Kukaan ei näköjään kestä mitään määräänsä enempää, mutta miksi se on niin helkkarin vaikea ymmärtää? Miksei itse voi tehdä niinkuin muita opettaa? Varmaan juuri siksi, kun kuvittelee olevansa pirun paljon kovempi kuin onkaan. No minä olen nyt onnistunut saamaan itseni oikeasti aika heikkoon happeen. Olen toisin sanoen jumissa, aivan totaalisen jumissa. Ja ihan vaan ja ainoastaan omasta syystä.
Kaikista huvittavinta tästä tekee se, että aloitin jokunen viikko sitten säännöllisen liikkuvuusharjoittelun sekä rullailun ja vieläpä otin hengitysharjoituksetkin mukaan. Mutta olin jo auttamattoman paljon liian myöhässä. Olenhan tehnyt paljon kaikenlaista jo useita vuosia, ja kehonhuolto ei ole kuulunut minun viikkosuunnitelmiini. Olen kyllä osallistunut jos jonkinlaisiin haasteisiin ja valmennuksiinkin, mutta kaikki on jäänyt enemmän tai vähenmmän vain puheiksi.
Tämä vuosi on jotenkin erilainen, olen kasvanut jollakin ihmeellisellä tavalla seuraavalle tasolle. Alkanut ajatella, miten minun pitää kehoani kohdella, jotta voin kehittyä ja tehdä työtäni ja treenata vielä kymmenen vuoden kuluttuakin. En vain kerennyt toteuttaa tätä kaikkea ennenkuin kroppani tilttasi.
Tunsin jo viime vuoden lopulla kyykätessä selässä jotakin pientä kiristyksen tunnetta, se kuitenkin helpottui aina, kun paikat kunnolla lämpenivät. En siis todellakaan reagoinut siihen milläänlailla, vaan jatkoin ihan samalla tavalla kuin siihenkin asti. Vuoden vaihteessa kiinnitin selkääni enemmän huomiota ja jopa vähän kevensin treenejä. Mutta eihän se poistanut ongelmaa, päinvastoin hieman lisäsi sitä.
Kun tänä talvena saatiin näin paljon lunta, kaivettiin sukset heti aitasta ja eikun ladulle. Siitä alkoi sitten ongelmat. Selkäni meni aivan juntturiin, aina lenkin jälkeen. Mutta silloinkaan minulle ei tullut mieleen, että venytä sitä hyvä nainen. Vähän rullailin muutaman kerran ja se jos mikä oli selälle myrkkyä. Olin enemmän kuin onnellinen, kun hieroja saapui meille viikko sitten perjantaina. Epäilys oli heti, että si-nivel on pois paikaltaan. Sitä siinä sitten muljuteltiin ja hierottiin ja kipu häviksikin hetkeksi.
Menin seuraavana maanataina salille tarkoituksena tehdä väliin jäänyt salitreeni pois alta. No tein sen, mutta hyvin varovasti varioiden, koska selkään sattui vieläkin. Olin kuitenkin sitä mieltä, että nikamat on paikallaan. Varmistin asian vielä paikallisen niksauttajan käsissä ja sieltä tuli heti tuomio. Pitkät selkälihakset, syvät selkälihakset sekä kaikki mahdolliset pakaralihakset ovat niin jumissa, että huhhah hei.
Nythän asiat on sillä mallilla, että Sanna makaa lämpötyynyn päällä, koska se auttaa todella paljon ja venyttelee. Tekee liikkuvuusharjoituksia joka päivä. Kävin eilen myös vyöhyketerapiassa ja se oli älyttömän hyvä. Olen vain kävellyt pikkaisen ja venytellyt. Nyt tuntuu jo paljon paremmalta, mutta työ on vasta alussa. Tästä on nyt tultava elämäntapa, ei selityksiä, ei jossiteluja eikä väliin jätettyjä kehonhuollon hetkiä.
Pidä itsestäsi joka saralla huolta, sillä meillä on vain tämä yksi keho!
Ihana loppuviikkoa.
XxX Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti