25. helmikuuta 2020

Vietnamilainen ruoka on ihanaa!




Olen menettänyt sydämeni Aasian ruualle jo lomailessani Thaimaassa. Siellä minulla on tietyt lempparit joita tulee tilattua todella usein. Olen ehkä kuitenkin sellainen tyyppi, että jos olen jotain hyvää löytänyt niin siitä ei vaihdeta. Mutta nyt, kun ollaan täysin eri maassa on pakko kokeilla rohkeasti uutta, että ne omat lempparit löytyy.

No ensimmäiseksi on pakko kehua hotellimme aamupalaa, täällä on kaikki mitä ihminen tarvitsee (paitsi kaurapuuroa). On munakasata, leipää, ihania tuoreita hedelmiä, tuorepuristetut mehut sekä hyvä kahvi. Mutta ei aamupalasta sen enempää. Suurin ero minkä täällä huomasin Thaimaahan on ruokien maku. Täällä ei ole läheskään niin mausteista ruokaa mitä Thaimaassa, mutta silti se on maistuvaa. Täällä ruuat ovat paljon soijapohjaisia ja jokaisessa ruuassa on jotakin ituja tai valkosipulia.



Ruokalistat ovat ainakin täällä Hoi Anissa niin epäselviä, että lähinnä kuvien ja joidenkin sanojen perusteella olen ruokani valinnut. Mutta kertaakaan en ole joutunut pettymään. Vietnamissa on todella paljon nuudelia ja lihaa. Siihen on sitten sekoitettu paikallisia ituja ja raastesalaatteja. Se ero kanssa mikä täällä verrattuna Thaimaahan, on kasvisruokien paljous. Täällä on todella paljon tarjolla kasvisruokaa. No minä olen lähinnä pysytellyt kana ja liha puolella. Olen syönyt joka päivä eri annoksia kaksi ja kaikki ovat olleet todella hyviä.

No jos puhutaan sitten vähän ruokien hinnoista. Hotellilla ruuat ovat huomattavasti kalliimpia kuin 500 metrin päässä kylällä. Täällä salaatti maksaa 200 000 dongia, joka on n. 8€. Tuossa ihan vieressä olevassa ravintolassa ruoka maksaa jälkkäriteen kanssa n. 160 000 dongia, hieman yli 4€. Eli syöminen täällä on lähestulkoon ilmaista, jos vaan lähtee hotellista pois. Emme olekaan paljon hotellilla syöneet, paitsi päivällä vähän jotakin.






Täällä on myös aivan ihania smoothieta ja niitä olenkin tässä altaalla päivällä juonut ennenkuin olemme lähteneet syömään. Kahvi täällä ei ole kovin kummoista ja se onkin tälläiselle kahvin suurkuluttajalle vähän hankalaa. Olen löytänyt kahvin korvikkeeksi inkivääriteen ja se on ihan uskomattoman hyvää. Näin viikon kokemuksella voin todeta, että Vietnam on hyvän ruuan luvattu maa. Voin suositella siis tätä paikkaa myös ruuan perusteella.

Ihanaa viikkoa kaikille ja nauttikaa hyvästä ruuasta <3

XxX Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti