Olen pitkään seurannut mediassa olevaa kirjoittelua kehopositiivisuudesta ja siitä miten on hienoa hyvksyä itsensä juuri sellaisena kuin on. Kyllä se on hieno uusi piirre meissä aikuisissa, mutta milloin se menee yli? Onko oikein, että aina mennään sen taakse, että minä olen hyvä juuri tälläisenä. Olen kauhulla seurannut, kun hyvinvointi- ja terveysalalla työskentelevät ihmiset alkavat olla jotkut jopa sairaalloisen ylipainoisia. Mikä on mennyt vikaan? Missä on se ajattelu maailma, että omasta hyvinvoinnista pitää huolehtia ja nähdä vaivaa sen eteen?
Tiedän, että olen nyt aihealueella josta tulee enemmän paskaa niskaan, kuin mitään positiivista, mutta minulla on suurin huoli ihmisten hyvinvoinnista. Jos ajattelen asiaa itseni kannalta ja menen, vaikka lääkäriin ja vastassa on ylipainoinen, tupakalta haiseva todella väsyneen näköinen valkotakkinen lääkäri, on uskoni häneen valitettavasti jo hieman karissut. En voi epäillä hänen ammattitaitoaan, mutta elämäntapaneuvoja en todellakaan suostuisi häneltä ottamaan vastaan. Jos jotakin olen oppinut tässä elämäni aikana niin ensivaikutelma on se mikä jää ihmisten mieleen.
Minulle on ollut itsestään selvää, kun olen tälle alalle alkanut, että haluan omalla esimerkillläni näyttää ihmisille, miten saavuttaa hyvääoloa ja oppia elämään terveellisesti. En tarkoita nyt sitä, että kaikkien pitää olla juuri samanlaisia, mutta minua ei näy viikonloppuisin baareissa eikä pitserioissa. Kyllä minäkin voin ottaa ja syödä pizzaa, mutta en halua tehdä sitä usein. Minun mielestäni minun ammattitaitoani on todella epäiltävä, jos notkun pikaruokaloissa, tai olen energiajuoma tai limsapullo toisessa kädessä ja karkkipussi toisessa kädessä sosiaalisessa mediassa tai kaupungilla. En tarkoita sitä etteikö se olisin normaalia ja etteikö niin voi tehdä, mutta jos haluan olla vakuuttava omassa ammatissani haluan myös näyttää ihmisille ne terveelliset vaihtoehdot.
Kehopositiivisuus on aihe, joka vankistuu kokoajan, mikä on hyväkin asia kunhan se pysyy normaaleissa rajoissa. On normaalia ihannoida sporttista kroppaa, tai kehoa joka on liikkuva ja terve. Minusta ei vaan ole normaalia ihannoida ylipainoa ja sen tuomia jopa terveydellisiä ongelmia. Minä olen ollut lihava, painanut 30 kiloa enemmän kuin nyt, en ollut silloin tyytyväinen itseeni, mutta lamaannuin sen asian edessä ja annoin melkein periksi. Onneksi heräsin siihen todellisuuteen silloin 11 vuotta sitten ja sain mahdollisuuden muuttaa elämäntapojani. On helppoa jäädä sohvalle, ottaa karkkipussi ja laittaa televisio päälle, ajatella että minulla on siihen oikeus ja olen juuri hyvä tälläisenä kuin olen. Ja kyllä jokaisella on oikeus tehdä niin, mutta väittäisin, että jos tiedettäisiin siitä hyvästä olosta joka tulee oikeanlaisesta ravinnosta ja liikunnasta , kukaan ei jäisi aina vaan sohvalle.
Ymmärrän myös heitä joilla on sairauksia, jotka vaikuttavat elämään. Mutta nyt en puhukaan heistä vaan ihan tavallisista nuorista naisista ja miehistä. Minulla on kaksi tyttöä, jotka imevät minulta kaiken opin, jos näytän heille esimerkkiä missä maataan sohvalla, syödään huonosti ja ollaan väsyneitä he omaksuvat sen oikeaksi tavaksi elää. Oli todella huolestuttavaa kuulla vanhempainillassa miten huonokuntoisia lapsia meillä on. Lapset eivät nykyään liiku enää niin paljon, nyt ollaan vaan puhelimella ja pelataan. Monet vanhemmat tekevät sitä myös ja sen esimerkin me annamme lapsillemme. Minä en halua antaa sellaista esimerkkiä minun lapsilleni, vaan haluaan että heistä kasvaa nuoria naisia, jotka haluavat pitää huolta omasta kropastaan.
Ennen puhuttiin, että nälänhätä tappaa ihmiset, kyllä monet kärsivät siitä vieläkin valitettavasti, mutta suurempi ongelma meidän maailmassa alkaa olla ylipaino. Tekeekö kehopositiivisuus sitä? Voidaan ihannoida itseään, vaikka ollaan todella ylipainoisia? Onko se jotenkin hienoa ja normaalia? On hienoa hyväksyä itsensä synnytyksen jälkeen, kun vatsassa on arpia ja nahka ei palaudu, se on minusta normaalia ja sellaista kehopositiivisuutta. Jos ylipainoa ei ole liikaa ja et ole viimeisen päälle treenattu. Kyllä en minäkään ole, enkä koskaan voikaan olla vaikka ehkä haluaisinkin. Tässäkin pitäisi muistaa se kultainen keskitie. Ihmisiltä on ehkä kadonnut juuri se taito, ollaan aina ääripäässä, ja se ei ole normaalia.
Minun mielestäni on vaan todella surullista, että kehopositiivisuus menee yli ja se mahdollistaa ihmisten huonotkin elämäntavat, annetaan lupa ottaa lunkisti, laihduttaa tiukalla dietillä paljon painoa pois ja lihoa se triplana takaisin, koska ainahan sen voi tehdä uudestaan. Sekään ei ole sinulle hyväksi, normaali unohtuu ja se minusta pitäisi saada takaisin. Vaikka tieto kokoajan kaikesta hyvästä ja terveellisestä lisääntyy, ammattilaisia alalle tulee kuin sieniä sateella, niin silti ihmiset ovat entistä enemmän ylipainoisia. Se on minusta todella huolestuttavaa, ja siihen meidän jokaisen tällä alalla pitäisi panostaa, opettamalla sitä normaaleissa raameissa pysyvää kehopositiivisuutta.
Tälläisillä mietteillä tähän viikonloppuun. Arvosta itseäsi, tee elämästäsi hyvä ja opettele myös vaatimaan itseltäsi!
XxX Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti