3. heinäkuuta 2019

Paljon ja nopeasti vai hitaammin ja tehokkaasti?



Olen mennyt jokaisessa asiassa enemmän tai vähemmän p*rse edeltä puuhun!

Avaan teille seuraavaksi hieman, mitä tällä tarkoitan. Olen aina ollut kaikki minulle ja heti-tyyppi; jos jonkun ajatuksen olen saanut, sen olisi pitänyt toteutua jo ennenkuin se oli edes alkanut. Muutama viikko sitten tajusin salilla treenatessani, että olen toki saanut tuloksia aikaan, mutta en läheskään niin kuin olisin halunnut. Olen treenaillut ajatuksella, että  mahdollisimman paljon painoa ja hampaat irvessä sarjat loppuun. Toki painojen lisäys treeneissä on se juttu, mutta myös tekniikan pitää pysyä oikeana.

Ajatus oman treenin muuttamiseen tuli tässä kotona eräänä aamuna. Toin isännälle kahvia, mutta maitoa ei ollutkaan. Joten lähdin pannun kanssa hakemaan sitä jääkaapista. Minusta aivan normaali käytäntö, mutta isäntä puuttui heti tehokkuuden puuttumiseen. En nyt ihan tarkkaan muista oliko siinä vielä joku muukin muuttuva tekijä. Mutta siitähän se ajatus sitten lähti. Seuraavana aamuna, kun menin salille tajusin oman tehottomuuteeni salitreenissä. Niinpä otin seuraavan treenin tehokkuuden kannalta. Mitä se sitten tarkoitti?

Kaikki haluavat kehittyä, päästä eteenpäin ja onnistua. Ja vielä tietenkin niin, että pysyy itse parhaassa mahdollisessa kunnossa, tarkoitan ilman loukkaantumisia. Niinpä minä vähensin roimasti painoja ja otin ajatuksen mukaan liikkeisiin. Mietin lihasta, joka tekee töitä. Älkää nyt ymmärtäkö väärin, olen kyllä ollut ajatuksella mukana aikaisemmin treenatessa, mutta mennyt enemmän kuorma kuin ajatus edellä. Nyt tein juuri toisin päin. Ajatus kokoajan työtä tekevässä lihaksessa, kuorma tarpeeksi pieni, jotta se oli mahdollista. Pääsin aivan uusille sfääreille ja olin todella ylpeä omasta onnistumisestani. Kun on kauan toiminut samalla tavalla, on uusien mallien omaksuminen todella haastavaa. Olen luonteeltani todella hätäinen, kaiken olisi pitänyt tapahtua jo ennenkuin se olisi edes mahdollista.

Olen yrittänyt tuoda uutta ajatusmaailmaani myös asiakkaiden elämään ja saanut siitä todella hyviä kokemuksia. Kun aloitetaan uutta, suurin motivaatio on nopeasti tapahtuvat muutokset. Olemme opetelleet kärsivällisyyttä, rentoutta ja ennenkaikkea mielen hallintaa. Tässäkin pätee lause, hengitä ja anna itsellesi mahdollisuus. On hienoa huomata itsestään uusia piirteitä, ominaisuuksia joita et tiennyt edes olevan. Olenko kenties kasvamassa aikuiseksi? Sitä en tiedä, mutta sen tiedän, että minun aikani alkaa pikkuhiljaa olla käsillä, kaikki se työ mitä on vuosien varrella tehty alkaa nyt pikkuhiljaa tuottaa tulosta. Rauhallisesti ja ajatuksella tätä viikkoa eteenpäin :D

XxX Sanna

PS. koska treenivinkkejä on toivottu paljon, niin olettehan huomanneet, että ylläolevien kuvien treeni löytyy täältä ja kahvakuulatreeni täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti