12. huhtikuuta 2019

Viisi vuotta bloggaajana



8. huhtikuuta 2014 julkaisin ensimmäisen blogipostaukseni. Siitä on nyt aikalailla tasan viisi vuotta ja paljon on sinä aikana tapahtunut ja asiat muuttuneet. Ulkonäkö on myös vähän muuttunut vuosien aikana, kuten ylläolevasta kuvasta näkee... :D

Mitä sitten kirjoitin ihan ensimmäisessä postauksessani? 

"TÄSSÄ HETKESSÄ ON PARASTA OLLA

Personal trainerina nautin eniten siitä, kun saan nähdä ihmisten saavuttavan itselleen asettamia tavoitteita. Se, kun asiakkaan zumbatunti sujuu aina vain kevyemmin, kahvakuula vaihtuu entistä painavampaan tai olo kevenee silminnähden, on palkitsevaa. Kun kulkee asiakkaan rinnalla, syntyy yhteisestä matkasta myös syviä ihmissuhteita. 

Itsensä haastamiseen tarvitaan innostumista ja tsemppiä, jota haluan täydestä sydämestäni asiakkailleni antaa. Treinerinä olen maanläheinen, tavallinen ja helposti lähestyttävä."

Näistä asioista olen edelleen samaa mieltä. Toki valmennus keskittyy nykyään enemmän pysyviin muutoksiin ja henkiseen puoleen. Ryhmäliikunta ei ole enää firmani pääasiallinen tuote, vaan se on kokoajan vähentynyt ja loppuu pian kokonaan. Keskityn enemmän henkilökohtaiseen ohjaukseen ja pyrin vastaamaan ihmisten muuttuviin tarpeisiin. 

"Sosiaalialan koulutukseni ja työkokemukseni antaa tukea myös tälle uralle, joka tuntuu unelmatyöltäni. Kouluttauduin kotiäitivuosien jälkeen kuntosali- ja kahvakuula- ja zumbaohjaajaksi, hyvinvointivalmentajaksi ja personal traineriksi. Yritykseni Kunnolla kuntoon aloitti toimintansa 1.2.2013.

Vauhti on ollut hurjaa. Ensimmäisillä zumbatunneillani oli 3-5 ihmistä. Ajattelin, että ei tässä ole mitään järkeä. Mutta niin vain pikku hiljaa väkimäärä tunneillani kasvoi. Kun Pylkönmäen Yrittävän sali oli niin täynnä, etteivät kaikki sinne mahtuneet, oli tunnelma korkealla.

En olisi osannut kuvitella, että ikinä innostuisin liikunnasta. Oma kuntosaliharjoitteluni aloitus oli melkoisen väkinäistä, mutta treenit kehittivät intoa ja taitoa eteenpäin - pienin askelin. Joka päivä muistutan itseäni siitä, että on oltava myös itse sitä, mitä toisille paasaa. Vaadin rehellisyyttä niin asiakkailta kuin itseltänikin."

En voi uskoa että siitä on jo niin kauan kun olen aloittanut yritykseni! Zumban suosio on vuosien vaihdellut, huippuvuosina tunneilla kävi jopa parikymmentä ihmistä ja tunteja oli pari kertaa viikossa. Tällä hetkellä ryhmäliikunta ei näytä ihmisiä niin paljon kiinnostavan. 

Olen edelleen sitä mieltä, että pitää elää kuten opettaa ja olen itse yritykseni kävelevä mainos. Olen huomannut myös sen, että sosiaalialan koulutus on näissä hommissa tarpeen, kun elämäntapamuutokseen ei aina riitäkään pelkkä liikunta ja ruoka. 

"Elämäntapamuutos ei ole helppoa, eikä myöskään mahdotonta. Elämän tarkoitus ei myöskään ole se, että näyttää täydelliseltä. Tärkeintä on oma hyvinvointi ja hyvä olo. En myy pikadieettiä, vaan autan vaikkapa sitten kädestä pitäen syömään oikein ja tarpeeksi paljon. Tekosyitä jättää asioita tekemättä on monia. Oma mottoni on: Tee, älä selitä!

Personal trainer on tarpeen silloin, kun haluaa kehittyä ja saada kropan kuntoon. On syötävä riittävästi, jotta keho jaksaa toimia. Vasta nyt ymmärsin, että myös minä itse tarvitsen henkilökohtaista valmennusta. Yritin liian pitkään räpiköidä itse.

Tämän blogin perustin siksi, että joutuisin pysähtymään ja pohtimaan työtäni uusista näkökulmista. Tietysti tämä on kirjoitettu myös sinua varten. Haluan jakaa blogin kautta minulle tärkeitä asioita ja oivalluksia liikunnasta ja hyvästä olosta. "

Yritykseni ja myös blogin perusidea on edelleen sama, haluan auttaa ihmisiä parantamaan elämänlaatuaan ja voimaan paremmin tässä hektisessä yhteiskunnassa. Tämän vuoden alusta olen alkanut ottaa myös bloggaamisen enemmän tosissaan, aiemmin se oli vain räpiköintiä eikä kirjoitustahdissa ollut kehumista. 


Ihanaa viikonloppua, nauttikaa elämästä

x Sanna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti