28. helmikuuta 2023

Hyvä vai paha uni?

 Uni on tämän päivän iso puheenaihe eikä missään nimessä suotta. Unessa on paljon hyviä ja terveydelle tärkeitä juttuja. Kaikki myös tietävät, että väsyneenä ei tule yhtään mistään mitään. Ainakaan minulla ei mikään onnistu ja myönnän olevani väsyneenä myös äkäinen. Minulla on pyrkimyksenä nukkua 7 - 8 h joka yö. Välillä se onnistuu ja välillä ei. Viikonloppuisin tulee sitten nukuttua paljon pidempään ja unet saattavat helposti mennä yli 8 h. Olen viimeaikoina kuitenkin laittanut merkille, että noina päivinä, kun nukun pitkään menee päivä ihan pilalle. Eikä suinkaan sen vuoksi, että nukun myöhempään, vaan päätäni särkee aivan julmetusti.

Minulla on ouran älysormus, joka mittaa unen laatua ja kaikkea mahdollista hengityksestä lähtien yön aikana. Kaikki arvot ovat aina huippuluokkaa, kun unet ovat pitkät, mutta pääni ei vaan kestä sitä. Se mistä ihmeestä se johtuu en osaa sanoa. Minulle on monta kertaa sanottu, että oman unen tarpeensa voi selvittää helpolla konstilla. Menee illalla nukkumaan siihen aikaan, kun nukuttaa ja herää aamulla siihen aikaan kuin luonnollisesti herää. Minun unentarpeeni siis olisi 8,5-9,5 h jonka nukun aina jos kelloni ei ole soimassa. 

Mutta en enää halua nukkua noin pitkiä unia, koska olen seuraavan päivän burana purkin paras kaveri. Päänsärkyyn ei auta syöminen, ulos lähteminen tai venyttely. Ainut mikä auttaa on kourallinen buranaa ja sitä en todellakaan halua syödä turhaan. Olen tehnyt jos jonkinlaisia kokeiluja ja ainut mikä auttaa on laittaa kello soimaan niin ettei missään nimessä nuku yli 8 h. Minulla on uusi tempurin tyyny, olen käynyt hierojalla ja tehnyt jos jonkinlaisia venyttelyä ennen nukkumaan menoa ja heti herättyä. En katso iltaisin televisiota enkä puhelinta. En lue oikeastaan enää ollenkaan, en juo iltaisin kahvia. En pure hampaita yhteen enkä kuulema kuorsaa. Mutta en kestä unta yli 8 h yössä.

Olen tullut siihen tulokseen, että olemme kaikki yksilöitä ja jokaiselle sopii eri aika unta. Enkä minä sovi muottiin jossa nukutaan yli 8 h yössä, vaikka luonnollinen uni heittämällä pidemmäksi aikaa riittäisikin. Se vähän minua harmittaa, koska rakastan nukkua ja varsinkin viikonloppuisin ja lomilla. Mutta en sitä enää aio tehdä, koska inhoan pään särkyä. Jos teistä lukijoista joku osaa sanoa mistä moinen johtuu, olen kaikista tiedoista tai kokemuksista enemmän kuin kiitollinen. Olisi hienoa saada se selville ja varsinkin jos siihen voisi itse jollain tavalla vaikuttaa parantavasti.

Mutta nyt lähden nukkumaan ja laitan aamulla kellon soimaan etten nuku liikaa. Hyvää yötä 😴😴

XxX Sanna

Kuvat; Saija Heinämäki   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti