26. huhtikuuta 2023

Täydet 40 vuotta!

Heippa pitkästä aikaa. Olipahan rankkaa täyttää 40 vuotta. Viikko meni järjestellessä juhlia ja melkein viikko niistä toipuessa. Syntymäpäivä on aina minusta jonkinlainen saavutus ja uuden alku. Ollaan taas tehty vuosi asioita ja päästy johonkin pisteeseen. Ollaan vanhettu ja kenties viisastuttu. Täysien kymppien täyttäminen on vielä asia ihan erikseen. Muista kuin eilisen päivän, kun täytin 30 vuotta. Silloin oli isot juhlat ja elämä oli edessä ja täynnä suuria suunnitelmia.

Mutta nyt, kun täytin 40 tajusin vasta, että elämä on edessä ja ne suuret unelmat on aika lunastaa. Kymmenen vuotta sitten olin vielä oikeasti todella nuori ja tietämätön. Altis kaikelle mahdolliselle ja hyvin tietämätön monessa asiassa. Lapset oli pieniä ja unelmat suuria. Luuloja itsestään oli ehkä vähän liikaakin ja siksi monet asiat jäi puolitiehen.

Nyt lapset ovat teinejä, mutta unelmat suurempia kuin 10 vuotta sitten. Ja mikä kaikista parasta myös täysin saavutettavissa. Ensimmäisen kerran elämässäni koen voivani elää 80% itselleni ja oman urani kehitykselle. Lapset ovat sen verran isoja, että pärjäävät paremmin jo ilman äitiä, vaikka teini-ikä monia haasteita eteen tuokin. Ikä on tuonut myös varmuutta omaan tekemiseen ja mikä parasta auttanut löytämään sen oman polun ja kohderyhmän todella selvästi.

Koska olen itse kulkenut pitkän ja vaivalloisen tien huonokuntoisesta ylipainoisesta nuoresta naisesta, aktiiviseksi ja hyvinvoivaksi naiseksi haluan auttaa kaikkia heitä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä 25 - 30 vuotiaana.  Tajusin vielä, että voin liittää tähän työn diabeetikkojen parissa niin konsepti minun uudelle työlleni on valmis. Mikä se sitten on? Raskaus aikana diabeteksen sairastaneet jo synnyttäneet naiset. Kaikki ne naiset, jotka unohtavat ehkä riskit sairastua 2 tyypin diabetekseen aikojen saatossa, jos omasta hyvinvoinnista ei pidetä huolta. 

Haluan olla heidän tukenaan, opettaa terveellisiä vaihtoehtoja ja tapoja hallita omaa elämäänsä niin, ettei koskaan sairastuisi 2 tyypin diabetekseen. On tehty tutkimuksia, että 50% raskausaikana diabeeteksen sairastaneista saa 10-15 vuoden kuluessa 2 tyypin diabeteksen jos ei pidä itsestään huolta. Jopa 3- 4 kilon painonpudotus voi merkittävästi  pienentää sairauden syntyä. Jos minä pystyn millään lailla auttamaan ja saamaan edes yhden tapauksen taklattua takavasemmalle sen haluan todellakin tehdä,

Aika hienoa on olla 40 vuotias ja ensimmäisen kerran elämässä tietää mitä äitiyden lisäksi haluaa isona tehdä :D

Ihanaa loppu viikkoa just sulle!

XxX Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti