3. maaliskuuta 2023

Uudet tuulet ja mahdollisuudet.

Ihana tämä nykyaika, miten paljon se mahdollistaa monenlaista.  Olemme nyt reippaan kaksi viikkoa muokanneet Kunnolla Kuntoon nettisivuja ja mikä parasta rakentaneet verkkokauppaa. Olen niin innoissani tästä uudistuksesta, etten meinaa housuissani pysyä. Olen pitkään haaveillut omasta verkkokaupasta ja yksilöllisestä netti valmentamisesta. Netti on pullollaan erilaisia verkkovalmennuksia, mutta valitettavan usein tarjolla olevat ovat tarkoitettu useille ihmisille. Ryhmässä on toki voimaa ja ryhmän tuki on korvaamaton, silti halusin tarjota ihmisille jotain aivan muuta.

Kun minä aloitin reilu kymmenen vuotta sitten valmentamisen oli tapaamiset aina toteutettava face to face. En toki millään lailla sano, että se olisi huono asia, mutta se rajasi asiakkaita todella paljon. Toinen mikä aiheutti harmia valmentajan näkökulmasta oli pitkät ajomatkat, jotka veivät aikaa ja nostivat valmennuksen hintaa. Siitä se idea sitten lähti ja päätin viedä yksilövalmennnukset nettiin. Tavalla, joka saa kaiken tuntumaan aivan samalta kuin oltaisiin nenät vastakkain. 

Onneksi nykyaika mahdollistaa sen, on tarjolla zoomit ja toimivat valmennusalustat. Korona aikana ihmiset oppivat tekemään asioita etänä, joka antoi minulle uskoa toteuttaa tämä haave. Haluan tarjota ihmisille mahdollisuuden juuri sellaiseen valmennukseen jota he sillä hetkellä tarvitsevat. On oltava mahdollisuuksia valita ja miettiä ammattilaisen kanssa, mikä valmennus palvelee juuri sinua sillä hetkellä. Ja sen takia halusin saada omiin palveluksiini myös eri mittaisia konsultaatio aikoja. Silloin on mahdollisuus miettiä yhdessä omia tavoitteita, motivaatiota tai ihan mitä vaan, mikä omassa hyvinvoinnissa tai sen muuttamisessa mietityttää. 


Olen äärettömän ylpeä minun omasta verkkokaupasta ja työstä, jota sen eteen on tehty. Vihdoin uskalsin toteuttaa sen mistä olen haaveillut jo pitkään. Seisoa vihdoin omien ajatusten ja ammattitaidon takana. Tarjota ihmisille sitä minun omaa osaamistani ja vielä missä puitteissa. Ihan niinkuin 11 vuotta sitten sanoin kuntosalini olevan suomen paras, voin sanoa samaa verkkokaupasta ja omasta ammattitaidostani. Uskon myös siihen, että ihmiset löytävät kauppaani ja saadaan aikaan monta hienoa tarinaa onnistumisesta, motivoitumisesta ja onnellisuudesta. 

Laitan teille linkin vielä nettisivuille josta verkkokauppa löytyy. Käykää ihmeessä fiilistelemässä, ostoksilla ja mikä tärkeintä laittakaa palautetta mitä mieltä olette. Ja muistakaa vinkata niistä myös kavereille. https://www.kunnollakuntoon.fi/

Ihanaa tulevaa viikonloppua. 

xXx Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti