17. huhtikuuta 2019

Kehonhuolto on tärkeää


Yhteistyössä: Mbody

Päätin vuoden vaihteen jälkeen, että nyt on aika aloittaa kehonhuolto. Olen siinä maailman surkein ja vältän sitä aina niin pitkään kuin mahdollista. Eräänä iltana Instagramia selaillessani näin Maria Svanin ilmoituksen 8 viikon maksuttomasta syvävenytyshaasteesta. Maria on minun entinen koulukaverini joten otin häneen yhteyttä, että oliskohan minusta tähän. Ja niinhän siinä kävi, että minä aloitin haasteen.

Maria oli niin ihana, että antoi minulle mahdollisuuden tutustua hänen syvävenytyshaasteeseen, jossa on opastetut videot jokaisen venytykseen. Ja se oli enemmän kuin hyvä asia. Jos on venytellyt yhtä vähän kuin minä, on todella haastavaa saada venytykset menemään oikein ja tuntumaan oikeassa paikassa. Marian videot ovat tosi selkeät ja hän itse tekee siinä mukana kokoajan, opettaen myös hengityksen merkityksen ja oikeanlaisen tekniikan. Aloitin tosi reippaasti, sitten tuli pieni suvantovaihe, kun lähdimme lomalle. Venyttelin sielläkin mutta en läheskään tarpeeksi. Kotiin palattuani aloitin taas tosi reippaasti, mutta lopussa ei taas muka ollut aikaa.

Minun oman typeryyteni takia haaste oli minulle myös se huti, koska en muka löytänyt venyttelylle aikaa. Se on pelkkää selittelyä ja ihan tekosyitä. Huomasin kuitenkin tuon kahdeksan viikon aikana, kuinka paljon paremmin kehoni voi, en ollut jäykkä eikä minuun sattunut mihinkään. Olo oli aina ihana, kun vaan sain itseni venyttelemään. Minä tarvitsisin muutaman venytyksen sarjat, jotka voisi tehdä vaikka aamuisin ja jotka on valmiiksi suunniteltuja, yksinkertaisia ja aika nopeita. Varsinkin näin alussa.

En missään nimessä aio antaa periksi, vaan otan venyttelyn osaksi harjoitteluani. Varaan sille aikaa aamuista tai illoista. Minulla olisi salainen haave myös kokeilla joogaa, jota en olisi koskaan kuvitellut sanovani ääneen. :D Ymmärrän, miksi usein kehonhuolto jää vajaaksi monella. Sitä ei mielletä harjoitteluksi. Se ehkä koetaan myös haasteeksi, siinä mielessä, että jää "oikeat" treenit tekemättä, jos aika käytetään venyttelyyn/kehonhuoltoon. Ja siinä moni, myös minä, menee harhaan. Keho jota ei huolleta ei voi myöskään kehittyä. Huolehtikaa itsestänne, jotta teistä voi tulla vieläkin parempia.



Nyt minulla on teille ihana yllätys. Koodilla "kunnollakuntoon" saa 15% alennuksen Marian syvävenytysvalmennuksen normaalihinnasta! Kurssia on päivitetty ja Maria on vastannut haasteeseen luomalla eri pituisia venytyskokonaisuuksia, joiden mukaan voit venytellä. Eli ei enää sijaa selityksille. Suosittelen todella lämpimästi teille tätä kurssia, opitte turvallisesta ammattilaisen ohjeilla ihanat ja kehoa huoltavat venytykset. Ja sen verran voin paljastaa, että siellä on paljon muutakin hyödyllistä tietoa.  Minäkin alan siihen uudestaan ja oikealla asenteella. Niinkuin Maria sanoo: Keho on koti. Pidä sitä hyvänä <3

Lisää tietoa kehonhuollosta löydät Mbodyn sivuilta.

XxX Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti