Voi morjens, minkälainen tauti tuo korona sitten loppujen lopuksi olikaan. Me onnistuttiin sitä välttelemään se kaksi vuotta. Kaikilla oli kaikki rokotukset ja hyvin vaan pysyteltiin kotosalla. No eihän sitä karkuun pääse ja tiesinkin, että meillekkin se vielä jossakin vaiheessa tulee. Minä olin meistä se jolle se viimeisenä tuli ja alussa ajattelinkin, että kyllä tästä aika helpolla selviää.
Ja kaikkea kanssa. Olo vähintään todella outo koko ajan. En ollut kipeä, mutta olin kuitenkin kipeä. Kaikista pahinta taudissa oli ehdottomasti outo olo päässä (joo se on jatkuvaa😂), mutta nyt se oli vielä siirtynyt next levelille. Ja miten paljon minun oikeaa jalkaa särki, hei ikinä ei ole ollut jalka niin kipeä. Ja väsymys sitä on jatkunut todella pitkään.
Kolme viikkoa olin ihan kotona, tein ne työt mitkä pystyin ja makasin. Ruokaakin tein istualtaan ja se ei todellakaan ole minulle tavanomaista. En saanut mitään aikaiseksi, en vaan yksinkertaisesti jaksanut. Makaamisen lisäksi pahinta oli se henkinen ahistus. Ihmiselle, joka ei oikeastaan koskaan vaan ole, oli järkytys vaan olla. EN sano sitä etteikö se tehnyt minulle hyvää, ihan vaan rauhoittua. Enkä myöskään tarkoita sitä, että olen joku ihme ihminen, jonka ei tarvitse koskaan huilata, vaan lähinnä sitä, että sohva ei kuulu minun lempipaikkoihini.
Luulin kerran jo olleeni kunnossa, mutta mites kävikään. Kolme viikkoa koronan jälkeen alkoi aivan puskista jumalaton yskä. Limaa oli keuhkot täynnä ja tuntui etten saa henkeä. Taas peruttiin töitä ja melkein vaivuin synkkyyteen. Jännintä tässä viimeisimmässä muutoksessa oli sen nopeus, se oli päivässä ohi. Otin vielä muutaman päivän rauhassa ennen kuin uskaltauduin jumpalle.
Eilen olin ekan kerran salilla ja miten ihanan kamalaa se olikaan. Kroppa ei toiminut sitten milläänlailla ja nyt istuminenkin sattuu. Treenaaminen tuntui aika takkuiselta, vaikka aloitus oli todella maltillinen. Kaikista parasta se oli henkisellä tasolla, kun pääsi pitkästä aikaa kiinni taas niin tuttuihin rutiineihin. Nyt vaan maltilla pitää aloitella, mutta se jos mikä on minulle sitten ihan hitokseen vaikeaa. Toivon todella, että tuo neljän viikon sairastelu opetti minulle ees jotakin, koska en halua enää palata siihen.
Korona on kyllä viheliäinen tauti, kun siitä ei tiedä miten se käyttäytyy. Meilläkin se oli kaikilla ihan erilainen. Kaksi sairasti sen oikeastaan ilman oireita ja kahdella muulla se oli todella hankala. Sen opin kyseisestä taudista ettei sitä pidä aliarvioida. Koska niille joille se tulee pahana, se voi olla todella kohtalokas. Toivottavasti se pikkuhiljaa alkaisi jo helpottamaan eikä uusia pandemioita enää tulisi. Te, jotka olette sen sairastaneet, niin toivottavasti olette parantuneet taudista hyvin ja te joilla sitä ei ole ollut, toivottavasti ette sitä saakkaan.
Tarinan opetus on se, että vaikka välillä tulee pakollisia tai sitten ei pakollisia treeni taukoja, niin peliä ei ole menetetty. Aloittaa voi aina uudelleen ja homma sieltä kyllä sitten palautuu entiselleen pikkuhiljaa. Periksi ei kannata antaa ja muista vain sinulla itselläsi on se suurin merkitys sinun omaan hyvinvointiisi.
Ihanaa sateista keskiviikkoa kaikille.
XxX Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti