Elämä heitti kuperkeikan.

Sunnuntaiaamu 5.6 ja kello on kahdeksan. Olen kirjoittanut teille viimeksi loka-marraskuussa, en edes muista. Elämäni heitti todellisen voltin marraskuun puolessa välissä, kun avioliittoni päättyi eroon, perheeni hajosi ja kaikki se tuttu ja turvallinen särkyi. Vaikeaa meillä oli ollut jo pitkään ja ero oli varmasti väistämätön. Kun eroa alettiin tekemään, en uskonut siihen, uskoin että kaikki kääntyy hyväksi. Yritin omasta mielestäni kovasti taistella, tehdä muutoksia omassa itsessäni, mutta se ei riittänyt. Elämältä tippui pohja, kaikki hajosi, menetinhän elämäni suurimman rakkauden. Loppuvuosi meni sumussa, eroa puiden kohtalotoverini kanssa. Selvisi asioita joita en halunnut nähdä silloin aikanani. Erossa oli mukana tahoja joihin luotin ja joita pidin ystävinäni. Kun sen luottamus siihen elämään menee on sen takaisin saaminen todella vaikeaa, saako sitä enää koskaan sen näyttää vaan aika. En missään nimessä halua tehdä itsestäni hyvää vaimoa, mutta en myöskään ole niin kamala, kuin eron aikana minusta kuva luotiin. Ihminen johon luotin täysin kääntyi minua vastaan. Avioliitossa meitä oli kaksi samoiten erossa. Varmasti kumpikin menetti ja voitti. Ne mitkä hävisi olivat lapset. Lapsien takia oli pakko mennä eteenpäin, herätä aamuisin ja yrittää tehdä töitä. Säilyttää koti ja tehdä vaikeitakin ratkaisuja, luopua tärkeistä asioista.

Olen kasvanut ihmisenä viimeisen 7 kuukauden aikana enemmän kuin 33 vuoden aikana yhteensä. Edelleenkään en pysty aikuismaisesti keskustelemaan exäni kanssa, koska se pettymys häntä ottaan on suuri. Eron aikana menetin myös repullisen ystäviäni ns. Jyvät erottuivat akanoista. Vanha sanonta on myös että kun jotain pahaa niin aina myös jotain hyvää. Löysin itselleni uuden elämän kumppanin, kohtalotoverin, samassa elämäntilanteessa olevan. Toinen toistamme tukien, olemme selvineet monista pahoista hetkistä, olemme vahvistuneet ja löytämässä avaimet onnelliseen elämään.   Paljon on vielä oman pään kanssa tekemistä, mutta elämän halu on palannut ja ennenkaikkea usko siihen onnelliseen elämään alkaa jälleen löytyä.

Se miksi kirjoitan teille tälläisen pienimuotoisen tekstin erosta ja elämästä sen jälkeen, johtuu siitä, että tästä lähtien kirjoitan ainostaan työstäni ja itsestäni, en perheestäni, enkä yksityisyydestäni. Minua on riepoteltu Facebookissa asioilla joista ihmisillä ei ole mitään tietoa, tehty paha, en halua sitä. Nyt ymmärrän myös sanonnan "kenellä onni on se onnen kätkeköön".

Olen menettänyt paljon, mutta myös saanut paljon. Tällähetkellä olen onnellinen, edessä hyvä tulevaisuus, ympärillä juuri ne ihmiset joita tarvitsen ja usko itseen kasvussa. Ehkä elämäni suurin rakkaus on vasta löytymässä, ehkä elämäni on vasta alkamassa. Tästä lähtien kirjoitan teille jotain aivan muuta, kuin omaa elämääni, tarkoitan yksityiselämääni. Halusin vain teidän tietävän, miksi en ole hetkeen kirjoittanut. Teksti on varmasti sekava, koska sitä ei ole tämän kummemmin mietitty. Anteeksi siitä!

<3 Sanna