Kyllä mä taas niin mieleni olen pahoittanut! Minulla on muutama sellainen juttu jota en tässä nykymaailman menossa oikein ymmärrä. Ensimäinen on välinpitämättömyys, joka näkyy niin monessa asiassa meidän elämässämme. Mutta puhutaan siitä minulle kaikista tärkeimmästä eli terveydestä. Miksi ihmeessä ihmiset pitävät sitä itsestään selvyytenä? Ja vielä silloinkin jos sinulla todetaan, vaikka nyt esidiabetes. Sairauden esivaihe, jonka voisi itse omalla toiminnallaan hyvin usein estää kehittymästä diabetekseksi. Sairaudeksi, joka on kaikella tavalla meille vaarallinen, vaikkei se sinulle fyysistä kipua usein tuotakaan. Liian usein ajatellaan, että kyllä lääkäri siihen sitten lääkkeet määrää, jos se puhkeaa. Siis niin älytöntä. Tai toinen hyvä esimerkki jonka olen oman isäni kanssa nähnyt sekä hänen ystäviensä kohdalla. Ensimmäinen sydäninfarkti ja aletaan muuttamaan omia elintapojaan.
Minä arvostan omaa elämääni, vaikkei se aina niin helppoa olekaan kuitenkin sen verran, että teen kaiken mahdollisen oman terveyteni ja hyvinvointini eteen. Ja vielä siinä sivussa pidän huolta mieheni diabeteksesta sekä yritän opettaa lapsiani elämään terveellisesti. Kaikkien olisi hyvä muistaa, jos jotain sattuu tai sairastut, vaikka siihen diabetekseen niin silloin sinussa on jo jotain muutosta tapahtunut. Korkeat sokeri arvot tekevät tuhoja aina verisuonistossa ja hermostossa. Tai sydäninfarkti tekee muutoksia sinun sydämeesi. Tai korkea kolesteroli kerää rasvaa sinun verisuonistoosi ja altistaa sydän sairauksille. Kuulostaa paatoksella, mutta on totta.
Olen tämän kolmen viikon loman aikana herännyt tähän tilanteeseen oikein kunnolla. Ja tajunnut, että minulla on kaikki mahdollisuudet ja ammattitaito auttaa ihmisiä ottamaan niitä askelia kohti terveellisempää elämää. Se myös aion tehdä, koska saan siitä itselleni todella paljon energiaa, kun saan tehdä töitä ihmisten kanssa ja näen miten he onnistuvat muutoksissaan sekä murtavat niitä ennakkoluuloja joita heillä on esteenä elämäntapamuutoksessa.
No toinen asia, joka otti viimeisen viikon aikana todella paljon hermoon on nämä minun rakkaat lapset. Toin heidät Leville, maksoin itseni enemmän kuin kipeäksi tästä reissusta. Ostin liput rinteisiin, hommasin mukaan kaverin ja ajattelin olevani hyvä äiti. Puolessa välissä viikkoa havahduin siihen kokoaikaiseen valittamiseen, mikään ei ollut hyvin. Kaikki oli typerää ja huonosti. Missä arvostus?? Sitä ei ole, koska on opittu saamaan kaikki ja vielä vähän päälle ja suhteellisen helposti. Kokoajan ollaan vailla jotakin ja toisaalta mihinkään ei olla tyytyväisiä. Tein periaate päätöksen nyt loppui. Niin se metsä vastaa, kun sinne huudetaan. Ilmaiset lounaat on nyt syöty ja on aika ruveta tekemään asioiden eteen jotain ja muuttamaan omaa asennettaan elämään. Teineille tulee muuten liian rankka elämä.
Nyt syön viimeisen aamupalan levillä ja alan pakkamaan kamppeita laukkuun. Ihanaa viikonloppua jokaiselle, ette usko miten ihana on päästä kotiin.
XxX Sanna
Kuvat; Saija Heinämäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti