2. syyskuuta 2019

Kesä 2019, olit ihana!

Syyskuun toinen päivä, mihin se kesä meni?? Alkukesä odoteltiin lämpöisiä kelejä ja loppukesällä kun ne vihdoin saatiin, aika menikin kuin siivillä. Mitäs se kesä sitten toikaan mukanaan? Ihanaa mökkielämää, joka toki jatkuu meillä vielä reilun kuukauden. Paljon uusia opittuja työjuttuja, lähinnä isännän firman puolella. Ihanaa yhdessäoloa lasten kanssa ja paljon uintia.

Tänä kesänä saatiin nauttia myös ihanan kummipojan rippijuhlista, kavereiden niin kauniista häistä sekä useista todella mahtavista kesäteatteriesityksistä. Kesä on monelle loman aikaa ja rentoa oleskelua. Meillä ei kesälomaa ole, mutta yritämme aina mahdollisuuksien mukaan järjestää viikonloppuja ja iltoja vapaaksi, jotta voimme viettää aikaa yhdessä ja tehdä kaikkea kivaa.

Kesään mahtui niin ihania konsertteja tietenkin laatuseurassa. Backstreet Boysien keikka, oli niin siistiä palata takaisin teini-ikään. Yksi ehdoton kohokohta oli kuitenkin kuumailmapallolento, jonne rakkaani minut vei. Olen aina pelännyt korkeita paikkoja, mutta jostain syystä en pelännyt tällä kertaa yhtään. Ehdoton suositus jokaiselle, jotka ovat aikoneet pallon kyytiin mennä, niin menkää, ette varmasti tule katumaan!



Kävimme koko perheen voimin naapurimaassamme Ruotsissa. Kolmårdenin eläinpuisto oli kyllä näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Voin lämpimästi suositella sitä kaikille, jotka Ruotsiin päin ovat menossa ja miettivät mitä kaikkea siellä voi tehdä. Nautimme päivästä myös vanhassa kaupungissa, joka lumosi minut aikanakin kauneudellaan ja hienoilla rakennuksillaan. Laivamatkat olivat varsinkin tyttöjen mieleen ja ihana on voida tarjota heille elämyksiä elämäänsä.

Moottoripyörällä tuli kaiken kiireen keskellä huristeltua 4000 kilometriä. Suomessa on todella hienoja paikkoja ja mahtavia pieniä teitä, losseja sekä kauniita siltoja joita ei autolla liikkeellä ollessa tule koskaan kierreltyä. Moottoripyöräily on ehdottomasti meidän yhteinen juttu ja siitä nauttii kummatkin. Ensi kesälle on suunnitteilla jo paljon reissuja. Täksi kesäksi suunniteltu Norjan reissu jäi tekemättä, koska kiire kuittasi sen loman.

Tyttöjen (ja ehkä vähän äitdnkin) ehdoton tämän kesän suosikki oli järveen saatu trampoliini. Siinä kelpasi lämpöisinä päivinä hyppiä ja välillä loikata järveen vilvoittelemaan. Tytöt olivat myös kovia onkimaan ja soutamisen oppiminen oli myös kova juttu. Kesällä oli aikaa myös tavata ystäviä, nauttia grillin herkuista ja vähän myös treenailla. Mutta kaikista tärkeintä oli kesällä ehdottomasti rentoutuminen hyvän kirjan parissa ainakun siihen oli mahdollisuus. Opin tämän kesän aikana ottamaan rennosti, nauttimaan elämästä ja ennenkaikkea olemaan itselleni armollinen.

Nyt kun syksy saapuu huomaan sen, että olen paljon virkeämpi kuin viime syksynä, treeni kulkee ja tavoitteet on korkealla. Nyt alan pikkuhiljaa kääntää ajatukset kohti syksyn töitä ja joulua. Syksystä tulee sopivan kiireinen, paljon uusia työjuttuja on luvassa, mutta ei unohdeta kuitenkaan nauttia luonnosta, joka näyttää meille kohta parasta väriloistoaan. Tammikuussa on luvassa taas loma, joten sitä odotellessa jaksaa varmasti.

Ihanaa syksyä sinulle ja kiitos kesä 2019!

XxX Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti