15. tammikuuta 2021

Vuosi 2021: elämäni vuosi?

 

Olen aina uskonut kohtaloon, aina ajatellut, että joskus elämä antaa minulle juuri sitä mitä ansaitsen. Ja nyt vuosi 2021 on se minun elämäni vuosi. Tähän vuoteen mahtuu paljon. Toki luoja voi muuttaa tämänkin vuoden suunniteltuja polkuja, mutta olen oppinut, että en voi aina pelätä pahinta. Olen kokenut niin paljon pahoja asioita, suuria menetyksiä ja selvinnyt kaikista, aina vahvempana kuin aikaisemmin. Olen vaipunut synkkyyteen, ajatellut asiat aina negatiivisuuden kautta, hyökännyt aina kovaa puolustaakseni sitä mitä minulla on. Tänä päivänä olen onneksi päässyt noiden tapojeni yläpuolelle. Toki puolustan vieläkin rakkaitani liian kovaa, mutta sille en voi mitään. Tiedän, että tänä vuonnakin joudun tilanteeseen, jotka ovat hankalia. Se kuuluu elämään, koska en voi enää miellyttää kaikkia. 

Kirjoitan tämän tekstin siksi, että haluan kertoa teille, että unelmat toteutuvat, kunhan niihin vaan jaksaa uskoa. Ja  nyt ei puhuta työkuvioista, koska siitä ei osaa vielä sanoa mitään. Toivottavasti sekin puoli virkistyy ja päästään pikkuhiljaa palamaan normaaliin elämään. Mutta tämä vuosi varsinkin alku vuosi ja loppukesä tulevat olemaan jotain niin siistiä. Olen tajunnut sen, että kaikki elämän osa-alueet pitää olla kunnossa, jotta voit saavuttaa sen todellisen onnen.

 

 

Hommasin tätä vuotta varten maailman siisteimmän kalenterin. 2021 Ei Ihan Paska Vuosi kalenteri on PT-Peipon tekemä, ja se on täynnä niin täyttä asiaa, joka vielä tehostaa tämän vuoden parhautta. Tässä yksi kohta kalenterista; "Olemme kaikki vastuussa omasta onnellisuudestamme, hyvinvoinnista, taloudellisesta tilanteestamme, tulevaisuudestamme sekä unelmistamme. Niin kauan kun etsimme syitä omaan onnettomuuteemme ja pahaan oloomme ympäristöstämme, olemme oman elämämme uhreja". PT Peippo.

Kun ajattelen asiaa tarkemmin se on juuri noin. Eihän kukaan muu voi vaikuttaa sinun elämääsi kuin sinä itse. Toki emme itse pysty vaikuttamaan maailmalla tapahtuviin asioihin, ajatellaan vaikka tätä koronaa, mutta me pystymme itse vaikuttamaan siihen miten se vaikuttaa meidän elämäämme. Jos elämässämme on epäkohta, mikä aiheuttaa huolta tai murhetta, vain me itse voimme vaikuttaa miten asiaa lähdetään viemään eteenpäin niin, että se paranisi. Valitettavan moni ihminen käyttää hirveän paljon energiaa etsimään ongelmiin syytä muualta kuin itsestään, juuri niinkuin Peippo kirjoittaa. 

Minun elämäni koko suurimman mullistuksen vuonna 2015 tulleen avioeron myötä. Minusta tuli entistäkin negatiivisempi, olin myös todella katkera ja olin sitä pitkään. Pikkuhiljaa tajusin, mitä mahdollisuuksia se minulle antoi, oli pakko katsoa peiliin ja alkaa matka kohti positiivista aikuisuutta. Matka ei ole ollut helppo, siihen on kuulunut paljon kyyneleitä, epävarmuutta, pahoja puheita ja epäonnistumisiakin. Mutta joka kerta kun olen kaatunut olen noussut pystyyn taistellut oman mieleni sen asian yläpuolelle. Väitän, että olen tänä päivänä aivan eri ihminen kuin vuonna 2015. Ja siksi kaikki tämä tulevan vuoden onni tuntuu ansaitulta.

 

 

Vuonna 2021 kolme erillistä tapahtumaa minun elämässäni mitkä ovat niin siistejä. Yksi on puhdasta materiaa, mutta ihan älyttömän siistiä kuitenkin. Tiedän, että se jakaa paljon mielipiteitä, mutta sitähän elämä on. Toinen on puhtaasti rakkauteen liittyvä asia, jotain niin kaunista, että pakahdun sen ajattelemisestakin. Kolmas on sitten meidän koko perheelle tuleva asia. Se on toki vielä ihan vaiheessa, mutta peukut ovat pystyssä, jotta sekin tapahtuisi. Kerron teille jokaisesta heti, kun sen aika on. En halua jakaa niitä tämän tarkemmin ennenkuin ne on tapahtuneet. Haluan pitää ne itselläni ja läheisillämme siihen asti. 

 


Tänä aamuna saimme myös niin loistavia uutisia, että viimeistään nyt vakuutuin siitä, että hyvä tulee hyvän luo. Minä jos kuka uskon astrologiaan ja korteista ennustamiseen.  Olen käynyt niin astrologilla kuin katsomassa korteista mitä elämääni kuuluu. Kaikki mitä siellä on sanottu, on myös käynyt toteen. Astrologi kertoi, että vuodesta 2021 tulee elämäni käännekohta ja minä uskon siihen. Toivon toki paljon myös työrintamalla, mutta tiedän sen, että töitä on myös tänä vuonna. Olen onnekas, kun saan tehdä niin monenlaista. 

Mikä tämän kirjoituksen tarkoitus sitten oli? Älä koskaan luovu toivosta ja muista haaveilla. Opettele rakastamaan itseäsi, vaikka se välillä tuntuukin vaikealta. älä etsi ratkaisuja omiin asioihin muualta kuin sinusta itsestäsi. Vain sinä voit vaikuttaa omaan elämääsi, tee siitä juuri sellainen kuin sinä haluat. Usko itseesi ja unelmiisi, kaikki on mahdollista, kun vaan jaksaa taistella ja mennä kohti sinun omia unelmia. 

 



Ihanaa viikonloppua ja vuotta 2021 juuri sinulle! Vain sinulla on väliä. Hyvinvoiva sinä on sama kuin hyvinvoiva lähipiirisi.


XxX Sanna  

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti