"Mä haluan, että sä tiedät, heittäisin tän kaiken menemään epäröimättä hetkekään. Synkimpänä yönä sun käsiin luottaisin mun elämän, epäröimättä hetkeekään" laulaa Elastinen ja Jenni Vartiainen. Viime viikolla, kun ollut niin kiire kokoajan, ettei ole kerennyt edes istua, olen alkanut miettimään luottamusta. Ja sen lisäksi sitä, miten paljon merkitystä on sillä, että ihmiset täydentävät toinen toisiaan.
Olen monesti kirjoittanut siitä, miten olen kasvanut viimeisten vuosien aikana henkisesti aimo harppauksia. Tällä viikolla olen tajunnut, että luotan elämääni ja puolisooni tällä hetkellä 100%;sti. Ei ole sellaista asiaa, jonka en tietäisi jollakin tasolla selviävän, kunhan me vaan pysymme yhdessä. Olen monesti sanonut ihmisille, että maallisella omaisuudella ei mitään merkitystä, jos ei henkisesti voi hyvin.
Meitä yhdistää moni asia. Olemme molemmat hullun kovia tekemään töitä, ja pystymme tekemään niitäkin yhdessä. Toisaalta nautimme myös lomailusta ja siinäkin olemme toistemme parhaita lomakumppaneita. Pystymme myös hoitamaan lastenkasvatuksen täydessä yhteisymmärryksessä, vaikkei meillä yhteisiä lapsia olekaan. Elämä on helppoa, kun pystyy luottamaan siihen toiseen, että hän seisoo vierellä tapahtui mitä vaan.
Tämän saman pystyy hyvin tajuamaan myös työelämässä. Kun aloitat jonkun mittavan projektin itsesi kanssa, on luottamus tekemiseen oltava täysi. Monesti niihin suuriin muutoksiin tarvitaan apua ja silloin jos koskaan on kemioiden kohdattava. Jos ajatellaan personal trainingia ei ole mitään väliä sillä kuka sinun valmentajasi on, jos et luota häneen. Oli se sitten miten kuuluisa, tai aloittelija vaan niin luottamus ja kemioiden kohtaaminen on kaiken aa ja oo. Sama kuin parisuhteessa, ystävyyssuhteissa ja ihan missä suhteissa vaan.
Minua on parjattu monissa instasseissa, että olen vanhemman miehen kanssa vaan hänen omaisuutensa takia. Ja pystyn treenaamaan näin paljon vaan sen takia ettei minun tarvitse töitä, mutta totuus on, että rakastan kumpaakin asiaa elämässäni suuresti. Miehessäni olen löytänyt jotain niin suurta ja ihmeellistä, että en pysty sitä edes sanoin kuvailemaan. Se tunne jonka koen aina hänet nähdessäni on varmasti todella suurta ja syvää rakkautta. Koen myös todella suuria onnistumisen tunteita, kun pääsen treenaamaan ja kehityn.
Jokaisen meistä on opittava luottamaan omaan tekemiseen, omaan lähipiiriin ja ennenkaikkea elämään. Se tunne, kun asiat vaan loksahtaa kohdilleen on jotain niin hienoa, mutta ei itsestään selvää. Olen kiitollinen elämästäni, siinä on juuri sitä, mitä minä kaipaan. Nyt lähden saunaremontin pariin. Siitä tulee niin hieno!!
Aurinkoa sinun päivään.
XxX Sanna
Aurinkoa sinun päivään.
XxX Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti