30. syyskuuta 2015

Onko onneen oikotietä?

Raikasta syksyä kaikille. Eilen aamuna oli jo pakkasta kun poikien kanssa lähdettiin aamulenkille. Ihanan raikas ja virkistävä keli, tämän märän ja sateen keskellä. Tänä aamuna olikin sitten välipäivä, koska hieman on flunssainen olo ja eilen salilla ei oikein kulkenut. Olin jotenkin ihan hirveän laiska, en saanut mitään aikaan. No aina ei tarvitse olla maailman tehokkain. Omat treenit kulkee muuten ihan hyvin, nyt ollaan treenattu jalkoja tuplamäärä, koska ne ovat heikoin lenkkini. Pylkönmäen pienellä punttisalilla valitsee aivan loistava henki. Odotankin aamuisin aina mielenkiinnolla kenen kanssa pääsen treenailemaan. Olen oikein ylpeä kaikista meillä treenaavista, koska tiedän, että homma toimii, ketään ei katsota halveksuttavasti ja kaikki tuntee olonsa mukavaksi :D Omista treenistä ei siis sen enempää ole vielä kerrottavaa, mutta kovasti tehdään töitä ja yritetään saada nostettua painoja. Marraskuussa alkaa sitten pienimuotoinen ihmiskoe, josta kerron teille sitten enemmän :D


Mutta sitten tartutaan tuohon otsikkoon eli onko onneen oikotietä?? Eilen olin tapaamassa uutta ihastuttavaa asiakastani ja hän näytti minulle pussikeittoja, ja erään nimeltä mainitsemattoman ketjun laihdutus pirtelöitä, jogurtteja ja paljon muuta. Puhuttiin asiakkaan kanssa sitten hieman tästä laihdutuskuurista ja kokemukset olivat aikamoisia. Sappi alkoi kipuilla melkein heti käytön aloittamisen jälkeen, eikä laihtuminen ollut toivottua. Itse en ole koskaan kokeillut, minkään firman laihdutus tuotteita, tarkoitan siis juurikin pirtelöitä ja niillä toteutettua diettiä. Olen toki kokeillut FASTin fattburnereita ja  vihreäteekapseleita. Nykyään on tarjolla jos jonkinmoisia pillereitä, ja erilaisia diettejä. Karppaus ja vähähiilihydraattinen ruokavalio ovat varmasti niitä kauiten "markkinoilla" olleita erilkoisruokavalioita. Nyt kovasti peräänkuulutetaan maidotonta ja gluteenitontaruokavalioita. Missään nimessä en halua torpata niitä, enkä vähätellä. Karppaus/vähähiilihydraattinen vaihtoehto pudottaa kiloja tehokkaasti varsinkin laihdutuskuurin alkuvaiheessa, mutta valitettavan usein painonputoaminen jossakin vaiheessa loppuu ja kiljoa alkaa tulla takaisin. Proteiinin ihannointi on tänä päivänä todella suurta, ja siitä meille paljon puhuttiin ravintovalmentaja koulutuksessa. On toki muistettava että ihmiset kestävät erillailla hiilihydraatteja, toisille ne kertyvät vyötärölle helpommin kuin toiselle. Toiset taas ovat väsyneitä ja nuutuneita hiilihydraattien käytöstä, toiset taas piristyvät. Minä itse teen asiakkailleni aina mahdollisimman monipuolisen ja normaalin ruokavalion. Siellä on perunaa, pastaa, ruisleipää ja maitoa. Opetan asiakkaitani pikkuhiljaa, omaksumaan terveellisen ja monipuolisen ruokavalion ja elämän tavan. Minun tapani on varmasti hitaampi kuin toisten, mutta toivottavasti pysyvämpi. Elämäntapamuutoksen pitäisi olla sellainen, mitä voi toteuttaa loppuelämänsä, eikä vaan esim. 3 kuukautta.



Eilen juuri kun tapasin asiakkaitani tunsin suurta ylpeyttä heistä, kaikilta ei välttämättä ole paino tippunut 30 kiloa mikä oli tavoitteena, joiltakin ei ole saattanut tippua kuin muutamia kiloja, vaikka yhteistyö on ollut pitkääkin. Miksi sitten tunnen ylpeyttä heistä? Eikös minun pitäisi olla pettynyt, tuntea epäonnistumista omasta työstäni? Osaltani teenkin niin, mutta vaan omasta työstäni, mietin usein mitä teen väärin ja missä pitää parantaa. Kehityskohtia olenkin löytänyt paljon. Tosiasia kuitenkin on, että  asiakkailla on ollut täydet mahdollisuudet onnistua, heille on laskettu ruokia, tehty vaihtoehtoja, suunniteltu treenejä. Elämä ei aina vaan mene niinkuin on suunniteltu, on stressiä, tulee sairastumisia, on kiirettä töissä ja kotona. Kaiken tämän keskellä kuitenkin jaksetaan liikkua, syödä valtaosa aterioista hyvin, monipuolisesti ja terveellisesti. Osataan nauttia elämästä, niistä aamulenkeistä, salitreeneistä tai zumbatunneista. Ollaan opittu paljon omasta kehosta, ehkä hyväksytään se jo paremmin. Se on minun mielestäni yksi saavutettu tavoite, vaikka paino ei ole pudnnnut odotetulla tavalla, mieli on monella parempi ja voidaan paremmin. Osataan nauttia erilaisista asioista, ja saadaan hyvänolon tunne liikunnasta. Vaikka parjaan itseäni epäonnistumisesta, olen ylpeä asiakkaastani, joka on oppinut paljon. Tämän kerron siksi, että ymmärrätte pointtini, painon putomainen ei ole yksin se juttu :D


 Aika usea asiakas joka minuun ottaa yhteyttä haluaa laihtua vähintään se 15 kiloa ja mielellään todella nopeasti. Elämän muutos ei vaan tapahdu nopeasti, jos on pitkään useita vuosia syöty huonosti ja väärin, ei pois opppiminen ole helppoa. Mutta siihenkin pystyy, ihan jokainen. Olen sen oppinut, että muutos ei ole helppo eikä sen tarvitsekkaan olla, jos se olisi olisiko meillä ylipaino ongelmaa? Tai jos olisi olemassa, joku ihme pilleri tai dietti, miksi niin monet meidän laihduttajat jojoilee?
Elämäntapamuutos on niin paljon muutakin kuin syömistä ja laihduttamista. Se on kokonaisvaltainen projekti, joka vaatii ihmiseltä paljon ponnisteluja, osittain jopa luopumista, opettelua ja ennenkaikkea se vaatii paljon tukea. Usealla ihmisellä elämäntapamuutoksen aikana vaihtuu myös ystäväpiiri. Silloin kuin itse laihdutin 30 kiloa minunkin ystäväpiirini muuttui, parhaimmat pysyivät, huonoimmat jäivät, mutta tilalle tuli paljon uusia ihmisiä. Se on kurjaa, mutta aina kun aloitetaan uutta, täytyy vanhasta luopua. Minulle sanoi kerran eräs ystäväni, että sulla on tylsä elämä, kun joudut luopumaan niin paljosta. Itseasiassa en ole joutunut luopumaan mistään, olen erittäin tyytyväinen elämääni. Ulkonäkö paineet ovat tänäpäivänä kanssa yksi suuri ongelma, ihmisten mielissä. Luodaan mielikuva miltä halutaan näyttää, ja lähdetään puskemaan sitä kohti. Toisaalta siinäkään ei ole mitään pahaa, mutta lehtien sivuilla poseeravat timmit mimmit, ova joutuneet tekemään sen rasvattomuuden eteen hurjankovan työn, pitkän dietin ja paljon tunteja kuntosalilla. Ja onko se normaalia? Eihän se ole, ei myöskään normaali kunto, lehden sivuilla poseraavilla ihmisillä. Hyväolo, virkeys, arjessa jaksaminen ja onnelisuus ovatkin mielestäni niitä asioita, joita onnistunut elämänmuutos tuo tullessaan. Painonputoaminen ja ulkonäkömuutokset ovat sitä seuraavia positiivisia asioita.


Loppuyhteenvetona; Kaikki mitä teet, tee sydämellä ja sillä mielellä, että voit tehdä samoin koko loppuelämäsi. Ihanaa viikonjatkoa teille <3

<3 Sanna

22. syyskuuta 2015

Pimeetä, sataa, ahistaa...

Syksy, sehän se on saapunut. Toisaalta ihanan raikasta ja kaunista, mutta kunnon kesä jäi kokematta. Auringolla on aivan uskomaton voima ihmiseen ja mieleen. Minä ja meidän koko perhe on aurngonpalvoja tyypejä, koiria myöten. Rakastetaan maata auringossa, ja grillata itseämme, ja kyllä tiedän eihän se ole terveellistä. Tänä kesänä tuo valoilmiö jäi vaan aika vähäiseksi. Onneksi edes loppukesästä paistoi vähän ja syksy on ollut kaunis. Minulle jäi kesästä itselle ainakin kamalan odottava fiilis, odotin vaan milloin se alkaa. Luulen, että monelle jäi samanmoinen fiilis. Kesän sään epävakaisuuden huomasi myös työrintamalla, jumpilla oli todella hiljaista ja tuntui, että koko kylä oli hiljainen. Jotenkin luulen, että huono kesä vaikuttaa ihmisiin vieläkin, ei olla innostuttu juurikaan vielä omasta hyvinvoinnista, ainakin jumpilla on vielä suhteellisen hiljaista. Miksei myös kaikki täällä tapahtuvat muutokset vaikuta mieleen ja luo epävarmuutta. Tarkoitan lähinnä nyt uutisissa olevia hallituksen leikkauksia, pakolaisia jne. Mutta toivotaan, että näillä suurilla muutoksilla saadaan jotain hyvää aikaan. Minulla on niistä myös mielipiteeni, mutta annetaan niiden olla :D Yksi hyvä asia on värikkyys, joka ainakin itselläni toimii mieltä piristämään näin pimenevinä syysiltoina.


Kun syksyllä tai elokuussa aloitin sen uuden ihanan aikataulutetun ja välkeämmän elämän. Se muuten edelleen pitää ja toimii, olen kuin uudesti syntynyt ja kyllä nautin elämästäni, olen löytänyt sen uudestaan. No kuitenkin, aloitin treenit ja vaatteet on osa sitä. EN tarkoita, että täytyy olla viimeisen päälle kamppeet, että voi liikkua, vaan tarkoitan, että vaatteiden täytyy olla hyviä päällä ja toimia!!!Minä olen itse henkilökohtaisesti vuoden saanut tuoda tänne meille päin Oi!Oi!Brazilin ihania, värikkäitä ja todella toimivia legginssejä sekä treenipaitoja. Mikä on Oi!Oi!Brazil? Paitsi, että se on maailman ihanimpia treenivaatteita maahan tuova yritys, se on myös eettisesti juurikin oikein toimiva, ihanien ihmisten omistama, jalat maassa seisova yritys! Oi!Oi!Brazil valitsee toimittajansa tarkoin, ja sen toiminta perustuu Brasilialaisten pienyrittäjien toiminnan ja työllisyyden sekä erillaisten hyväntekeväisyys projektien tukemiseen. Se mikä minusta on hienoa, voi täältä vaateen ostava henkilö halutessaan tietää kuka on sen valmistanut ja mikä esimerkiksi on ompelijan tarina. Positiivisena lisänä on, siis vielä ettei tarvitse miettiä, onko housut tehnyt joku lapsi ja ihan olettomalla palkalla ;D

Muistan, kun vuosi sitten sain ensimmäisen oman erän legginssejä myyntiin, ajattelin, että huh huh, nyt on väriä, ja nanosekunnin ajattelin, että kaikki jää käsiin. No tulin kotiin housujen kanssa ja aloin kokeilla, mitkä ottaisin itselleni "työhousuiksi". Vedin ensimmäiset jalkaani ja oli myyty. Kuosi ei heti mielyttänyt silmää, mutta materiaali!!! Aivan kuin ei olisi housuja jalassa lainkaan. Siitä se alkoi, minun ja Oi!Oi!Brazilien ihana yhteinen matka kohti värikkäämpiä ja nautinnollisempia treenejä. Minähän pidän toki housuja jalassa nykyään aina, myös muualla kuin jumpilla. Parasta niissä on kuitenkin, se miten ne toimii. Monet legginssit/trikoot eivät pysy jalassa, niistä tulee nihken kosteita ja epämiellyttäviä, kun ne jalassa treenaa. Toki nyt en voi puhua kuin omasta puolestani, mutta oioit eivät tipu, eivät "kastu" ja ovat koko treenin mielyttäviä päällä. Olen kuullut muutamilta että ne valuu, mutta ehkä silloin jalassa on liian isot housut. Minulta ne ei valu, teen niillä kaikkea, Zumbaan, Kahvakuulaan, vedän Crossia, olen salilla, käyn juoksemassa ja kävelemässä. Minä siis käytän niitä joka päivä ja pesen!! Pesukoneessa 40 asteessa (ei kerrota kenellekään ;D) värit eivät haalistu, toki aina ne hieman vuodenkin käytetyissä housuissa himmenee, mutta ei haalistu, haalistumalla. Ja jos ei kerrota Artolle niin minulla on housuja 8!!! Kyllä kahdeksat ja vielä aijon ostaa niitä lisää ;D


Olen saanut todellla hyvin housuja kaupaksi täällä oleville jumppareille. Alku oli hankalaa niinkuin ajattelinkin, mutta nyt ihmiset ovat oppineet väreihin ja uskaltavat rikkoa rajojaan. Ja minun päälläni ei juurikaan muita housuja nähdä. Mitä tulee hintaan se on 65,90e tai 69,90e. Toki onhan se iso raha, mutta on paljon kalliimpiakin ja huonommin toimivia housuja markkinoilla. Se on vähän, että mistä kukin tykkää. Monet ovat kysyneet, paljon saat provikkaa itsellesi ja kannattaako housumyynti. Kaikille olen vastannut, että myyn housuja sen takia, että myös me täällä keski-suomen synkkien metsien keskellä saataisiin laatutuotteita omalta paikkakunnalta. Toki rahallinen korvaus motivoi aina myymään, mutta en myy niitä sen takia :D Niinkuin Fastin tuotteiden kanssa kävi, kun hintojani epäiltiin, niin kerroin että minä en myy mitään kusettaakseni teitä vaan tuodakseni tänne mahdollisimman paljon palveluita ja kyllä pelkällä rakkauwella <3


Loppuun vielä loistavia uutisia teille kaikille lukijoilleni ;D Ensin miten juuri sinä voit saada itsellesi iki-ihanat  leggarit. Voit pyytää minut kotiisi pitämään ns. vaatekutsut, tai tulla meille kotiin sovittamaan. Housut kulkee minulla myös mukanani jumpilla ja salilla. Voit myös tilata ne verkkokaupasta, osoitteesta; http://oioibrazil.fi. JA NYT SAAT TILATTUA NE KOTIISI SEURAAVALLA KOODILLA ILMAN POSTIMAKSUJA!!! Koodi; oioitropical ilmainen toimitus
Nyt kannattaa hyödyntää tämä mahdollisuus ja tilata väriä elämään ja buustia treeniin! Ole ihmeessä yhteydessä jos haluat tulla sovittamaan housja, se on hyvä päätös ja kannattaa varmasti :D

Ihanaa ja värikästä viikkoa.

<3 Sanna

15. syyskuuta 2015

Personal Trainer mikä se on?

Hellou, tänään piti kirjoittaa Oi!Oi!Brazilista, mutta nyt kirjoitankin siitä minkälainen personal trainer minä olen. Yleensä personal traineri mielletään lihaksikkaaksi, timmiksi mieheksi tai naiseksi, salilla asiakasta piiskaavaksi takapiruksi. No tv ohjelmissa saattaa näin ollakkin, ja miksei myös ihan tosielämässäkin. Se miksi tästä aiheesta teille kirjoitan on se, että suomessa on valittettavan paljon ylipainoisia ja huonokuntoisia ihmisiä. Usein kuulen sanottavan, että kyllä minä tiedän miten pitää syödä ja miten liikkua. No jos näin oikeasti olisi miksi täällä on ylipainoisia ihmisiä? Toinen seikka on raha, ihmisillä on sitä vähän ja sitä käytetään todella vähän itseensä nykyään. Ja jos käytetään ostetaan mieluummin halpoja muutaman viikon nettidiettejä, kuin palkataan ihna oikea ihminen siihen rinnalle tueksi ja avuksi. En missään nimessä halua, että saatte sellaisen kuvan, että nettidieteisssä olisi jotain pahaa, ei teenhän niitä itsekkin. Yleensä elämänmuutos tarvitsee pitkän ajan ja tuesta on aina apua. Ja vielä jos siihen rahaan palataan, niin olen aina sanonut, että itseensä kannattaa sijoittaa, sanotaanko vaikka 100€/kk sijoitus personal traineriin voi poikia tulevaisuudessa paljon. Elämänlaatu paranee, tehokkuus työelämässä on parempi, apteekki kulut laskevat (ihminen on terveempi), mieli on iloisempi ja itsetunto kasvaa. Ja paljon muuta positiivista tapahtuu. Ja se rahakin säästyy jo siinä, kun elintavat paranevat, niin herkutkin jäävät kauppaan.


Minä olen varmasti hyvin erillainen treineri kuin valtaosa. Olen toiselta ammatiltani sosionomi/lähihoitaja ja täytyy sanoa, että koulutuksesta on suuri hyöty, koska elämänmuutos aiheuttaa todella paljon erillaisia tunnetiloja. Yleensä kun asiakas tulee alkuhaastatteluun ja käydään läpi tavoitteita, on yleisin tavoite 30 kiloa painoa pois, mistään en halua luopua ja 3 kk maksimissaan saa kestää. No näinhän se ei valitettavasti mene. Olen oppinut tässä kohta kolmivuotisen urani aikana, että alle puolenvuoden sopimuksia ei kannata juurikaan tehdä, koska harva pitkään väärin syönyt/liikkunut ihminen oppii kolmessa kuukaudessa uutta elämäntapaa. Kolme kuukautta menee yleensä hirveällä draivilla, kamala motivaatio päällä, saadaan painoa pois ja oloa paremmaksi. Sitten sopimus loppuu ja jäädään yksin, valittavan monelle käy niin, että paino alkaa pikkuhiljaa hiipiä ylöspäin, treenit jää väliin ja motivaatio alkaa huveta. Aika usein tässä vaiheessa eletään kesää, olenkin yrittänyt kertoa asiakkailleni, että kesä ja joulu on joka vuosi, eikä silloin tarvitse heittää kaikkea ihan läskiksi. No jos nyt palataan siihen minkälainen minä olen, niin hyvinharvoin tehtäväni on salilla vaan laskea toistoja ja viedä isompia puntteja asiakkaille, tai juosta hivenen kovempaa, jotta asiakas pystyisi parantamaan lenkki vauhtiaan. Minä yleensä pyrin siihen, että kuuntelen, tuen, annan vaihtoehtoja ja pidän motivaatiota yllä, uskon asiakkaaseen vaikei hän aina itse uskokkaan.Yritän pitää treenit aina tiukkoina, mutta myös mukavina, jotta asiakkaalle jäisi hyvä ja positiivinen mieli.

                                                Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.

 Hyvin usein asiat menee seuraavasti;  teen asiakkaalle ruokavalion, suunnittelen treenit ja pyydän käymään vaikka kerran viikossa puntarissa. Alussa paino tipppuu hyvin, sitten alkaakin ne  nollaviikot, tai tulee jopa plussaa. Silloin aina poikkeuksetta pyydetään uusi ruokavalio, jota en todellakaan yleensä anna. Se jos painoa pudotetaan ja pudotettavaa on paljon, on ruokavalio ja suhteellisen niukka ja tarkka. Ja jos sitä noudatetaan ja hoidetaan hommat niinkuin on sovittu, ni painokin tippuu. Mutta jos siitä lipsutaan ja syödään sinnepäin ei varmasti tapahdu sitä toivottua tulosta. Se minkä minä aina sanon asiakkailleni on että minä en voi laihduttaa heidän puolestaa,  pystyn vaan antamaan siihen ohjeet. Niiden noudattaminen kuuluu asiakkaalle. Aika usein on myös niin, että kun tehdään niinkuin sovitaan paino tippuu, jos puhutaan juurikin painon pudottamisesta. Toki virhearviotakin tulee, mutta aina on löydetty ratkaisu jolla paino on saatu tippumaan. Valitettavasti kun siihen ei ole poppaskonsteja, ainakaan jos siitä haluaa pysyvää muutosta :D Ihmisillä on nykyään kamala kiire, kaikki pitäisi tulla heti, minkään eteen ei pitäisi joutua tekemään töitä, saati luopumaan mistään. Olenkin monelle asiakkaalleni sanonut, että valehtelemalla minulle, valehtelet vaan itsellesi.

Minä koen itseni hyvin tärkeäksi ihmiseksi asiakkaidenikeskuudessa, olen yleensä luottohenkilö jolle puretaan ihan kaikki ongelmat. Usein kuulen myös sen että olen huono työssäni, koska en  saa tuloksia aikaan ja vien vaan ihmisparkojen rahat. Mutta kuulen usein myös kiitosta, milloin mistäkin, yleisin on hyvä olo, pienemmät vaatteet, parempi mieli. Joskus jopa olen ajatellut, että jos olisin lääkäri ja psykologi pystyisin hoitamaan tämän koko paletin paremmin. Personal traineria pidetään usein ihmisenä joka on valmiudessa 24/7, hänellä on aina ratkaisu joka pulmaan, ja valitettavan usein kuvitellaan, että lisäpalvelut ovat maksuttomia. Olenkin opetellut nyt itse muistuttamaan itselleni, että teen tätä työkseni ja jokainen haluaa työstään palkkaa. Olen lopettanut ns. tuplatapaamiset kokonaan.(yhden tunnin sijasta olen viettänyt asiakkaan kanssa kaksi, toisen ilmaiseksi) Mutta nautin työstäni, olen ylpeä jokaisesta asiakkaastani, teen heidän eteen kaiken jotta tavoitteet täyttyisivät ja ihmiset olisivat tyytyväisiä. Tämäkin on kutsumus ammatti.

Ja vielä tuohon alkuun, että minkälaiseksi personal trainerit yleensä mielletään, niin minä en ole timmi enkä lihaksikas, vaan ihan tavallinen, ylienerginen maalaistyttö. Jos juuri sinä mietit uskallatko ottaa yhteuyttä, niin tee se ihmeessä ja vaikka onkin lama ja kurjat ajat, elä unohda omaa hyvinvointiasi! En taaskaan tiedä tuliko tähänkään tekstiin sitä kuuluisaa punaista lankaa, mutta toivottavasti se vähän avasi sitä, että meistä on muuhunkin kuin huutamaan salille, että tehkää kovemmin! Toki sekin kuuluu siihen, mutta ei ole koko totuus :D Ihanaa viikkoa teille, pitäkää itsestänne huolta!

7. syyskuuta 2015

Positiivisuus on ihan parasta :D

Maanantai ja uusi viikko. Ihana viikonloppu takana, ensin oltiin hyvinvointipäivillä karstulassa lauantaina, myymässä mm. maailman parhaita treenilegginssejä.Oi!Oi!Brazilista kirjoitan teille ihan erikseen seuraavaksi :D Illalla oli laatuaikaa ihan kaksin ja sunnuntaina ihanan leppoinen perhepäivä. Tämä aamukin on alkanut loistavasti. Aamulla ensin lenkillä raikkaassa syksysäässä, sitten salilla oma treeni, ihanien leidien seurassa ja sen jälkeen vielä huippu juoksutreenit asiakkaan kanssa. Nyt uunissa kasvikset tulossa ja kanafileet odottaa pannulle pääsyä. Eli huippu maanantaiaamu takana.

Positiivisuus ei todellakaan ole itsestään selvyys myöskään minulle, vaikka usein kuulen, että olet aina niin positiivinen ja mukava. Pessimisti ei pety koskaan, sillä ollaan menty myös minun kohdallani pitkään. Olen todella ankara itselleni, enkä anna kovinkaan usein omasta toiminnastani itselleni positiivista palautetta. Miksi? Olen pohtinut sitä usein, ehkä se orastavan huono itsentunto tekee sen.. Eilen silmiini osui tutkimus, (luinkohan sen iltalehdestä), että pessimistit elävät 3-5 vuotta vähemmän aikaa, kuin ihmiset jotka luottavat itseensä ja antavat itselleen positiivista palautetta. Tähän on siis tultava muutos välittömästi, koska minä haluan elää ainakin yhtä vanhaksi kuin mummoni, joka on täyttää nyt 92 vuotta ja on todellakin terästä! No mistä sitä positiivisuutta pitäisi nyt sitten alkaa kaivaa? Minä aloitin sen tänään salilla, siitä kun löysin selästäni orastavan voimapatin!! Se oli todistetusti isompi kuin alla olevassa kuvassa, koska lihasta oli juuri treenattu :D Siitä onnen ja ilon tunteesta saatiin aikaan naurua ja iloa, ihan koko salille.


Toinen asia millä positiivisuutta voi ylläpitää on kehut, positiivinen palaute ja aito välittäminen. Itse pyrin antamaan omille asiakkailleni paljon postiivista ja kannustavaa palautetta, koska se jos mikä kannustaa jatkamaan omaa matkaansa kohti asettamiaan tavoitteita. Minusta oli aivan ihana aamulla puhua puhelimessa  yhden tärkeän ystäväni kanssa, koska tiedän, että saan olla hänelle juuri sellainen kuin olen ja hän luo minuun postiivistaenergiaa.  Positiivisuus jatkui myös reippaita lapsiani seuraten. Tuleekin mieleen, että tarvitseeko sen aina olla jotakin suurta? Vai voiko postiivisuuden löytää arkielämästä? Kyllä voi ja juuri sieltä se pitää löytää, tullaankin sanontaa: Jos olet itse onnelllinen niin myös ympärillä olevat ihmiset on.  Miksi sitten sen positiivisen palautteen antaminen on usein niin vaikeaa? Miksei me voida joka päivä kertoa sille omalle perheelle, että hei rakastan teitä ja olette minulle tärkeintä maailmassa? itse en muista sitä kertoa tarpeeksi usein, mutta olen yrittänyt sitäkin opetella nyt tämän uuden elämäni myötä. Minulle kävi eräs nuori nainen lauantaina kehumassa tätä blogia, tulin siitä aivan älyttömän onnelliseksi, koska en pidä itseäni minään kirjoittajana, kunhan vaan laittelen tänne ajatuksiani. Se, että ihmiset oikeasti lukee blogia ja saa siitä itselleen jotain, on ihan huikeaa! Nyt haluankin, että ihan jokainen joka tämän tekstin lukee sanoo ääneen ainakin yhden positiivisen asian!!! Ja jakaa sen kaikkien kanssa, mikäli vaan haluaa. Minä lupaan kanssa alkaa olemaan itselleni armollisempi ja iloita niistä pienistä saavutuksista mitä olen saanut itselleni aikaan. Nyt tällä hetkellä se on pieni voimapatti selässä :D Ja antaa muuten paljon motivaatiota treeniin kun välillä palkitsee itsensä positiivisuudella!

2. syyskuuta 2015

Elämässä pitää olla tavoitteita!

Hyvää keskiviikko huomenta kaikille. Tämän aamun lenkin sijasta päätin kirjoittaa teille hieman esimerkkejä minun elämäni tavoitteitsa. Jokaisella pitäisi olla elämässään tavoite tai tavoitteita. Niitä voi olla niin treenien puitteissa tai ihan arkipäivään liittyen. Minulla on lähestulkoon jokaisella elämän osa-alueella jonkinlainen tavoite. Ihminen on minun mielestäni parhaimmillaan silloin, kun se haluaa kehittää itseään. Elämän haastavin vastushan olet sinä itse, ihan niinkuin iki-ihana elastinenkin laulaa; pahin vastujani katsoo peilistä mua! Ja näinhän se on. Kaikki on kiinni sinusta itsestäsi, eikä kenestäkään muusta. Jos rakastat itseäsi voit rakastaa ehdoitta myös muita. Äidin rakkaus on mielestäni tässäkin asiassa poikkeus. Minä ainakin rakastan lapsiani ehdoitta ja paljon, hehän ovat koko elämäni, kaikista parasta mitä ikinä voin saada aikaan. Vaikka ihminen on vahva ulospäin ei se tarkoita, että on terästä myös sisältä. Minulla on ainakin tavoitteena oppia rakastamaan itseäni ja luottamaan siihen, että myös ihmiset elämässäni rakastavat minua ehdoitta. Se ei olekkaan ihan helppoa, mutta kehityn hitaasti ja varmasti. Meillä jokaisella on menneisyys, toisilla se on valoisampi, toisilla hyvinkin synkkä. Minä olen menettänyt nuoreen ikääni nähden paljon rakkaita ihmisiä, mutta olen myös saanut elämmäni suurta onnea. Eli menneisyyteni ei ole synkin, mutta jättänyt varmasti omat jälkensä myös minuun.


 Minulle sanottiin eilen, että en ole huumorintajuinen. Jäin miettimään sitä ja tulin siihen tulokseen, että jos huumorin tarkoitus on pilkata, loukata ja lytätä sinua jossakin asiassa, ei sitä tarvitsekkaan ymmärtään. Huumori ei mielestäni ole sitä siis puhdasta vit...lua, mutta  pientä kenttä vitsailua kestän kyllä ja harrastan sitä itsekkin, mutta negatiivista palautetta en halua huumorin nimissä ottaa vastaan keneltäkään. Toki sekin kasvattaa, mutta usein kuultuna se hajottaa sisältäpäin pikkuhiljaa. Haluankin tästä lähtien itse jakaa paljon kehuja, kannustusta ja uskoa ihmisiin. Opetellaan yhdessä rakastamaan itseämme enemmän! Haluan pitää huumorin huumorina, hauskana asiana. Toki pitää muistaa, että jokaisella on omanlaisensa huumori ja ajatus siitä. Pitääkin muistaa, että kaikki voivat ymmärtää sen väärin. Nauru pidentää ikää ja naurua pitää elämässä olla, itselleen nauraminen on sitä parasta! Minä saan tehdä sitä joka päivä, koska aina tulee joku kämmi mikä naurattaa.

No niin tulipas siitä nyt henkevä aloitus :D Jos mennään treeniin ja tavoitteisiin siellä ni kyllä nekin on tehty. Pieniä varovaisia tavoitteita matkan varrelle ja sitten yksi vähän suurempi on tuolla lähempänä kevättä. Minä haluan voida hyvin, olla vahvempi, nopeampi ja nyt uutena on tullut kehonhallinan parantaminen. Miten noita tavoitteita nyt sitten lähdetään tavoittelemaan; Salitreenit on aloitettu, siellä on minun heikkokohtani löydetty, se on ehdottomasti jalat! Eli kyykkyjä on tiedossa, ajatus oli että hommataan Sannalle parempi kontti kesäksi 2016, mutta sekin sai aikaan negatiivisen latauksen elämääni, ni nyt uudistin tavoitteen, haluan vahvat jalat, jotta jaksan hoitaa työni vielä tehokkaammin. Tajusin myös viimeviikolla, että olen aina halunnut mielyttää muita, tehnyt töitä sen takia, että muut olisivat onnellisia. Nyt teen kaiken treeniin liittyvän itseäni varten, en sitä varten mitä muut ajattelevat, en muokkaa kehoani siksi että näyttäisin paremmalta! Jos en  riitä ihmisille tälläisenä, en tarvitse kyseisiä ihmisä elämääni. Niinkuin monet varmasti ovatkin rivien välistä jo lukeneet, ei minun itsetuntoni omaa itseäni kohtaan ole kamalan vankka. Työssäni en koe epävarmuutta, mutta oman itseni kanssa kyllä. Mutta treenin tavoite on siis selkeä, tee se itsellesi, nauti siitä mitä teet ja ole valmis tekemään töitä!


No töihin liittyviä tavoitteita pitää myös olla. Ja minulla se on selkeä, OPISKELE, LUE ja tule vieläkin paremmaksi siinä mitä teet. Olen ottanut tavoitteeksi tulla paremmaksi valmentajaksi. Olen alkanut noudattaa aikatauluja, ja niinkuin eräs ystäväni sanoi; asiakkaat eivät etsi kaveria, vaan valmentajaa, niin se on yksi tämän vuoden tavoitteista. En saa sortua siihen, että pidän asiakkaita kavereina, olen kenties heille "armollinen". Ei minä olen vastuussa, siitä että treeni tehdään aina 110 % ja motivaatio pidetään yllä. Toki se suurin työ on aina asiakkaalla :D Lukeminen kannattaa aina, se olen nyt myös huomannut. Kirjallisuutta on paljon ja lukeminen on hauskaa puuhaa. Siitä saa paljon hyviä ideoita omaan työhön sekä tietenkin paljon arvokasta tietoa. Tämän päivän markkinoilla pitää kehittyä, pysyä kaikkien uusien juttujen perässä. Näillä eväillä mennään siis tätä syksyä täällä! Ihanaa viikkoa sinulle, muista rakastaa itseäsi ja tulla rakastetuksi, nauti elämästäsi ja hommaa ehdottomasti itsellesi tavoite! Kerro läheisillesi että he ovat sinulle tärkeitä, näytä se myös. Halaus joka päivä on ehdottoman tärkeä!!

<3 Sanna