Äitienpäiväää juhlittiin taas viikonloppuna. Äitiys on todella hieno asia, suuri vastuu, mutta myös suuri onni. Meillä on ollut nyt pian neljä vuotta kasassa uusioperhe, johon kuuluu 2 tyttöä ja 3 poikaa. Tytöt asuvat meillä aina ja pojat sitten harvemmin. Uusioperhe tuo mukanaan aivan erilaiset haasteet elämään kuin ydinperhe, mutta meillä asiat on sujunut aina ongelmitta, säännöt ovat samat kaikilla. Kasvatukseen liittyvät arvot ovat meillä isännän kanssa samat, joten siinäkään ei ole ollut ongelmaa.
Minut on kasvatettu aina tiukkojen sääntöjen kautta. Isäni oli hyvinkin ehdoton silloin, kun oli pieni ja teini. Muistan kuinka yritin kapinoida mielessäni häntä vastaan, koska koskaan en uskaltanut sitä teoin tehdä. Koulu oli aina etusijalla, töitä piti tehdä jokaisen asian eteen ja uskottava oli aina huvitti se tai ei. Olen kiittänyt isääni monta kertaa näin aikuisena siitä hänen tyylistään kasvattaa, koska minä todella tarvitsin rajat ja rakkautta :D
Jos ei mennä nyt minun lapsuuteeni, vaan siihen minkälaisia aikuisia minä haluan kasvattaa. Sunnuntaina toinen kaksospojista soitti minulle ja kysyi; minkälaista on olla äiti? Vastasin, että hienoa, mutta välillä todella haastavaa. Kun aloin oikein ajatella asiaa, niin vanhemmuus on oikeasti aika haastavaa tässä meidän nykyisessä yhteiskunnassa. Minusta kaikista hulluinta on, että lapsia ei saisi kieltää enää olenkaan, heiltä ei saisi vaatia mitään. Miten pärjätä elämässä, jos ei osata kunnioittaa enää oikeastaan mitään?
Minä olen poikien mukaan natsimutsi. Ja varmasti heidän mielestään olenkin, minä todellakin vaadin. Toki ihan perusasioita, omat jäljet pitää siivota, omista tavaroista pitää huoli, koulu on aina etusijalla, puhelinajat ovat tiukat ja kaikista tärkein; aina on puhuttava totta. Saan olla todella onnellisessa asemassa tässä viimeisessä asiassa, koska meillä kyllä puhutaan aina vaikeistakin asioista.
Kodin esimerkki on lapselle se kaikista tärkein. Miten vanhemmat toimii. Minä haluan näyttää omille lapsilleni mahdollisimman hyvää esimerkkiä. Olen paljon töissä, välillä ihan liikaakin, mutta lapseni näkevät sen ettei elämässä pärjää ilman työtä. Meillä tulee ihan luonnostaan esimerkkinä myös, että kaikkea mitä haluaa ei todellakaan voi saada, minulla on todella harvoin rahaa ostaa heille mitään extraa. Kotitöitä meillä tekee lapset siinä missä aikuisetkin, ilman erillistä korvausta.
Liikunta ja puhdas ruoka ovat lähellä minun sydäntäni ja niinpä pyrin opettamaan sen myös lapsilleni. Opetan heitä leipomaan sämpylöitä, tekemään kotiruokaa ja nauttimaan siitä. Liikuntaan kannustan heitä joka päivä ja tytöt polkevatkin pyörillä taksille ja ovat innokkaita trampoliinillä olijoita. Hommattiin yläkertaan puolapuut ja yritän siellä heidän kanssaan olla mahdollisimman paljon. Puhelin ja ruutuaika meillä on päivässä yhden tunnin, sen kanssa olen todella ehdoton.
Haluan näyttää lapsilleni myös hellyyttä ja rakkauden osoituksia. Meillä halataan paljon, kerrotaan miten paljon tykätään. Sitä tekee meillä ihan kaikki. Syli on aina auki ja siihen saa tulla. Meillä isäntä on kova halaamaan minua ja kertoo työtillekin monesti miten paljon meistä tykkää. Se oli suhteemme alussa outoa ja uusi opeteltava asia myös minulle, koska sellaista en ollut ennen elämässä kokenut. Ollaan paljon puhuttu tyttöjen kanssa tämän päivän somesta ja siellä kiusaamisesta. Tytöillä se on vielä herkempää kuin pojilla. Minusta meidän lapset ovat vielä liian pieniä sinne maailmaan ja olenkin rajoittanut sen aika tarkasti.
Päivää, hei hei, kiitos, anteeksi ja ole hyvä ovat sanoja, jotka opetan lapsilleni. Ja aina kun mennään tai lähdetään sanotaan päivää ja hei hei. Mikään ei ota minua sieluun niin paljon kuin sellaiset lapset tai nuoret, jotka eivät tervehdi tai sano heippa jos tulevat meille tai minä menen heille. Siinä olisi monella aikuisellekkin opeteltavaa. Meidän kaupan myyjä sanoi minulle yhtenä päivänä, että haluaisi puhua muutaman sanan kanssani tytöistä. Ajattelin heti, että mitähän nyt, mutta ilokseni tytöt saivatkin kiitosta hyvästä käyttäytymisestään ja kyvystä käydä keskustelua hieman vieraan aikuisen kanssa. Olin todella ylpeä heistä sillä hetkellä.
Lopputulemaksi tälle tekstille tulee, että haluan kasvattaa tasapainoisia aikuisia, jotka kestävät elämässä eteentulevat pettymykset ja vastoinkäymiset. Osaavat kääntää ne voitoksi ja päästä niistä etenpäin. Haluan kasvattaa myös sellaisia aikuisia, jotka osaavat nauttia elämän eteen tuomista hienoista asioista ja olla ylpeitä saavutuksistaan. Haluan kasvattaa hyvän itsetunnon omaavia nuoria naisia ja miehiä, jotka osaavat arvostaa itseään juuri sellaisina kuin ovat. Haluan kasvattaa rehellisiä ja suoraselkäisiä aikuisia, jotka käyvät koulunsa kunnialla ja ovat työteliäitä. Mutta kaikisat eniten toivon, että heistä kaikista tulee elämässään onnellisia. Olen etuoikeutettu olemaan juuri näiden nuorten naisten alkujen äiti ja ihanien nuorten miesten alkujen puoliäiti niinkuin toinen kaksosista aina sanoo.
Jos olette vanhempia kasvattakaa lapsenne rakkaudella, pitäkää rajat ja opettakaa siihen, ettei elämä ole aina juhlaa. Nykyään elämä on rankkaa ja vaatii meiltä kaikilta paljon. Sieltä seasta löytyy kuitenkin onnenhetkiä, opettakaa ne lapsillenne. Aina sen onnen ei tarvitse merkitä uutta lelua tai puhelinta. Usein läsnäolo ja halaus riittävät. Antakaa lasten olla lapsia mahdollisimman pitkään, tukekaa heitä leikkimään. Ja ennenkaikkea muistakaa, että juuri te olette parhaita vanhempia lapsillenne, ja teitä he kaikista eniten rakastavat.
XxX Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti