25. maaliskuuta 2023

Sannan matkassa, miten meillä menee?

 No nyt olemme olleet perillä jo muutaman päivän ja elämä alkaa asettua uomiinsa. Ihan on ollut yhtä ja kahtatoista tässä alku lomassa, mutta niin vaan ollaan tilanteessa, että olen alkanut tykkäämään tästä paikasta. Ihan ei tässä Sannan lomamatkassa ole jokainen askel osunut lankulle, mutta tänään on tuntunut jo siltä, että tämähän maistuu lomalta.

No minkälaista on curacaon saarella? Siistiä, siis todella siistiä ja puhdasta. Merivesi on yhtä kirkasta kuin koskenkorva. Väriltään ihanan turkoosia ja pohjaan näkee niin kauan kuin se syvyyden puolesta on mahdollista. Lämmintä on koko ajan 28-30 astetta ja se on ihan riittävästi. Onneksi merituuli hieman helpottaa auringon lämpöä. Ruoka on todella hyvää, mutta hintatasoltaan vähintään Suomen hinnoissa. Thaimaassa ja Vietnamissa on oppinut paljon alhaisempaan hintatasoon, mutta sehän ei ole joka paikassa samanlainen, joten ei siitä sen enempää. Ihmiset ovat mukavia muttei missään nimessä tunkeilevia. Täällä saa ihan rauhassa katsella kaupoissa eikä kukaan tuputa mitään. 

Se mikä täällä on ihan jumalattoman kaunista ainakin minun mielestäni on talot. Jokainen talo on väriltään eri. Yhtään valkoista taloa en ole nähnyt, mikä on hyvin erikoista. Talot ovat pieniä ja värikkäitä, sekä ihan vieri vieressä. Keskusta on todella ihana, kun on ilmeeltään niin iloinen. Keskustassa on muutenkin kaikkea ihanaa, pieniä katukahviloita ja jäätelökioskeja. Jäätelö on täällä myös ihan hurjan hyvää. Olemme kävelleet keskustaan nyt kahtena päivänä ja siellä menee kierrellessä useita tunteja. On loistoristeilijöitä satamassa ja soittajia kaduilla. Kaikki ihmiset ovat iloisia ja missään ei ole yhtään kaupustelijaa tai kulkukoiria saati kissoja. 

Hotelli on loistava, ihan niinkuin kuvien perusteella sitä varatessa ajattelinkin. Täällä on omat rannat ja uima-allas. On kiva kuntosali johon olen oikein kerran jo saanut itseni. Mutta kyllä olen menossa sinne uudestaankin. Hotellissa arvostan aina eniten aamupalaa, koska se on lomassa ihan parasta mitä tiedän. Rakastan valmiita aamupaloja juuri minulle paistettua munakasta, tuoreita hedelmiä ja aikaa. Ja onneksi täälläkin aamupala oli juuri niin hyvä kuin unelmoin. Toki edelleen herään aamuisin ihan sika aikaisin viimeistään 5.15. ja alan odottamaan, että kello on 7.00 ja pääsen aamupalalle 😂. 

Eli tällähetkellä täällä kaikki vallan mainiosti. Päivät kuluu aurinkoa ottaen ja kirjaa lukien. Iltapäivät kävellen ja illalla taas syödään ja treenataan. Nukkumatti on tullut joka ilta viimeistään klo. 21.00 Jos haluat tietää enemmän curacaon saaresta ja minun toilailuista niin ota minut seurantaan instagramissa @sanna_kunnollakuntoon, niin pääset mukaan stooreihin joihin jaan paljon päivistäni.

Ihanaa viikonloppua :D

XxX Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti