22. syyskuuta 2019

Muista olla kiitollinen joka päivä

Elämällä on tapana heittää välillä muuttuvia tekijöitä ja näyttää se ihmisen pienuus tässä maailmassa. Onneksi mitään peruuttamatonta ei eilen tapahtunut, mutta sen verran elämä taas säikäytti, että kiitollisuus muistui mieleen. Kun istuskelin Keskussairaalan odotusaulassa, luin Vappu Pimiän haastattelua kiitollisuudesta. Siinä oli paljon hyviä pointteja, joita itsekään ei aina tule muistettua. Yksi tärkein muistutus oli mielestäni se, että ole joka päivä kiitollinen jostakin. Mietin siinä istuskellessani, että olenko muistanut olla? Vai meneekö se elämä siinä vaan tössöttäessä, eikä muista kaikkea sitä mistä voi olla kiitollinen.

Vappu kirjoitti myös, että kiitollisuus tuo onnellisuutta ja onnellisuus tuo menestystä. Siinäkin on kyllä jonkinlaista perää, sillä kun elämä on hyvin, niin positiivisuus vie sinua pitkälle. Mutta jos mietin asiaa toiselta kantilta, niin mikäli elämä menee päin peetä, ajatukset ovat herkästi negatiivisia ja kaikki vastustaa. Elämä tuntuu helposti vaikealle, jos ajatus on kokoajan miinuksella. Kun taas elämä on hyvällä mallilla ja ajatukset positiivisia niin silloin hyviä asioita vaan tapahtuu.

Miksi se kiitollisuus sitten niin monesti unohtuu? Johtuuko se siitä, että ihminen haluaa kokoajan jotain enemmän? Ollaanko koskaan tyytyväisiä siihen mitä ollaan tai mitä meillä on? Minä olen yrittänyt opetella olla kiitollinen. Aina sitä kiitollisuuden aihetta on vaikea löytää, mutta pieniä asioita löytyy aina ja miksi niiden pitäisikään olla kamalan isoja?

Asioita joita minun kiitollisuuden listasta löytyy:

- Perhe
- Työ
- Terveys
- Koti
- Ystävät
- Harrastukset
- Young livingin kemikaalittomat tuotteet
- Itse tekemät kasvorasvat
- Leipominen
- Treeni
- Käsityöt
- Hyvät kirjat
- Luonto
- Mökki
- Huumorintaju


Ja listaan mahtuu joka päivä uusia asioita joista olen kiitollinen. Juuri tällä hetkellä olen todella kiitollinen päiväkahvista ja hyvin päättyneistä pelottavistakin tilanteista. Muista olla kiitollinen, se tuo onnea ja onni tuo menestystä. Vappu Pimiä on viisas ja erittäin positiivinen nainen, jonka ansioista aloin pohtimaan kiitollisuutta enemmän ja eri näkökulmista.

XxX Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti