10. lokakuuta 2019

Sitkun, mutkun

Kuka tunnistaa itsessään tämän tyypin? Sitkun tuo on tehty, mutkun millään en jaksaisi. Minä olen ehdottomasti sellainen. Olen enemmän kuin tomera, kun niin päätän, mutta minusta löytyy myös tuo sitkun tyyppi. Nyt tällä hetkellä se on taas tullut esiin ja olen kaikissa omissa tekemisissäni juuri sellainen. Teen tuon homman sitkun tämä homma on saatu maaliin. Toki elämässäni on ollut vuosiin jännimmät viikot takakana ja se on vienyt ajatuksia pois kaikesta ”normaalista”. Mutta silti aina ohjeistan myös asiakkaitani, että elämässä sattuu ja tapahtuu ja silti olisi hyvä pitää opituista normeista kiinni.

Minulla eniten tälläisenä sitkun mutkun-kautena kärsii tämä kirjoittaminen ja helposti luovun omasta aerobisesta liikunnasta. Ulkona oleminen on jäänyt ihan nolliin ja se jos mikä minua harmittaa. Olo on vetämätön ja ennen kaikkea nuhrea. Mutta olen jotenkin niin myllerryksessä kaiken tapahtuneen keskellä, etten osaa jäsennellä omaa kalenteriani oikein.

Olemme muuttaneet mökiltä takaisin kotiin, ja kumpikin paikka on enemmän tai vähemmän sekasorron partaalla, ja se jos mikä minua ahdistaa. Aloitan aina aamulla kamalalla innolla ja huomaan illalla, että olen aloittanut kotona sen 100 asiaa ja kaikki ovat hieman kesken. Ainut paikka, missä kaikki on järjestyksessä, on työ.

Jos tunnistat itsesi tälläisestä kuvauksesta, tulee seuraavassa muutama hyvä ohje miten asiat saa taas rullaamaan. Ja kyllä niistä asetetuista aikatauluista on pidettävä kiinni. Minä olen mestari niitä luomaan ja ehdottoman ykkönen niitä myös muuttelemaan ja säätämään. Sen takia en ole koskaan aikataulussa minkään ylimääräisen suhteen. Yksi esimerkki; Olen haaveillut Macin tietokoneesta nyt pari vuotta, ja nyt olen pystynyt sellaiseen säästämään rahat, mutta en ole sitä vielä saanut ostettua. Niin selittelen kaikki tekemättömät kirjoitustyöt sillä, ettei minulla ole sitä konetta. No sehän on ihan omaa länkytystä, koska kirjoittaa voi ihan hyvin ilman maciakkin. Mutkun tyyppi on taas vetänyt pidemmän korren. Jos olisin vaan tehnyt niinkuin olen suunnitellut, asiat vaan olisi jo valmiit. Ja monta harmia olisi jäänyt pois.

Mutta se miten voisin tuon tyypin nujertaa on seuraavanlaiset ohjeet:
  • Tee suunnitelma, KIRJOITA SE YLÖS!
  • Älä tee liian suuria kokonaisuuksia -> muista, pienillä askelilla kohti suuria saavutuksia
  • Hoida ne hommat niinkuin olet suunnitellut, älä sooloile, ei enempää eikä vähempää
  • Muista positiivinen palaute itselle, kun olet onnistunut asioissa. Ja rakentava palaute silloin, kun olet jotakin missannut.
  • Onnistu ja iloitse!

Tällä ohjeella minä yritän nujertaa tämän helkkarin sitkun mutkun-tyypin ja aloitan sen ihan sillä, että lähden ulos. Minun aivoni todellakin tarvitsevat happea. Toivotaan, että onnistun ja saan teille kirjoitettua kaikki nuo tekstit, jotka ovat kesken.

Ihanaa viikkoa.

XxX Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti