Näytetään tekstit, joissa on tunniste rohkeus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rohkeus. Näytä kaikki tekstit

9. toukokuuta 2025

Positiivisuus ja äitienpäivän rohkeus

Positiivisuus muutti elämäni: 


Uusi alku Zinzino-työssä


Elämä on täynnä valintoja, ja yksi parhaista valinnoista, joita olen tehnyt, oli liittyä osaksi Zinzinon tiimiä. Siitä lähtien olen elänyt positiivisuuden ympäröimänä – ja se on muuttanut kaiken.



Kun aloitin työni Zinzinossa, en osannut kuvitellakaan, kuinka paljon se vaikuttaisi elämääni. Olen saanut ympärilleni huikeita uusia ystäviä ja työkavereita, jotka tukevat, inspiroivat ja haastavat minua kehittymään. Työympäristö, jossa positiivisuus ja kannustus ovat arkea, on antanut minulle valtavasti itseluottamusta.


Itseluottamus onkin ollut yksi suurimmista muutoksista. Uskallan nykyään tarttua uusiin haasteisiin ja unelmoida rohkeammin. Tämän lisäksi taloudellinen tilanteeni on parantunut, ja elämäni on saanut selkeyttä ja tasapainoa.


Mutta positiivisuus ei tarkoita sitä, ettei elämässä olisi haasteita. Se tarkoittaa, että niidenkin keskellä näen mahdollisuuksia ja ratkaisuja. Zinzinon ansiosta olen oppinut katsomaan elämää positiivisten linssien läpi – ja se on tehnyt arjesta valoisampaa.



Mutta matkani ei ollut alussa helppo. Kun lähdin tähän mukaan, mielessäni pyöri epäilyksiä ja pelkoja. 


Mietin: “Mitä muut ajattelevat?” ja “Onko tämä järkevää?” 


Äitienpäivän lähestyessä muistan, kuinka tärkeää se rohkeus oli  – ei vain omien unelmieni vuoksi, vaan myös lasteni vuoksi. Halusin näyttää heille, että rohkeus ei tarkoita pelottomuutta, vaan toimimista, vaikka pelottaa.


Tänään olen kiitollinen siitä, että uskalsin kohdata pelkoni. Olen saanut uusia ystäviä, itseluottamusta ja taloudellista vapautta. Olen löytänyt paikan, jossa voin olla oma itseni.



🌸 Äitienpäivän kunniaksi haluan tarjota sinulle tuotelahjan arvoltaan 23 € ensimmäisen Zinzino-tilauksen yhteydessä! 🌸


Tämä voi olla se pieni rohkea askel, joka muuttaa paljon. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä – kerron sinulle mielelläni lisää.


Ihanaa tulevaa äitienpäivää jokaiselle äidille ❤️


-Sanna-

8. maaliskuuta 2023

Naistenpäivä ❤️

 Jokainen päivä on naistenpäivä ainakin, jos niistä tehdään sellaisia. Nainen on arvokas, tarvitsee paljon hellyyttä ja rakkautta. Me naiset olemme monesti kodin sydämmiä ja pidämme suurimman huolen siitä, että arki kotona pyörii. Olemme usein äitejä, puolisoita ja työkavereita. Tänä päivänä naisten arvostus on kasvanut ja olemme alkaneet saamaan arvostusta myös miesten maailmassa. Mutta osaammeko arvostaa sitä tarpeeksi?

Minä olen vanhanaikainen nainen. Olen aina sanonut, että elän ihan väärällä aikakaudella. Meillä minä hoidan kodin, teen ruuat ja käyn kaupassa. Toki tytöt auttavat tässä, mutta mies meillä ei kyllä tee minkäänlaisia kotitöitä. Tämä käytäntö sopii minulle, olen kasvanut lapsesta asti oppien, että on miesten ja naisten hommat. Älkää nyt käsittäkö väärin, en todellakaan ole nyrkin ja hellan välissä, vaan ihan itse omasta tahdostani hoidan asiat näin.

Olen erittäin ylpeä itsestäni, omista saavutuksista ja niistä vastoinkäymisistä, jotka olen selvittänyt. Vaikka meillä eletäänkin ns. nais- mies maailmassa olemme tasavertaisia arjessamme. Jos olen jotain elämässäni oppinut, niin olemalla samanlainen kuin haluat sinulle oltavan. Nainen rakastaa huomiota, hellyyttä ja kauniita sanoja. Minä ainakin nautin niistä ja olen kiitollinen, koska elämässäni saan kuulla paljon kauniita sanoja.

Jokaisena aamuna herään herätyskelloon🤣, mutta heti sen jälkeen kuulen sanat, huomenta rakas, rakastan sinua eniten maailmassa. Ja iltaisin saan nukahtaa samoihin sanoihin ja päivällä kuulen ne useasti. Ajattelin ennen aina, että ihan turhaa siirappia ja ei todellakaan minun juttu, mutta voi miten väärässä olinkaan. Itsetunto kokee suuria nousuja, kun kehutaan ja kerrotaan miten tärkeä olet. Olen tajunnut, että omalla käytökselläni olen ansainnut kaikki kehut. Olen kasvanut ja kehittynyt valtavasti vuosien saatossa oman käytökseni ja äkkipikaisuuteni kanssa. Osaan nykyään jo käyttäytyä enkä menetä läheskään hermojani niinkuin ennen, olenko aikuistunut??

Minä kerron liian vähän sanallisesti miten paljon arvostan ja välitän ihmisistä. En ole koskaan siihen oikein oppinut ja olenkin parempi näyttämään rakkauteni teoilla kuin sanoilla. Yritän olla mahdollisimman hyvä puoliso, äiti, ystävä ja valmentaja. Haluan omalla toiminnallani viestittää ja näyttää ihmisille, että he ovat tärkeitä ja arvostettuja. Haluan opettaa asiakkaitani olemaan ylpeitä itsestään, arvostamaan tekemäänsä työtä ja kertomaan siitä mahdollisimman monelle. Minusta meidän naisten pitäisi elää niin, että jokainen päivä olisi naistenpäivä. Ansaitsemme joka päivä kauniita sanoja, olla rakastettuja ja mikä parasta meidän naisten pitää saada välillä olla ihan mahdottomia 😀

Ihanaa naistenpäivää kaikille meille kaikille ylpeille ja vahvoille naisille. Muista olla rohkea ja tehdä juuri niitä asioita joista tulet onnelliseksi, jokainen päivä on sinun päiväsi.

XxX Sanna

Kuvat Saija Heinämäki

2. tammikuuta 2023

Onko aina pakko aloittaa jotain?

Joulu tai juhannus aina sen jälkeen tarjolla on jos jonkunlaista uutta ja tehokasta laihdutus valmennusta, challengeä tai voimakasta tulevaisuutta lupaavia juttuja. Tiedän olen itsekin hyvinvointi alalla työskentelevä ja tarjoan esikoulua tähän vuoden alkuun. Olen vain lopen kyllästynyt kaikkeen sellaiseen, missä ei opeteta ihmisiä ensin mitä oikeasti kannattaa tehdä jos haluaa muutosta. 

Elämä ei voi olla pelkkää luopumista ja parantamista. Elämässä on joulu ja juhannus joka vuosi. Niistä pitää  vaan oppia nauttimaan kohtuudella. Niin ettei aina tarvitse aloittaa jotain kuuria niiden jälkeen. En toki sano sitä etteikö muutokset elämässä ole hyviä, kunhan ne ei vaan ole ääripäitä. Jojoilu ei ole  meille kenellekään hyväksi, koska se rasittaa meidän elimistöämme todella.

Ja hei ei ole ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun minäkin olen aloittanut aina jotain ja nytkin olen jonkun aikaa siistinyt ruokaani. Sen olen tehnyt vain oman huonon olon takia, koska liiallinen sokeri ei ole hyväksi minulle, sen verran on sukurasitteena eri kansan sairauksia. Ja toki normaaliin elämääni ei kuulu puolta pakettia suklaa kaurakeksejä, niinkuin nyt on kuulunut. 

Minä haluan opettaa ihmisiä tekemään järkeviä ratkaisuja omassa hyvinvoinnissaan. Kaikki valmiiksi annetut ruokavaliot eivät ole minun tapani valmentaa, vaan mieluummin opetan ihmisiä tekemään niitä hyviä valintoja. Nyt on taas muistettava, etten puhu mistään rasvanpoltto dieetistä, joka vaatii tarkat ruokavaliot ja treenit, jotta voi onnistua. Vaan minä puhun nimenomaan pienistä muutoksista, jotka tekevät meidän terveydelle hyvää pitkässä juoksussa. Usein meillä ihmisillä on kamala kiire ja kaikki pitäisi saada heti ja silloin yleensä kaasu painetaan pohjaan ja yleensä aika nopeaan mennään metsään.

En sano, että olisin mitenkään hyvä esimerkki maltista tai rauhallisuudesta, mutta tarpeeksi usein, kun on lyönyt päätä seinään sitä oppii. Itseensä tyytyväinen on minulle ollut pitkään ihan outo käsite ja olen aina löytänyt itsestäni jotain muutettavaa. Uskokaa tai älkää alan päästä siitäkin ongelmasta eroon ja tykkään itsestäni juuri tällaisena kuin olen. Elämän ei ole aina helppoa, mutta selkeät tavoitteet helpottavat sen suunnittelua huomattavasti.

Kun tavoitellaan kuuta taivaalta pitää muistaa rakentaa tarpeeksi vahva polku tähdistä sinne. Kun teet asioita tarpeeksi ja usein pääset varmasti kohti kuutasi, joskus tiputaan alaspäin ja vauhdilla, mutta sitkeydellä noustaan aina takaisin. Rakenna sinäkin polustasi vahva ja kestävä, niin se kestää meidän elämämme myrskyt ja auringon paisteet. Sillä sitähän se elämä on, ikuista vuoristorataa. Aina ei tarvitse aloittaa uutta riittää kun palaat takasin sinne mistä olet omalle tähti polulle lähtenyt. 

Xxx Sanna

Kuvat; Saija Heinämäki