Siis voi miten ihana talvi onkaan ollut. Niin paljon lunta, että on voinut harrastaa ihan mitä vaan on mieleen juolahtanut. Me ollaankin hiihdetty, lasketeltu sekä luisteltu lasten kanssa paljon. Toki nyt hieman harmitti, kun järvien jäät eivät olleet sellaiset, että sinne olisi päässyt luistelemaan. Moottorikelkkailu olisi ollut tänä talvena kanssa pitkästä aikaa mukavaa, mutta sitä ei päästy nyt kuitenkaan tekemään, koska kelkkaa ei nyt ollut.
Eilen ihana ystäväni Saija Heinämäki tuli ja vei minut aivan uuden lajin pariin. Nimittäin liukulumikenkäilemään. Siis voi, että miten hauskaa se olikaan, taannuin aivan lapsen tasolle, kun hihittelin puiden välissä puikkelehtiessani. Oli kyllä niin hauskaa, en olisi ikinä uskonut, että voisin tykästyä tähän lajiin näin paljon. Toki menimme helppoa reittiä ja kelihän oli nyt mitä mahtavin ja lumikin kantoi hyvin.
Minä olen yrittänyt keksiä meille talvelle uuden yhteisen harrastuksen hiihdon lisäksi, niin nyt se tuli. Hommaan meille kummallekin ensi talveksi liukulumikengät. Isäntä meinaan todella mielellään kiertelee katselemassa metsissään onko siellä tuulenkaatoja tai jotain muuta, mihin pitäisi reagoida. Ja näillä vehkeillä se on mahdollista. Ja sitä voi tehdä yhdessäkin. Lumikengillä pääsee monesti sellaisiin paikkoihin mihin yleensä ei pääse, toki sekin vaatii tälläisen talven mikä nyt oli. Siis lunta pitää olla. Harmittaa ettei tullut aikaisemmin testattua, olisin varmasti tehnyt sitä useamminkin.
Viime talvi oli jotenkin rikkonainen kaiken talviliikkumisen suhteen. Ensin oltiin kaksi kertaa reissussa ja sitten loppuikin jo kelit. Mutta tänä talvena olen syntynyt ihan uudestaan, löytänyt taas sen ilon kaikkeen tekemiseen. Tiedättekö mitä tarkoitan, olen mennyt pitkän aikaa ns. laput silmillä, suorittaen vain sitä yhtä ja samaa. Olen rehellisesti sanottuna unohtanut monipuolisuuden ihanuuden. Ja tämä kevät aurinko on jotain niin voimaannuttavaa. Ja siihen päälle, kun vielä se ihana rauha ja lintujen laulu niin onko parempaa. Meillä on Suomessa hieno luonto ja olen kiitollinen, että asun maalla, luonnon keskellä.
Vielä kun liikunta otetaan rennosti ja ilon kannalta niin se lisää vielä nautintoa. Aina ei tarvitse mennä kieli vyön alla ja tulosten parantaminen mielessä. Rentous on se mikä minun on ollut opeteltava useassa liikuntalajissa, mutta se on ollut ehdottomasti kaikki sen arvoista. Liikunnan ilo on se mikä antaa motivaatiota lähteä aina uudelleen. Toki välillä on mentävä sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle, jotta voi kehittyä, mutta ihan joka treenissä se ei ole välttämätöntä.
Menkää ulos ja nauttikaa vielä talvesta, kun se on mahdollista. Niin minäkin aion tehdä.
XxX Sanna
Kuvat: Saija Heinämäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti