Miksi aina, jos joku aloittaa jonkun uuden jutun, dieetin tai elämäntapamuutoksen, jollakin on vara arvostella sen epäonnistumista? Tarkoitan tällä nyt sitä, että helposti kuulee asiakkaiden puhuvan, että töissä kaikki tarjoaa pullaa tai mies ei usko, että pystyn olla syömättä ja toi kotiin pitsaa. Miksi? Onko se jonkin asteista kateutta? Minkä takia nykyihmiset odottaa toisten epäonnistumista ja nautii siitä jos niin käy?
Nyt pieni tarina minusta itsestä. Aloitin siis maanantaina dieetin kyllä ihan puhtaan dieetin, jolla olisi tarkoitus saada kaikki ne lomien ja joulun aikaan kertyneet rasvat pois. Heti ihan välittömästi, kun puhuin tästä kotona, kaikki olivat sitä mieltä, että ei onnistu. Jaksat olla viikon ja sitten repsahdat. Mietin, että hei miksi näin ajatellaan? Tajusin, että olen ollut nyt viimeisen kuukauden lomalla vailla mitään kuria ja ajatuksia edes siitä miten paljon herkuttelen. Päätin heti tuossa vaiheessa, että nyt katsotaan kuka viimeksi nauraa. Kaikki ei kuitenkaan ole yhtä kovaluonteisia kuin minä ja monille se ympäristön paine, on se joka lopettaa kaiken ennen kuin se kerkeää edes alkaa.
Minulla ei ole kamalasti ylimääräistä tiedän sen. Minulla ei myöskään olisi mitään pakottavaa tarvetta aloittaa tiukkaa ruokavaliota, mutta minä haluan. En halua olla tällainen kuin nyt olen, haluan voida paremmin ja näyttää paremmalta. Puhuttiin tästä eilen yhden asiakkaan kanssa ja hän sanoi ihan samaa. On todella hankala ylläpitää omia päätöksiä, jos ympäristö kokoajan puskee sinua sivupolulle. Mietitäänpäs asiaa vaikka näin. Maija Meikäläisellä on ollut todella paha kahvileipäaddiktio ja hän on päättänyt aloittaa elämätapamuutoksen ja luopua vaikka päiväkahvilla kaikista kahvileivistä. Korvaamalla ne vaikka omenalla. Työpaikalla hän on puhunut siitä x määrälle työkavereitaan. Muutamat päiväkahvit menee hyvin, mutta sitten kahvihuoneeseen alkaa ilmestyä pullaa, suklaata, pikkuleipiä ja muuta vastaava.
Maija on päättänyt ettei ota. Työkaverit siihen toteavat "ota nyt, mitä se yksi pala haittaa, eihän se rivi suklaata mihinkään kaada". Ja monesti jos et ota käy niin, että sinulle loukkaannutaan ja voidaan osoittaa jopa mieltä. Miksi me toimitaan näin? Eikö asian voisi antaa olla ja Maijan juoda päiväkahvinsa omenan kanssa ja muut joisivat ihan niinkuin haluavat. Minä olen tullut siihen tulokseen, että ihmiset tekevät sen tahallaan. Joko siksi, että muutos aiheuttaa pelkoa, siitä pitääkö minunkin jättää pulla pois tai siksi, että he pelkäävät jos Maija pystyykin jättämään pullan pois.
Se jos joku on minusta ihan hullua. Miksei ihmisiä voida tukea tai kannustaa? Onko se joltain pois. Miksei voisi sanoa, että hienoa, kun olet noin sinnikäs. Nostan sinulle hattua, minusta ei välttämättä olisi. Tai miksei voisi olla sanomatta yhtään mitään. Jokaisella on oma tyyli käsitellä asioita, mutta monesti yritykset kaatuvat turhaan paineeseen mikä tulee ulkopuolelta. Tästä kateudesta ja toisten epäonnistumisen nauttimisesta pitäisi päästä eroon ja opetella olemaan toisten puolesta onnellinen. Eihän se ole sinulta pois, päinvastoin voit saada itsekin uusia ideoita omaan elämään.
Minä ainakin ihan kaikkien epäilijöidenkin kiusalla vedän dieettini läpi just niin pilkulleen kuin olen suunnitellut. Katsotaan sitten äitienpäivänä minkälaisia tuloksia olen saanut, vai olenko mitään. Mutta ei kannata kadehtia naapurin mersua, koska ei tiedetä mitä kaikkea sen saaminen on vaatinut. Nautitaan omasta elämästä ja kannustetaan muita aina kun siihen on tilaisuus.
Ihanaa loppuviikkoa kaikille! Pysykää päätöksissä jos olette tehneet sellaisia.
XxX Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti