Kasvatetaan toinen toisiamme

Viime kirjoituksesta on kulunut varmasti aikaa jo vuosi. Miksi? Siihen en osaa vastata, ei ole mitään syytä. En vaan ole saanut aikaiseksi kirjoittaa. Mutta nyt olen kuullut muutaman päivän aikana useilta ihmisiltä miten paljon he ovat saaneet iloa kirjoituksistani. Olen huomannut, että tekstiä ei voi pakottaa tulemaan, tarvitaan se hetki ja aihe, että kirjoittaminen käy kuin tanssi. Tänä aamuna tunsin löytäväni jälleen sen tunteen. 

 

Se mistä haluan teille kirjoittaa on kasvaminen ja kasvattaminen. Puhun omasta kasvamisesta ja koirani kasvattamisesta. Kuitenkin, kun kysymyksessä olen minä, annan teille myös esimerkin miten tämän tarinan pystyy hyötykäyttämään, vaikka elämäntapamuutoksessa. Minulla on siis koira, Barbet. Tämä ihana Ranskalainen vesikoirauros tunnetaan nimellä Jallu. Jallu on minulle kolmas uros, jota aloin kasvattamaan. Lähdin tähän projektiin ihan samalla tavalla kuin kaikkiin aikaisempiin, mutta siinä tuli todellakin virhearvio. Jallu on herkkä, mutta erittäin omapäinen ja ehdottomasti todella varauksellinen kaveri. Olin oppinut hyvinkin suorasukaisiin ja kova luonteisiin kavereihin. Tein heti Jallun kanssa muutamia virheitä, kun yritin saada hänet samaan muottiin edesmenneiden koirien kanssa. Minulla meni jonkun aikaa ennen kuin ymmärsin, että nyt tämä homma ei vaan toimi näin. 

Minulla on hyvin armeijamainen ote ja kuri kaikkeen tekemiseen ja kasvattamiseen. Sen lisäksi olen vielä ihan liian hätäinen, jos ajattelen mitä vaan asiaa, kaiken pitäisi onnistua ihan heti ja mahdollisimman helposti. Huomasin jo pennusta, että Jallu on hyvin paljon omissa oloissaan viihtyvä koira. Se oli minulle ensimmäinen oppimisen paikka. Antaa hänelle tilaa ja mahdollisuus olla yksin ja omissa oloissaan. Tajusin pian myös etten voi kouluttaa Jallua niinkuin muita. Oli siis otettava aikalisä, vedettävä henkeä ja mietittävä, että miten päästään asioissa eteenpäin. Koska minä en ole mikään koirien kasvattaja, niin hain tilanteeseemme apua. 

Lopputulema olikin, että kasvatamme kumpikin toistamme. Jallu opettaa minulle kärsivällisyyttä ja lempeyttä, minä hänelle hyviä tapoja, malttia, kuria ja avaimia rauhalliseen ja ennenkaikkea turvalliseen elämään. En ole koskaan aikaisemmin ajatellut koiraa opettajana, olen aina pitänyt koiria kavereina, otuksina joiden kanssa mennään ja tehdään. Remus, minun ensimmäinen oma noutajani, oli elämäni koira, kaikessa mukana ja muutenkin, kuin ihmisen ajatus. Jallu on ihan erilainen, oikeasti se, joka laittaa minutkin miettimään miten missäkin tilanteessa toimitaan. Olen varma, että meistä tulee sellainen tiimi, joka pystyy mihin vaan, kunhan opimme toisiltamme ja saamme hommat eteenpäin. 

Tämän päivän elämässä on myös paljon sellainen suorittamisen tyyli, aina on pakko suorittaa ja saavuttaa. Miksi? Koska sitä vaaditaan. Keretäänkö enää oppia? Jos mietin elämäntapamuutosta tai vaikka laihduttamista, niin kaikki halutaan saavuttaa nopeasti, vaivattomasti. Vähän niinkuin minä koiran koulutuksen, noin vain. Olen kiitollinen, että valitsin juuri tämän rodun, joka haastaa minua, vaikka onkin ihan loistavan kiltti ja rauhallinen. Opin paljon itsestäni ja eläimistä. 

 

Mietitäänpäs jos valitaan, vaikka 3 viikon superdieetti valmiilla ohjelmilla ja ruokavaliolla. Luvataan jokin tietty kilomäärä mikä varmasti tippuu. Opitaanko siitä? Voisin vaikka lyödä vetoa, että ei opita. Miksei voida antaa aikaa, oteta apuun ammattilainen, joka keskittyy vain sinuun. On sinun apunasi löytämässä oikean polun juuri sinun tavoitteisiisi sopivaksi. 

Lempeydellä, mutta kuitenkin tietynlaisella kurilla saavutetaan varmasti enemmän, kuin suorittamisella ja ankaruudella. Anna mahdollisuus itsellesi oppia ja muista meidän jokaisen oppimisen polku on erilainen. On sinun tehtäväsi löytää juuri se sinun omasi. 

 Minä varmasti kerron meidän matkastamme Jallun kanssa, sillä olemme vasta alussa tässä meidän oppimisen polulla. Olen tästä kaikesta todella onnellinen ja innoissani. Ja hei mikä parasta myönsin itselleni ensimmäisenkerran, ettei minun tarvitse osata ja pärjätä yksin. 

 Ihanaa kevättä ❤️ 

 XxX Sanna

Kuvat; Saija Heinämäki

Palataan loppuvuoteen 2020 osa 2: Pimeys meinasi saada yliotteen

Voihan suomen syksy ja alkutalvi. Olihan se sitten pimeää ja ankeaa aikaa. En meinannut millään saada itseäni liikkeelle tai toimimaan edes puolivaloilla. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan minulla oli oikeasti vaikeuksia saada itseni liikkeelle ja päästä treenaamaan, saati saada täällä kotona kaikki hommat hoidettua. Aina, kun päivä oli kirkkaampi niin olokin oli paljon energisempi. Oikein itseänikin huvitti, kun illalla kuuden aikaan oli jo ihan valmis sänkyyn ja unten maille. Minusta tuntuukin, että olen nukkunut loka-joulukuussa enemmän kuin edellisenä vuonna yhteensä.

 

Aerobinen liikunta jäi aivan kokonaan pois, siis ihan tyystin. En vaan yksinkertaisesti saanut itseäni ulos ja lenkille. En vaikka kuinka lupasin itselleni, että huomenna on se päivä. Se, mikä oli kaikista pelottavinta huomata, oli oman kunnon heikkeneminen. Minusta tuntui, etten saa henkeä jos yritin jotakin hiemankaan hengästyttävää tehdä. Sali pelastikin minun syksyni ja siellä tuli käytyä reipas kolme kuukautta 5 x viikossa. 

Olen aina ollut todella aikaansaava ja ylitehokas, mutta tänä syksynä kaikki tuntui todella haastavalta. Tilasin meille ihania valoruukkuja pihaan, tuomaan edes hieman valoa pimeyden keskelle, mutta voi pojat miten koville otti saada ne paikoilleen, saati saada niihin kanervat. Mietin monesti, että miten se nyt ottaa näin koville ja sitten tajusin sen!

 

Korona ja se tuomat ongelmat. Minulla ei ole tänä vuonna tiedossa matkaa aurinkoon. Se voima, mikä sillä kahden viikon lomalla on ennen ollut, oli nyt kokonaan pois. Yhtäkkiä  ei ollutkaan mitään mitä odottaa. Suhteellisen kiire ja kovatahtinen kesä oli takana, syksyn pimeys tuli ja kaikki odotukset oli missä? No ei oikeastaan missään. Siinä oli varmasti osasyy saamattomuuteen. Kun sen tajusin olen kyllä osannut täyttää tyhjiötäni, esimerkiksi sisustamalla meillä lähes kaiken uusiksi.

 

Tänä syksynä tajusin, miten suuri vaikutus kaikella on kaikkeen. Olen ollut aina niin 110% kiinni seuraavassa projektissa että olen mennyt jossakin ihme transsissa. Tämä syksy oli todella opettavainen ja herätti minua paljon. Nyt kun lumi on satanut maahan ja mielikin on ihan menossa jo vuoden 2021 ihanissa tapahtumissa, niin tajuan kuinka puolivaloilla olenkaan käynyt. Siihen nähden syksy oli kuitenkin tehokas, ja jos ei muuta niin ainakin salilla tulokset ovat nousseet hurjasti. Samalla päätin, että joka syksy jos on märkää ja pimeää, keskityn vaan lihaskuntoharjoitteluun ja muuta sitten, kun kelit ovat paremmat.

 

Iloisia ja valoisia ajatuksia sinun päivään. Muista, että aina voi muistella sekä haaveilla.

XxX Sanna

 Kuvat ottanut Saija Heinämäki

Ruokahävikin minimointi

Jos joku on enemmän kuin ärsyttää niin ruuan pois heittäminen. Ruoka on minun mielestäni nykyään todella kallista ja jo senkin takia minua kaikista eniten ärsyttää tehdä ruokaa ja heittää siitä sitten osa roskiin tai muuten vaan pois. Toki voin katsoa itseäni peiliin, kun olen opettanut meidän perheen siihen, että samaa ruokaa syödään kerran maksimissaan kaksi kertaa. 

Olen miettinyt pitkään, miten saisin minimoitua ruokahävikin. Olen tehnyt jo kauan ruokalistat, missä olen yrittänyt miettiä miten ruokia voisi jatkojalostaa ja näin ollen hävikkiä jäisi vähemmän. Olen myös todella huono tekemään ruokaa vähän tai justiin sopivasti, mutta toisaalta olen opetellut tätäkin taitoa viimeisen puolen vuoden aikana. 

Meillä on pakaste aivan kantta myöten täynnä  hirvenlihaa sekä marjoja. Tokihan myös meidän kesällä kasvattamat lohet on pakastettu ja sekin antaa mahdollisuuksia saada vaihtelua päivittäisiin ruokiin. Minulla on myös ollut sellainen huono tapa, etten ole hyötykäyttänyt pakastimeni sisältöä aina tarpeeksi hyvin ja menettänyt juurikin sen takia paljon hyviä raaka-aineita ja rahaa. Mutta nyt olen päättänyt senkin asian korjata ja syödä ensin pakastimen tyhjäksi ja sitten vasta kaupasta uutta.

Mutta ihan paras juttu minkä olen tänä vuonna oivaltanut, on ruuan jakaminen. Olen vienyt siis kaikki meiltä syömättä jääneet ruuat, siis täysin hyvät ruuat, omalle mummolleni. On ihana saada aikaan hyvää mieltä siitä, kun saa jakaa hyvää mieltä muillekin. Mietitäänpäs asiaa näin, että minun ihana 96-vuotias mummoni saa  itselleen valmista ruokaa ja minun ei tarvitse heittää meiltä ruokaa pois. Kaikki hyötyvät ja moni saa siitä hyvän mielen. 

Lihakeittoa mummolle

Toinen asia, mitä meillä on nyt opeteltu lasten kanssa, on "ota ruokaa vaan sen verran mitä jaksat syödä!" Liian monta kertaa on käynyt niin, että otetaan ja sitten ei jaksetakaan syödä ja heitetään pois. Meillä varsinkin isäntä on enemmän kuin tarkka siitä, että kaikki lautasella olevat ruuat pitää syödä ollaan sitten kotona tai kylässä. Ja se on opittu hienosti, on mukavampi laittaa ruokaa, kun se syödään ja sitä osaa kaikki arvostaa.

Meillä on myös lapset opetelleet laittamaan ruokaa ja näin ollen kunnioitus sitä kohtaan kasvaa. Torstaisin meillä Vilma tekee aina ruuan ja Emmille on jäänyt suurin vastuu leipomisesta. Minusta on tärkeää opettaa lapset laittamaan ruokaa ja myös oppimaan sen tärkeys meidän elämässä. Itse tehty on aina itse tehtyä. Ja ruuasta jos mistä ei kannata tinkiä, koska sehän tekee vain sinulle hyvää mitä parempaa se on. 

Olisi hauska kuulla, minkälaisia keinoja teillä muilla on ruokahävikin estämiseksi?

XxX Sanna

Pienikin muutos piristää

 

Rakastan vaihtaa mattoja, verhoja sekä järjestystä. Varsinkin entisessä elämässäni olin todella kova vaihtelemaan verhoja. Minulla oli jokaiseen juhlaan ja vuodenaikaan eri verhot sekä matot. Nykyään olen hieman antanut periksi ja tyytynyt vain vuodenaika vaihteluihin. Ja tokihan tähän on vaikuttanut myös meidän mökillä olomme.

Mutta nyt tänä syksynä koin jonkinlaisen uuden tulemisen tähän sisustamiseen ja laitoin oikeastaan kaiken uusiksi. Koko yläkerta koki ns. pienen uudistumisen. Tytöt saivat uudet isompien tyttöjen huoneet, aula sai uutta ilmettä, vieras- sekä jumppahuone kokivat freesauksen. Olen aivan liekeissä siitä, kuinka pienillä jutuilla saa niin paljon uutta aikaan ja miten kiva on palata mökiltä kotiin, kun kaikki on järjestyksessä ja puhdasta. Ja voi sitä tavaran määrää, mikä lähti kiertoon ja ihan osa jopa roskiinkin. Yläkerrassa pystyy jälleen hengittämään.

 

 

Keväällä käsittelin mökillä saunan ja saman kohtalon koki meillä kotonakin saunamme. Jos ollaan ihan rehellisiä niin se on vielä ihan himpun verran kesken, mutta ensi viikolla olisi aikomus päästä saunomaan uudistettuun saunaan.

Alakerrassa uuden ilmeen sai meidän makuuhuoneemme sekä työhuone. Pienillä muutoksilla sain aikaan aivan uudenlaiset ilmeet näihin kahteen huoneeseen. Tokihan alakerrastakin lähti paljon tavaroita varastoon ja muutamia valoja tuli tilalle. Pienet asiat tässäkin saivat aikaan paljon uutta ilmettä.

 

 

Tokihan aikaa tähän meni aika paljon, koska isossa talossa on paljon ikkunoita pestävänä ja paljon tavaroita läpikäytävänä, mutta lopputulos on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Oli ihana löytää uudelleen taas se into sisustamiseen ja uusien tekstiilien hommaamiseen sekä vanhojen kaivaminen käyttöön kaappien pohjalta. Suosittelen lämpimästi jokaiselle. Oman kodin laittaminen ja freesaaminen on palkitsevaa. Kodinhan pitää olla sellainen missä todella viihtyy. 

Ihanaa syksyä ja sisustamisen iloa kaikille!

XxX Sanna

Kun haluan ihan kaiken ja samaan aikaan!

 

Mitä ihmettä tässä pitäisi alkaa tekemään, kun tuntuu ettei mihinkään kerkeä keskittymään? Kun kokoajan on noin tuhat rautaa tulessa, niin mistään ei loppujen lopuksi tule yhtään mitään. Kaikki tehdään vähän sinne päin ja puolivaloilla. Mikään ei oikein etene mihinkään ja paljon potentiaalia jää vaille kohdetta. Miksi mä sitten teen näin? Koska en osaa tietää mitä minä oikeasti haluan tehdä. Olen liian pätevä moneen hommaan.

Haluan kehittää enemmän valmentamisesta, kehittää nettivalmennusta ja tarjota ihmisille mahdollisimman laadukasta palvelua. Haluan kehittää lisää myös ammatillisuutta maansiirtopuolella, haluan kehittyä rekkakuskina, pyöräkonekuskina ja ehkä myös kaivinkonekuskina. Mutta kumpikin vaatisi 110% sitoutumisen jotta voisin kehittää itseäni vieläkin paremmaksi. Pitäisi vaan osata päättää kumpaan suuntaan lähden. En sano sitä, ettenkö pysty tekemään kumpaakin hyvin ja laadukkaasti, mutta parantamisen varaa olisi kummassakin.

 

Haluaisin vielä kaiken tämän lisäksi parantaa mahdollisuuksiani kertoa ihmisille laadukkaista ja puhtaista luonnonmukaisista tuotteista, joita itse käytän arkielämässäni joka päivä. Sekin vaatisi todella paljon aikaa ja vaivaa, jotta kerkeäisin kartoittaa kaikki mahdolliset tavat viedä asiaani tehokkaasti eteenpäin. 

Kaikista eniten haluaisin olla hyvä ja läsnäoleva äiti, jotta tytöistäni kasvaisi hyviä ja elämään valmiita nuoria ja myöhemmin aikuisia. Nautin, että kotini on siisti ja meillä syödään aina laadukasta ja terveellistä ruokaa. Ja vielä kirsikkana kakkuni päällä on tietenkin oma treenaaminen, jonka haluaisin olevan tehokasta ja eteenpäin vievää. Onko tässä paletissa yhdelle ihmiselle liikaa tavoitetta?

Uskokaa tai älkää niin välillä minusta tuntuu siltä. Paljon pitäisi saada aikaan ja aika vaan loppuu kesken. Jos kirjoitan kalenteriini, että tänä päivänä teen tiettyä hommaa, niin silloin soi puhelin ja pitääkin olla menossa jo ihan toisaalle. Se jos mikä ottaa monesti hermoon, mutta olen yleensä vaan ollut ajattelematta sitä. Yrittäjänä, perheen äitinä ja puolisona olen vaan mukautunut. 

 

Vielä kaikkien näiden lisäksi rakastan sisustamista ja pientä pintaremontointia. Ja ehkä sen takia me vieläkin asustellaan mökillä, kun en ole saanut kotona tehtyä juuri mitään vielä, mitä ennen sinne menoa olen suunnitellut. No huomenna olisi taas muutamaksi tunniksi mahdolisuus mennä sinne touhuamaan. Mutta kaikesta huolimatta olen todella tyytyväinen elämääni ja olen oppinut pyörimään kaikkien asioiden ytimessä parhaalla mahdollisella tavalla.

Mietin eilenkin, kun oltiin perheen kanssa retkellä, että mistä luopuisin ja mitä alkaisin kehittämään enemmän. Ja tulin siihen tulokseen, että nyt syksyllä ja talvella käytetään suurin energia personal trainerin työn kehittämiseen ja uusien valmennuksien tekemiseen, kun ajopuolella on hiljaista. Ja kesällä sitten taas keskitytään enemmän sinne suuntaan. Ja treenit pidetään mukana kokoajan, mitä nyt ehkä vähän talvella kiritään niissäkin. 

Nyt yritän saada kodin kuntoon, minulla on tyttöjen huoneet siellä aivan levällään, kun niitä hieman päivitetään ja sauna pitäisi käsitellä sielläkin. Ihana kun on tekemistä, ja ehkä minä olen sellainen tuhannen ja yhden työn nainen! Mikäli juuri sinä kärsit samasta ongelmasta, niin asiat kyllä selkiytyy kun niille vaan antaa aikaa.

Ihanaa loppuiltaa just sulle!

XxX Sanna

Kahvia ja kaurapaistosta

 

Voi syksy sinä tulit sittenkin. Nyt, kun istun kahvikuppi edessä ja nautin oman puun omenoista tehdyistä kaurapaistosta, voin vihdoin huokaista.  Oli kyllä elämäni kovin remonttikesä. En ole kerennyt tekemään muuta kuin maalaamaan, maalaamaan ja maalaamaan. Kesähän alkoi siitä suuresta ideasta, että mökkimme sauna kaipasi suuresti uutta ilmettä. Niinpä aloitin sen duunaamisen. Kaikesta tekee vielä mielekäämpää se, että tein remonttia aina töiden välissä. Tunnin silloin ja tunnin tällöin. No, sauna saatiin alkukesästä kuntoon ja siitä tuli enemmän kuin hieno.  

Mökimme on pieni ja sen takia tilasimme jo keväällä tytöille nukkuma-aitan tuohon pihaan. Koronan takia se tulikin vasta reilua kuukautta myöhemmin, kun oli suunniteltu. Joten keskellä heinäkuun muita kiireitä tuli vielä aitta ja sen maalaaminen. Yllätyin, miten kauan noinkin pienen aitan maalaminen voi viedä aikaa. Ensin duunasin aitan sisäpuolelta ja sitten päältä. No nyt sekin on onnellisesti tehty. Vielä vähän paikkamaaluuta ja tytöt pääsevät omaan boksiinsa asustelemaan. 

 

Kolmas ja ehkä kaikista eniten odotettu oli mökin pihan laitto. Se on ollut vaiheessa jo kolme vuotta. Pihamme on siis ollut pelkällä hiekalla ja mullalla kolme viimeistä kesää. Ja voin kertoa, että se on ollut jokseenkin raivostuttavaa. Hiekkaa on tullut sisälle ihan kamalasti ja piha on näyttänyt ihan kamalalle. Kaikki on siis ollut enemmän tai vähemmän kesken kokoajan. Ja kun niiden kuntoon laittaminen on ollut minun harteillani, se on kyllä kestänyt.

Aikaa kun on vähän niin valmistakin tulee todella hitaasti. Nyt se vihdoin tapahtui ja me saatiin mökin pihaan kuntta. Työ oli niin suuri, että se yllätti meidät kummatkin. Kolme päivää ja monta miestä töissä, niin vihdoin meillä on mökillä piha. Toki sen verran on vielä vaiheessa, että pihakivetykset puuttuvat, mutta nekin on tulossa vielä tämän syksyn aikana. Vihdoin minulla on sellainen tunne, että tämä mökkiprojekti alkaa olemaan valmis.

On ollut henkisesti aika kova kesä ja alku syksy. Kokoajan on keskeneräisiä hommia, kiire ja aikaa ei oikeastaan yhtään niin epätoivo meinasi iskeä. Nyt voin huokaista ja aloittaa syksyn niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Voin keskittyä omiin hommiin ja mennä aina vapaalla ajalla laittamaan kotia syksykuntoon. Olen enemmän kuin innoissani tulevasta syksystä. Nautin kynttilösitä, takkatulesta ja perheestäni. 

Nyt nautin kahvin ja kaurapaistokseni loppuun. Ihanaa päivää just sulle!

XxX Sanna

Pientä pintaremonttia saunaan

Voi Sanna Sanna Sanna!! Mistähän nämä minunkin kaikki ideat oikein saavat alkunsa?

Mehän siis asumme kesät aina pitkälle syksyyn mökillä. Olemme tätä pikkuhiljaa tässä kesien saatossa laitelleet kuntoon ja nykyaikaistaneet. Sain sitten viime viikolla yhtenä yönä idean maalata saunan eteisen seinät. Samalla saimme idean hommata mökille pesukoneen ja ylimääräinen kuivausrumpukin saataisiin näin ollen käyttöön. Siitä se idea sitten lähti.

Koska mökki on rakennettu 70-luvulla, seinät oli tietenkin käsitelty kovalla venelakalla. Onneksi tänä päivänä on kaikki mahdolliset pohjamaalit, niin ei tarvinnut vaihtaa koko paneeleita. Siispä Sanna suuntasi kohti rautakauppaa ja maalin ostoon. Värisävyksi tuli hieman harmaaseen taittava höyhen. Saunan eteisen maalaamisessa meni noin kaksi päivää ja siinä sutiessani tulin ajatelleeksi, että saunan puolellekin olisi tehtävä jotakin. Ja jos joku kysyy, en osaa vastata mistä sain idean maalata tai käsitellä lauteet mustalla ja seinät vaalealla.

No taas tuumasta toimeen ja esitin asian isännälle. Ensimmäisenä tuli heti, että ei todellakaan mustia lauteita. No kuinkas sitten kävikään, ostin mustan saunavahan ja tuumasta toimeen. Kannoin lauteet ulos ja aloitin ensimmäisenä seinistä. Yli kymmenen vuotta olleet paneelit olivat aika tummat ja käsitelty nekin jollakin ihme aineella, niin vaalea ei meinannut millään tarttua. Käsittelin seinät 4 kertaa, jotta pääsin haluamaani lopputulokseen. Lauteet menivät onneksi kahdella käsittelyllä.

Lopputulos on ällistyttävän ihana! Olen aivan liekeissä meidän uudesta saunasta ja sen eteisestä. Paikallinen kodinkoneliike toimitti vielä pesukoneen kotiin asti, niin elämä on taas hivenen helpompaa. Kävin meinaan parhaimpana päivänä 4 x kotona pyykkien kanssa. Nyt minun ei tarvitse mennä sinne ollenkaan ennen kuin syksyllä.

Vaikka tämä minun pintaremonttini veikin aikaa aika paljon, oli kaikki sen arvoista. Kodin tai mökin tai oli se paikka mikä vaan täytyy olla sellainen, että siellä viihtyy. Olen myös sitä mieltä, että muutaman satasen satsauksella ja omalla työllä sain aikaan iloa meille kaikille moneksi vuodeksi. Se mikä tässä elämässä on hienoa huomata, että asiat kehittyy pikkuhiljaa, aina löytyy jokin asia mitä voi vielä vähän parantaa. Ja sen olen päättänyt, että ennen kuin mennään kotiin syksyllä, niin meidän sauna saa saman käsittelyn.

Uskaltakaa ottaa pieniä projekteja ja ennen kaikkea nauttia lopputuloksesta. Vielä kun saan saunamittarin, pyyhenaulakon ja uuden löylykiulun niin sitten kaikki on täydellistä. Nyt minä otan hetken aurinkoa ja sitten jatkan töitä.

XxX Sanna

Hamstraaja-hamsteri: Operaatio ruokakaapin siivous

Kävin vaatekaappini läpi tuossa viime viikolla ja järkytyin, miten paljon minulla oli vaatteita. No se tarina miten siinä kävi on luettavissa edellisessä kirjoituksesta, mutta eihän se nyt siihen loppunut. Olen toivoton, ihan älyttömän toivoton. Hamsteri on varmaan se minun edellisen elämän eläin, joka olen ollut. Nyt, kun ollaan vaan kotona, niin on aikaa käydä läpi kaappeja. No otin nyt asiakseni kuivamuonakaappini. Kyllä, niitä on useita ja kaikki ovat tupaten täynnä.

Olen oppinut täällä maalla, että tavaraa on oltava, koska jos leipoo vaikka jotain, niin yleensä joku aine on aina lopussa. Nythän on käynyt sitten taas niin, että on tullut aina kaupassa käytyään ostettua aina vähän jemmaan jotakin. Tarpeellisia, mutta ihan liikaa. Nyt alkoi sitten operaatio syö kuivamuonakaappisi lähes tyhjäksi, ennen kuin ostat mitään uutta. Rahaa, kun on muutenkin vähän, niin kannattaako sitä jemmata tuonne kaapin perukoille? No ei, mutta miksi sitä on niin hölmö?

Miten tästä asiasta pääsisi eroon, jos se on luonteenpiirre? No tein listan mitä on minkäkin verran. Eli aina viiva yli, kun pussillinen jauhoja tai makaroneja on mennyt. Ja ostan lisää vasta, kun viimeinen pussi on otettu käyttöön. Ja kauppaan aina vaan ostoslistan kanssa. Toinen ruokaan liittyvä päätökseni on pakastimen tyhjäksi syöminen. Kun omistaa miehen, joka on intohimoinen metsästäjä, niin lihaa on pakkaset täynnä. Joten nyt on tavoitteena syödä kaikki pois ennen kuin ensi syksynä alkaa uusi metsästyskausi.

Tämä aika, jonka olen ollut vaan oikeastaan tässä kotona on avannut minun silmäni todellakin. Olen elänyt hieman yli ostellen. Olen sen kummemmin ajattelematta ostellut, vaikka ja mitä. Vaatteita, ruokaa ja kaikenmaailman ihmeellisiä tavaroita. Jalostin hieman ajatteluani ja mietin ihmisiä, jotka ostaa monia eri valmennuksia ja ohjelmia itselleen. Tulee ehkä paljoustila, ja monet jää käyttämättä tai kesken. Tulee mieleen vähän sama kuin minun vaate- tai kuivamuonakaapistani. Ylitarjontaa, kaikkia vähäsen ja loput jää käyttämättä.

Tajusin, että kohtuudella ja tehokkaasti on ehdottomasti se suunta, jota lähden toteuttamaan. Ihan jokaisella elämäni osa-alueella. Ja aion tehdä tästä myös asiakkailleni uuden mahdollisuuden opetella tätä elämän monimutkaista polkua. Minä jos kuka olen näköjään hairahtunut useasti harhapoluille, mutta tämä asioiden oivaltaminen on hienoa. Nyt kun olen ollut dieetillä ja elämäni on ollut todella kurinalaista, olen huomannut sen helppouden. Miksen siis toisi tätä jokaiselle elämäni osa-alueelleni?

Kerron teille miten olen pärjännyt näissä uusissa kokeiluissani sitten syyskuussa, kunhan olen saavuttanut haasteeni ensimmäisen etappini. Nyt seuraavaksi kiipeän yläkertaan ja käyn läpi tyttöjen kaapit ja vaatteet! Ihanaa saada järjestystä elämään!

Ihanaa päivää just sulle!

XxX Sanna