Elämähän on täynnä pettymyksiä, niitä suurempia ja pienempiä. Ja vanhempien tehtävänä on tuottaa lapselleen pettymyksiä ja opettaa miten niistä selvitään. Aina se ei ole kivaa ja monesti sitä myös vältellään. Minä olen tuottanut lapsilleni pettymyksiä, opettanut häviämään pelissä ja yrittänyt sitten kertoa, että elämässä ei aina saavuta sitä mitä haluaa saati voita. Eilen illalla pelattiin tyttöjen kanssa ensimmäisen kerran yatzia ja nuorempi tyttö sattui häviämään kummatkin pelit. Voi sitä kiukkua ja harmia ja suuria pettymyksen tunteita.
Vähän aikaa sohvalla peittojen alla mököttäen, menin sitten puhumaan hänen kanssaan ja tilanne saatiin ohi ja lapsi ymmärsi, että huomenna on uusi mahdollisuus voittaa. Rupesin miettimään siinä samalla, että mitä tapahtuu, kun aikuinen pettyy? Hän toki ymmärtää asian aikuisen tavoin, vai ymmärtääkö? Onko liian moni meistä aikuisista pettynyt elämänsä aikana eikä olekaan osannut käsitellä sitä oikein?
Mietin, miten usein minä olen pettynyt itseeni. Ensinnäkin äitinä, puolisona ja työssäni. Tuhansia kertoja. Olenko osannut käsitellä pettymykseni? En varmastikaan niin hyvin kuin olisin voinut. Olen alkanut epäillä itseäni, luovuttaa jo ennen kuin olen edes aloittanut, ruvennut uskottelemaan ettei minusta ole siihen. Kuullut korvissani jo sanat, no et sitten pystynyt tuohonkaan.
Ja juuri tuosta haluaisin säästää lapseni ja itsenikin. Asiakkaista puhumattakaan. Siinähän sitä onkin työn sarkaa ihan meille jokaiselle ihmiselle. Tai onneksi meistä jokainen on niin eri luontoinen, että osaa käsitellä tunteitaan erilailla.
Olen opettanut lapsilleni, että aina jos tuntuu pahalta ja ei oikein tiedä mitä tehdä, niin lähde tekemään jotain ihan muuta. Tytöt olivat isällään viikonlopun ja sovimme heidän isänsä kanssa, että peli- ja puhelinaika on päivässä siellä vaan 1 h. Kerroin tytöille tämän ja sain aikaan ihan hirveän tunteiden myrskyn. Tuotin siis sen pettymyksen jo täällä. Tytöt olivat valmiiksi päättäneet, että viikonlopusta tulee tylsä. Mutta selitin, että iskä voi keksiä vaikka mitä kivaa. Eilen, kun tytöt tulivat kotiin oivat he maailman onnellisempia. Oli pyöräilty, paistettu makkaraa, käyty potkulautailemassa eikä oltu pelattu. Taas yksi pettymys kääntyi voitoksi.
Samaa olen yrittänyt opettaa asiakkailleni, jos päivässä on 5 ruokaa ja niistä 3 menee hyvin, niin silloin olet jo pärjännyt tosi hienosti. Eikä suinkaan se koko päivä ole mennyt pilalle, eikä pettymykselle kannata antaa sijaa. Minä jos kuka petyn helposti, mutta olen yrittänyt opetella pikkuhiljaa sietämään niitä tunteita. Pettymyksiä ei ole helppo kohdata, varsinkaan jos niihin ei ole tottunut. Äkkiä niistä voi tulla todella suuri taakka ja pelko elämään. Mutta opettelulla tästäkin selvitään. Ja joskus pitää olla se inhottava äiti myös itselleen. Aina kun kaatuu, on noustava ylös ja yritettävä uudestaan. Joskus se onnistuminen tulee kyllä.
Hyvää tätä viikkoa,
XxX Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti