Television katsominen on minulle normaalissa elämäntilanteessa aivan suoranainen ihme. Nyt loman jälkeen en ole millään saanut kiinni tästä arjesta ja olen ollut enemmän tai vähemmän saamaton. Eilen illalla istuin saunan jälkeen sohvalle ja katsoin Suomen Supernannyä. Tässä jaksossa perheen 3-vuotias tyttö hallitsi omalla kiukuttelullaan koko perheen elämää. Sitä katsoessani tajusin, että se kolmevuotias tyttö on ihan kuin minä tällä hetkellä.
Miksi sitten niin? Kapinoin ihan samanlailla tätä arkeani vastaan nyt kuin se pikkutyttö nukkumaan menoa. Kiukuttelen itselleni, kun en saa mitään aikaiseksi ja sitten annan periksi, ihan niinkuin se äiti eilisessä ohjelmassa. Minun elämääni hallitsee tällä hetkellä saamattomuus ja haluaisin vaan olla, mikään ei oikein huvita. Tuntuu ylitsepääsemättömän hankalalta tarttua mihinkään. Varmaan se johtuu kahdesta lomasta, jotka on tehty kaus ja aikaerosta palautuminen kestää.
Eilisessä ohjelmassa alettiin purkamaan perheen ongelmia tekemällä yhteiset säännöt ja ja opeteltiin miten ne saadaan käytäntöön. Sovituista jutuista ei lipsuta, eikä lapselle anneta periksi, vaikka se elämä olisi miten hankalaa. Olin tyytyväinen, koska olin tehnyt itselleni tarkat suunnitelmat ja tavoitteet tälle keväälle ja olin saanut ne jopa hivenen pyörähtämään käyntiin.
Mietin eilen sitä ohjelmaa katsoessani, että monesti annetaan periksi ja mennään sieltä mistä aita on matalin, niin liikunnassa, ruokailussa, kodinhoidossa kuin lasten kasvatuksessa. On helpompi antaa periksi ja selittää se itselleen jollakin tavalla. Tai antaa sille lapselle lupa katsoa puhelinta, saa olla itse rauhassa. Yksi hyvä esimerkki on antaa itselleen lupa herkutella usein ja paljon selittämällä se, koska olen sen ansainnut tai koska nyt sen verran ottaa päähän, että saan.
On paljon haastavampaa ruveta muuttamaan sitä opittua käytäntöä, ihan niinkuin eilen siinä ohjelmassa. Oli varmasti raastavaa kuunnella, kun lapsi itki sydäntä raastavasti nukkumaanmeno tilanteissa ja olisi tehnyt mieli luovuttaa ja antaa periksi. Ihan niinkuin minä olen tehnyt monta kertaa loman jälkeen, antanut periksi ja jättänyt kotini vaille huolenpitoa. Mitäs sitten tapahtuu, kuin ei annakaan periksi ja sitkeästi vaan tekee niitä juttuja niin kuin on sovittu? Elämä alkaa pikkuhiljaa helpottaa, uudet tavat muotoutuvat rutiineiksi. Ihan niinkuin eilisessä ohjelmassa, tytön nukkumaanmeno helpottui paljon, koska äiti ei antanut periksi. Lapsi oppi, että nukkumaan mennään tietyllä tavalla ja siitä tuli rutiini.
Ihan niinkuin Sanna on päättänyt, että elämään opetellaan takaisin ne asiat jotka oli ennen lomaa. Helppoa se ei ole, koska niinkuin olen aina sanonut jos vaan annan itselleni luvan niin sitten laiskotellaan ja urakalla. Nautin siisteydestä, tietystä rytmistä ja treenistä. Ne asiat on vaan olleet lomalla, nyt on aika kaivaa se oma supernanny esiin ja ottaa härkää sarvista.
Toivotaan, että viikon päästä olen jo lähellä sitä Sannaa, mikä on ollut ennen lomia.
Ihanaa viikkoa sinulle.
XxX Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti