Maanantai!

Voi maanantai sinä olet ollut erittäin paljon tunteita herättävä päivä minulle pitkään. Todella usein herätit minussa negatiivisia tunteita, inhosin sinua, koska viikonloppu oli ohitse ja kaaoksessa oleva arki alkoi taas. Niinkuin olen aikaisemminkin kertonut olen opetellut järjestelemään elämääni niin, että siinä olisi edes jonkinlainen järki. Tajusin äskettäin, että omalla tavalla puhua itsellesi saa ihmeitä aikaan.

Aamut ovat kaihertaneet minun mieltäni pitkään, en millään ole oppinut tykkäämään aikaisista herätyksistä, vaikka niitä elämässäni onkin ihan kiitettävästi. Olin jo illalla vihainen herätyskellon soitolle vaikka herätykseen oli vielä tunteja aikaa. Se olikin suurin virhe, sillä valjastin mieleni jo valmiiksi olemaan huono, kun kello soisi. Muutin siis omaa ajatteluani aloin opetella miettimään jo iltaisin, miten hienoa olisikaan taas seuraavana aamuna herätä kellon soittoon. 

Aikani näin ajatellen tajusin ettei minua enää harmittanut seuraava aamu ja kellon soitto. Olin jo illalla miettinyt valmiiksi miten siistiä on herätä aamulla uusi päivä täynnä uusia mahdollisuuksia. Saattaa kuulostaa vähän tyhmältä ja myönnän tuntui se siltä itsestäkin alussa. Mutta hei se oikeasti toimi, sillä nykyään osaan olla todella kiitollinen jokaisesta uudesta aamusta jona saan herätä.  Toinen huomion arvoinen asia on, että olen tietoisesti aloittanut yöuniin keskittymisen ja niiden parantamisen kaikilla mahdollisilla tavoilla. Voin kertoa, että hyvä uni on parasta mitä ihminen voi itselleen antaa.

Aloitin saman työn viholliseni maanantain kanssa. Tein pieniä harjoitteita jonkun aikaan ja sain kuin sainkin mieleni muutettua maanantaita kohtaan. Aloin tykkäämään siitä, uusi viikko täynnä uusia mahdollisuuksia alkaa aina maanantaista. Samoin viikonlopun hässäkkä rauhoittuu ja kaikilla perheen jäsenillä alkaa ihana arki. Siis voitteko kuvitella olen alkanut todella tykkäämään maanantaista, koska elämä palaa omiin uomiinsa, arki ja rutiinit ovat timanttia. Tottakai nautin viikonlopuista ja sen tuomasta vapaudesta, mutta usein viikonloppuisin sattuu ja tapahtuu myös monenlaista. Olen sen verran rutiineihin rakastunut, että olen todella onnellinen omasta uudesta tavastani elää.

Nyt olen opettanut mieltäni arvostamaan omaa itseäni ja tekemääni työtä kohtaan. Olen opetellut puhumaan itselleni kauniisti ja uskomaan itseeni. Suurin este omalla menestymisellä on oma mieli, jos olet jo päättänyt ettet kuitenkaan onnistu niin uskallatko edes yrittää? Minä en ole uskaltanut, olen tyrmännyt itseni jo ennen ottelun alkua. Enää en pelkää epäonnistumista enkä onnistumista. Nyt suurin toiveeni on saada mahdollisimman monelle ihmisille tietoa jota minulla on, jotta se voi auttaa heitä omassa elämässä.

Ja sen takia maanantait ovat nykyään minun lempi päiviäni. Näin se ajatus muuttuu, kun mieli muuttuu. Koeta jos joku asia tuntuu sinusta vaikealta, ala ajatella sitä ihan loistavana juttuna, voit yllättyä miten paljon asiat muuttuu pelkällä mielen voimalla.

Ihanaa uutta viikkoa.

XxX Sanna

Kuvat Saija Heinämäki

Vuorokaudessa kaikilla on samat tunnit.

 Muistan hyvin sen ajan, kun ihmettelin miten ihmiset kerkesivät tekemään päivässä niin paljon monenlaista. Itsestäni tuntui etten kerennyt edes alkuun ja sitten olikin jo ilta. Elin kauan siinä uskossa, että olin jotenkin yli kiireinen ja aina piti tehdä jotakin, koska aina kaikki kasaantui ja kasaantui. Viime kesä oli minun elämän herätyksen kesä monelle muotoa. Tajusin, että aikani meni pyöriessä ja yrittäessäni saada jotain aikaan ihan hukkaan. Minulla ei ollut selkeää suunnitelmaa ja siksi kaikki yllättävät tilanteet sekoittivat pakkani kokonaan.

Viime kesänä heräsin siihen, että näin ei voi jatkua. Minun täytyi tehdä päiviini selkeä rytmi, hoitaa aina yksi asia kerrallaan eikä niin, että kesken oli sen sata hommaa. Ensinnäkin oli erotettava työ- ja vapaa-aika. Minulla ne kaikki olivat sekaisin. Yrtin tehdä kaikkea mahdollista yhtäaikaa eikä siitä tullut yhtään mitään. Toinen päätettävä asia oli mitä halusin tehdä ja puhun nimenomaan työstäni ja osaltaan myös vapaa-ajastani. En voinut tehdä kaikkea, en voi olla kaikille kaikkea.

Siitä alkoi opettelu vaikea polku jota olen nyt kulkenut jo puolen vuoden ajan. Olen päässyt eteenpäin ja tullut roimasti taaksepäin. Päällimmäisenä tunteena on kuitenkin rauha. Olen paljon rauhallisempi kuin koskaan aikaisemmin elämäni aikana. En koe minkäänlaista paniikkia töiden teosta, kotitöistä tai vapaa-ajasta, koska kaikelle on oma paikkansa.

Aamut pyhitän koiran kanssa lenkille 7-8 on meidän aikaa, silloin mennään metsään ja valmistaudutaan päivän töihin. Aamupalan jälkeen on aika aloittaa työt, kello on silloin kahdeksan ja yhdeksän välillä. Koneella istun kaksi tuntia kerrallaan ja sitten on tauon paikka. Tuon ajan käytän syömiseen tai laitan vaikka pesukoneen pyörimään. Tauko kestää puolen tunnin molemmin puolin. Sitten puolen päivän aikaan jatkan töitä ja viimeistään kolmelta, kun tytöt tulee koulusta lopetan työt siltä päivältä. Ja nyt puhutaan siis tietokone töistä. Kolmen jälkeen on omien treenien ja asiakas tapaamisten aika. Pyrin siihen, että kolme iltaa viikossa olen ilta töissä.

Kotiin tulen kuitenkin viimeistään kuudelta ja sitten on perheen ja kotitöiden aika. Haluan, että meillä syödään ainakin yksi yhteinen ateria ja usein miten se on päivällinen. Iltaisin olen opetellut vaan olemaan, viettämään aikaa minun rakkaiden kanssa. Se on yllättävän vaikeaa, koska olen aina tehnyt samalla jotakin. Miten ihanaa onkaan vaan olla, tekemättä mitään. Iltaisin ennen nukkumaan menoa keittiön siivoaminen ja paikkojen jonkinlaiseen järjestykseen saattaminen on asia josta en luovu. Herääminen siistiin kuntoon jätettyyn kotiin on parasta. Perjantaisin teen aina kunnon viikkosiivouksen. Olen huomannut, että se pitää paikat paremmassa järjestyksessä ja siitäkään en hevillä anna periksi.

Suunnittelu ja siinä pysyminen ovat olleet minulle positiivinen yllätys. Se on saanut minut paljon tehokkaammaksi ja rauhallisemmaksi. Olen enemmän läsnä myös jokaisessa tapahtumassa päiväni aikana. Tunteja on vuorokaudessa olevinaan enemmän, koti on siistimpi, työt paremmassa mallissa kuin koskaan, lapset ja aviomies ovat saaneet jakamattoman huomioni ja treeni kulkee. Suosittelen kannattaa harjoitella ajan käyttöä, se tekee ihmeitä. 

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua.

XxX Sanna

Kuvat Saija Heinämäki

Varmasti epävarma!

 Kun kaikki näyttää helpolta ulospäin tulee minulle ainakin mieleen itse varma ihminen. Varmuus omasta osaamisesta saa asiat näyttämään helpolta, ainakin minun mielestäni. On hieno seurata ihmisiä, jotka uskaltavat hypätä syvään päätyyn luottaen omiin kykyihinsä nousta sieltä ylös. Muistan kuin eilisen päivän, kun lähdin pitämään ensimmäistä kahvakuula tuntia. Se oli vuosi 2012 ja elettiin jo enemmin syksyä kuin kesää.

Ikinä ennen siis en ikinä ennen en ollut yhtään ainutta ryhmäliikunta tuntia vetänyt ja muistan kuinka pelkäsin. Pelkäsin sitä ettei ketään tule paikalle ja sitä, että jotakin tulisi. Olin kuin tulisilla hiilillä Pylkönmäen urheilukentällä putki radioni kanssa. Se tunne, kun autoja alkoi tulla pikkuhiljaa ennen tunnin alkua oli pelottava. Ajattelin, että nyt Sanna on sinun näytön paikkasi. Ensimmäisellä tunnillani oli 13 henkeä ja putki radiosta soi Eppu normaalin Urheilu hullu. 

Tunti loppui ja minä olin niin väsynyt etten meinannut jaksaa keriä jatkoroikkaa mukaani, mutta samalla olin aivan älyttömän onnellinen. Onnistui, tein sen ja kaikki tykkäsivät. Siitä tunnista alkaen vedin useita tunteja viikossa 8 vuoden ajan. Se hetki oli minun elämässäni käänteentekevä, tätä halusin tehdä liikuttaa ihmisiä, auttaa heitä voimaan hyvin.

En ollut silloin todellakaan varma itsestäni, vaikka sain sen näyttämään siltä. Tein vaikutuksen ihmisiin, että olen täysin tyyni ja tilanne on hallinnassa. Sisimmässäni pelkäsin ja vapisin kuin haavanlehti. Varmuuteni kasvoi tunti tunnilta ja opin joka kerta hieman lisää. Aloin nauttimaan työstäni entistä enemmän. En tuolloin osannut vielä erottaa työtä ja yksityiselämää ja se oli minun suuri virheeni. Olin yksityiselämässäni hyvinkin epävarma, lapset oli pieniä, rahaa ei ollut ja kotonakaan ei mennyt kamalan hyvin. Annoin tämän näkyä itsestäni tunneilla ja se oli väärin kaikkia asiakkaita kohtaan. Sen olen ymmärtänyt vasta ihan viime vuosina.

Minulla ainakin on kaksi eri minää, työ minä ja minä itse minä. Työ minä on ehdottomasti varmempi kuin ihan perus Sanna. Viimeaikoina olen onneksi saanut kumpaakin vietyä vielä enemmän varmempaan suuntaa, mutta epäonnistumisen pelko meinaa vieläkin nostella päätä aika ajoin. Usein ihmiset luulevat, että olen varma ja elämä on helppoa, mutta ei se mene niin. Olen sitkeä ja haluni oppia ja menestyä on kasvanut vuosien saatossa. Haluan olla ihmisille esimerkki, että jokainen pystyy mihin vaan jos haluaa, siis ihan oikeasti haluaa. 

Omille lapsilleni olen opettanut, että olkaa rohkeasti sellaisia kuin olette. Seuratkaa omia unelmia ja kävelkää sellainen polku, joka vie teidät sinne minne haluatte. Välillä saa pelätä ja peruuttaa, kunhan määränpää on kokoajan teidän mielessä. Elämä on hieno matka mikä kasvattaa meitä joka päivä. Aina se ei mene niinkuin suunnitellaan, mutta aina jokaisella tapahtumalla on tarkoitus. Älä anna epävarmuuden pilata sinun polkuasi.

Ihanaa viikkoa.

XxX Sanna

Kuvat; Saija Heinämäki

  

Ateria rytmi, arjen sankari.

 Kuinka monta kertaa onkaan Sannalle käynyt niin, että välipala tai päivällinen on jäänyt välistä? No hei ainakin miljoona kertaa ja voi kuinka usein olen korvannut sen väliin jääneen aterian kiukulla ja hampaiden kiristyksellä. Se on ihan typerää, kun kuvittelee olevansa kaiken rytmityksen yläpuolella. Ja vielä jos sattuu korvaamaan nälkäkiukun pelkoa suklaalla, kekseillä tai jollain muulla ihan yhtä typerällä vaihtoehdolla.

Kun taas nyt kaaoksellisen syksyn jälkeen päätin laittaa ateria rytmin kuntoon, ymmärsin sen hienouden. En missään nimessä voi sanoa, että olisin ollut syksyllä tai loppuvuodesta mitenkään hyvässä kunnossa, olin väsynyt, ärtynyt ja turvoksissa. En ymmärtänyt sitä silloin, kun elin vaihetta en kerkeä, syön myöhemmin tai yksinkertaisesti vain unohdin syödä. Toki minulla oli tuolloin myös unet aivan hukassa, koska astman takia yskin kaikki yöt.

Pitkään mietin, että mikäs minulla nyt kaihertaa tässä elämässä ennen kuin ymmärsin, ruoka ja sen rytmittäminen. Miten paljon positiivisia vaikutuksia voikaan ihmisen elämässä olla tasaisella energian saannilla. Ihan kaikista parasta siinä on paljon parempi uni, siis nukun taas kuin pieni porsas. Toinen ihan merkittävä muutos on yleinen olotila, en ole enää niin kiukkuinen jaksan kuunnella perheen kuulumiset ja jopa innostua niistä. Ja hei en sitä marraskuussa kovinkaan hyvin jaksanut tehdä.

Kolmas hyvä juttu mitä säännöllisestä syömisestä on vatsan toiminta, joka aivan heräsi uuteen uskoon, kun keho alkoi saada tasaisesti ruokaa. Olin niin tukossa loppuvuonna, että sekin aiheutti jo itsellekkin huvittuneisuutta. Vaikka ajattelisi, että tulee paljon halvemmaksi, kun syö vähän niin se ei todellakaan ole niin, vaan just päin vastoin. Tuntui, että olen kokoajan kaupassa ja koskaan en kuitenkaan ostanut mitään järkevää.

No nyt, kun ruokaa menee tasaisesti on turvotus kaikonnut, nälkä palannut. Tajusin senkin vasta yhtenä päivänä, että minullahan on taas nälkä, mikä ihana tunne. Se kaikkosi jossain vaiheessa ennen vuoden vaihdetta, koska elimistö oli vaan niin jumissa. Ikinä en enää päästä itseäni tuohon tilaan, vaan nyt pidän tästä rutiinista kiinni. Ja sehän se on rutiini aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Ihana rytmi päivälle ja parasta on se tunne, kun energiaa on vaikka muille jakaa. Olen oikeasti saanut viimeisen kahden viikon aikana enemmän töitä tehtyä kuin koko elo- joulukuu viime vuonna.

Jos sinun ateria rytmi on hukassa, niin laita se kuntoon. Parasta mitä voit itsellesi tehdä. Ja muista, että alussa ei tarvitse kamalan tarkkaan miettiä mitä syö, kunhan syö. Kunhan siitä tulee rutiini ja opetat itsesi siihen, että syöt. Jos et vielä ole ihan siinä vaiheessa, että kaikki ruuat ovat terveellisiä vaihtoja elä sen takia anna periksi. Kaikki aikanaan. Nyt lähden iltapalalle ja nukkumaan. 

Ihanaa tulevaa viikonloppua. Muistakaa syödä, se kannattaa!

XxX Sanna  

Kuvat Saija Heinämäki

Luovuta nainen!

 Voi luopumisen tuskaa! Olen ehkä pahin suorittaja- tyyppi, vaikka jaksan myös usein valittaa siitä, että joudun hoitamaan kaikki aina itse. Olen aina tottunut tekemään kaikki itse, jos lähden jonkun kaverini kanssa reissuun, niin minä ajan aina. En siksi, että olisin jotenkin parempi kuski, mutta minun vaan täytyy saada ajaa. Ihan sama kotona, jos puhutaan siivoamisesta, ruuanlaitosta tai leipomisesta haluan aina tehdä kaikki itse. Hölmöä, aivan helkkarin hölmöä.

 Minulla on kaksi tyttöä niinkuin olen useaan otteeseen kertonut. Tytöt ovat nyt 14 ja 13 vuotiaita ja pystyvät tekemään kotona paljon, jos vaan saavat siihen mahdollisuuden. Olen paljon miettinyt minkä ihmeen takia en antaisi niiden tehdä ruokaa, pestä pyykkiä tai leipoa? Tajusin tässä eräänä päivänä kaksi syytä siihen tai oikeastaan kolme. Ensimmäinen on, että koen olevani turha, menettäväni ne kaikki langat, jotka ovat minun käsissäni. Hei oikeasti Sanna haloo!! Toinen syy on, että tajuan minun pikkutyttöni ovat kasvaneet ja kehittyneet ihan hurjasti, ne pärjäävät jo pitkälle ilman minua. Kolmas vasta ehkä tajuntaani pyrkivä syy on esikoiseni kasvaminen ja tieto siitä, että vuoden päästä hän alkaa suunnitella jo muuttoa omaan kotiin.

Olen siis yrittänyt väen vängällä pitää kaikki kokoajan samanlaisena. En ole antanut lasteni kasvaa minun omassa päässäni ja ottaa vastuuta perheen kotitöistä. Onneksi minulla on niin fiksuja lapsia, että he osasivat aloittaa itsenäistymisen ilman, että äiti ymmärsi sen. Miten se käytännössä meni? Tytöt tekivät kaikkea kun olin töissä tai kipeänä. He laittoivat ruokaa, leipoivat ja mikä parasta siivosivat kaikki jälkensä. Muistan, kun olin koronassa ja menin illalla todella aikaisin nukkumaan. Keittiö jäi kaaostilaan ja ajattelin kauhulla seuraavaa aamua. Heräsin aamulla ja tulin valmiiksi pahalla päällä keittiöön, mutta se oli siisti! Niin siisti, että olin varma käveleväni unissani. Mutta mitä vielä Vanhin tyttöni oli siivonnut kaikki ja vielä käskemättä.

Silloin silmäni ensimmäisen kerran avautui, että he oikeasti pystyvät ja osaavat, jos vaan ymmärrän antaa heille mahdollisuuden. Ja siitä se luopuminen niistä kaikista ohjaksista omissa käsissäni alkoi. Ja älkää luulko ettei tyttöjen ole tarvinnut tehdä mitään. Kyllä vaan heille on kuulunut yläkerran siivous koskien koko yläkertaa ja puiden haku on heidän hommansa. Mutta alakerta on ollut minun valtakuntaani. Nyt uutena juttuna on leipominen, hei en ole leiponut pullaa meillä kotona puoleen vuoteen, vaan tytöt ovat tehneet sen minun puolestani. Ja kaikki onnistuu ja maistuu. Olen oikeasti todella onnellinen, että minulla on aikaa nyt itselleni ja silti arki pyörii.

Maailma muuttuu ja lapset kasvaa, on vaan itse uskallettava kasvaa sen mukana. On luotettava elämään ja annettava se mahdollisuus myös muille. En saa sille mitään, että jonkun ajan päästä lapset lähtevät omiin elämiinsä ja äiti jää kotiin. Se on normaalia, lähdin itsekin 16 vuotiaana ja hyvin ollaan pärjätty. Nyt se vaan osuu omalle kohdalle. Nostin kädet pystyyn tälle elämälle ja luovutin. Aloin luottaa ja nauttia kaikesta siitä hienoudesta mitä se minulle tarjoilee ja onhan minulla fiksut tytöt. Elämä on vaikea laji, mutta hieno matka kun sen oikein oivaltaa.

Ihanaa tätä viikkoa kaikille.

XxX Sanna

Olenko hyvä ystävä?

 Olen paljon pohtinut omaa ajan käyttöäni viime aikoina aika paljon. Lähinnä siinä mielessä, että mihin minun aikani oikein kuluu? Olenko tarpeeksi läsnä kotona, ystävilleni ja työssäni? Tajusin sitä miettiessäni, että toimin niinkuin parhaaksi näen ja jos se ei riitä kaikille, jotka elämässäni ovat niin silloin he jäävät siitä pois. Ja kyllä tajusin myös miten paljon elämässäni olevat ihmiset ovat vähentyneet ja syy on varmaan pitkälti minussa ja elämässä tapahtuneiden käänteiden vuoksi. Toki vanhetessa ihmiset muuttuu ja elämäntilanteet siinä samalla, joka vaikuttaa ihmisiin sinun ympärillä. 

Olen luonteeltani hyvinkin perhe keskeinen ja olisin mieluiten vaan perheeni kanssa kotona. Rakastan olla kotona ja elää tätä minun omaa arkeani. Olen hirveän huono lähtemään minnekään ilman omaa porukkaani. Vaikka nautin suuresti ajasta jonka vietän ystävieni kanssa. Ehkä juuri tämän takia minulla ei ole kuin muutama ystävä, jotka ymmärtävät minua ja jaksavat silti olla minun ystäviäni.

Olen aina tykännyt käydä elokuvissa, syömässä ja liikkumassa aina ystävieni kanssa ja sitä olemme paljon tehneetkin. Ja käymme myös kyläilemässä puolin ja toisin aina kun vaan aikataulut osuu yksiin. Puhelin on se, joka pitää meidät yhdessä ja olenkin tiiviisti yhteydessä lähes päivittäin heidän kanssaan. Tulin siis siihen tulokseen, että olen verraton nopeiden treffien ystävä. Saan niistä itse paljon irti ja silti koen etten ole kotoa kauaa pois. Syy siihen miksi haluan olla paljon kotona on, että olen oikeastaan aina menossa jossakin.

Näen työssäni paljon ihmisiä ja olen usein allerginen kaikelle sosiaaliselle kanssakäymiselle kello 17jälkeen illalla. Olen opetellut viimeaikoina ottamaan aikaa myös ystävilleni, koska saan hirveästi positiivista energiaa. Usein yhdistän ystävät ja treenin, koska mikäs sen mukavampaa kuin treenata ja viettää laatuaikaa samanhenkisten parissa. On paljon mukavampaa hikoilla hyvässä seurassa kuin yksin ja saan itsestäni paljon enemmän irti, kun en ole yksin.

Minulla on kyllä ihan parhaat ystävät, koska heidän kanssaan saan olla juuri sellainen kuin olen. Kun minulla huono päivä niin saan olla juuri niin hankala kuin haluan ja ystäväni osaavat sanoa minulle, että hengitä rauhassa. Ja usein olenkin paljon paremmalla tuulella kun saan "räyhätä" rauhassa pahan oloni pihalle puhelun aikana on loppu päivä jo pelastettu.  Ystävät ovat siis kultaakin kalliimpia ja asioita joista todellakin kannattaa pitää kiinni. Ystävyys suhdetta kannattaa siis hoitaa siis samanlaisella rakkaudella kuin omaa parisuhdetta. 

Parasta tässä oman ajan käytön tutkiskelussa oli ehdottomasti kasvu ystävänä yli kilometrin verran. Joskus on pysähdyttävä ja katsottava itseään peiliin, jotta voi kehittyä vieläkin paremmaksi. Olen varmasti tehnyt omissa ystävyyssuhteissani paljon virheitä, mutta olen niin kiitollinen siitä, että omistan juuri nämä ystävät kaikista huolimatta. Muistakaa kertoa ihmisille joista välitätte, että he ovat teille tärkeitä. Mikään ei tunnu paremmalta kuin positiivinen palaute ja kunnon kehut.

Kehukaa toisianne. Ihanaa loppuviikkoa.

XxX Sanna

Kuvat Saija Heinämäki

Eksynyt oon valmennus viidakkoon.

 Tammikuu ja miksei jo osan matkaa joulukuuta on tarjolla vaikka minkälaista painon pudotus tai kunnon kohotus valmennusta. Enkä sano, että se olisi missään nimessä huono asia, sillä tarjoan itsekin Elämäntapamuutoksen esikoulua ihmisille. Lähinnä mietin miten osaisi selvittää, mikä niistä on juuri itselle se kaikista paras. 

Useissa saat valmiit ruokavaliot ja treeni ohjelmat sekä valmentajan, että muiden osallistujien tuen. Hinta on kohtuullinen ja mainoksessa luvataan paljon. Ja kyllä olen ostanut näitä itsekin useita ja saavuttanut niiden avulla paljon. Aluksi en ymmärtänyt koko hommasta mitään, mutta vuosien saatossa ja opiskelujen myötä opin tämän homman juonen. Minä onnistuin silloin ennen ymmärrystä kovan päättäväisyyteni vuoksi. Tein pilkulleen niinkuin neuvottiin, enkä antanut itselleni mahdollisuutta lipsua. 

Nyt, kun olen tehnyt tätä työkseni tänä vuonna kymmenen vuotta olen kasvanut niin valmentajana kuin ihmisenä ainakin saman verran kilometrejä kuin vuosia jona olen tätä tehnyt. Olen ennenkaikkea oppinut, oppinut uusia terveellisempiä tapoja liikkua ja syödä. Oppinut ennenkaikkea olemaan itselleni armollinen. Tärkein siis kaikista tärkein asian jonka olen oppinut on aika! Kaikki uuden oppiminen vaatii aikaa ja motivoivat tavoitteet. Liittyi ne sitten mihin elämän osa-alueeseen vaan. 

Niinkuin jo alussa kerroin, en missään nimessä halua moittia mitään tarjolla olevia valmennuksia tai valmentajia, vaan mietin miten osata valita niistä ne itselle parhaimmat. Ajatellaanpa vaikka niin, että olet elänyt epäterveellistä elämää useita vuosia ja otat itsellesi jonkun netti valmennuksen. Se on tiukka, vaikka 4 viikon dieetti jossa ruokamäärät ovat niukat ja liikuntaa on paljon. Saavutetaan hienoja tuloksia. Valmennus loppuu ja jäädään yksin. Tässä on se meidän monen sudenkuoppa. Ei osata toimia enää sen valmennuksen jälkeen, vaan palataan takaisin vanhaan ja tuttuun. Huomataan jonkun ajan päästä, että kilot ovat tulleet takaisin ja niitä on tullut vielä suhteessa lisää. 

Tämä on se miksi aina pitäisi löytää valmennus, jossa opetetaan miksi jotakin tehdään ja miten se vaikuttaa meihin. Minä jos kuka olen oppinut asioita kantapään kautta. Olen mennyt niin monta kertaa perse edellä puuhun, että oikein hävettää. Mutta jokainen kaatuminen on opettanut minua, olen oppinut pysymään pystyssä, Ja tätä haluan opettaa myös kaikille muille. Jos saat kaiken valmiiksi niin voitko oppia? Minä en oppinut, mutta opin kun aikani epäonnistuin. Taas pitää muistaa, että meitä ihmisiä on monenlaisia ja kaikki oppivat eri tavalla. Ja onhan meidän verkkovalmennuksemme parantuneet huimasti vuosien saatossa. 

Mutta aina kannattaa käyttää aikaa miettimiseen, mitä minä juuri tarvitsen. Antaa itselle aikaa ja mahdollisuus onnistua.  Onneksi meillä on paljon vaihtoehtoja ja erilaisia valmentajia, joten jokainen varmasti löytää juuri itselleen sopivan valmennuksen, kun vaan antaa sille mahdollisuuden. Aina kannattaa kysyä, sillä kysymyksiin vastataan mielellään, tai minä ainakin vastaan. Ja aina hyvään alkuun pääsee tasaisella ruoka rytmillä ja hyvillä valinnoilla. Napostelusta kannattaa myös luopua. 

Ihanaa viikkoa kaikille.

XxX Sanna

Kuvat; Saija Heinämäki

Voihan arki ja aikataulut!

 Arki se, jota eletään 90% elämästä. Se on kaikessa hyvyydessä ja pahuudessa se, joka on minulla ainakin enemmän ja vähemmän sekaisin kokoajan. Aina on kiire ja aina, kun aloitan jotain niin joku keskeyttää sen. Uskokaa tai älkää se alkaa pitkään jatkuessaan on todella stressaavaa. 

Otetaanpa esimerkiksi nyt vaikka joulukuu se oli älyttömän hyvin hanskassa minulla aina aattoon asti, mutta sen jälkeen olen ollut kokoajan vähän perässä. Ja joka paikka ihan sekaisin. Puolustuksena itselleni olen pitänyt lasten lomaa ja olen ollut itsekin vähän ns. lomalla. Mutta kolikon kääntöpuoli on tekemättömiä töitä, vaikka kuinka paljon ja koti aivan sekaisin. Minusta on kasvanut vuosien saatossa rutiinien orja.

En todellakaan ole ollut sellainen aina ja nyt tajuan miten paljon energiaa minulta vei se ainainen sekasorto. Mutta olen opetellut pienin askelin pääsemään sellaisesta arjesta eroon. Toki minun elämäni on hyvin hektistä ja päivän kulku voi muuttua hetkessä, mutta onneksi ne ovat nykyään aika harvinaisia ja hetkittäinen kaaos ei saa mitään sekaisin. Viime vuoden loppupuolella olen opetellut laittamaan kalenteriin valmiiksi päivän ohjelman. Olen todennut sen minulle todella hyväksi. 

Olen sen verran tylsä ja kaavoihin kangistunut ihminen, että toimin aina lähes samalla tavalla. Herään arkiaamuisin aina 5.50 ja 7.15 viimeistään olen jo koiran kanssa lenkillä. Lenkin jälkeen aamupala ja sitten aloitan työt. Teen töitä yhdellä ruoka tauolla iltapäivään siihen asti, kun tytöt tulee töistä. Sitten ruokaa ja päivän kuulumiset. Iltaisin on sitten vielä aika usein asiakas tapaamisia, omat treenit tai jotain koiran kanssa. Tämä sopii minulle ja olen huomannut saavani paljon aikaan, kun kaikki on minulla ylhäällä. Sitten olen vielä niin  "lapsellinen", että joka päivän päätteeksi kirjoitan miten onnistuin tavoitteessa. 

Ja jotta koti pysyy edes jotenkin kunnossa, niin joka päivä pyrin nukkumaan mennessä, että keittiö on siisti ja kahvi ladattu valmiiksi. Aina en tässä onnistu, mutta yritän. Nukkumaan pyrin menemään arkena viimeistään kymmeneltä. Perjantaisin on aina siivouspäivä. Petivaatteet pihalle, vessojen pesu, imurointi ja eteinen. Sitten on mukava aloittaa viikonloppu. Tämä on sellainen mistä en helpolla luovu. Olen positiivisesti yllättynyt kuinka paljon aikaa säästää, kun asiat ovat kalenterissa ylhäällä ja vielä noudattaa niitä. Laitan sinne aina myös ylös omat treenit sekä ajatukset mitä on koiran kanssa.

Tällä tavalla minä olen saanut arkeeni järjestystä ja tolkkua. Aloitin pienistä jutuista ja kun opin yhden asian ja sain siitä rutiinin, otin käyttöön toisen. Huomaan kaipaavani päiviini tiettyä rytmiä ja järjestystä, kun olen olut nyt ilman aikatauluja. Mietitäänpä, vaikka tätä blogia olen halunnut kirjoittaa 3 x viikossa, koska tykkään siitä ja olen siinä hyvin onnistunut, kun siihen on ollut aika varattuna. Nyt en ole siihen pystynyt, kun minulla ei muka ole aikaa. Poden siitä huonoa omaatuntoa, vaikkei tarvitsisi, mutta kuitenkin. Tämä ei siis sovi minulle enää, koska olen saanut järjestyksestä ja aikatauluista itselleni uuden normaalin ja sen avulla saan itsestäni paljon enemmän irti. 

Osaan myös sitten olla lomalla, kun vaan annan itselleni siihen luvan. Älkää siis luulko, että olen aina järkevästi ja menen tiettyjen aikataulujen mukaan. Se on minun arkeni pelastus, mutta viikonloppuisin ja lomilla mennään aika paljon fiilis pohjalla. Elämä on kokoajan oppimista ja minä olen päättänyt tehdä siitä mahdollisimman mukavaa ja arjestani mahdollisimman sujuvaa.

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille.

XxX Sanna

Kuvat; Saija Heinämäki

Onko aina pakko aloittaa jotain?

Joulu tai juhannus aina sen jälkeen tarjolla on jos jonkunlaista uutta ja tehokasta laihdutus valmennusta, challengeä tai voimakasta tulevaisuutta lupaavia juttuja. Tiedän olen itsekin hyvinvointi alalla työskentelevä ja tarjoan esikoulua tähän vuoden alkuun. Olen vain lopen kyllästynyt kaikkeen sellaiseen, missä ei opeteta ihmisiä ensin mitä oikeasti kannattaa tehdä jos haluaa muutosta. 

Elämä ei voi olla pelkkää luopumista ja parantamista. Elämässä on joulu ja juhannus joka vuosi. Niistä pitää  vaan oppia nauttimaan kohtuudella. Niin ettei aina tarvitse aloittaa jotain kuuria niiden jälkeen. En toki sano sitä etteikö muutokset elämässä ole hyviä, kunhan ne ei vaan ole ääripäitä. Jojoilu ei ole  meille kenellekään hyväksi, koska se rasittaa meidän elimistöämme todella.

Ja hei ei ole ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun minäkin olen aloittanut aina jotain ja nytkin olen jonkun aikaa siistinyt ruokaani. Sen olen tehnyt vain oman huonon olon takia, koska liiallinen sokeri ei ole hyväksi minulle, sen verran on sukurasitteena eri kansan sairauksia. Ja toki normaaliin elämääni ei kuulu puolta pakettia suklaa kaurakeksejä, niinkuin nyt on kuulunut. 

Minä haluan opettaa ihmisiä tekemään järkeviä ratkaisuja omassa hyvinvoinnissaan. Kaikki valmiiksi annetut ruokavaliot eivät ole minun tapani valmentaa, vaan mieluummin opetan ihmisiä tekemään niitä hyviä valintoja. Nyt on taas muistettava, etten puhu mistään rasvanpoltto dieetistä, joka vaatii tarkat ruokavaliot ja treenit, jotta voi onnistua. Vaan minä puhun nimenomaan pienistä muutoksista, jotka tekevät meidän terveydelle hyvää pitkässä juoksussa. Usein meillä ihmisillä on kamala kiire ja kaikki pitäisi saada heti ja silloin yleensä kaasu painetaan pohjaan ja yleensä aika nopeaan mennään metsään.

En sano, että olisin mitenkään hyvä esimerkki maltista tai rauhallisuudesta, mutta tarpeeksi usein, kun on lyönyt päätä seinään sitä oppii. Itseensä tyytyväinen on minulle ollut pitkään ihan outo käsite ja olen aina löytänyt itsestäni jotain muutettavaa. Uskokaa tai älkää alan päästä siitäkin ongelmasta eroon ja tykkään itsestäni juuri tällaisena kuin olen. Elämän ei ole aina helppoa, mutta selkeät tavoitteet helpottavat sen suunnittelua huomattavasti.

Kun tavoitellaan kuuta taivaalta pitää muistaa rakentaa tarpeeksi vahva polku tähdistä sinne. Kun teet asioita tarpeeksi ja usein pääset varmasti kohti kuutasi, joskus tiputaan alaspäin ja vauhdilla, mutta sitkeydellä noustaan aina takaisin. Rakenna sinäkin polustasi vahva ja kestävä, niin se kestää meidän elämämme myrskyt ja auringon paisteet. Sillä sitähän se elämä on, ikuista vuoristorataa. Aina ei tarvitse aloittaa uutta riittää kun palaat takasin sinne mistä olet omalle tähti polulle lähtenyt. 

Xxx Sanna

Kuvat; Saija Heinämäki