14. elokuuta 2020

Tuliko sitä lihasta?

Lihaksen kasvatus on aina ollut minulle todella haastavaa, koska olen ehkä jotenkin tietoisesti pelännyt sitä älytöntä syömistä. Keväällä kun ensin dieettailin hetken niin kerroin teille kuinka seuraava tavoite olisi saada lihasta, ilman läskiä. Otin tavoitteeksi 12 viikon urakan, jonka aikana kehittäisin lihasta, mutten niinkään rasvaa. Ajatus siitä, että kesällä saa syödä ja paljon, oli enemmän kuin houkutteleva. Niinpä aloitin toukokuun puolen välin jälkeen uuden projektini.

Koska ruoka oli laskettu aika minimiin silloin dieetin loppuvaiheessa, en voinut ajatellakaan nostavani ruokaa kertarysäyksellä ylös, vaan aloitin hitaasti, mutta varmasti projektin. Tein nostot 7 viikon aikana ja sain kuin sainkin itselleni 1000 kaloria päivään enemmän. Alussa paino laski todella paljon, se kävi parhaimmillaan 55.8 kilossa. Treenasin viikossa 4 x salilla ja treenit olivat kyllä todella kovia. Syklittelin niitä niin, että vaihdoin ohjelmaa aina 3 viikon välein.

Missään vaiheessa ei suuri ruokamäärä tuntunut pahalta, ja aika usein oli kuitenkin nälkä. Ja voin kertoa, että söin todella paljon. Treeni kulki paremmin kuin olisin voinut koskaan uskoa, ennätykset paukkui ja hyytymistä ei tullut. Aerobinen liikunta oli minimissään ja saattoi olla viikkoja etten käynyt lenkillä ollenkaan. Keskityin siis ihan vaan saliin. Kesäkuun kuumuus heitti omat haasteensa, mutta yhtään treeniä ei jäänyt kesällä välistä.

Heinäkuu oli kaikista vaikein, koska olin enemmän muualla kuin kotona. Treenit sain kuitenkin aina hoidettua, mutta ruoka olikin toinen juttu. Söin missä sattuu ja enemmän noutopöydissä ja hotelleissa mitä kotona. Ei siinä, etteikö ruoka olisi ollut laadukasta, mutta sitä meinasi tulla kokoajan liian vähän. Pelkäsin vähän, että se hektisyys olisi saanut aikaan sen, että tulokset olisivat jääneet vajaiksi. Mutta yllätyin miten hyvin olin onnistunut.

Niinpä tein uuden inbodymittauksen tasan 3 kk edellisestä. Jännittynein fiiliksin otin lapun tulostimesta ja aloin tutkimaan mitä olin saanut aikaan. Paino oli 57,9 kiloa, eli noussut 1,1 kiloa. Mutta mikä oli kaikista hienointa oli seuraava; Rasvamassa oli täysin sama ja rasvaprosentti oli pudonnut 0,5%!!! Siis olin ihan ällikällä lyöty, koska olin ihan varma ettei se olisi mahdollista. Lihasmassa oli noussut 0,7 kiloa. Miettikää miten paljon. Saattaa monesta tuntua vähältä, mutta hei 12 viikossa se on todella hyvin. Olen enemmän kuin tyytyväinen.
 

Kaikista suurin juttu oli ehdottomasti itseensä uskominen. Kova työ palkitaan aina, luovuttamalla ei voita mitään. Kaikki nämä tulokset oli ehdottomasti kaiken sen vaivan arvoista. Aina sinne salille ei todellakaan huvittanut lähteä, mutta ihan selvästi se kannatti. Ollaan taas yksi askel lähempänä seuraavaa tavoitetta. Nyt vietetään treeneistä lepoviikkoa ja ensi viikolla uusilla kujeilla kohti joulua. 

Vielä loppuun muutamia tuloksia joita sain aikaan. Minä tälläinen kukkakeppi vedin maasta 95 kiloa ja lantionnostot pystyy tekemään jo 130 kilolla. Kyykytkin meni jo 65 kilolla ja leukoja meni yli 8 joka sarjalla. Todistin taas itselleni, että kaikista pahin vastustaja minulle olen minä itse. Vain minä pystyn tekemään ne tarvittavat jutut ja toisaalta vain minä pystyn itse antamaan periksi jos sellainen olo tulee. Nyt ei onneksi tullut. 

Jos sinulla on tavoitteita kulje niitä kohti, ne kaikki ovat tehty voitettaviksi.

Ihanaa loppuviikkoa!

XxX Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti