On olemassa sanonta, että koira ja omistaja muistuttavat toisiaan. Ja minun elämässäni tämäkin pitää ihan täysin paikkaansa. Pari sanaa ensin koirasta ja sitten minusta. Minulla on siis 2 vuotias Barbet eli Ranskan vesikoira. Jallu on luonteeltaan hyvin rauhallinen, mutta toisaalta taas todella nopeasti kiihtyvä. Hän rakastaa olla yksin, mutta toisaalta taas nauttii kun saa olla huomion keskipisteenä. Rohkea ja samalla arka on myös Jallun ominaispiirteitä.
No miten se nyt sitten liittyy minuun? Olen ihan samanlainen kuin rakas koirani. Mutta mikä tässä meidän kahden vuoden yhteiselossa on parasta? Ehdottomasti se, että olemme opettaneet toinen toisiamme todella paljon. Minun on pakko ollut opetella rauhallisuutta. Rauhallisuus on parasta, millä voin opettaa sitä myös koiralleni. Jallu saa itsensä kiihdytettyä nollasta sataan alle sekunnissa ja sen jälkeen kaikki katastrofin ainekset on ilmassa. Ja myönnetään, että minä itse olen ihan täysin samanlainen. Teen ensin ja ajattelen vasta sitten ja myös esikoistyttäreni kuuluu tähän kastiin.
Olen Jallun myötä kuitenkin oppinut hengittämään ja laskemaan välillä jopa yli kymmeneen. Se on ollut parasta mitä olen pitkään aikaan oppinut. Tarinan paras opetus on myös, että koira on oppinut vähän, mutta kuitenkin rauhoittumaan. Meillä oli oikein kivaa eilen, kun olimme koirakoulussa.
Miksi ihmeessä minä sitten kerron teille tälläistä? Koska tässä piilee vastaus monen pieleen menneeseen elämäntapamuutokseen. Ensin tulee innostus, suuret tavoitteet, motivaatio hukkuu ja kaikki tehty työ unohtuu. Maltti on siis valttia. Emme voi vaatia itseltämme liikoja, vaan meidän täytyy antaa aikaa muutokselle ja kaikelle uuden oppimiselle. Vuosien jopa kymmenien vuosien eletty elämä ei muutu viikoissa tai kuukausissakaan, vaan se vaatii aikaa.
Minä täytin 40 vuotta tänä keväänä ja samalla tajusin, että elämä menee eteenpäin ja vuosia karttuu, vaikka mieli olisikin ikinuori. Vanheneminen väkisinkin laittaa miettimään, mitä haluan loppuelämältäni. Ja tiedättekö tajusin sen tänä aamuna, kun olin tutuksi tulleella aamulenkillä. Haluan olla mahdollisimman hyvinvoiva, energinen ja rauhallinen. Haluan oppia itsestäni vielä paljon lisää ja se on jotenkin pelottavaakin. Olen aina mennyt tunteella ja luullut olevani "kuolematon". On jännä nähdä onnistunko näissä uusissa suunnitelmissani.
Sen verran voin antaa vinkkiä kaikille, että antakaa itsellenne aikaa ja uusia mahdollisuuksia. Vain te itse voitte tehdä teistä oman itsenne parhaan version.
Ihanaa tiistaita ❤️
Sanna
Kuvat; Saija Heinämäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti