13. marraskuuta 2019

ISI


Isi, minun isi. Viime sunnuntaina 10.11. oli taas isänpäivä. Minä en viettänyt sitä tänäkään vuonna oman isäni kanssa, mutta näin hänet kyllä sitten seuraavana päivänä ja tietenkin soiteltiin silloin aamulla. Olen aina ollut isän tyttö, vaikka pienenä isäni oli aina töissä ja äiti se, joka meidän kanssa oli kotona, teki läksyjä, lohdutti jos itketti ja iloitsi jos nauratti. Mutta silti isi oli aina minulle se kaikista paras. Muistan miten hienoa oli päästä isän kanssa pienenä paikalliselle huoltoasemalle kahville, vaikka aina siellä menikin turhan kauan, isäni jäätyä suustaan kiinni ihan jokaisen ihmisen kanssa. Nyt kun mietin niin mistähän sekin luonteenpiirre on periytynyt :D

Meidän iskä oli maailman tiukoin kasvattaja. Hyvin määrätietoinen ja periksiantamaton. Jos isä sanoi jotain silloin toimittiin niin, vastaväitteille ei ollut varaa. Muistan teini-iässä miten inhosin niitä typeriä kotiintuloaikoja. Mutta jos et ollut sovittuna aikana kotona, niin silloin isi Löytömäki tuli hakemaan. Minua ei haettu koskaan, mutta veljeäni sitäkin enemmän. Toinen suuresti ärsyttävä piirre isän kasvastuksessa oli, ettei äidille saanut, koskaan äkkäillä, silloin isäni teki hyvin pian selväksi, että jos oli jotakin valitettavaa niin ainoastaan isälleni. Niinpä en ryttyillyt koskaan kummallekaan. Nyt myöhemmin olen tajunnut, kuinka tärkeää oli opettaa minulle kovapäiselle teinille, vanhempien ihmisten kunnioittamista.

En muista isääni lapsuudesta sellaisena sylissä pitävänä tai leikkivänä isänä, mutta muistan hänet turvallisena. Isäni on persoona, joka jakaa todella paljon mielipiteitä luonteensa takia, hän sanoo asiat aina niinkuin ne on ja sille ihmiselle kenelle on ajatellut. Muistan myös nuoruudestani sen, että hän puolusti aina meidän perhettä kaikissa mahdollisissa asioissa. Koskaan kukaan ei voinut meitä mollata hänelle. Minulle tuli jo pienestä pitäen suuri tarve puolustaa isääni, koska kuulin usein siitä miten äkkipikainen ja äkäinen hän oli. Olen sellainen vieläkin, menen aina isäni puolella jos on tiukka paikka. Nykyään kyllä kyseenalaistan häntä jos siihen on tarvetta, mutta loppuviimein aina olen hänen puolellaan. Olen perinyt isäni luonteen, kuulen todella usein, että olet aivan kuin isäsi. Puolustan omiani henkeen ja vereen, olen ystävä aina suurella sydämellä, mutta jos minut pettää niin se on sitten siinä.

En osaa sanoa miksi isä on minulle ollut aina niin tärkeä, vaikka meidän yhteinen aikamme onkin todella vähäistä. Aina kuitenkin nuorempana käännyin isäni puoleen, jos oli jotankin ongelmaa jonkun kanssa. Isäni myös opetti minut pitämään puoleni, pärjäämään omillani. Äitini puolestaan sen, ettei kenenkään tarvinnut auttaa missään. Se on ehkä sellainen kombo, että välillä meinaa itseäänkin hirvittää. Olen kiitollinen hänelle siitä, että hän on jaksanut aina kuunnella ongelmani, pyrkinyt omalla isämaisella tyylillään auttamaan. Sitä en voi sanoa, etteikö meillä olisi ollut riitoja ja ettenkö olisi pettynyt hänen ratkaisuihinsa, mutta aina loppujen lopuksi se isin tyttö nostaa päätään.

Jos isäni minulle jotakin on opettanut, niin työnteon. Siitäkin kuulin aina ennen, että olet ihan yhtä hullu tekemään töitä kuin isäsi, mutta olikos se nyt sitten niin huono juttu. Teen töitä vieläkin paljon, mutta nyt vastapalani tekee vieläkin enemmän, niin siitä ei kuule enää. Työnteko oli meillä aina itsestään selvyys, ei ollut oikotietä onneen. Rahat piti tienata suurinpiirtein aina itse, kesät olin 15-vuotiaasta asti kesätöissä betonivalimolla ja ammattikoulun aikaan paistelin illat hampurilaisia. Sekin oppi oli todella tärkeä, koska olen pärjännyt elämäni hyvin pienillä ansioilla, saaden kuitenkin tehdä juuri sitä mistä olen tykännyt.

Olen kiittänyt isääni jonkun kerran siitä, että hän jaksoi olla kanssa niin tiukka. Ilman sitä jumalatonta kuria voisin olla missä vaan katuojan pohjalla, koska vauhtia olisi voinut olla nuorena jopa liikaa. Töistä isä sanoi aina, että pitää tehdä sellaista työtä mistä oikeasti tykkää, ei saa olla paikassa missä ei viihdy. Sekin on ollut ihan älyttömän hyvä ohje minulle tähän elämään. Olen pienestä pitäen oppinut ettei mitään saa ilmaiseksi, vaan aina on tehtävä asioiden eteen töitä. Toki minä olin myös isin lellikki ja sain aika paljon myös ihan vaan siksi, että olin isin tyttö.

Isänpäivä on jokaiselle isälle tarkoitettu päivä. Silloin jokaista isää pitäisi muistaa, sillä jokaisessa isässä on varmasti jotakin muistamisen arvoista. Ainakin haluaisin ajatella niin. Minulla on maailman paras isi just mulle, se ei ole sitä välttämättä kenellekään muulle tai muun mielestä, mutta just mulle se on. Olen kiitollinen siitä, että isäni on hyvässä kunnossa, (vaikka sairastaakin melkein kymmentä ensimmäistä kansatautia) ja eläkkeellä olosta huolimatta jaksaa olla vielä töissäkin. Mutta joskus jokaisesta meistä täytyy luopua, ja se aika kun täällä vielä ollaan olisi hyvä käyttää hyödyksi. Kertoa sille toiselle, että tykkää, isäni ei kylläkään ole mikään tunteiden näyttäjä, mutta tiedän että se tykkää musta :D Onneksi olen perinnyt paremmat kyvyt puhua asioistani, kuin isäni.

Kiitos isi, että olet just mun isi ja olet kasvattanut minusta juuri tälläisen naisen!

XxX Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti