Yltiöpositiivisuus alkaa joskus vitxxxxa...

Voiko se elämä olla aina niin helvetin hauskaa ja ihanaa?? En usko, en vaan usko. Minua ainakin ottaa hermoon monesti ja aika moni asia. Jos sanoisin, että elämäni on aina kivaa ja niin helkutin ihanaa, niin valehtelisin. Jos sanon, että en koskaan hermostu lapsiini ja siihen kokoaikaiseen nahinaan ja äiti hokemaan, niin valehtelisin. Ja todellakin puhuisin sopaa jos sanoisin, että meillä on aina vaan suurta rakkautta kotona. Minun puoleltani ei ainakaan, olen oikea kuumakalle.

Nyt minua suunnattomasti ahdistaa tämä eristystilanne. Ei niin se, että pitää olla kotona vaan se, että kokoajan joku olisi tulossa meille tai kaikki eivät ota tätä tilannetta tosissaan. Minä en haluaisi päästää kotiini yhtään ketään ylimääräistä, mutta aina se ei ole minun päätettävissäni. Toinen asia, joka minua tässä tilanteessa rassaa on tämä, kun kaikki työt on ihan jäässä. Joka paikka on täynnä vaikka mitä ilmaista, niin en edes jaksa yrittää mitään. 

Ja sitten some on täynnä kaikkea ihanaa ja hyvää. Eikö ihminen saa olla äkäinen? Tai näyttää tunteita? Miksi aina pitää olla iloinen, miksei saa olla elämäänsä välillä kyllästynyt? Jos sanoo omia mielipiteitään niin siitä tulee helposti vittumaisen akan maine. Minulla se on onneksi ollut jo syntämälahjana ihan sukunimeni ja isäni perintönä. 

Olen miettinyt, että olenko jotenkin liian suorapuheinen tänne maailmaan? En osaa näytellä, enkä jeesustella,. Anteeksi kielenkäyttö, mutta tarkoitan juuri sitä. En todellakaan ole sellainen ihminen, että annan perhettäni tai minua parjata ilman syytä. Omistan myös luonteen, joka ei anna minkäänlaisia mahdollisuuksia niin tai näin-elämään. Tarkoitan sillä sitä, että jos minut saa suuttumaan tai minut pettää niin se ihmissuhde on aina iäksi aamen silloin. En osaa antaa anteeksi. Olen todella hyvä ja auttavainen, mutta jos menee kuppi nurin niin se on sitten siinä. 

Olen varmasti kärsinyt myös todella paljon omien tunteideni näyttämisestä ja avoimuudesta, mutta sen avulla olen aina selvinnyt elämästäni. Minusta olisi ihana jos ihmiset uskaltaisivat olla juuri sellaisia kuin ovat. Näyttää myös ne pahat tunteensa ja sen jos elämä ei aina maistu. Aina ei tartte olla kivaa ja positiivista. Joskus voi äkkäillä niinkuin pienet lapset. Jopa olisi suotavaa saada välillä itkupotkuraivareita. 

Että sellainen oksennus tuli tähän koronailtaan :D Mutta ole juuri sellainen kuin olet ja uskalla näyttää se.

Ihanaa ja todella rakasta ystävääni tituleeraten; Vitukseen ei voi edes kuolla!

XxX Sanna