Luin jokunen päivä sitten jostakin sosiaalisen median saitilta keskustelua siitä, miltä ylipainoisista ihmisistä tuntuu, kun muut kehuskelevat onnistumisillaan ja hyvällä kropalla. Tämä keskustelu pohjautui jonkun nettivalmennuksesta tulleista palautteista, en vaan muista enää, että kenen järjestämä se oli.
Se meni kuitenkin pääpiirteittäin niin, että osa valmennukseen osallistujista oli pahoittanut mielensä, koska mukana olleista normaalipainoisista oli julkaistu kuvia ja he olivat hehkuttaneet itseään ja onnistumistaan. Ja muistaakseni kyseisen valmennuksen pitäjä oli julkaissut itsestään myös bikinikuvia ja saanut siltä osin muut närkästymään.
Mutta miksei näin voisi toimia? Onko se väärin, jos onnistuu ja iloitsee asiasta? Nyt seuraavat lauseeni varmasti ottavat montaa hermoon, mutta aion kirjoittaa ne silti.
Jos ajatellaan meidän suomea ja meidän nuorisoa/lapsia, niin valtaosa heistä on valitettavasti ylipainoisia. Olen monesti miettinyt, kun itse kuljin vanhemman tyttäreni kanssa jos jonkinlaisissa kokeisssa sen takia, että hän oli neuvolan mielestä liian laiha. Yritin silloin jo kritisoida sitä, että tyttö kyllä syö ja kasvaa omaa vauhtiaan. Samalla seurasin hyvin läheltä erään ylipainoisen lapsen kehitystä eikä siihen puuttunut kukaan. Tämän päivän valitettava ongelma on ylipaino, kasvavat rasvamaksatapaukset, 2 tyypin diabetes sekä muut liitännäissauraudet, jotka tulevat ylipainon mukana.
Kun istuu jossakin vilkkaamman kauppakeskuksen kahvilassa niin lähestulkoon joka toinen ihminen on ylipainoinen. Tämä on maassamme kasvava ongelma ja jos siitä ei saisi puhua ja siihen ei saisi puuttua, niin miten sen suunta voidaan muuttaa? On todella harmi, että normaalipainoisista hyvinvoivista tavallisista ihmisistä ei ole missän oikein mitään tietoa, kun aina on ääripäät. Lehdet, sosiaalinen media ja televisio näyttävät yleensä ne viimeisen päälle treenatut naiset ja miehet. Olen itse sitä mieltä, että normaalin raja on hämärtynyt meidän ihmisten silmissä.
Jos minä muistelen omaa aikaani ylipainoisena, en voi sanoa olleeni tyytyväinen itseeni. Olin toki onnellinen, mutta en missään nimessä tyytyväinen. Olo oli väsynyt ja kaikki vaatteet kiristi ja uusien isompien ostaminen suoraan sanottuna vitutti! Minulle ei koskaan kukaan sanonut, että olisiko nyt aika tehdä jotakin. Minulle olisi pitänyt sanoa, siitä olisi pitänyt puhua, jotta olisin aikaisemmin ymmärtänyt mitä olen tekemessä itselleni. Minä en aloittanut laihdutuskuuria vaan muutin elämäni kokonaan pikkuhiljaa ja se muutos jatkuu edelleen 11 vuoden jälkeenkin.
Itse ihmettelen asioista vaikenemista. Miksei niistä saisi puhua, valistaa, jankuttaa ja tarjota mahdollisuuksia muuttaa elämäänsä? On vaikea puhua vaikeitsa asioista ja ottaa ne puheeksi. Helpompi on antaa olla ja määrätä vaikka verenpainelääke tai sokerilääke, mutta eihän se mitään muuta. Minä en usko, että ylipainoiset ihmiset ovat tyytyväisiä itseensä, ulkonäköönsä ja vireystilaansa. Mutta miksi se on niin suuri ongelma nykyään? Minä olen sitä mieltä että laiskuus tekee sen. Päivät ovat istumista, arkiaktiivisuus puuttuu ja työpäivän jälkeen sohva ja naposteltavat vetävät puoleensa. Nyt taas pitää ymmärttää ettei tämä koske kaikkia, on poikkeuksia, ihmisiä jotka yrittävät ja ovat aktiivisia. Tavoitellaan ehkä liikaa muutosta kerralla ja se ei onnistu. On myös muistettava ihmiset, joilla on sellaiset sairaudet ettei vaan yksinkertaisesti pysty, mutta puhunkin nyt yleisellä tasolla.
Minusta meidän yhteiskunnan pitäsi reagoida ylipainoon. Tukea ihmisiä terveellisen elämän ja liikunnan pariin, työnantajien pitäisi aktivoitua ja kannustaa työntekijöitään voimaan paremmin. Olen sitä mieltä, että monelta sairaslomapäivältä vältyttäisiin jos ihan ensimmäisenä alettaisiin pitämään itsestä huolta. Minä olen sen kannalla, että asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä. Vaikenemalla ja hyssyttelemällä ei saavuteta mitään. Mikäli juuri sinulla on ylipaino-ongelmia tai olet muuten vaan arjessa väsynyt ja nuutunut, nyt on se päivä, kun kannattaa ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa se loppuelämän uusi aikakausi ja alkaa voimaan paremmin. En taaskaan tarkoita, että on oltava kokoajan salaattikulho nenän edessä ja juoksemassa jossakin, vaan pienillä askelilla hyvinvointia juuri sinulle. Parkkeeraa auto aluksi vaikka muutama ruutu kauemmaksi ja kävele, vaihda yksi pulla tai suklaapatukka hedelmään. Tänä päivänä on myös tarjolla monenlaisia apuja, joita voi hommata itselleen, jos ei yksin oikein tiedä miten pitäisi aloittaa.
Ongelmista puhuminen ei ole kettuilua vaan ensimmäinen askel niiden ratkaisuun.
XxX Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti