Kerrankin osasin rauhoittua!!

Olen maailman huonoin ihminen jättämään omia treenejäni väliin. Miksi? No ehkä sen takia, että se on ainut paikka missä saan olla ilman minkäänlaisia ajatuksia muusta kuin itsestäni. Olen ottanut tavakseni käydä salilla 3-4 krt joka viikko ja todellakin nautin siitä. Mieluummin menen nykyään salille kuin lähden lenkille. Minusta on ihanaa vääntää itseäni vastaan siellä ja nautin, kun onnistun jossakin. Olen asettanut itselleni myös aika kovat tavoitteet sinne.

Valmentajana olen asiakkailleni hyvinkin tarkka siitä milloin olisi syytä rauhoittaa ja pitää taukoa treenistä. Olen ehdoton siitä, että kipeänä ei treenata. Voin kyllä myöntää etten ole itse lähellekään sellainen, joka jättää pienen flunssan takia treenit väliin. Yleensä kärsin siitä sitten ja saan vielä kamalamman taudin. Mutta nyt olen kehittynyt silläkin saralla. Viikonloppuna alkoi minusta tuntua siltä, että flunssa on tulossa. Aloitin ihan välittömästi sen torjunnan keräämällä kaikki mahdolliset öljypulloni, inkiväärijuomani sekä hunajat kaapista. Tauti ei ottanut maanantaihin mennessä helpottaneeksi.

Oloni ei ollut mitenkään super kipeä, mutta poskionteloni olivat todella pahan tuntuiset. Niinpä päätin jättää maanantain treenin väliin ja katsoa oloni tiistaina. Aamulla heti herättyäni päätin, että tiistaikin saa jäädä välistä. Oloni helpottaa kokoajan ja olen jo ehkä hieman tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, etten mennyt salille. Miksi sitten olen tällainen? Olen pohtinut tätä nyt tämän päivän ja tullut siihen tulokseen, että olen edelleen itselleni ihan liian ankara. Soimaan itseäni tekemättömistä töistä, tällä kertaa treeneistä, vaikka siihen ei ole todellakaan mitään syytä.

Kirjoitan tästä lähinnä sen takia, että todella monella ihmisellä on varmasti sama vika. Vaaditaan itseltä ihan liikaa ja jos joku asia jää tekemättä, niin koetaan, että koko projekti on mennyt pilalle. Mennään monesti sen oman jaksamisen äärirajoilla, tehdään ehkä enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Jaksetaan sitä jonkun aikaa, sitten väsytään ruvetaan lipsumaan, tehdään huonoja valintoja ja koetaan, että kaikki on mennyt pilalle. Miten siitä voisi sitten oppia pois? No ensimmäiseksi pitäisi minun mielestäni opetella olemaan itselleen armollinen. Oppia kehumaan itseään eikä aina vaan soimaamaan, antaa itselle mahdollisuus ottaa välillä vähän rennommin.

Jos puhutaan nyt ihan treenaamisesta niin siinä varsinkin lepo tekee välillä todella hyvää. Tehdä välillä ihan jotain muuta, mennä ulos kävelylle, nauttia rauhallisista illoista kotona perheen kanssa tai kokeilla jotain uutta lajia. Elämästä pitäisi nauttia, elää sitä hyvällä mielellä. Minä olen todella onnellinen, että olen oppinut arvostamaan viimeinkin itseäni ja tekemään elämästäni vieläkin hauskempaa ja ennen kaikkea rennompaa. Olen opetellut tekemään arjestani juhlaa. Monissa asioissa olen vieläkin liian neuroottinen ja teen niistä itselleni hankalampia kuin ne ovatkaan, mutta eihän kaikkea voi kerralla oppia.

Yksi tämän vuoden tavoitteistani oli opetella olemaan myös itselleni armollinen ja olen kyllä siinä melko hyvin onnistunut. Sen verran voin kuitenkin teille paljastaa, että paljon jäi opeteltavaa vielä tulevillekin vuosille, mutta sitähän se elämä on, kasvamista ja virheistä oppimista. Olen ylpeä itsestäni tällä hetkellä, olen osannut ehkä ensimmäisen kerran elämässäni rauhoittua ennen kuin olen ihan vuoteen pohjalla.

Suosittelen kaikille sitä oman itsensä kuuntelemisen taitoa ja ennenkaikkea sitä, että opitaan hiljentämään se piru siitä olkapäältä huutelemasta. Ainakin silloin, kun on sen aika olla hiljaa. Sekin on opeteltavaa, koska joskushan se on ihan hyvä, että se piiskaa meitä eteenpäin.

Näillä ajatuksilla eteenpäin.

XxX Sanna

Halusin, tein töitä ja saavutin

Minulla jos jollakin on haaveita, tavoitteita ja tientynlaisia aikatauluja. Olen haaveillut omasta macbookista nyt jo varmasti 3 vuotta. Olen säästänyt, joutunut käyttämään säästöstä rahoja, taas aloittanut ja vihdoin saavuttanut. Nyt vihdoin ja viimein koitti se päivä, kun sain mennä kauppaan ja ostaa itselleni uuden työkalun. Nyt ihan innoissani kirjoitan sillä ensimmäistä tekstiäni.

Oli se tavoite mikä vaan, niin sen saavuttamisen eteen on tehtävä töitä. Olen kuunnellut monien urheilijoiden sekä laulajien elämänkertoja ja jokaisen tarinan taustalla sama kertomus kovasta työstä ja halusta onnistua. Kaikki heistä ovat joskus olleet aloittelijoita, tuntemattomia ja takataskussa ainoastaan suuret haaveet ja tavoitteet. Kaikkia heitä on vienyt eteenpäin halu menystyä ja saavuttaa jotain suurta. Tie ei ole ollut helppo, monet kerrat on tullut lunta tupaan ja ajatukset ovat olleet luovuttamisessa. On ollut todella hienoa kuunnella heidän tarinansa, onnistumiset ja ennen kaikkea aistia se onnellisuus ja ylpeys siitä omasta onnistumisestaan.

Minulla on haaveita ja tavoitteita oman urani kannalta. Olen niissä vielä aivan alussa, mutta vielä ei ole minun aikani, koska lapseni tarvitsevat minua tällä hetkellä todella paljon. Olen kuitenkin laatinut itselleni aikataulun mitä minäkin vuonna tapahtuu, ja tämän vuoden tavoitteet ovat nyt täyttyneet, kun konekin on saatu hommattua.

Olen työssäni huomannut, että ihmisillä on nykyään tapana luovuttaa ihan liian aikaisin. Halutaan asioita nopealla aikataululla, mutta ei olla kuitenkaan valmiita tekemään töitä tavoitteiden eteen niin paljoa kuin ne vaatisivat. Etsitään usein helpompaa keinoa ja kuvitellaan, että sinne onneen on oikotie. Sitä polkua ei valitettavasti useinkaan löydy. Minä jos kuka olen joutunut opettelemaan paljon uusia juttuja, jotta olen päässyt edes siihen missä nyt olen.

Yrittäjänä olen ehkä ihan eniten hukassa markkinoinnin kanssa. Siihen sekä kaikkeen some-elämään tarvitsen todella paljon apua ja oppeja, koska olen todellakin oman mukavuusalueeni ulkopuolellani. Sen verran kunnianhimoinen olen kuitenkin, että olen luvannut opetella ja osata sen osa-alueen ensi vuoden loppuun mennessä jo paremmin kuin nyt. Jos minä haluan pärjätä, olla yksi niistä jonka valmennuksiin halutaan, on minun oltava niin hyvä, että pystyn antamaan asiakkailleni juuri sitä, mitä he haluavat. 

Ei ole väliä sillä mistä haaveilet ja mitä tavoittelet se voi olla mitä vaan, parempi työpaikka, elämäntapamuutos, uusi auto tai vaikka se tietokone. Kunhan sinulla on joku, joka motivoi sinua eteenpäin. Se onnistumisen tunne on jotain sanoin kuvaamatonta, kun kova työ palkitaan. Usko itseesi, koska kaikki on mahdollista.

Ihanaa viikkoa kaikille.

XxX Sanna 

Makaronilaatikko, josta ei ole paluuta vanhaan

Ystävät ovat kultaakin kalliimpia, olen hokenut sitä joka paikassa nyt viimeisen neljä vuotta. Ja kyllä olen edelleen sitä mieltä. Varsinkin sellaiset ystävät, jotka kertovat sinulle maailman parhaat ruokareseptit ja antavat vielä luvan jakaa ne teille rakkaat lukijani. Te, jotka minut tunnette tiedätte, että olen jossakin asioissa ihan neuroottinen. Yksi niistä on juurikin ruoka. Haluan tehdä kaiken itse alusta asti, mahdolisimman puhtaasti ja tietenkin terveellisesti. Nykyään nuukana ihmisenä on tullut vielä lisänä se, että mahdollisimman halvalla ja tietenkin leivinuunissa.

Soittelin elämäni yhdelle tärkeimmistä naisista Saija Heinämäelle maanantaina ja hän kertoi, että oli tehnyt maailmankaikkeuden parasta makaronilaatikkoa ikinä. Porkkana-punajuuriraasteella ja hunajalla höystettynä. Tiesin heti, että tätä on testattava. Niinpä eilen aamulla leivinuuniin sujahti kyseinen laatikko. Ja voi pojat miten se oli hyvää!! Soitin samantien Saijalle ja kysyin saako reseptin jakaa, ja hei tässä se tulee. Sulle ehkä viikonlopun ruoka. 

 Porkkana-punajuurimakaronilaatikko

400g jauhelihaa (minulla oli hirven) 

voi tehdä myös kananjauhelihasta

200-300g makaronia

2-3 porkkanaa

2 punajuurta

Hunajaa

Ruokakerma

2 kananmunaa

Mausteet.

Ruskista jauheliha ja keitä makaronit. Kuori ja raasta isoksi raasteeksi porkkanat sekä punajuuret. Ruskista niitä hetki pannulla ja lisää joukkoon hunajaa, minä laitoin ehkä 1 vähän reippaan ruokalusikallisen. Anna hunajan sulaa raasteen sekaan. Laita uunivuokaan ensin vähän makaronia pohjalle, jauheliha päälle. Laita jauhelihan päälle porkkana-punajuuriraaste ja heitä loput makaronit vielä siihen päälle. Tee ruokakermasta ( minulla oli tavallinen 4% ruokakerma) ja kananmunista ns. munamaito ja mausta se. Minä laitoin suolaa, ja hivenen pippuria. Olin maustanut jauhelihan jo paistuessa. Kaada seos vuokaan ja laita uuniin 200 astetta n. 1 tunti. Nauti salaatin kera.

Maukkaita hetkiä.

XxX Sanna