11. toukokuuta 2019

Kiireisen arjen helpotusta

Minusta tuntuu, että aina on perjantai. Viikot menee niin hujauksessa, ettei meinaa perässä pysyä millään. Minä itse olen henkilökohtaisesti huomannut, että toimin paremmin pienen paineen alla. Mutta silloinkin suunnittelu on kaiken a ja o. Ilman kalenteria olisin ihan hukassa. Nyt haluankin antaaa sinulle muutaman hyvän vinkin, siihen miten sen hektisen arjen keskellä kerkeää treenata, syödä hyvin ja vielä viettää vapaa-aikaakin.

  • Ensimmäinen ja ehdoton kaveri on kalenteri. Minulla on oltava vielä vanhan kansan paperikalenteri. Ilman sitä aikataulut on sekaisin kuin seinäkellot jo maanantaina iltapäivällä. Minulla on kalenterissa aivan kaikki. Työt laitan ensimmäisenä, pyrin ohjelmoimaan päiväni hyvin pitkälti tyttöjen koulun mukaan. Kalenterista löytyy aina myös seuraavan viikon treenit. Silloin minulle ei jää selittelyjen varaa, etten kerkeä treenaamaan. Saattaa kuulostaa hullulle, mutta minulla on kalenterissani aina ylhäällä myös minun oma-aikani. Puolisen tuntia, joka päivä, ei mitään pakollista tekemistä, luen yleensä silloin joko lehtiä tai kirjaa.

  • Ruokasuunnitelma, ehdoton kiireisen perheen äidin pelastus. Teen joka sunnuntai ruokalistan, mikä päivä syödään mitäkin. Säästää aikaa ja ehdottomasti rahaa. Kun joskus vuosia sitten tajusin ruokalistan hyvyyden en ilman sitä ole sen jälkeen elänyt. Me tehdään yleensä porukalla seuraavan viikon ruokalista, niin jokainen saa valita haluamansa ruuan. Kaupassa ravaaminen helpottaa, kun voi ostaa useamman päivän ruuat kerralla. Ja mikä tässä on ajan säästmisen lisäksi parasta, on RAHAN säästö. Minä säästän kuukaudessa 100-200€ hyvällä ruokasuunnittelulla. 

  • Kolmas minun tärppini on sitten se kaikista tärkein, ainakin minulle. Ja jos tämä jää itsellä toteutumatta ollaan heti kaikessa muussakin hakoteillä. Mene nukkumaan aina samaan aikaan. Itse pyrin pitämään tästä kynsin hampain kiinni. Minun nukkumaanmeno aika on viimeistään klo. 22.00 ja herätys aamulla 5.30. Sunnuntaiaamuisin voin nukkua pidempään. No miksi näin? Uni on se kaveri, joka pitää meidät kiinni kaikista parhaiten siinä hektisessä arjessa. Jos siitä aletaan nipistämään niin hetken päästä ollaan ihan pihalla kaikesta. Ihan samallalaillla unessa kuin kaikessa muussakin pätee se säännöllisyys. Kun opimme menemään nukkumaan aina samaan aikaan, tulee se muutaman viikon päästä jo ihan luonnostaan.


Tässä muutama vinkki millä minä olen saanut arkeni rullaamaan. En nyt voi sanoa, että onnistun siinä 100% joka viikko, mutta 80% olen kyllä pystynyt homman pitämään suunnitellussa. Aina voi toki tulla muutoksia, mutta ei kannata olla liian ankara itselleen. Mutta sellainen vinkki vielä, jos teette viikko suunnitlemia, elkää lipsuko siitä heppoisin perustein, koska silloinhan koko suunnitelma on mennyt hukkaan. Tässäkin on hyvä lähteä liikkeelle pienin askelin.

Ihanaa viikonloppua just sulle.

XxX Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti