voi tietää, miten paljon töitä sen eteen olet tehnyt. Pelkkä oleminen ei vaadi mitään, mutta aina kaikki sen jälkeen saavutettu on töitä tekemällä tehty. Antakaa arvo kaikille, jotka jaksavat ja näkevät vaivaa itsensä ja elämänsä eteen. Muistakaa, että positiivinen palaute on parempi kuin negatiivinen, sen saaminen sekä antaminen on parasta mitä voit tehdä.

 

 

Älkää antako periksi, muuttakaa suuntaa jos tarve vaatii, mutta älkää koskaan luovuttako. Haaveet on saavuttamista varten.

XxX Sanna

Oikein kävelemään opettelu 38-vuotiaana on vaikeaa!

"Ethän sä osaa edes kävellä oikein!" Huusi minulle ex-mieheni joskus seitsemän vuotta sitten ja hän oli siinä ihan oikeassa. Silloin siihen vaikutti kyllä jokin aivan muu kuin minun jalkani, jotka menevät kuin Aku Akalla. Mutta siis kyllä, minä olen opettelemassa uudelleen kävelemään. Ja voin heti näin kärkeen kertoa, että se on kaikkea muuta kuin helppoa ja mukavaa.

 

Niinkuin olen aikaisemminkin kertonut, niin olen kamppaillut selkäni kanssa nyt todella paljon. Siellä ei ole oikein kunnolla mitään vikaa, mutta sitten taas toisaalta siellä on kaikki vialla. Ihan tarkkaan en osaa sanoa mikä siellä on. Se ei vaan tykkää oikein mistään tekemisestä ja saan sinne typerää painon tunnetta aikaiseksi heti jos meinaan sitä yhtään kuormittaa. Olen nyt tehnyt muutaman viikon aktiivisesti syviä vatsa- ja selkälihaksia sekä lantionpohjaa. Ja sekään ei ole mitään herkkua, kun olen jättänyt ne aivan taka-alalle ihan aina. Mutta usko on kova, että vuoden loppuun mennessä nekin ovat jo jossakin kunnossa.

Se mikä tässä on kaikista hauskinta on kehonhuolto. Olen alkanut opetella sitä, en vielä ehkä ihan priimaa ole siinäkään, mutta harjoittelen. Jokaisen treenin päälle teen tietynlaisia selän liikkuvuusharjoituksia. Ja olen saanut niistä kyllä apua. 1-2 x viikossa pyrin sitten tekemään kunnon kehonhuollon. Olen ylpeä itsestäni, että saan edes tämän verran aikaiseksi. 

 

No mikä ihme tämä kävelyjuttu sitten on? Olen käynyt kolme kertaa kalevalaisella jäsenkorjaajalla. Se on ihan parasta mitä ihminen voi itselleen tehdä, jos on jossain kohtaa jonkinlaisia kipuja tai jumeja. Meidän kylällä toimii aivan loistava jäsenkorjaaja Elina Muhonen, jota suosittelen enemmän kuin lämmöllä. Ollaan saatu hänen kanssaan todella paljon hyvää aikaan. Mutta on minussa ollut kyllä hommaakin. Välillä olen itse vaipunut jo epätoivoonkin itseni kanssa. Mutta aina ollaan päästy pienin askelin eteenpäin. Elinalla on ollut minulle tosi hyviä neuvoja, miten saan asioita paremmalle tolalle. 

No nyt sitten tuli viimeisellä kerralla se uudelleen kävelemään ja seisomaan opettelu. Minun jalkani ovat siis kuin Aku Ankalla ja kävellessäni teen ns. traktorin jälkiä. Olen myös näin keväisin aina niskaani myöten ravassa, kun jalkani vispaavat niin ihmeellisesti kävellessäni. Nyt olen siis ihan tietoisesti yrittänyt kävellä ja seisoa jalkaterät suorassa. Ja voin kertoa, että se on ärsyttävää, hankalaa ja todella typerän tuntuista. En tiedä oppiiko jalkani ikinä enää oikeaan asentoon, mutta kovasti ainakin yritän.

 

 

Olen nyt kaksi lenkkiä yrittänyt kävellä oikein ja ajatuksella. Mutta se on todella haastavaa, koska jalat vaan menevät väärään asentoon. Ja toinen lieveilmiö on ollut pohkeiden sekö penikoiden kipeytyminen. Olen kuitenkin ajatellut antaa itselleni mahdollisuuden ja tässäkin maltti on valttia. Jotenkin tuntuu kyllä siltä, että tähänkin kun olisi puututtu jo, vaikka 30 vuotta sitten niin asiat voisivat olla toisin. No koskaanhan ei ole liian myöhäistä alkaa korjaamaan asioita. Mutta helppoa se ei ole ja monta tuskan hetkeä on varmasti edessä.  Olen kuitenkin ajatellut, että täältä tullaan vielä. Halu saada itsensä kuntoon on todella kova. 

En voi koskaan tarpeeksi muistuttaa, että meillä on vaan yksi keho, kohdelkaa sitä hyvin ja pitäkää siitä parempaa kuin hyvää huolta. Toimivan ja terveen kehon merkityksen huomaa vasta sitten, kun se on jollakin lailla rikki.

XxX Sanna  

Kun huomaat olevasi rikki

Kukaan ei näköjään kestä mitään määräänsä enempää, mutta miksi se on niin helkkarin vaikea ymmärtää? Miksei itse voi tehdä niinkuin muita opettaa? Varmaan juuri siksi, kun kuvittelee olevansa pirun paljon kovempi kuin onkaan. No minä olen nyt onnistunut saamaan itseni oikeasti aika heikkoon happeen. Olen toisin sanoen jumissa, aivan totaalisen jumissa. Ja ihan vaan ja ainoastaan omasta syystä.

Kaikista huvittavinta tästä tekee se, että aloitin jokunen viikko sitten säännöllisen liikkuvuusharjoittelun sekä rullailun ja vieläpä otin hengitysharjoituksetkin mukaan. Mutta olin jo auttamattoman paljon liian myöhässä. Olenhan tehnyt paljon kaikenlaista jo useita vuosia, ja kehonhuolto ei ole kuulunut minun viikkosuunnitelmiini. Olen kyllä osallistunut jos jonkinlaisiin haasteisiin ja valmennuksiinkin, mutta kaikki on jäänyt enemmän tai vähenmmän vain puheiksi.

 

Tämä vuosi on jotenkin erilainen, olen kasvanut jollakin ihmeellisellä tavalla seuraavalle tasolle. Alkanut  ajatella, miten minun pitää kehoani kohdella, jotta voin kehittyä ja tehdä työtäni ja treenata vielä kymmenen vuoden kuluttuakin. En vain kerennyt toteuttaa tätä kaikkea ennenkuin kroppani tilttasi.

Tunsin jo viime vuoden lopulla kyykätessä selässä jotakin pientä kiristyksen tunnetta, se kuitenkin helpottui aina, kun paikat kunnolla lämpenivät. En siis todellakaan reagoinut siihen milläänlailla, vaan jatkoin ihan samalla tavalla kuin siihenkin asti. Vuoden vaihteessa kiinnitin selkääni enemmän huomiota ja jopa vähän kevensin treenejä. Mutta eihän se poistanut ongelmaa, päinvastoin hieman lisäsi sitä.

 

Kun tänä talvena saatiin näin paljon lunta, kaivettiin sukset heti aitasta ja eikun ladulle. Siitä alkoi sitten ongelmat. Selkäni meni aivan juntturiin, aina lenkin jälkeen. Mutta silloinkaan minulle ei tullut mieleen, että venytä sitä hyvä nainen. Vähän rullailin muutaman kerran ja se jos mikä oli selälle myrkkyä. Olin enemmän kuin onnellinen, kun hieroja saapui meille viikko sitten perjantaina. Epäilys oli heti, että si-nivel on pois paikaltaan. Sitä siinä sitten muljuteltiin ja hierottiin ja kipu häviksikin hetkeksi.

 

Menin seuraavana maanataina salille tarkoituksena tehdä väliin jäänyt salitreeni pois alta. No tein sen, mutta hyvin varovasti varioiden, koska selkään sattui vieläkin. Olin kuitenkin sitä mieltä, että nikamat on paikallaan. Varmistin asian vielä paikallisen niksauttajan käsissä ja sieltä tuli heti tuomio. Pitkät selkälihakset, syvät selkälihakset sekä kaikki mahdolliset pakaralihakset ovat niin jumissa, että huhhah hei. 

Nythän asiat on sillä mallilla, että Sanna makaa lämpötyynyn päällä, koska se auttaa todella paljon ja venyttelee. Tekee liikkuvuusharjoituksia joka päivä. Kävin eilen myös vyöhyketerapiassa ja se oli älyttömän hyvä. Olen vain kävellyt pikkaisen ja venytellyt. Nyt tuntuu jo paljon paremmalta, mutta työ on vasta alussa. Tästä on nyt tultava elämäntapa, ei selityksiä, ei jossiteluja eikä väliin jätettyjä kehonhuollon hetkiä. 

 

Pidä itsestäsi joka saralla huolta, sillä meillä on vain tämä yksi keho!

Ihana loppuviikkoa.

XxX Sanna 

Liikunta on lääke, joskus pitää vaan tietää minkälainen

Tänään oli se päivä, mitä en koskaan kuvitellut tulevaksi. Olen kärsinyt jo jonkin aikaa olkapääkivusta, joka ilmenee vain ylöspäin nostaessa tai alhaalta ylös työnnettäessä. Mutta olen sen kanssa pärjännyt ja näin ollen treenaillut suhteellisen normaalisti. Olen hieronut sekä venytellyt sitä parhaani mukaan. Kipu on välillä kovempi ja välillä se on poissa melkein kokonaan. 

 

No nyt tuli toinenkin vaiva. Sain jossain selkälihakseni jumiin, tarkemmin sanottuna oikean puolen alaselkä ja pakara on pahin. Sekin on vaivannut jo jonkin aikaa, mutta kyykyt onnistui hyvin kunhan vaan lämmitteli kunnolla. Mutta eilen tämäkin asia kulminoitui ja selkä äityi tosi pahaksi. Tein eilen jo päätöksen, että treeni saa luvan siirtyä. 

Tänä aamuna menin intoa täynnä ja selkä jo vähän parempana salille ja aikomuksena tehdä maailman kovin jalkatreeni. Jo lämmittelyssä tajusin, että ei onnistu tai onnistuisi, mutta ei kannata. Niinpä tein jotain sellaista mitä en koskaan kuvitellut tekeväni. Muutin treenin liikkuvuus- ja venytysharjoitukseksi. Ja se oli ihan parasta mitä olen itselleni tehnyt pitkään aikaan.

 

 

Tajusin treenini lopettaessani, että minä olen kerrankin pystynyt antamaan itselleni periksi, muokkaamaan omaa tekemistäni ja menemään oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Olen erittäin ylpeä itsestäni ja tein vielä toisenkin päätöksen ja uusin tämän huomenna. En vedä maasta enkä kyykkää, vaan toistan tämän päivän harjoittelun. Olen tajunnut, ettei elämä mene sekaisin, vaikka minulta jääkin pari treeniä välistä. Koska jos nyt en huolla kehoani, niin kohta en pysty tekemään pitkään aikaan mitään.

Nyt moni varmasti ajattelee, että mitä ihmettä tuo akka nyt oikein höpisee. Mutta, vaikka teen työkseni valmentamista ja muiden ihmisten hyvinvoinnista, niin en ole koskaan osannut oikein huolehtia omasta kehonhuollostani. Kerron aina asiakkailleni, että älkää tehkö niinkun minä, vaan niin kuin minä opetan. Olen maailman kovapäisin ja huonoin antamaan periksi, mutta nyt olen ensimmäisen kerran elämässäni tajunnut miten minun tulee omaa elämääni elää, jotta voin elää näin vielä vuosien päästäkin.

 

Liikunta on lääke, se on totta. Mutta sen oikeanlainen käyttäminen on taitolaji. Aina ei voi mennä sata lasissa, vaan joskus on osattava höllätä ja liikkua kehoaan kuunnellen. Kukaan meistä ei ole kone, vaan jokaisella tulee välillä kausia, että on hyvä vetää henkeä. Minä en ole pitkään aikaan ymmärtänyt sitä, että jos ollaan jostain kipeitä niin liikunta lopetetaan kokonaan. Sellaisia vaivoja on harvoin, ettei voisi liikkua edes jollain tavalla. Ja pienikin liike tekee hyvää niin keholle kuin mielellekin.

 

 

Minulla on eräs ystävä, minua 10 vuotta nuorempi, mutta vielä kovempi jääräpää kuin minä. Milla liikkuu aina, vaikka pää kainalossa. Olen ollut hänen kanssaan treenillä, niin että Milla saapui sinne kainalosauvoilla ja jalka paketissa. Mutta tokihan yläkroppaa voi treenata silloinkin. Puhuimme paljon silloin liikunnan vaikutuksesta mieleen ja juuri sen mielen hyvinvoinnin takia Millakin liikkui jalkaleikkauksen toipumisen ajan. Oli muuten olkapäät tytöllä kunnossa, kun niitä pari kuukautta treenailtiin.

Se miten kohtelet omaa kehoasi on se millä on jatkuvuuden kannalta väliä. Minä jos kuka olen kohdellut omaa kehoani typerästi. Ensimmäiset 25 vuotta en liikkunut juuri lainkaan, sitten lihoin, tein lapset ja sen jälkeen aloitin rankan laihdutuskuurin. Vasta nyt viime vuonna aloin oikeasti ajatella omaakin tekemistäni ajatuksella. Miten haluan treenata, miten haluan kehittyä ja mitkä ovat minun tavoitteeni. Kehoni on ollut vahva se on kestänyt paljon ja taipunut minun tahtooni. Nyt on minun vuoroni alkaa kuunnella sitä ja pyrkiä kohtelemaan sitä juuri oikealla tavalla. 

 

Olen jopa ylpeä itsestäni, koska olen hieman neuroottinen kaiken suunnitelmallisuuden ja toteuksen kanssa. Nyt minusta tuntuu hyvältä, illalla voin tehdä hiit-treenin asiakkaani kanssa ja huomenna menen taas venyttelemään. Ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa uudet treenit. Katsotaan miten sen kanssa käy.

Ole omalle kehollesi lempeä, anna sille juuri sellaista liikuntaa mitä se kaipaa. Ihanaa ystävänpäivää!

XxX Sanna

Vahva keho!

Monesti kuulen, että treenataan vain ulkonäön takia, mutta kuka ei haluaisi saada vahvaa ja toimivaa kehoa? Muistan, kun yläasteella meidän liikunnanopettaja puhui hyvästä yleiskunnosta ja lihaksista, jotka ovat kehollemme elintärkeitä. Sanoin silloin, etten tule koskaan tarvitsemaan kumpaakaan. Tuolloin 16-vuotias tyttö ei kyllä tiennyt mistä puhui.

Ensimmäisen kerran hyvää yleiskuntoa tuli ikävä ensimmäisessä synnytyksessä, vaikka ne molemmat minulla helppoja ja nopeita ovat olleetkin. Mutta tuolloin mietin ensimmäisen kerran elämässäni, miten paljon paremmin selviäisin kaikista kehoa koskevista rasitteista, jos se voisi hyvin ja olisi vahva ja hyväkuntoinen. Kaikki muutos minun elämässäni kulminoituu tuohon ensimmäisen lapseni syntymään. Se on oikeastaan muovannut minusta sellaisen mikä nyt olen.

Tänä kesänä monet tuttavani ovat joutuneet erilaisiin kehoa kuormittaviin tapahtumiin. On ollut aivoinfarktia, stressiä, loukkaantumisia ja ihan vaan sydänsuruja. Toisilla on ollut todellakin vahvaa treenitaustaa ja keho on selvinnyt koettelemuksista helpommin ja kuntoutus on alkanut lupaavasti. Toiset taas eivät ole niinkään hyvin pitäneet huolta kehostaan ja ongelmat vaan tuntuvat kasaantuvan.

Monesti kuulen lääkäreiden sanovan, että hyväkuntoinen keho on parempi alusta paranemiselle kuin huonokuntoinen. Ja se on kyllä ihan totta, mutta miksi me sitten kohtelemme kehoamme huonosti? Toki sehän ei takaa sitä, ettet koskaan sairastu tai aina paranet, mutta varmasti se antaa paremmat mahdollisuudet siihen. On huolestuttavaa katsoa miten ihmiset lamaantuvat ja jättävät liikunnan lähes kokonaan. Valtaosa meidänkin kansastamme on ylipainoisia ja sairastavat perussairautta. Miksi? Mitä meille on tapahtunut? Yhteiskunta on muuttunut, ruumiillista työtä ei enää juuri tarvitse tehdä, mutta onko se kaiken syy? Onko ulkonäkökeskeisyys mennyt jo liian pitkälle?

Eikö kaikki ihmiset uskalla lähteä liikkeelle, koska pelätään mitä muut sanoo? Pelätäänkö myös sitä, että epäonnistutaan? Varmasti on myös näin, mutta eihän sellaista tarvitsisi ajatella. Ja aina olisi muistettava se, että jokaiselle löytyy varmasti se oma laji ja tyyli oman kehon huolenpitoon. Minusta ihan jokaisen ihmisen pitäisi ajatella, sitä meidän elämän tärkeinpänä paikkana. Kehosi on se joka on elämässäsi mukana sen jokaisena päivänä ja siitä pitäisi rakentaa niin vahva, että se kestää kaikki tuulet ja tunteet.

Jos ajattelen itseäni, niin haluan kehittää itselleni niin vahvan ja toimivan kehon, että se jaksaa kannatella minua vielä 100-vuotiaana, koska olen ajatellut ilahduttavani kaikkia täällä ainakin siihen asti, että täytän 100 vuotta :D Haluan ensinnäkin vetää maasta 100 kiloa ja mielellään enemmänkin ja kyykätä mahdollisimman isoilla kuormilla, eikä siinä sivussa tulevat kauniin pyöreät pakarat ole yhtään hullummat.

Mutta se ei ole se pääasia, vaan ajatus siitä, että jaloissani olisi niin paljon lihasta, että pääsen omin avuin sängystä ylös vielä monta kymmentä vuotta. Haluan myös saada niin hyvän aerobisen kunnon, että jaksan liikkua vaikka vanhenen. Ja ennenkaikkea, koska koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, haluan toimivan kehon vaikka minulle sattuisi mitä. Olisin ainakin vahvemmalla kaiken paranemisen kannalta.

Muista pitää omasta kehostasi huolta, koska sinulla on niitä vain yksi. Se yksi pitää olla niin arvokas, että se kestää kanssasi elämäsi jokaisen haasteen. Jos mietit kannattaako itseen panostaa, vai antaa sekin aika vaikka lapsille, niin mieti asia vähän toisella tavalla. Mieti miten paljon perheesi pärjää siinä, että äiti jaksaa, voi hyvin ja on onnellinen.

Ihanaa viikonloppua just sulle!

XxX Sanna

Kerrankin osasin rauhoittua!!

Olen maailman huonoin ihminen jättämään omia treenejäni väliin. Miksi? No ehkä sen takia, että se on ainut paikka missä saan olla ilman minkäänlaisia ajatuksia muusta kuin itsestäni. Olen ottanut tavakseni käydä salilla 3-4 krt joka viikko ja todellakin nautin siitä. Mieluummin menen nykyään salille kuin lähden lenkille. Minusta on ihanaa vääntää itseäni vastaan siellä ja nautin, kun onnistun jossakin. Olen asettanut itselleni myös aika kovat tavoitteet sinne.

Valmentajana olen asiakkailleni hyvinkin tarkka siitä milloin olisi syytä rauhoittaa ja pitää taukoa treenistä. Olen ehdoton siitä, että kipeänä ei treenata. Voin kyllä myöntää etten ole itse lähellekään sellainen, joka jättää pienen flunssan takia treenit väliin. Yleensä kärsin siitä sitten ja saan vielä kamalamman taudin. Mutta nyt olen kehittynyt silläkin saralla. Viikonloppuna alkoi minusta tuntua siltä, että flunssa on tulossa. Aloitin ihan välittömästi sen torjunnan keräämällä kaikki mahdolliset öljypulloni, inkiväärijuomani sekä hunajat kaapista. Tauti ei ottanut maanantaihin mennessä helpottaneeksi.

Oloni ei ollut mitenkään super kipeä, mutta poskionteloni olivat todella pahan tuntuiset. Niinpä päätin jättää maanantain treenin väliin ja katsoa oloni tiistaina. Aamulla heti herättyäni päätin, että tiistaikin saa jäädä välistä. Oloni helpottaa kokoajan ja olen jo ehkä hieman tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, etten mennyt salille. Miksi sitten olen tällainen? Olen pohtinut tätä nyt tämän päivän ja tullut siihen tulokseen, että olen edelleen itselleni ihan liian ankara. Soimaan itseäni tekemättömistä töistä, tällä kertaa treeneistä, vaikka siihen ei ole todellakaan mitään syytä.

Kirjoitan tästä lähinnä sen takia, että todella monella ihmisellä on varmasti sama vika. Vaaditaan itseltä ihan liikaa ja jos joku asia jää tekemättä, niin koetaan, että koko projekti on mennyt pilalle. Mennään monesti sen oman jaksamisen äärirajoilla, tehdään ehkä enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Jaksetaan sitä jonkun aikaa, sitten väsytään ruvetaan lipsumaan, tehdään huonoja valintoja ja koetaan, että kaikki on mennyt pilalle. Miten siitä voisi sitten oppia pois? No ensimmäiseksi pitäisi minun mielestäni opetella olemaan itselleen armollinen. Oppia kehumaan itseään eikä aina vaan soimaamaan, antaa itselle mahdollisuus ottaa välillä vähän rennommin.

Jos puhutaan nyt ihan treenaamisesta niin siinä varsinkin lepo tekee välillä todella hyvää. Tehdä välillä ihan jotain muuta, mennä ulos kävelylle, nauttia rauhallisista illoista kotona perheen kanssa tai kokeilla jotain uutta lajia. Elämästä pitäisi nauttia, elää sitä hyvällä mielellä. Minä olen todella onnellinen, että olen oppinut arvostamaan viimeinkin itseäni ja tekemään elämästäni vieläkin hauskempaa ja ennen kaikkea rennompaa. Olen opetellut tekemään arjestani juhlaa. Monissa asioissa olen vieläkin liian neuroottinen ja teen niistä itselleni hankalampia kuin ne ovatkaan, mutta eihän kaikkea voi kerralla oppia.

Yksi tämän vuoden tavoitteistani oli opetella olemaan myös itselleni armollinen ja olen kyllä siinä melko hyvin onnistunut. Sen verran voin kuitenkin teille paljastaa, että paljon jäi opeteltavaa vielä tulevillekin vuosille, mutta sitähän se elämä on, kasvamista ja virheistä oppimista. Olen ylpeä itsestäni tällä hetkellä, olen osannut ehkä ensimmäisen kerran elämässäni rauhoittua ennen kuin olen ihan vuoteen pohjalla.

Suosittelen kaikille sitä oman itsensä kuuntelemisen taitoa ja ennenkaikkea sitä, että opitaan hiljentämään se piru siitä olkapäältä huutelemasta. Ainakin silloin, kun on sen aika olla hiljaa. Sekin on opeteltavaa, koska joskushan se on ihan hyvä, että se piiskaa meitä eteenpäin.

Näillä ajatuksilla eteenpäin.

XxX Sanna

Kehonhuolto on tärkeää

Yhteistyössä: Mbody

Päätin vuoden vaihteen jälkeen, että nyt on aika aloittaa kehonhuolto. Olen siinä maailman surkein ja vältän sitä aina niin pitkään kuin mahdollista. Eräänä iltana Instagramia selaillessani näin Maria Svanin ilmoituksen 8 viikon maksuttomasta syvävenytyshaasteesta. Maria on minun entinen koulukaverini joten otin häneen yhteyttä, että oliskohan minusta tähän. Ja niinhän siinä kävi, että minä aloitin haasteen.

Maria oli niin ihana, että antoi minulle mahdollisuuden tutustua hänen syvävenytyshaasteeseen, jossa on opastetut videot jokaisen venytykseen. Ja se oli enemmän kuin hyvä asia. Jos on venytellyt yhtä vähän kuin minä, on todella haastavaa saada venytykset menemään oikein ja tuntumaan oikeassa paikassa. Marian videot ovat tosi selkeät ja hän itse tekee siinä mukana kokoajan, opettaen myös hengityksen merkityksen ja oikeanlaisen tekniikan. Aloitin tosi reippaasti, sitten tuli pieni suvantovaihe, kun lähdimme lomalle. Venyttelin sielläkin mutta en läheskään tarpeeksi. Kotiin palattuani aloitin taas tosi reippaasti, mutta lopussa ei taas muka ollut aikaa.

Minun oman typeryyteni takia haaste oli minulle myös se huti, koska en muka löytänyt venyttelylle aikaa. Se on pelkkää selittelyä ja ihan tekosyitä. Huomasin kuitenkin tuon kahdeksan viikon aikana, kuinka paljon paremmin kehoni voi, en ollut jäykkä eikä minuun sattunut mihinkään. Olo oli aina ihana, kun vaan sain itseni venyttelemään. Minä tarvitsisin muutaman venytyksen sarjat, jotka voisi tehdä vaikka aamuisin ja jotka on valmiiksi suunniteltuja, yksinkertaisia ja aika nopeita. Varsinkin näin alussa.

En missään nimessä aio antaa periksi, vaan otan venyttelyn osaksi harjoitteluani. Varaan sille aikaa aamuista tai illoista. Minulla olisi salainen haave myös kokeilla joogaa, jota en olisi koskaan kuvitellut sanovani ääneen. :D Ymmärrän, miksi usein kehonhuolto jää vajaaksi monella. Sitä ei mielletä harjoitteluksi. Se ehkä koetaan myös haasteeksi, siinä mielessä, että jää "oikeat" treenit tekemättä, jos aika käytetään venyttelyyn/kehonhuoltoon. Ja siinä moni, myös minä, menee harhaan. Keho jota ei huolleta ei voi myöskään kehittyä. Huolehtikaa itsestänne, jotta teistä voi tulla vieläkin parempia.

Nyt minulla on teille ihana yllätys. Koodilla "kunnollakuntoon" saa 15% alennuksen Marian syvävenytysvalmennuksen normaalihinnasta! Kurssia on päivitetty ja Maria on vastannut haasteeseen luomalla eri pituisia venytyskokonaisuuksia, joiden mukaan voit venytellä. Eli ei enää sijaa selityksille. Suosittelen todella lämpimästi teille tätä kurssia, opitte turvallisesta ammattilaisen ohjeilla ihanat ja kehoa huoltavat venytykset. Ja sen verran voin paljastaa, että siellä on paljon muutakin hyödyllistä tietoa.  Minäkin alan siihen uudestaan ja oikealla asenteella. Niinkuin Maria sanoo: Keho on koti. Pidä sitä hyvänä <3

Lisää tietoa kehonhuollosta löydät Mbodyn sivuilta.

XxX Sanna

Kehonhuolto: hitti vai huti?

Kehonhuolto ja Sanna samassa lauseessa eivät vaan kuulu yhteen. Jos joku on enemmän osannut kiertää kaiken kehonhuoltoon ja venyttelyyn liittyvän läpi elämän niin minä. Syy siihen on ihan selkeä, olen ollut aina kankea ja ala-asteelta asti saanut siitä raippaa. Sitten joskus minulle sanottiin, että yliliikkuvat nivelet omaavan henkilön ei saa venytellä. Siinähän oli minulle heti porkkana, että ei tarvitse venytellä ikinä.

No minä kuitenkin vanhenen ja alan pikkuhiljaa ymmärtää myös kehonhuollon tärkeyden. Sen verran olen kuitenkin reipastunut, että hieroja käy meillä kotona kolmen viikon välein aukomassa pahimpia jumeja, mutta ymmärrän sen toki ettei se riitä millään. Olen kypsytellyt mielessäni jo ainakin puolisen vuotta, että nyt olisi vaan otettava härkää sarvista ja aloitettava. Ja kyllä muutamana lauantaina tehtiinkin liikkuvuusharjoituksia porukalla salilla, mutta sitten sekin jäi kunnon treenin jalkoihin.

Eräänä iltana katselin Instagramia ja silmiini osui mainos syvävenyttelyn 8 viikon nettikurssista. Kurssia piti entinen luokkakaverini Maria Svan ja ajattelin, että nyt on Sannan aika. Ja sen enenpää ajatelettamatta ilmoittauduin kursille ja otin Mariaan yhteyttä, että nyt minäkin lupaan yrittää. Olen pitkään seurannut Marian tai paremminkin hänen firmansa Mbodyn tekemää työtä, ihmisten kehon hyvinvoinnin puolesta. Ja jos olen ihan rehellinen, olen ainakin puolen vuoden ajan ajatellut ottaa Mariaan yhteyttä, mutta aina olen keksinyt jonkunlaisen tekosyyn siihen, etten ole sitä tehnyt.

Mutta nyt kehotankin teitä kaikkia lukijoitani ottamaan ehdottomasti seurantaan Maria Svanin MBODY- yrityksen ja lähtemään minun kanssani tähän haasteeseen. Opetellaan yhdessä kehomme hienouksia ja pyritään pitämään siitä vieläkin parempaa huolta. Niinkuin Maria nettisivuillaan kertoo, keho on kotimme ja sen hyvinvoinnilla on merkitystä. Itse olen tästä matkasta salaa innoissani ja odotan kovasti sitä mitä tuleman pitää. Lupaan tehdä teille postauksen matkastani omaan kehooni aivan uudella tavalla :D

<3 Sanna