Paljon puhutaan siitä, että itseään tulisi rakastaa oli sitten iso tai pieni. Se on ihan totta, mutta minä olen sen verran typerä varmasti monien mielestä, koska minua ulkonäkö motivoi minua todella paljon. Minusta on hienoa huomata itsessäni ulkoisia muutoksia. Varsinkin vaatteet ovat hyvä motivaattori minulle. Kun viime vuoden lopulla lomailin ja otin muutamia lomakiloja, niin jokainen vaate kiristi ja oli epämukava päällä. Olin jopa heittämässä useita pois, mutta onneksi säästin ne.
Monet asiakkaani ovat kertoneet minulle, että kilot tulivat pikkuhiljaa, eikä niihin niin tullut kiinnitettyä huomiota.
Allekirjoitan sen ihan täysin, koska minullekin kävi niin. Tiesin ja tunsin olossani, että kiloja on tullut, mutta en kyennyt tekemään sille mitään. Typerryin siihen, pikkuhiljaa tulemiseen. En ollut tyytyväinen omaan peilikuvaani, mutta tyydyin siihen.
Onko se sitten väärin, kun nauttii omasta hyvästä kunnostaan? Tekeekö se minusta jotenkin huonomman ihmisen. Olenko sittten jotenkin olevinani tai muuten vaan tyhmä? Mielestäni en, ja minusta on hullua, jos ei saa ihannoida terveen ja hyvän näköistä kroppaa? Mutta onko maailma jakautunut nyt liian kahteen osaan. Pitää olla joko fitness tai fatness. Paljon oman kroppansa eteen töitä tekeviä yleensä pidetään enemmän tai vähemmän itseänsä täynnä olevina. Ja harvoin kukaan tulee kehumaan sinua, jos olet lihaksikas tai treenattu nainen. Aika usein kuulee, että hyi miten tuo näyttää mieheltä.

Minusta olisi ainakin ihan ykköstä omistaa kunnon lihakset ja timmi kroppa ja olen valmis tekemään sen eteen töitä ja luopumaankin tietyistä jutuista. Nostin tämän asian esille sillä, kun kuulin taas miten minun aikani menee hukkaan salilla. Rupesin miettimään, että kuluttaisinko aikani jotenkin paremmin jos makaisin sohvalla ja söisin karkkia? Tai riukkuisin yökaudet baareissa, toki se ei nyt tässä maailman tilanteessa olisikaan mahdollista.
Minä ainakin opetan asiakkaitani katsomaan itseään peilistä usein ja huomaamaan muutokset ja olemaan niistä ylpeitä. Sillä jokainen meistä joutuu tekemään niiden eteen paljon töitä ja jokainen saavutettu tavoite on ansaittu. Jos minulla olisi aikaa ja tyylitajua, niin olisin vielä enemmän prinsessa. Olisi ihana osata laittaa itseään ja pukeutua nätisti. Keväisen dieettini ansiosta olen löytänyt paljon uusia tai vanhoja vaatteita jotka mahtuvat taas päälle.
Lähinnä haluan sanoa kaikille meille, jotka treenaavat osittain myös ulkonäön takia, että antaa mennä vaan. Se ei ole keltään pois. Jos se jotakin haittaa, niin antaa haitata. Jokainen olkoon juuri sellainen missä itsensä tuntee parhaaksi ja onneliseksi. Ja jokainen meistä kunnioittakoot toisiamme juuri sellaisina. Kehut tekee hyvän mielen niin antajalle kuin saajallekin.
Ihanaa viikonlopun jatkoa!
XxX Sanna

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti