Naiselle, jos kenellekään on todella vaikeaa ottaa vastaan kehuja. Tai minulle on ainakin tullut sellainen tunne ja myönnän itsenikin huonoksi siinä. Olen kasvanut siinä paljon, mutta vieläkin monesti tulee sanottua, että no älä nyt. Huomasin tämän taas eilen itsessäni, kun olimme salilla. Treeni kulki ihan sairaan hyvin, mutta vähättelin sitä hiljaa mielessäni itselleni.
Illalla rupesin miettimään, että miksi? No varmasti siksi, että enhän minä voi kehua itseäni, koska treenikaveri vetää paljon kovemmin. Sitten taas moitin itseäni, että ei niin Sanna. Vaan niin, että todella hyvä treeni ja hienosti vedit. Painot nousevat ja toistoja tulee lisää. Näinhän sen pitäisi mennä.
Monet naiset myös helposti antavat sen kuvan, että he ovat sinut itsensä kanssa ja osaavat ottaa kehut vastaan. Mutta onko se kuitenkaan niin? Asuuko valtaosan naisen päässä se omatunto, joka kuitenkin aamuisin peilin edessä soimaa itseään. Ehkä salaa jopa itseltään. Olisin melkein sitä mieltä, että näitä naisia on enemmän kuin heitä, jotka sanovat olevan sinut itsensä kanssa. Se on kyllä todella harmillista, mutta siitäkin voi oppia pois.
Minä olen jo vuosia perustanut oman lähipiirini positiivisuudelle ja sellaisille ihmisille, jotka hyväksyvät minut juuri tälläisenä kuin olen. Ihmisille, jotka saavat minut nauramaan itselleni silloinkin kun itse en sitä ymmärtäisi. Ihmisille, jotka tuntevat minut oikeasti ja saavat minut tuntemaan itseni hyväksi silloinkin, kun itse en sitä osaisi tuntea.
Olen opetellut pois siitä ajatuksesta, että minusta ei ole tai en kuitenkaan pysty niin en jaksa edes yrittää. Miksi monesti käy niin, että ajattelen niin. Ehkä se on luonteessa, ehkä se on opittu tapa? Näenkö itseni oikeasti niin huonona etten pysty kertakaikkiaan sanomaan itselleni, että olen juuri hyvä tällaisena kuin olen. Vai johtuuko se siitä, että usein kuulen olevani kaikkea muuta kuin hyvä ja onnistunut? Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, annanko muiden mielipiteiden vaikuttaa siihen miten näen itse itseni? Periaatteessahan niin ei saisi tehdä, mutta miksi se ulkopuolinen paine on niin kova ja hallitseva?
Onko tämän päivän maailmasta tullut jopa liian kova paikka elää? Välillä minusta kyllä tuntuu siltä, itsevarmoja ja oman elämänsä hallitsevia ihmisiä on todella vähän. Joskus minusta jopa tuntuu siltä, että naapuri maksaa mielellään kympin, että saa naapurille vitosen vahingon. Onko tyytyväinen ihminen tänä päivänä liian vaarallinen, että se pitää jotenkin ampua alas?
Onko helpompi nähdä itsensä vähän huonompana kuin onkaan? Elää vähän "olen paska tyyppi"-agendalla? Saako silloin olla rauhassa ja ulkona kaikista soraäänistä? En usko, mutta monesti näin varmasti on. Minusta jokaisen ihmisen pitäisi nähdä itsensä juuri sellaisena kuin on ja uskaltaa sanoa se myös ääneen. Ammentaa voimaa jokaisesta kehusta ja kasvaa jokaisesta kritiikistä. Olla ylpeä siitä mitä on ja elää elämänsä juuri haluamallaan tavalla. Keskittyä siihen omaan hyvinvointiin ja mahdollisuuksien mukaan jakaa hyvää myös ympärilleen.
Ollaan oman elämämme sankareita ja opitaan olemaan juuri parhaita painoksia meistä itsestämme!
Ihanaa viikonloppua just sulle!
XxX Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti