27. marraskuuta 2020

Talven harmautta vastaan värikkäillä valinnoilla

 

Voi tätä meidän Suomen talvea ja sen harmautta. En varmasti ole ainut, joka kaipaa elämäänsä valoa ja aurinkoa. Enkä varmasti ole ainut, jota ei huvita juurikaan mikään. Olen onneksi saanut itseni motivoitua moneen ja en ole jäänyt vaan sohvan reunaan mököttämään. Pientä piristystä on kuitenkin haettava monista eri asioista. Yksi ehdottoman hyvä on ollut värit, tarkemmin sanottuna värikkäät lautaset.

Värejä on monenlaisia, on vihreää, on punaista, keltaista sekä sinistä. Useammat varmaan hakevat värinsä lautasille vihanneksista, hedelmistä, salaateista sekä marjoista. Mutta valitettavasti on heitäkin, jotka eivät niin tee. Vaan heidän värinsä tulevat irtokarkeista, sipseistä ja kenties jäätelöistä tai limsoista. Makeanhimo tunnetusti kasvaa pimeinä aikoina, koska monet saavat makeasta lohtua muutenkin harmaaseen ja ankeaan arkeensa.

Onko se sitten väärin? Ei se ole, eihän kukaan voi sanoa sinulle, että olet jollakin tasolla huono ihminen jos vetäiset irtokarkkia 200g siihen kaikista suurimpaan ankeuteen. Jos se sillä hetkellä parantaa elämääsi ja saa sinut voimaan hyvin, niin voiko joku moittia sinua? Ei! Mutta minä olen aina lähestynyt asiaa seuraavalla tavalla; Voisiko sen irtokarkin seuraavalla kerralla, edes osan, korvata vaikka hedelmällä? En ikinä ole kieltänyt ketään tai sanotaanko nyt moittinut ketään herkkujen syönnistä, mutta olen aina ollut mielelläni tarjoamassa niille vaihtoehtoja. 

 

Olen itse oppinut etsimään herkuille vaihtoehtoja. Minä olen myös niin tylsä, etten pysty niitä enää edes oikein syömään. En silti sano ettenkö välillä vetäisi irtokarkkiöverreitä. Mutta olen mieltynyt hedelmäcocktaileihin, rakastan omenaa -> tiedän ihan vi*** tylsää. Mutta saan itselleni siitä hyvän mielen ja ennen kaikkea olon.

Varsinkin nyt, kun on harmaata ja valoa vain vähän aikaa päivällä, niin vitamiinit nousevat arvoon arvaamattomaan. Meillä on kotona tyttöjen kanssa syksyn kampanja käynnissä. Mitä se sitten pitää sisällään? On syötävä vähintään 2 hedelmää päivässä ja otettava lautaselle mahdollisimman montaa eri väriä. Se on tytöistä hauskaa ja saan heidät sen avulla syömään monipuolisesti. Ja karkkipäivä on vaan lauantaina, vaikka joskus tuntuu, että meillä on lauantai joka päivä.

Heitänkin teille nyt pienen haasteen. Valitkaa joka päivälle ainakin 3 eriväristä asiaa lautasellenne tai päivittäiseen ruokaanne. Miettikää oloa ennen tämän aloitusta ja laittakaa se ylös. Tehkää näin esim. 2 viikkoa ja tutkiskelkaa itseänne silloin uudestaan. Huomaatteko olossanne mitään uutta? Oletteko virkeämpiä? Onko olo freesimpi? Se tapahtuuko mitään, en voi luvata, mutta voin toivoa. 

Harmautta vastaan taistelussa on paras ase oma niin henkinen kuin fyysinenkin tila. Onneksi kohta aletaan jo mennä kohti aurinkoa. 

Ihanaa päivää.

XxX Sanna  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti