31. joulukuuta 2022

Helppo perunasalaatti

 Uuden vuoden aatto, mikä siihen kuuluu paremmin kuin perunasalaatti? No nakit tietenkin ja monilla on juustot ja kuohuvat. Meidän uuden vuoden aatto on nyt neljättä vuotta peräkkäin sellainen, että mennään minun äidin luokse koko perhe ja ollaan siellä yötä. Tehdään porukalla ruokaa, saunotaan ja pelataan lautapelejä. Ja tämä on tyttöjen toive ja minusta ihan huikea varsinkin, kun ne haluavat vielä teineinä viettää uudet vuodet meidän kanssa. 

Jokainen vuosi jaamme vähän mitä kukakin tekee tai hommaa. Tänä vuonna minulle sattui perunasalaatti sekä nakit. Koska olen jonkin verran omanlainen ja tykkään, että kaikki on tehny itse aloin suunnitella helppoa, hyvää ja kevyttä perunasalaattia. Minusta on ihana suunnitella kaikkia uusia ruokia itse ja tosiasiassa en edes tykkää kaupan perunasalaatista. Ja kaiken lisäksi ruuan hinta on niin kallista, että kaiken turhan olen karsinut pois minun ostoskärrystäni. 

Koska ideani tulevat valtaosin joko aamuyöstä tai myöhään illalla ja ideaa olisi päästävä kokeilemaan heti, ainekset on monesti aika mitättömät mistä lähden ideoitani jalostamaan. Mutta tähän perunasalaattiin et tarvitse kuin 4 raaka-ainetta ja yhtä dippiä. Todella simppeli, kaikkien lompakolle sopiva, kevyt vaihtoehto ja onnistuu takuu varmasti. 

Tässä teille ohje:

PERUNASALAATTI SANNAN TAPAAN:

500-800g perunaa

3 kpl suolakurkkua

2 kpl omenaa

1 prk kevyt kermaviiliä

1 pussi 3 sipulin dippijauhetta


Keitä perunat ja anna niiden jäähtyä. Pilko sillä aikaa suolakurkut ja omenat lohkoiksi. Omenat voi myös kuoria, minä tein niin. Tee dippikastike jääkaappiin tekeytymään. Kun perunat ovat jäähtyneet pilko ne kurkkujen ja omenoiden sekaan. Sekoita lopuksi dippikastike ja anna hetki tekeytyä. Nauti nakkien ja muiden uuden vuoden herkkujen kanssa. 

800g perunaa koko salaatin kalori määräksi tulee 819 kcal, joista proteiinia 23,6g, hiilihydraattia 152g, rasvaa 8,9g, kuitua 14g. Annos on niin iso, että se riittää helposti 4 hengelle jolloin yhden annoksen kalori määrä on. 204,7 kcal, proteiinia 5,9g, hiilihydraattia 38g, rasvaa 2,2g ja kuitua 3,5g. Nämä vaan siksi, kun joku niitä miettii kuitenkin.


Oikein ihanaa uuden vuoden aattoa ja vuoden viimeistä päivää jokaiselle. Jos testaat ohjetta jätä kommentti mitä pidit. Mikäli taas innostut ottamaan salaatista kuvia ja jakamaan niitä sosiaalisessa mediassa, tägää minut mukaan @sanna_kunnollakuntoon.

Olkaa rakettien kanssa varovaisia, ensi vuonna jatketaan.

XxX Sanna

Kuvat; Saija Heinämäki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti